Tänään on 24.05.2018 09:27 ja nimipäiviään viettävät: Tuukka, Touko ja Alarik. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle liikkua


Lipstick Love -

Edellisviikon perjantai oli töissä hieman tavallisesta poikkeava, sillä mulle tuotiin töihin Urban Decayn kassi, josta paljastui kasa brändin meikkejä, ja olinkin kuin pikkulapsi karkkikaupassa tutkiessani tauolla kassin sisältöä. Sain tuotteet siis pr-näytteinä blogin kautta, mutta en etukäteen tiennyt mitä tulen saamaan, joten fiilikset olivat todella korkealla sisältöä tutkiessani. Eivätkä ne todellakaan latistuneet nähtyäni, mitä kassin sisällä oli! Ripsiväri...

Pellavasydän -

Toisaalta olen ihmetellyt ihmisten kekseliäisyyttä eurolavojen hyödyntämisessä, mutta itse en olisi kuvitellut niistä koskaan mitään haluavani. Sisälle sisustukseen ne eivät ainakaan meille sovi ja ulkona ei ole ollut tarvetta. Tässä yhtenä päivänä päätin lähteä ulos istuskelemaan - mitä tapahtuu tosi harvoin, koska en voi ulkona oikein mitään tehdä - todellakin vain istuskella. Tämän meidän uuden kodin pihalla ei ole oikein mitään mukavaa paikkaa, missä minä...

NWO Havaintoja -

Tiesittekö että Kiinassa on jo käytössä valvontakamerapohjainen väestönseurantajärjestelmä, millä kansalaisia valvotaan sosiaalisten pisteiden avulla.  Kiinan Tasavallan kansalaisia siis pisteytetään sosiaalisella kreditillä A, B, C, D, E jne. kategoriaan ja jos joutuu mustimmalle listalle, niin sitten lopulta paukkuu myös matkustusoikeudet. Tämä Kiinan globaali väestönvalvontajärjestelmä käyttää mm. apunaan kasvontunnistusta ja siihen on talletettu kaikkien Kiinan...

Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Satuinpa talvella selailemaan kevään kulttuuritarjontaa satunnaisesti sekä verkosta että eri esitteistä, jotka poimin Itäkeskuksen Stockmannin palvelupisteestä. Silmiini sattui paristakin printistä gospelmusiikin konsertti. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä ilta oli täynnä musiikin riemua ja laulamisen iloa. Ei mikään pönötyskonsertti ja yleisö vedettiin mukaan taputtamaan, liikkumaan ja laulamaan. Harmi etten älynnyt suihkussa avata ääntäni, sillä pitkään...

Madam B.C. -

Eilen pääsin kokeilemaan jotain ihan uutta. Osallistuin Kukkakauppa Kanervan juhlateemaiseen kukkapajaan. Kun kerrankin omassa kotikaupungissa oli tarjolla jotain bloggaajille ja vielä jotain sellaista mikä edes osin liippaa käsillä tekemistä, olihan siihen osallistuttava. Ensin tutustustiin, herkuteltiin (tarjoilut à la Juhlanekka ) ja ihasteltiin. Esillä oli kauneimmat kukat ja juhliin kattaus- sekä sisustusideoita Somianalta  (niillä on myös ihana juhlatarvikkeiden...

Sairaan rakas elämä -

Julkisuudessa on kohuttu ohjelmasta, jossa kokoomuslainen kansanedustaja ja työtön keskustelevat jälkimmäisen tilanteesta. Työttömän terveys on heikko ja ikääkin on 55 vuotta, joten työllistyminen on hankalaa. Työttömyyskorvaus on matala. Suntyneessä debatissa on arvioitu kansanedustajan suhtautumistatapaa työttömän tilanteeseen. Minusta kannattaisi miettiä, mitä tällaisissa olosuhteissa elävien työttömien hyväksi voitaisiin tehdä. Jos potentiaalinen työntekijä, jonka...

Ajatuspaja Libera -

Suomalaisen maanpuolustuksen järjestämisessä suuressa roolissa on asevelvollisuusjärjestelmä, jonka piirissä noin 25 000 asevelvollista suorittaa vuosittain puolesta vuodesta vuoteen k

Unelmista toteutukseen -

Nyt on wc:n osaltakin kalusteet asennettu paikoilleen ja tuleva vessamme on huomattavasti valmiimman näköinen! Tällä hetkellä tuntuu taas, että kaikki etenee hurjaa vauhtia, kun saamme kalusteita asennettua paikoilleen huone toisensa jälkeen. Vessamme ei ole kovin suuri, ainoastaan 2,7 m2 ja vessan kalusteiden syvyys olikin pitkään pohdinnassa ennen lopullista tilauksen tekoa. Halusimme, että vessaan jää tarpeeksi tilaa liikkua, eikä tila näyttäisi ainakaan liian ahtaalta...

Filosofian puutarhassa -

Viime aikoina uskonto-tagin alla on käynyt trafiikkia, joten ehkäpä uudelle postaukselle aiheesta on kysyntääkin? Ajankohtainen tämänkertainen esittely ainakin on, sillä turistitulivuorten aatelia edustava Kilauea on aktivoitunut hiljattain isomminkin. Seuraavan kerran(!) seudulla vieraillessani Volcanoes National Park on taas eri näköinen kuin viime kerralla . Pele ei ole Havaijin jumalista merkittävimpiä, mutta kuuluisin Hän todennäköisesti on. Turisti oppii jo oppaasta...

Tuulestatemmattua -

Kesä, pihatyöt, liikkuminen, kuvaaminen, hyvä (kreikkalainen) ruoka, sähköposteilu ja somettaminen monen monella foorumilla on ollut päivän ohjelmassa. Pihaltamme kaadettiin viime syksynä paljon isoja koivuja ja sen jäljiltä pihalle tulevan valon määrä on lisääntynyt ihan valtavasti, ja aiheuttaa vähän muutoksia (ja

Stoori -

Viime viikonlopun kevätlomanen ei olisi voinut paljon enempää säiden suosiossa olla. Perjantaiaamu kylpi kirkkaassa auringonpaisteessa, kun auton nokka lähti liikkumaan Jyväskylästä kohti Helsinkiä ja Länsiterminaalia. Ja kelihän  pysyikin täydellisenä koko viikonlopun ajan. Joskus on tuuria! Merimatka Tallinnaan sujahti nopsaan kahdessa tunnissa . Matka-aika on Shuttlella tosi passeli, parissa tunnissa ei vielä ehdi kyllästymään. Laivan palvelut […] The post Pieni...

Kuntogurun vinkkejä -

Kehosi kunnolle on tärkeää, että kuntoprojektiisi sisältyy treenejä niin lihaksille kuin verenkiertoelimistöllekin. Toisin sanoen, ei ole hyvä juttu keskittyä täydellisesti vain jompaankumpaan. Kerron Sinulle nyt, miten voit sijoittaa kestävyystreenit viikko-ohjelmaasi. Miehille ma: rinta, hartiat ja ojentajat ti: tasavauhtinen aerobinen ke: selkä, hauikset ja kyynärvarret to: HIIT (intervallit)** tai lepo pe: reidet, paohkeet ja vatsa la: matalatehoinen su: lepo ** aloittelijalla...

Kuntogurun vinkkejä -

Kehosi kunnolle on tärkeää, että kuntoprojektiisi sisältyy treenejä niin lihaksille kuin verenkiertoelimistöllekin. Toisin sanoen, ei ole hyvä juttu keskittyä täydellisesti vain jompaankumpaan. Kerron Sinulle nyt, miten voit sijoittaa kestävyystreenit viikko-ohjelmaasi. Miehille ma: rinta, hartiat ja ojentajat ti: tasavauhtinen aerobinen ke: selkä, hauikset ja kyynärvarret to: HIIT (intervallit)** tai lepo pe: reidet, paohkeet ja vatsa la: matalatehoinen su: lepo ** aloittelijalla...

Tuuliviiri kuvaa -

Kävimme Torronsuolla tässä muutama päivä sitten kun sattui tuo vapaapäivä tulemaan ja kaunis päivä muutenkin oli. Monet muutkin olivat huomanneet hyvän retkeilypäivän ja pitkospuilla oli ruuhkaa. Lintutornilta aamupäivällä. Tähän lintutorniin menimme autolla ja kun siellä olimme vähän aikaa tuumailleet kauniita maisemia niin lähdimme autolla yleiselle parkkipaikalle josta sitten teimme tämän pienen retken tuonne suon keskelle ja takaisin. Ne kauniit kukkaset. Ja tämä on...

Kuntogurun vinkkejä -

Me nykypäivän ihmiset olemme liian kiireisiä tai meillä on muita todellisia tai keksittyjä syitä pysytellä poissa kaupallisilta saleilta. Onneksi sopivalla ravinnolla, asenteella, levolla ja ohjelmalla on mahdollista saada aikaiseksi erinomaista kehitystä myös kotitreenillä. Oma treenihistoriani 1950-luvulla ei ollut tietsikoita, pleikkareita tai kännyköitä. Tuolloin lapset harrastivat ulkoleikkejä, joissa piti juoksennella, hyppiä ja kiipeillä. Itsekin olin fyysisesti...

Kuntogurun vinkkejä -

Me nykypäivän ihmiset olemme liian kiireisiä tai meillä on muita todellisia tai keksittyjä syitä pysytellä poissa kaupallisilta saleilta. Onneksi sopivalla ravinnolla, asenteella, levolla ja ohjelmalla on mahdollista saada aikaiseksi erinomaista kehitystä myös kotitreenillä. Oma treenihistoriani 1950-luvulla ei ollut tietsikoita, pleikkareita tai kännyköitä. Tuolloin lapset harrastivat ulkoleikkejä, joissa piti juoksennella, hyppiä ja kiipeillä. Itsekin olin fyysisesti...

...noir -

Siltä varalta, että joku sattuu Porvoossa liikkumaan niin käykääpä täällä jossa kadotin anonyymiteettini: Siellä on valokuvia kuten tämä mutta ei tämä:

Jalkaisin -

Kävelyloma voi kuulostaa yksinkertaisesti hassulta. Eikös jokseenkin jokainen kävele lomallaan jonkin verran, joten kai sitä jotain muutakin voisi lomalla tehdä? Ai että lähteä lomareissulle, jonka pääjuttu onkin kävellä, patikoida tai vaeltaa, eli edetä omin jaloin ja useimmiten maastossa, eikä vain kaupunkimaisemissa? Yllättävän monesta se onkin ihan kiinnostavaa. Sitä paitsi, kävelyloma ei ole pahimmasta päästä, jos mietitään vastuullista matkailua . YK:n...

Ride love laugh -

Viikonlopun aluekisoihin lähteminen oli viimeiseen hetkeen epävarmaa. Tarkoituksena oli ratsastaa joukkueluokassa edustaen ratsastusseuraani (Värmdö Ridklubb), mutta yksi joukkueemme ratsastajista sai edellisenä iltana riesakseen selkäkivun, joten hän joutui jättäytymään kilpailuista pois. Emme saaneet korvaavaa ratsukkoa mukaan joukkueeseen niin lyhyellä varoitusajalla. Olin itse alunperin lähtenyt mukaan joukkueenjohtajan suostuttelemana, sillä hän lupasi hoitaa hevosenkin...

Tm² -

Reilu viikko takaperin Robin Hanson kirjoitti twitterissä ja blogissaan siitä, miten epätasa-arvossa on pääosin keskitytty tulojakaumaan, eikä juurikaan sellaisten sosiaalisten lopputulemien jakaumaan, joilla on vähintään yhtä paljon, ellei enemmän, merkitystä ihmisten hyvinvoinnille, eli ihmissuhteiden jakautumiseen. Mielestäni ilmiö on aivan ilmeisellä tavalla mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen, ihan siinä missä tulojakaumakin. Voidaan jopa argumentoida, että...




Rita -

Päätähuimaavat näköalat 8. kerroksen parvekkeelta. Täytyy sanoa että hämmästyin omaa kuntoani kun kiipesin sinne rappusia pitkin enkä pahemmin edes hengästynyt. Muu porukka meni kahdella ahtaalla hissillä jonne sai sulloutua kerralla vain kolme ihmistä. Meitä oli kuusi, mutta en halunnut tuntea itseäni sardiiniksi, joten valitsin raput.   Olimme pienen neljän hengen porukan voimin katsastamassa opetustiloja Bulevardilla yhtä englannin kesäkurssia varten. Henkilökunta...

Fab Forty Something -

Innostun aina kovasti, kun saan tilaisuuden tuoda esille suomalaista suunnittelua.  Kun Minna otti minuun yhteyttä, tiesin heti, että tämän brändin kanssa haluan tehdä yhteistyötä. Minna Paussu Designin vaatteet silkistä ja ohuesta villasta henkivät elämäniloa, kauniita preinttejä, värejä ja naisellisuutta. Ekologisuus on tärkeä osa brändiä. Vaatteet - haalarit, paidat, housut, mekot - on suunniteltu ajattomiksi, jotka oikealla hoidolla säilyvät pitkään. Kun yksi ovi...

Punaturkkinen puolisukeltaja -

Horisontaaliseen asumismuotoon tottuneelle korkealle kurottava Miami on silmät pullistava näky. Ensimmäiset kaupungissa viettämäni tunnit otinkin kuvia lähinnä ylöspäin, ja tavoittelin kamerallani talojen kauas katoavia latvoja.  Turvatoimet kaupungissa ovat mittavat. Aidatun juhla-alueen suljetulla puolella testataan jo valoja ja äänentoistoa, kun toisella puolen alkaa virkavallan esiinmarssi.  Alue suljetaan autoliikenteeltä, helikopterit omivat ilmatilan linnuilta...

Punaturkkinen puolisukeltaja -

Horisontaaliseen asumismuotoon tottuneelle korkealle kurottava Miami on silmät pullistava näky. Ensimmäiset kaupungissa viettämäni tunnit otinkin kuvia lähinnä ylöspäin, ja tavoittelin kamerallani talojen kauas katoavia latvoja.  Turvatoimet ovat mittavat. Aidatun juhla-alueen suljetulla puolella testataan jo valoja ja äänentoistoa, kun toisella puolen alkaa virkavallan esiinmarssi.  Alue suljetaan autoliikenteeltä, helikopterit omivat ilmatilan linnuilta. Poliisiveneet vahtivat...

Screendisplay :: jämsä -

Niittupuiston lampi saa komeat rantakivitykset. Ei tässä ole kirjoitusvirhettä. Tuolla lukeneessa tiedotteessa luki "Niittupuisto" Jos kaupunki vaihtanut puiston nimeä tai sitten he ovat tehneet sen kirjoitusvirheen. Komeeksi tulee paikat silti. Paikallisliikenteen bussin heijastus kuten kruunasi kuvan. Sattui tulemaan sairaalalta päin juuri tuolloin. Vanha rantaviiva oli lähellä tuota etualan valaisinta. Ei enää vesiheinien tukkima laskuoja muista puiston lammista. Ote siitä...

Hippusia - kasvomaalausideoita -

Jo jonkin aikaa sitten huomasin, että kovassa käytössä olleessa Seikkailuvilliksessäni on helmassa reikä. Tuo paita on puolentoista vuoden aikana nähnyt monia retkiä ja ollut käytössä välillä ihan arkenakin, vaikka DROPSin Alpacalla on tapana kutittaa hiukan aluspaidankin läpi, kun sattuu herkkä päivä kohdalle. En tiedä, onko helma jäänyt jonnekin vetskarin väliin tai puun oksaan ja siksi ottanut hiukan vauriota, vai onko kenties langan järsinyt jokin otus poikki. Joka...

Listablogi -

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä. Fintelligens julkaisi viimeksi musiikkia vuonna 2011, jolloin striimiaikakausi oli jo käynnissä – sen näkee loppupään levyjen isoista numeroista. Aikoinaan vain latauslistan 28:ntena käväissyt Rotko liikkuu platinalukemissa, selvästi isoimman listamenestyksen Mikä boogie n edellä. Kesäkumibiisi Etkot, juhlat, jatkot on odotetustikin...

Muna vai Kana -

Pilvistä ja sateista toukokuun ensimmäistä päivää. Sopii oikein hyvin mielentilaani tämä tänään ja helpottaa rauhoittumista pikku lepopäivään näin tiistaina. Viikonloppuolo tuntuu hyvältä, varsinkin kun mennyt viikonloppu oli vähän erilainen. Molempina päivinä tuli oltua aika paljon siskontyttö 5 v:n kanssa hänen vanhempiensa ollessa viikonloppureissulla. Minä, 5 v-tyttö, keinut ja kiipeilytelineet. Ehkä joskus taas vuodatan puoliso- ja lapsiajatuksia (kootut...

Screendisplay :: jämsä -

Lamminsuon puistossa on työ vielä kesken. He ruoppaavat ja komistavat puiston. Kaupunki siis. Mutta tämä ei ole kaupungin tekosia, vaan ilkivaltaa.  Penkki sijaitsee lähellä päiväkotia Silta on poissa työn aikana. Varoitustaulu oli, että puistossa liikkuminen saattaa olla vaarallista työkoneiden takia, mutta yhtäkään en tuolla nähnyt. Kuvat otettu vappuaattona. 




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 51 52 Seuraava »