Tänään on 24.04.2019 01:52 ja nimipäiviään viettävät: Pertti, Albert, Altti ja Albertina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle liikunnan ilo


Clous in my heart ! -

15 vuotta sitten, kun paappa oli vielä mukana, niin he tekivät mummun kanssa paljon ajelureissuja sinne ja tänne sukulaisten luo ja milloin minnekin. Vuoden lopusta asti meidän mummu on ollut aika yksinäinen oman poikansa kuoltua, joten ollaan yritetty käydä useammin pitämässä seuraa. Nyt kun mulla on loma, niin mullahan on hyvin aikaa. Muutama viikko sitten houkuttelin mummua, että lähdettäisiin jossain käymään, kun mulla on loma. 15 vuotta kotona ilman sen suurempia...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Clematis viticella  Romantika Kohta ollaan jo elokuussa ja toukokuussa alkaneet helle ja kuivuus jatkuvat yhä. Kesä on kulunut lähinnä puutarhan hengissä  pitämiseen, edes jotenkin. Sadettimien siirtelystä on tullut joka aamuista ja - iltaista rutiinia. Illan myöhäisinä ja aamun varhaisina tunteina tehdystä kastelusta on ollut edes pientä hyötyä. Kastelusta ovat päässeet osallisiksi myös rikkaruohot, jotka ovat kasvaneet oikein reippaasti. Niin jo odottelen viileämpiä...


blogivirta.fi
Helmiliinan aarteet -

Iloisen helmeileviä ajatuksia tulee näin kevään koittaessa mieleen.. Hassuja ajatuksia, oivalluksia tulee ja menee.. Helmikaupasta näitä hullutuksia taitaa löytyä kohta, ja jotain on jo tullut esille.. Keväällä alan elää..  Ihanaa!! Luonto herää henkiin, niin myös minä talvihorroksestani..  Keväällä on tapahtunut elämäni parhaimmat hetket..  Ne henkilökohtaiset asiat, mutta ei niistä täällä  sen enempää..  Tai ehkä sentään yksi..?   Meidän perheen...


blogivirta.fi
blackmailer -

Nyt pääsee aloittamaan opiskelun tosi hienoissa fiiliksissä, en olisi ikinä uskonut tätä! Pääsin toivomaan Radio Novan Onneniltaan, mun toiveenani oli tällä kertaa Chisun Mun koti ei oo täällä, yks mun kymmenistä ja taas kymmenistä lempparibiiseistäni. Miten se on mahdollista, että just se mahtavoitti mun päivän ihan huippuhyväksi! Nyt mun pitää selittää, miten maanantaista olikin tullut näin hyvä, ei sille ollut muuta selitystä kuin tää erinomainen fiilis, mikä...


blogivirta.fi
Aideed ajatuksia -

Uusi kamera on tulossa, sen kanssa saan ainakin kuvat onnistumaan. Tosi hienoa, kun Radio Nova taas kuuluu, ihan kunnon pölyn pyyhkimisen se vaati ennen kuin sain sen kuulumaan. Mutta nyt kuulen taas kaikki hyvät kappaleet, mitä Radio Novalta olen tähänkin asti kuullut. Olen tosi iloinen, kun aamu pidentyy, jotenkin sitä oudoksui rajojen häviämistä. Mutta näin nyt!


blogivirta.fi
taiteilijaelämää -

Oma kesäni alkaa virallisesti silloin, kun Naivistit Iittalassa-näyttely avaa ovensa. Näyttely on jo pari viikkoa ehtinyt ihastuttaa naivismin ystäviä ja vielä ehtii, sillä ovet sulkeutuvat vasta 28.8.2011. Kovasti odotan itsekin pääsyä vierailemaan tuossa ihanassa miljöössä ja tutustumaan muiden taiteilijoiden aikaan saannoksiin. Täältä pääset katsomaan keitä kaikkia on tänä vuonna mukana ja muutakin infoa. Tervetuloa!


blogivirta.fi
Mitäs me kotikissat... -

Tänään otettuja kuvia, kippis kuvien tuoreudelle ;)   Soin itselleni ison kalliin amppelin ekan "oikean" äitienpäivän(i) kunniaksi. :) Parveke on taas niin nättinä, oikein somaa. Ja mies keksi laittaa tänään ostetun valurautaliskon tuuletuskoukusta roikkumaan, musta sopii sinne oikein hyvin! Käytiin tänään neuvolassa, paikallisessa "halpa"(=ei oikeastaan..)hallissa ja puutarhamyymälässä. Viime neuvolakäynnistä on reilu 2kk, painot ja pituudet menee käyrillänsä ja terkka...


blogivirta.fi
Mika Miekka -

(Huom. Mika Miekka Konserni ilmoittaa, että postaukset saattavat olla joskus vähän fiktiivisiä eikä kirjoittaja pysy roolissaan.) Tere lukijat! Minä se blogailen nyt täältä yhden ystäväni häistä? Ettepäs taida arvatakaan kenen, vai mitä, heh-heh? (Siirrynpä tästä nyt nokkelasti seuraavaan asiaan ja jätän vastauksen erikseen mainitsematta, ihan vain korostaakseni omaa ylemmyyttäni.) Aika velmu se on kyllä tuo […]


blogivirta.fi
blackmailer -

Tänään olen iloinen, kun olen saanut aikaan hyvän päivän niin monelle lähipiirini ihmiselle. Nyt mulla soi Sleeping Sun, mun ja Mikon yhteinen suosikkikappale. Olin niin iloinen siitä, kun sain joulufiiliksen niin monelle. Vapaaehtoiset olivat mulle kaikkein tärkeimmät, mutta olin iloinen siitä, kun Mikkokin sai oman joulukorttinsa, olin vielä tehnyt sen itse, laittanut siihen oman valokuvani. Kuinka onnellinen on ollut koko päivän, toivottavasti perjantaistakin tulisi hyvä!


blogivirta.fi
Mustetahroja sormissa -

Eilen lähetin työhakemusten lisäksi kaksi itse tehtyä korttiakin Paperillan keräykseen. Kortit, jos saapuvat ajoissa, päätyvät Kätilöopiston osaston käyttöön pieniä potilaita varten. Toivon, että niistä on iloa! Käyttämäni iloiset kuvat voitin 2011 Koukussa Kollaaseihin -haasteesta, jossa sponsorina oli Arkkikauppa. Toissavuonna messuilla tekemäni trifold-kortti sai sekin lopullisen ulkoasunsa viime viikolla: Mukaan meni omppuja, perhonen ja onnitteluteksti. Viimeistelty...


blogivirta.fi
Vivecan kattaus -

Pääsiäinen meni vieraita passatessa, tai ei nyt niin vieraitakaan. Oma perhekunta oli syömässä toisena päivänä ja hyvät ystävät toisena päivänä. Mies mokoma ällisteli lauantai-iltana, että mikä siinä on, kun ei voi jaksottaa juhlavalmisteluja ja tehdä enemmän etukäteen. Joo, mikähän niin? Tulin valitelleeksi särkeviä jalkoja, vaikka siivouskin oli vain imurin huitaisu ja pölyhuiskan heilautus erityisen näkyvillä paikoilla. Kun ruokamiehiä oli yhteensä 15...


blogivirta.fi
Onni -

Tällaisen simppelin mutta hauskan kortin äitini sai tänään. posted from Bloggeroid


blogivirta.fi
Sisustus Sievä -

Hei näin vähän meillä on lunta,mutta ihanaa että edes vähän ! Kiitos tästä vuodesta kaikille oikein ISOT halit teille. Ihanaa JOULUN AIKAA.... PUS! Mia


blogivirta.fi
Suomi-koulu Paris -

Hyvää joulua kaikille Suomi-koulun oppilaille, vanhemmille ja opettajille! Tammikuussa tavataan taas! Suomi-koulu alkaa loman jälkeen keskiviikkona 9.1.2019. Rollinin oppilaitten puolesta vielä myös lämpimät kiitokset Hanna Douaud’ lle ja Moomin Charactersille suloisista Muumi-joulukalentereista! Jokainen oppilas sai vuorollaan avata kalenterin luukkuja. Mainokset


blogivirta.fi
Aili-mummon arkea -

Menneitten joulujen lunta... Jouluiloa Teille kaikille, Rakkaat lukijat! Siunattua Joulua sinulle, minulle, meille! Terveisin Aili-mummo!


blogivirta.fi
Onni potkas tuplasti! -

Ja hirrrrmuisesti anteeksi, kun hukkasin mun salasananoten salasanan, enkä ole päässyt päivittämään blogia! Teen sen ensi tilassa, koska viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu niin paljon asiaa, ettei nyt yöllä klo 02 pysty venymään. Iloista eilistä äitienpäivää kaikille äiteeimmeisille! Ja kiitos kärsivällisyydestä … Read more ›


blogivirta.fi
^^Kissukkani^^ -

Heissan ystäväiseni pitkästä aikaa:) Olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut tulla koneelle kirjoittelemaan. Ja se väsymys johtuu huonosta hb:sta, kun dialyysissa menettää joka kerta noin 1 desin verta ja sitten veri-arvot tietysti laskee. Onhan meillä siihen rautaa, jota tiputetaan … Lue loppuun →


blogivirta.fi



Paratiisimaisia unelmia -

Olikohan Susa iloinen, todennäköisesti ei. Vai ilmestyykö kohta keskustan uusi puolueohjelma, josta esiteltiin jo kannet.


blogivirta.fi
Kolmas Huone -

Voi että helpottaa, kun hetkeksi ainakin helle heltyi, ja lämpömittari näyttää entisnormaaleja kesäpäivälukemia. Tormennun tuulettamaan makuuhuoneen yläkomeron sisältöä, kun tuuli niin mukavasti henkäilee pihassa. Toinen puuhailee pyykinpesukoneen kimpussa, irrottelee hyvin palvellutta ja uransa loppusuoralla olevaa masiinaa pois vietäväksi. Iltapäivällä tuodaan uusi. Toinen oli valinnut AEG:n koneen, jotka valmistetaan nykyään kuulemma Turkissa. Ruotsalainen laatumerkki...


blogivirta.fi
Tillman -

Kuolemasta  on vaahdottu viime päivinä aivan tarpeeksi. Niinpä näin ystävänpäivänä on  syytä hieman puhua ystävyydesta, rakkaudesta , kaipuusta ja himosta. Media on hellinyt  viime vuosina   jatkuvasti ajatusta siitä, että  peräkamarinpojat eivät  onnistu tekemään omaa osuuttaan näissä synnytystalkoissa. Väki vähenee. Kävin tänään eräällä rautatieasemalla, josta toiminnot on muuten poistettu , paitsi että laituria on  noin 50 metriä aurattu, jotta...


blogivirta.fi
Vaniljaista -

Google Tänään olen ollut kiitollinen mm. näistä: Heräsin ilman kipuja aurinkoiseen päivään. Sain meidän 2. luokkalaisen viereeni ja vietimme aikaa rupatellen, halien ja pusutellen. Syysloma on siis alkanut! Samaten sain pakkailtua asiakkaiden paketteja matkaan ja voi että se tuntui hyvältä kun oli siihen voimia! Huominen menee allergiasairaalassa, koetan ajatella että taas yksi asia edistyy ja olen lähempänä sitä päivää kun minulla alkaa olemaan voimia olla ns. normaali...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

En ole ihan varma siitä onko maailma mennyt parempaan suuntaan sitten vuoden 2012. Sen osaan sanoa, että olen toisinaan viime aikoina löytänyt itseni murehtimasta vähän sitä että olen hyvissä tavoissa mitattuna jonkin verran huonommassa hapessa kuin ennen viimeisintä megavastoinkäymistä. Toimintakyvyn maksimoidakseni minun on ollut pakko laittaa tauolle ja ottaa takapakkia useammassakin hyvässä tavassa ja tehtävässä. Ei sillä että olisin koskaan ollut primitivisti  jolla on...


blogivirta.fi
Stannan elämää -

Olen ollut etuoikeutetussa asemassa ja saanut hankkia tätä ihanaa kettukangasta ennenkuin se tuli verkkokauppaan myyntiin. Ja vielä etuoikeutetumpi koen olevani kun sain ommella eräälle pienelle miehen alulle vaatteita . Kokoa bodylla ja housuilla on jotain 44/50 luokkaa. Kangas tulee myyntiin huomenna avattavaan Iloisen kettuliinin verkkokauppaan sekä Hannan Kankaalle. Kankaaseen on tehty sävysävyyn myös yksiväriset joustofroteet mutta nämä minun tekemäni on hannan kankaan vihreä...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Elokuussa sähköpostiini tipahti viesti Jaaran Heidiltä. Se alkoi näin: "Haluaisitko pitää lukijaillan meillä?" Että haluanko? Voi kyllä! Vihdoin tuli lokakuun toinen: pimeä, sateinen ilta. Iloinen, lämmin tunnelma. Puheensorinaa, naurua ja juttua. Myös kuohuvaa ja yksi laukusta kurkisteleva koira.  Niin kuvaisin eilistä lukijailtaani Balmuir Brand Storessa. Koolla oli kuusikymmentä upeaa naista. Juteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja naurettiin kovasti. Shoppailtuakin tuli...


blogivirta.fi
Musta ja Harmaa -

Olin eilen poissa koko päivän. Rinsessan äippä kävi hoitamassa kissoja. Kun tulin kotiin illalla, Ilona kiersi mua loputtumasti toistellen: ”Iu! Iu! Iu!”. Hyvänen aika, sehän oli lähes hysteerisen iloinen mun saapumisesta! Zetor suhtautui hillitymmin, mutta paikalla vastaanottokomiteassa toki. Tuli niin hyvä mieli. Ilona, meidän ujo tyttö, se taitaa tykätä musta vaikka olen väärää eläinlajia :-) […]


blogivirta.fi
Pilvilinnoja -

Kavojeni lihakset ovat sangen jumissa. Johtuu liiasta ilosta,mutta se ei ole sairaus,onneksi. Aloiteteempa vaikka edellispäivän tapahtumasta. Olin viettämässä täysin normaalia,joskin hieman vilpoista lomapäivää,kunnes äippä kurvasi pihaan ja ilmoitti erään toimituksen tulevan jo tänään. Vähän ennen seitsemää ovikellomme pirahti ja siellähän seisoi mies Kunun pyörästä,joka ilmoitti uuden tulokkaan saapuneen perille. Se oli juuri samanlainen ja täysin virheetön. Ei...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »