Tänään on 16.06.2019 09:31 ja nimipäiviään viettävät: Päivi, Päivikki, Päivä, Eugen ja Eugenia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle limu


Sään takaa -

Viime viikolla blogissa ihmeteltiin sitä, että sääennustemallit eivät osaa päättää, tuleeko meille ensi viikonlopuksi lämmintä vai kylmää ilmamassaa. Nyt mallien näkemys on alkanut vihdoin tiivistyä. Tässä blogitekstissä kerron sekä sään etenemisestä tällä viikolla että juhannussäästä – eli ehkäpä puhututtavimmasta säätapahtumasta heti joulun sään jälkeen! Tänä aamuna Pohjois-Lapissa herättiin talviseen näkymään: maassa oli lunta, enimmillään jopa...


blogivirta.fi
Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Pihalle pitäisi löytää sopivia pylväsvalaisimia ennen kuin edessä on taas väistämätön eteläisen Suomen kaamos ja ehkäpä ne viimeiset kellon siirrot kohti pimeämpiä iltoja. Kuvassa näkyvät itse talon ja muiden piharakennusten seinävalaistus ei ihan riitä valaisemaan pihaa ja laitammekin siis pylvävalaisimia pihan reunamille istutusten joukkoon. Pääasiallisin valaistustarkoitus on kyllä suoraan sanottuna, että haluan nähdä pimeällä missäpäin koirat liikuskelevat...


blogivirta.fi
värikästä -

Nämä kuvat on otettu jo syksyllä, mutta ovat jääneet syystä tai toisesta julkaisematta. Ehkä seuraavalla viikolla satoikin jo lunta, oli liian kiire, eivätkä ne enää tuntuneet ajankohtaisilta - tai jotakin ! Hauskaa kyllä, puin juuri tämän saman asun viime viikolla. Paksun huivin vaihdoin kylläkin keveämpään, joka toimi sekin vallan somasti. Olen ihan ehdottomasti ylpeä outfit repeater. Voidaanko lanseerata tämä suomeksi? Asutoistaja? Mikä? Noh, kuitenkin. Ollaan ystävien...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva . Matkahaavelistalleni on jo muutaman vuoden kuulunut Santorini . Miksi? Santorinilla kiinnostaa arkkitehtuuri valkoiset talot vuoren rinteillä, kukat, maisemat, meri, tulivuorisaari Volcano, ruuat, auringonlaskut. Kohde näyttää kaikissa kuvissa taianomaiselta.  Miten mennä:  kohde on kallis mutta Santorinilla voi viikon loman lisäksi myös esim. ottaa loma-asunnon, mennä risteilylle tai lautalla  Ateenasta vain retkelle. Santorinilla on myös sammunut tulivuorisaari ja punainen...


blogivirta.fi
Staffitis -

Talven hanget sulivat melkein yhtä nopealla vauhdilla, kuin ne vuoden vaihteessa kasvoivat. Innokkaana olen odottanut etupihan paljastumista piharemontin jäljiltä.  Ensiksi mullasta pilkottivat sipulikukkien kärjet, sitten työntyivät esiin palloesikot ja pian varsiin puhkesivat kauniit valkoiset kukat. Nyt viheriöivät kaikki istutukset ja täyttävät pian lehdillään ja kukillaan istutusalueet. Olemme tutkineet pihasta laadittua 10-sivuista istutusopasta, lannoittaneet, kalkinneet ja...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Provencen talvi muistuttaa Suomen kesää, ainakin suomalaisen silmissä. Lämpötila on reilusti nollan yläpuolella eikä luonto kuole kokonaan missään vaiheessa. Ulkona tarkenee ilman pitkiä alusvaatteista ja hansikkaita tarvitsee harvoin. Lunta näkee joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vain korkeiden vuorien huipuilla. Provencen kevät etenee hiipien. Sen huomaa lähinnä siitä, että kasvit puhkeavat kukkaan omina aikoinaan, osin rinnakkain ja osin peräkkäin. Jossakin vaiheessa...


blogivirta.fi
Ritan huone -

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Toukokuinen kevätreissu Müncheniin osoittautui odotettua onnistuneemmaksi, kun säästyimme sääennusteen pahalta keliltä ja lumisateelta. Kaupunki on tullut tutuksi jo kolmelta aikaisemmalta kerralta. Hurmaannuimme muutama vuosi sitten heti ensikosketuksesta  Müncheniin , vaikkakin vain pikaisella läpikulkukierroksella. Toissa vuonna Münchenissa ollessamme, sää oli surkea, mutta lämpimästi pukeutuneina ja sateenvarjoin...


blogivirta.fi
Annan tupa -

Herätessäni aamulla katsoin tietysti ensin ulos, sitten Ylen uutisvahdin. Jahas... lähistöllä hiippailee susi. Ei ihan lähipihalla vaan Puijon maastossa. Etsii reppana ruokaa... toivottavasti ei kukaan ala ruokkia kotipihallaan, siinä kävisi sudelle kalpaten. On pientä jännitystä kuitenkin pihoilla, ettei vaan täällä ! No entäs sää? Viileää, viileää ! Lunta maassa .  Ennen takatalven tuloa ajattelin ottaa kuvia pihan krookuksista mutta enpäs ehtinyt. Lumi tuli, peitti...


blogivirta.fi
aititati -

Niinpä takatalvihan sieltä tuli, kevät keikkuen tulevi. Sisälläkin on niin vilu, että pitäsköhän hakea villasukat jalkaan. Maassa on lunta ainkain 10 senttiä, enemmänkin varmaan ja lisää tulee koko ajan. Vähän liian hyvä se olisi ollutkin, jos 20 asteen lämpötilat olisivat jo huhtikuulta alkaneet ja jatkuneet koko kesän.  Toivottavasti tässä oli sitten tämän kevään viimeiset lumet ja sää tästä pikku hiljaa muuttuu kesäisemmäksi ja pysyykin sen jälkeen. Eihän se...


blogivirta.fi
Mamman maailma -

"Kesä keikkuen tuleepi", vielä eilen hyytävässä tuulessa kuvasimme vuokkoja ja vihreää maata. Aamulla piti oikein hieraista silmiä ja ihmetellä mikä päivä tänään on, ollaanko vielä huhtikuun puolella? On yhä aamun sininen hetki, aurinko on jo noussut, mutta on vielä matalalla radalla järven takana. Hiippailin kameran kanssa pihalle aamutakissa, vedin vain saappaat jalkaani. Voi surkeutta, onko nyt kaikki pilalla? Neljä tuntia myöhemmin, elämä voittaa. Aamulla  kuuden...


blogivirta.fi
leon pyöräilyblogi -

Aamulla oli taas pakkasta, ihan oli lätäköt jäässä, mökissäkin oli melko vilpoista kun emme olleet ihan äskettäin lämmittäneet takkaa. Tänään sitten pidimmekin tulia hellassa ja takassakin ja nopeastihan lämpö mökissä nousikin. Siinä sitten samalla kun polttelimme puita hellan uunissa keitimme hellalla kanakeittoa johonka käytimme aikaisemmin grillattua proilerin rintaleikettä jota emme jaksaneet kaikkia aikaisemmin syödä. En kuitenkaa rupea nyt kertoilemaan mitä kamaa...


blogivirta.fi
Sisustus ja Sepustus -

Kesä jo vähän niinkuin näytti tulevan, mutta kylmyys valtasikin koko Suomen. Meille ei onneksi ihan lunta kuitenkaan tullut kuin muutama hiutale. Ihan hirvitti katsoa noita lumikuvia mm. Oulun seudulta… täysi talvihan sinne näytti tulevan. Tosin nyt on taas jo ollut plussan puolella, niin eiköhän ne tähän aikaan tulleet lumet katoa yhtä nopeasti kuin tulivat. Ollaan […] Artikkeli Terassin sisustusta julkaistiin ensimmäisen kerran Sisustus ja Sepustus .


blogivirta.fi
Annan tupa -

Sää vaihtelee kuin naisen mieli, eikös niin jossain sanota?  Kuka uskoisi että vapun jälkeen sataa vielä lunta, ja vielä enemmän kuin joulukuussa! Ei siis mitään pientä sadetta, vaan oikeaa lumipyryä !  Kyllä sitä hieraisi silmiään aamulla herätessä että,... TÄH ? Talon katolta riippuu lumikinos kuin talvella ikään. Luonto hivenen kuitenkin vihertää, joten kaite se kevät jolloinkin tulee. Joutsenpari on kuitenkin tullut jo pesäpaikalleen ja varmaan ovat alkaneet...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Kalasääski on petolintu joka elää järvialueilla, merenrannikoilla ja saaristossa. Pesii koko maassa. Munii huhtikuun lopulta alkaen 1–4 munaa. Pääasiassa naaras hautoo, haudonta-aika 34–38 vrk. Poikaset lentokykyisiä 51–59 vrk:ssa. Kuvat ovat pesillä olevista videoista kuvakaappauksia 4.5.2019 aamupäivältä. Videoita pääsee katsomaan otsikkoa klikkaamalla. WWF:n Luontolive Saimaan Haukivedellä Seilin sääksikamera Satakunnan sääksikamera 4.5.2019 klo 12.20. Lunta kertyy...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Ehtii haistella ilmoja, kun ei jaksa kävellä.


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Oi ihana toukokuu, se on täällä taas. Paljon on kauhisteltu lumisadetta toukokuun alussa, mutta niin sitä tuli lunta vuoden 2017 toukokuussakin ja hei, muistatteko, että viime toukokuu oli helteinen, mutta kuun loppupuolella tuli lumi? Muistan ollessamme Kyproksella toukokuun vikaa viikkoa, … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

SKAS:in ja SMTT:n kevätretkeläiset rantautuivat eilen iltapäivällä Ahvenanmaalle, jossa ei satanut uhattua lunta vaan paistoi saarten brändiin kuuluva aurinko. Hotellilla poikkeamisen jälkeen suuntasimme luoteeseen, ohitimme pysähtymättä Hammarlandin kirkon, tienhaaran VPK-museoon ja Ahvenanmaan Elviksen Gracelandin. Pysähdyimme vasta Käringsundin vierassatamassa, joka oli varsin kuvauksellinen. Parhaimman kuvakulman sain mielestäni metsästys- ja kalastusmuseon (valitettavasti...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Kaupungin web cam teatterin katolta kohti Kauppatoria tänään (TOUKOKUUN 3. päivän iltana!!) näytti tältä. En siis sittenkään pyöräillyt tänään Haukiputaalle tai Muhokselle – kuten olin toivonut tekeväni ja viikon to-do-listaan merkinnyt. Mutta kyllä sinne vielä ehdin. Nyt ei enää sada kuin vähän, ja sade on lähempänä vettä kuin lunta. Jota kuitenkin on tullut melkein 10 ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Ulkona sataa lunta. Toukokuussa. Viime vuonna tähän aikaa lähestyttiin ekaa helleaaltoa. Takatalvi - se on siis hyvä syy olla nyt sisällä ja ajatella kesän tulevia kukkasia. Tässä on myös muutama kukkanen! Ne on virkattu nappien ympärille ja nappikukat on koottu jonoksi. Aika hauska, eikö? Kaulakorun sulkijanakin on lenkki ja nappi. Ihan hyvin voisi myös olla muu lukko. Tai vaikka solmimisnauhat. Kokeilin samaan tyyliin kukkia myös isoihin nappeihin. Niin monta versiota kuin on...


blogivirta.fi



Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Hanki on kävelyn kestävää jo parin päivän ajan. Päivisin on pari-kolme astetta pakkasta ja yöllä muutama aste lisää. Lumikuuroja tulee silloin tällöin, mutta kertymä ei ole suuri. Sen sijaan etelämpänä kuuluu tulleen jopa 10 cm lunta. Koleaa ja hiljaista luonnossa. Lähdenpä tästä katsomaan tilannetta ja lomille. Tulen käymään vielä juhannuksen jälkeen pari päivää töissä. TH


blogivirta.fi
40+ blogit -

Ihan ensiksikin pitääkö Toukokuussa oikeasti olla pakkasta tai tulla lunta taivaalta? No minusta ei missään nimessä. Kun aamusta raappasi auton ikkunoita ja oli lähtenyt pelkässä ohuessa neuletakissa viemään tyttöjä kouluun,… The post Terveisin mielensäpahoittaja! appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Sitruuna (2019) — tietokirjallisuus, ilmastonmuutos, lumi. Kryosfääri sanana lienee harvemmalle tuttu, mutta se tarkoittaa yksinkertaisesti maapallon niitä osia, jotka sisältävät jäätynyttä vettä. Lumi, jää ja ikirouta ovat ilmeisiä kryosfäärin ilmentymiä ja tuttu juttu pohjoisen asukkaille, mutta harvempi tulee ajatelleeksi miten suuri merkitys kryosfäärillä on myös niille maapallon asukkaille, jotka eivät ole lunta tai jäätä ikinä nähneetkään.… Read more...


blogivirta.fi
Oppitori -

Britit viettävät puoli vuotta elämästään säästä puhumiseen - voisi olla huonomminkin käytettyä aikaa. Tuskin me suomalaiset sen vähempää ilmoista puhumme: "On pitäny ilmoja!" tai "Hyvät kelit" on joko humoristisesti tai täysin vakavissaan esitetty rohkea väite. Säästä puhuessamme liikumme mahdollisimman vähän miinoitetulla keskustelualueella, vaikka kyllä ilmoistakin saa aikaan intohimoiselta kuulostavaa keskustelua. "Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen" - kuvaa...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Huhtikuussa rikottiin asemakohtaisia lämpöennätyksiä usealla Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla. 2000-luvulla valtaosa huhtikuista on ollut lämpimämpiä kuin 1900-luvulla keskimäärin. Kuva: Pixabay Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuu oli monin paikoin 2–3,5 astetta pitkän ajan (1981–2010) keskiarvoa korkeampi. Monilla havaintoasemilla kuukausi oli poikkeuksellisen lämmin eli vastaava toistuu keskimäärin vain muutamia kertoja sadassa vuodessa. 2000-luvulla 85...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kevät keikkuen tulevi. Tässä kevään asuja.  Kaupallinen yhteistyö  Lindex ‘in kanssa  Lämpimästä aikaisesta keväästä siirryttiin koleampiin keleihin. Pohjoisessa tulee jopa lunta. Turussa sataa vettä. Tällaiset lämpötilan vaihtelut aiheuttavat aina pientä päänvaivaa pukeutumisessa.… The post Kevään asuja – Lindex appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
40+ blogit -

Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että nyt alkoi jo toukokuu. Toukokuu tuntuu jo himpun verran kesältä. Vielä äsken meillä oli valtavat kinokset lunta ja nyt ne kaikki ovat yks’kaks tipotiessään. Koivut… The post Katsaus menneeseen huhtikuuhun appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Näin kylmän ja sateisen vappuäivän voi hyödyntää katsastamalla edellisen kuukauden käsitöitä. Meillä täällä on ollut tosi kolea päivä, joten ei ole vappuhuvit meitä houkutelleet ulos tavalliseen tapaan. Mittari on näyttänyt 3-4 astetta ja vettä on satanut ajoittain oikein ropisemalla. Ja vielä kurjempaa säätä on lupailtu, nimittäin tänne Oulun seudulle on mahdollisesti tulossa lähipäivinä jopa 10-30 cm uutta lunta, osittain saattaa olla räntääkin. Siis...


blogivirta.fi
Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Lämpötila pysytteli yön -4 ja päivän -1.5 välillä. Lunta satoi hieman yöllä. Hanki oli aika kova, mutta kesti vain paikoin kävelijää. Pitkällä lumilinjalla oli keskim. 24 cm lunta, enimmillään puolisen metriä. Kävin sen nyt viimeistä kertaa. Hiiripöllö lähti koivusta ja jäi toiseen Puolivälinjängän länsipuolella. Pesää ei kuitenkaan näkynyt lähiseudulla. Tarmo näki 15-senttiset karhunjäljet rajan pinnassa. Hirvenjäljet oli kahdet etelään lumilinjalla. TH


blogivirta.fi
Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Viime yönä oli pari astetta pakkasta ja päivällä kuutisen astetta lämmintä. Lunta on 30-40 senttiä ja hanki kantaa vielä aika hyvin, ei tosin kävelijää. Tarkastin mm. länsipuolen petolintujen pesiä ja koloja, mutta niissä ei pesintöjä ollut. Sen sijaan oravan näin kantavan pentua turvallisempaan paikkaan. Pitkänjängän sivulla näin metsoparven, jossa oli 6-7 koppeloa, ukkometso ja poikametso. Varmaan jonkinlaista soidinmeininkiä, vaikka ei varsinainen soidinpaikka...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 35 36 Seuraava »