Tänään on 20.07.2018 05:46 ja nimipäiviään viettävät: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, Margareta, Margit, Marit, Greta ja Gretel. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle loft talo


Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
Kemppinen -

(Isoisäni lyijykynällä kirjoittamista muistelmista. "Punaiset" saa tästä tositarinasta sisältöä. Joskus kävi näin, ettei puolta edes valittu vaan yritettiin olla valitsematta. - Isoisä oli siis mökin poika, joka opetteli kellosepän ja muita ammatteja ja hankki rahoja kirvesmiehenä ja muurarina. Satakuntaan hän ei voinut jäädä, koska ympäristö oli päättänyt että hän oli punainen.)  = = = Keväällä oli Suomessa ollut levottomuuksia. Ne vaikeuttivat kylvötöitä, joten...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Oppitori -

talo 1 1.  asuin-, toimisto-, liike- tms. käyttöön tarkoitettu rakennus.  Yksi- ,  kuusikerroksinen   talo .  Kahden   perheen   talo .  Talon   ikkunat ,  pääovi ,  katto ,  seinät .  Puu- ,  kivi- ,  tiilitalo .  Pientalo .  Kaupunkitalo .  Pohjalaistalo .  Omakoti- ,  rivi- ,  pari- ,  kerrostalo .  Eduskuntatalo .  Finlandia-talo .  Kirjasto- ,  koulu- ,  monitoimi- ,  liike- ,  postitalo .  Tavaratalo .  Teatteri- ,  terveys- ,  virastotalo . ...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Tulipa käytyä taas asuntomessuilla. On se kumma, että ihmisen, joka ei ole pätkääkään kiinnostunut rakentamisesta, remontoimisesta, sisustamisesta tai puutarhanhoidosta, pitää kuitenkin tunkea itsensä asuntomessuille. Kaiken lisäksi olin oikein innokas pääsemään sinne, mikä pistikin miettimään meikäläisen messumotiivia. Oliko se kenties toisten kotien utelias töllistely? Joka tapauksessa olen iloinen, että menin messuille, sillä viihdyin siellä erinomaisen hyvin...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Porin Karjarannassa on parhaillaan menossa asuntomessut ja ne jatkuvat 5.8.2018 saakka. Alue sijaitsee Kokemäenjoen rannalla entisellä tehdasalueella ja sieltä on matkaa torille parisen kilometriä. Nähtävillä on omakotitaloja, pari paritaloa, yksi rivitalo, palvelutalo ja päiväkoti sekä yksi entisöintikohde. Oheiskohteina esitellään entisen oluttehtaan alueella olevan Karhukorttelin  kerrostaloasuntoa, Yyterin kylpylähotellin laajennusta sekä Porin perinteikkään teatteritalon...


blogivirta.fi
Syksyinen -

Rintamamiestalot rantautuivat Suomeen sodan jälkeen, jolloin asunnon tarve oli kova, ja uusia asuntoja rakennettiin hyvää vauhtia. Rintamamiestalo-käsite on etenkin monille nuorille jo hyvin tuntematon, vaikka Suomessa rintamamiestaloja on runsaasti eri puolilla maata.  Nykyajan talopaketit ovat aikamme versio rintamamiestalon ideasta! Rintamamiestalo on 1,5-kerroksinen talo. Rintamamiestaloilla on aina tiettyjä ominaispiirteitä, kuten että ne ovat täysin puusta tehtyjä, sekä...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Otsikon outo nimi tulee siitä, että hetken mielijohteesta päätin kuvata Tel Avivista kotini lähelle ajavan bussin reittiä ikkunan kautta. 172 on linjan numero.  Kuvat ovat aika tärähtäneitä: yritin ottaa kuvan aina kun bussi hetkellisesti pysähtyi joko liikennevaloihin tai bussipysäkille, mutta aina ei sekään onnistunut, tai sitten kohde ei ollut kuvaamisen arvoinen.  Bussissa olevat ihmiset varmaan ihmettelivät minkä takia kuvaan ikkunan kautta  , mutta oli hauska kuvata...


blogivirta.fi
Prahan kuu ja muita unelmia -

Todellisessa elämässä ulkona vihmoo myrsky. Koirat makaavat sohvalla märkinä sateisen lenkin jäljiltä. Juon teetä ja sallin itseni vajota Liljojen Laaksoon. Keijut jatkoivat matkaansa Sylvialta Aleksin ja Gertin luo, mutta nämä eivät olleet kotona. Amanda ei ollut ehtinyt kumpaisenkaan kanssa jutella sen jälkeen, kun Aleksi oli palannut. Hän oli käsittänyt, että Hertta oli ottanut etäisyyttä Gertiin. Karhu sai tavata Kerttua, mutta aina läsnä oli muita. Lopulta ikävä...


blogivirta.fi
Marilyn Monroe Book Blog -

Please scroll down to read the review in English Ennen kuin Gary Vitacco-Robles julkaisi mahtavan täyspitkän elämäkerran, Iconin , hän kirjoitti kirjan, joka keskittyi aivan erityiseen osa-alueeseen Marilynin elämässä. Cursum Perficio, Marilyn Monroe's Brentwood Hacienda kertoo Marilynin viimeisistä kuukausista hänen ensimmäisessä ikiomassa kodissaan. Talo kiinnostaa Marilyn-faneja monesta syystä: se nähdään Marilynin itsenäisyydenosoituksena, hänen luonteensa symbolina ja...


blogivirta.fi
Annin aatoksia -

Olimme heinäkuun lopussa  Helsingissä ja tulomatkalla poikkesimme Mikkelin asuntomessuilla. Mukavaa oli katsella mahtavia unelmataloja! Innostuin ja ihastuin pitkästä oikein toden teolla tai oikeastaan eka kerran elämässäni taloista ja niiden paikasta Saimaan rannalla! Paras talo oli mielestäni ehdottomasti WAVE! Siis suomeksi aalto. Se oli suomalaisen muotoilun ja puurakentamisen hieno arkkitehtooninen luomus, jollaisen rakentaisin heti, jos se olisi mahdollista. Mutta haaveilla ja...


blogivirta.fi
lauluni sadepäivän varalle -

Toukokuussa pääsin tutustumaan kyläelämään Taurus-vuoristossa. Bussimatkalle lähdettiin Alanyasta ensin kohti Manavgatia , jonka jälkeen kurvattiin Konyaan päin ja lähdettiin kiipeämään ylös vuoristoon. Sarıhacılar maalaiskylä Ensimmäisenä saavuttiin pieneen ja viehättävään Sarıhacılarin maalaiskylään, joka sijaitsee n. 3,5 km varsinaisesta Aksekin kylästä, n. 1 100 metriä merenpinnan yläpuolella. Alkukantaisessa kylässä asuu vain muutama perhe, yhteensä...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Anne oli juuri eronnut ja suunnitteli ensimmäistä lomaansa yksin. Anne ajatteli loman piristävän  uutta arkea. Matkakohteita ja majoituksia selatessaan hänen silmiinsä osui unelmien villa: se oli kaksikerroksinen lomatalo, lähellä merta ja upealla terassilla. Kaiken lisäksi sen hinta oli yllättävän halpa, joten hän voisi olla kaksikin viikkoa. Mikä tuuri! Anne ajatteli. Hänhän oli tottunut että lomista sai usein pulittaa aivan liian turhan kalliin hinnan. Unelmien lomatalo...


blogivirta.fi
Unelmista toteutukseen -

Lupasin kirjoitella teille talon tiiveysmittauksesta tarkemmin, kunhan saan mittauksen viralliset tulokset käteeni, joten palataanpa helmikuun alkuun ja 2.2 olleeseen tiiveysmittaukseen tarkemmin. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin ollut seuraamassa kyseistä tapahtumaa, joten mahdollisuuden tarjoutuessa halusimme tietysti olla paikalla. Jonkin verran olen internetin kautta koittanut asiaan perehtyä sekä muiden rakentajien blogeissa lukenut kirjoituksia mittauksista ja niiden tuloksista...


blogivirta.fi
Oppitori -

arpoja Aakulla ei maata eikä isän perintöä. Aamu kuluu aatellessa, päivä päätä käännellessä. Aamu on iltaa viisaampi. Aamulla viina ja syksyllä nauriit. Aamulla vireä pyärii, illalla laiska hyärii. Aamun aikainen nauru tietää itkua illaksi. Aamun hetki kullan kallis. Aamun rusko päivän paska. Aamun torkku, illan virkku on taloon hävitys. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Aamuruska miehen tuska. Aamurusko ei mäne satamata eikä akkain tora itkemätä...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

CHILE Tullista selvittyämme jatkoimme bussilla kohti Santiagoa. Mahtavat ovat maisemat alas Andeilta. Tulimme serpentiiniä pitkin alas hitaasti, edellä meni ja vastaan tuli pitkiä rekkakolonnia, hitaasti hitaasti, tuskin hölkkävauhtia nopeammin. Kurvista kun kuski päästäis ratista irti oltaisiin ekana laaksossa. Kaiteita ei ole, ja mitäpä apua niistä raskasta bussia vastaan olisikaan. http://www.woophy.com/map/download.php?file=294182%2Ejpg SANTIAGO Asemalla äijä tuli kysymään...


blogivirta.fi
Vailla Pysyvää Osoitetta -

Koska kirjoitin torstaina nepalilaisista ystävistäni maanjäristyksen kourissa , ajattelin päivittää heidän kuulumisensa. Kahteen ystävistäni en ole saanut vieläkään yhteyttä, enkä tiedä, ovatko he elossa. Muutaman kanssa olen kuitenkin pystynyt juttelemaan nopeasti netissä. Tuntui älyttömän hyvältä voida puhua heidän kanssaan, vaikka lähes kaikki uutiset Nepalista ovatkin sydäntäsärkeviä. Eniten olen ollut yhteyksissä Nepalin toiseksi parhaaseen ystävääni, joka on...


blogivirta.fi
Mungolife -

Muuton myötä meillä oli taas edessä lattiaremontti. Tällä kertaa remontti oli tehtävä joka tapauksessa parkettivirheen takia ja koska parketti ei ollut ...


blogivirta.fi
Mina von Münchausen -

Viime aikoina olen ajatellut paljon salaisia teitä ja käytäviä. P.I.J. julisti blogissaan kilpailun ja kysyi, millaisen salakäytävän haluaisin löytää. Aloin ajatella salaisia teitä. Ne ovat minulle sama asia: kaksi erimuotoista reittiä samaan paikkaan. Tajusin, että juuri sitä olen etsinyt – ja etsin vastakin. Ehkä sitä ei voi koskaan löytää. En saanut mietinnöistäni palkinnoksi kirjaa, mutta tässä kuitenkin tarina. Tarina on totta, jos ylipäänsä mikään on. Ehkä...


blogivirta.fi
Murphy -

Tätä ketjua pitänee lukea alhaalta ylöspäin jotta aikajärjestys säilyy. Kuvia klikkaamalla ne suurenevat. 03.12.2017 Niin, kahden identtisen 121 m2 pytingin sähkökulutukset 58  kk jälkeen. Mittarit lähtivät nollasta ja kaikki toimii sähköllä myös veden lämmitys. Valitettavasti kummassakaan ei ole poistoilman lämmön talteenottoa. Toisessa on ilmalämpöpumppu. Vähemmän kulutusta vaikka asukaslukukin on tupla isompikulutuksiseen verraten.  Koko historian seurantajakso siis...


blogivirta.fi



Egypti - suomalaisena Kairossa -

Viikon adrenaliiniannoksen vuoro oli tänään. Pesen pyykkiä ja siivoan, huomaan että kas naapurihan se varmaan laittaa perjantailta jäänyttä lihaa kun niin haisee. Ja nimenomaan haisi, en tiedä mikä siinä on kun joskus lihaa lemuaa valehtelematta sellaiselta lehmän ja navetan sekoitukselta. Ja maistuukin joskus. Haju oli aivan kamala, ei ollenkaan ruokahalua herättävä. Eipä siinä mitään mutta sitten alkoi leijailla valkoista savua kämppään sisään ja hajukin muuttui...


blogivirta.fi
Keltainen talo rannalla -

Koti Hollannissa - A Home in The Netherlands Vuonna 1850 rakennetusta talosta on myytävänä tämä rouheasti sisustettu kaksikerroksinen asunto. Makuuhuoneessa on hieno kattorakennelma ja kaunis vanha kalanruotoparketti. Samaa lattiaa löytyy myös alakerrasta. Makuuhuoneen kalusteet on valittu kokonaisuutta täydentäen ja lopputulos on viihtyisän ja tasapainoisen näköinen.   Keittiö on pieni ja hyvin tummasävyinen, vaikka sijaitseekin asunnon pimeimmässä kohdassa. Mustat...


blogivirta.fi
Fiskari31 -

Verkkohiljaisuus, ei kirjaimen puolikastakaan pariin kuukauteen. Mitä ihmettä tapahtui? Joku voisi ajatella, että rakennustöissä meni jotain niin pahasti pieleen, että blogi sai pikaisen lopun. Tai kirjoittaminen alkoi tökkiä, ja tuli totaalikyllästyminen. Tyhjän blogitekstin syndrooma? Tai ehkä oli muuten vaan pakko ottaa uutta suuntaa? Itse asiassa syy on aika perinteinen. Pieneen perheeseemme liittyi vapun alla nimittäin kaksi uutta jalkaa. Nelivuotias, pieni prinsessamme sai...


blogivirta.fi
Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Satunnaisia sattumia -

Viikon adrenaliiniannoksen vuoro oli tänään. Pesen pyykkiä ja siivoan, huomaan että kas naapurihan se varmaan laittaa perjantailta jäänyttä lihaa kun niin haisee. Ja nimenomaan haisi, en tiedä mikä siinä on kun joskus lihaa lemuaa valehtelematta sellaiselta lehmän ja navetan sekoitukselta. Ja maistuukin joskus. Haju oli aivan kamala, ei ollenkaan ruokahalua herättävä. Eipä siinä mitään mutta sitten alkoi leijailla valkoista savua kämppään sisään ja hajukin muuttui...


blogivirta.fi
Savupäivärkirja -

Lähetin sähköpostia Vaasaan jollekin ympäristötyypille. Aihe on Ratamon savu. Olen kirjoittanut jutun jokin aika sitten, mutta en ole saanut lähetettyä sitä. Tänään rohkaisin lopulta mieleni ja lähetin jutun. Sen jälkeen lähdin Lapualle. torstai 23.2. Touhuilin tietokoneiden ja kuvien kanssa. Jossakin vaiheessa kävin auraamassa pihan. Ratamon savu ei juurikaan haissut. Ilma oli pihassa raikas, mikä on harvinainen ilmiö. Yläkerran ikkunasta haiskahti aavistuksen verran savun...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

En edes oikeastaan tiedä miksi, mutta päätin eräs ilta käydä tarkistamassa Väestörekisterikeskuksen sivuilta omia tietojani. Sieltä vastaan tulivat tietenkin kaikki osoitteeni, joissa olen elämäni aikana asunut. Minulla oli siinä aikaa ja yhtäkkiä huomasin olevani Google Mapsissa katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja. Oli sellainen elämysseikkailu omaan elämääni, että sain päähäni, että entäpä jos tästä tekisin vaikka postauksen. En tiedä kiinnostaako teitä, missä...


blogivirta.fi
Syksyinen -

Tietenkin vanhaan taloon muuttavalta vaaditaan remonttitaitoa. Harva vanha talo nimittäin on siinä kunnossa, että talo olisi heti muuttovalmis. Remontit taas on helpointa tehdä jo ennen muuttoa, silloin pääsee varmasti helpommalla kun ei tarvitse asua remonttityömaan keskellä . Tässä yhteydessä kannattaa tarkistaa esimerkiksi putkiston kunto -- usein on tarpeen myös vetää lisää sähköjohtoja asuntoon. Menneiden vuosikymmenien taloissa ei nimittäin osattu valmistautua...


blogivirta.fi
Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Syytä tutustua historiaan Tohmajärven Kemien taajamaa ollaan mylläämässä uuteen asentoon. Ja kuinkas muuten kuin konsultteja kuuntelemalla. Erityiseksi kohteeksi; puretaanko vai ei näyttää nousevan kylän ehdoton keskipiste Kunnallistalo. Moniko päättäjä tietää mitä talon yli 90-vuoden historiaan kuuluu? Historia ei näytä heille paljoa merkitsevän. Valitettavasti. Kunnallistalon juuret lähtevät Kaurilasta. Talo purettiin...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Syytä tutustua historiaan Tohmajärven Kemien taajamaa ollaan mylläämässä uuteen asentoon. Ja kuinkas muuten kuin konsultteja kuuntelemalla. Erityiseksi kohteeksi; puretaanko vai ei näyttää nousevan kylän ehdoton keskipiste Kunnallistalo. Moniko päättäjä tietää mitä talon yli 90-vuoden historiaan kuuluu? Historia ei näytä heille paljoa merkitsevän. Valitettavasti. Kunnallistalon juuret lähtevät Kaurilasta. Talo purettiin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 103 104 Seuraava »