Tänään on 18.06.2018 03:09 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle lounas turku


Saara-Sofia Sutelan päiväkirja -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 Olin viime vuonna projektipäällikkönä Turun Nuorkauppakamarin Paluumuuttaja-kyselyssä, jonka tuloksia Turun Sanomat uutisoi pariinkin otteeseen. Kyselyssä kartoitettiin seikkoja, jotka vaikuttavat siihen että ulkopaikkakunnalla asuvat olisivat valmiita muuttamaan Turkuun. Mitkä seikat siis ovat tärkeimpiä kotikaupunkia valitessa? Mikä pitäisi muuttua, jotta muualla asuva muuttaisi Turkuun? Kysely ei toki ole...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 19-12 löydämme itsemme Turun Portsasta keskeltä talvisodan hävitystä. On vuosi 1939. Vihollinen on iskenyt pommituksin Viipurin ja Helsingin lisäksi nyt myös ensimmäistä kertaa Turkuun, jossa iskuja kirjataan päivän mittaan kolme; yksi niistä merelle saariston suuntaan. Pommitusten pääkohteena olevan sataman sijasta pommit tekevät tuhoansa lähinnä puutalovaltaisella asuinalueella.     Talvisodan pommituspalojen sammutusta Turun Portsassa 19.12.39. Kuva Turun vpk:n...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Esikoiseni täytti juuri 24 vuotta ja meillä on tullut tavaksi, että ajamme Helsingistä Turkuun joka toukokuu viettämään perhelounas ja viettämään hiukan esikoisen synttäriä. Joka kerta nautiskelemme jokirannan antimista, mehän asuimme Martissa muutaman vuoden ennen Helsinkiin muuttoa ja meidän lempipaikka kesäisin oli Vaakahuone , jonne siis joka vuosi menemme syömään ja naittimaan olostamme ilman kiirettä. Turku on valtavan kaunis kesäkaupunki ja tietenkin kaipaan näitä...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

 Tänään 20-7 1705 – Tulipalo Oulussa tuhosi neljännen kaupunginosan lähes kokonaan. Mutta me kääntelemme Turun historian kirjaa satunnaisesti ja yritämme löytää jostakin pienestä merkinnästä jotakin suurempaa - kas tuossa:       Olof Gangiuksen Turun kartta vuodelta 1634. 20-7 1725 Turun raastuvanoikeuden päätöksellä luovutetaan Kåkehus-talo Turussa Karin Ruuthin pojan, rakuunaluutnantti Erik Rydman in haltuun. Läsnä tässä tilaisuudessa ovat Karin ja hänen...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 16-2 tähtitieteilijä Yrjö Väisälä tarkkaili taivaita Turun Iso-Heikkilän tähtitornista vuonna 1936 ja havaitsi kaksi uutta asteroidia (1391 Carelia ja 1454 Kalevala). Kahta vuotta myöhemmin samalla päivämäärällä hän havaitsi asteroidit 1448 Lindbladian ja 1479 Inkerin.     Vuosi 1938 oli tuottoisa muutenkin:  22-9 Väisälä havaitsi tähtitornistaan jälleen kaksi uutta asteroidia, kohteet SA1 ja SB1. Turku ja Tampere olivat löytyneet ...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 3-8 vuonna 1509 Turku koki kovia, kun Tanskan kuninkaan Hansin valtuuttamat merirosvojoukot hyökkäsivät kaupunkiin varhain perjantaina aamuyöllä.     Kuningas Hannu, Hans, Johannes. Hannu (Juhana II) ( 1455 – 1513 ) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas. Hän oli Tanskan kuninkaana 1481–1513, Norjan kuninkaana 1483–1513 sekä Ruotsin ja samalla kaikkien kolmen maan kuninkaana 1497–1501.   Vuonna 1493 Hannu solmi liiton Venäjän kanssa Ruotsia ja...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 24-7 tulee kuluneeksi tasavuosia maamme ensimmäisestä lakkotapahtumasta Turussa vuonna 1491. Riita syntyi palkan puolittamisesta. Eletään vahvan kauppa- ja puolustusliitto Hansan aikaa ja kinastellaan mm. suhteista Venäjän suuntaan.   Tuolloin Turun vetäjät ja kantajat ryhtyivät lakkoon, koska lukuisat Danzigista saapuneet hansakauppiaat olisivat halunneet maksaa laivojen lastinpurkaukseen liittyvästä vetotyöstä vain puoli äyriä ruislästiltä. Vanha taksa oli yksi...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 15-10 tulee kuluneeksi tasavuosia paitsi filosofi Nietzschen syntymästä vuonna 1844, myös Antti Lizeliuksen kuolemasta 1795. Mutta me muistelemme erästä Turkua läsnäolollaan kunnioittanutta vapaustaistelijaa, joka kuoli 15-10 1817 Sveitsissä.   1817 – Tadeusz Kościuszko , puolalainen vapaustaistelija (s. 1746 ) Tadeusz Kościuszko ( 4. helmikuuta - 12. helmikuuta 4 - 12 helmikuuta 1746 Mereszowszczyzna, Kosava , Puola-Liettua nykyisen Valko-Venäjän Brestin maakunnassa...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 31-12 vietetään Aleksis Kiven kuolinpäivää. 1872 – Aleksis Kivi , suomalainen kirjailija (s. 1834 )   Tänään 31-12 voisimme juhlia maamme satavuotiasta historiaa liput liehuen, kun tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen itsenäisyyden ensimmäisestä tunnustuksesta, mutta mepäs päädymmekin Aleksis Kiven haudalle voivottelemaan.     Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall) ( 10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula ) oli suomalainen...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Ennen kuin kirjoitan Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta, palaan takaisin syksyyn 2015. Silloin maahamme saapui enimmäkseen Ruotsin rajan yli Haaparannasta noin 30 000 muslimia. Ehkä joukossa oli jokunen ei-muslimikin, mene ja tiedä. Joukossa oli myös marokkolainen 18-vuotias mieshenkilö, joka viime perjantaina surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa tapauksessa, jota viranomaiset tutkivat terrori-iskuna. Valehtelijoiden klubi Heikki Porkka kirjoitti äskettäin virallisen Suomen...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 6-1 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Kristofer Baijerilaisen kuolemasta Helsingborgissa vuonna 1448.     Kristofer Baijerilainen ( 26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448 ) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas ( Tanskan ja Norjan vuosina ( 1440 – 1448 ) ja Ruotsin vuosina ( 1441 – 1448 ). Kristofer valittiin Tanskan kuninkaaksi vuonna 1440 sen jälkeen kun tanskalaiset olivat erottaneet aiemman unionikuninkaan, Ruotsin kruunun menettäneen Eerik Pommerilaisen ...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 10-10 vietämme liputtaen Alexis Stenvallin syntymän 1834 kunniaksi suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kansalliskirjailijamme puhui enimmäkseen ruotsia ja käytti Aleksis Kivi -nimeä vain kirjailijanimenä. Voi veikkoseni, luulenpa, että haastelisit vähän toisin, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa.   Aleksis Kiven muistopostimerkki vuodelta 1934. Piirtänyt Germund Paaer Wäinö Aaltosen veistoksen mukaan. 1834 – Alexis Stenvall (”Aleksis Kivi”)...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 8-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari I Suuren kuolemasta Pietarissa 1725. 1725 – Pietari Suuri , Venäjän tsaari (s. 1672 ) Pietari I Suuri ( ven. Пётр I, Пётр Великий , Pjotr I, Pjotr Veliki; Pjotr Aleksejevitš Romanov , ven. Пётр Алексеевич Романов ; 9. kesäkuuta ( J : 30. toukokuuta) 1672 Moskova – 8. helmikuuta ( J : 28. tammikuuta) 1725 Pietari ) oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja sitten...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 7-9 seisomme hämmentyneen väkijoukon seurassa Turun rajalla. Kaupungin rauniot savuavat vielä takana vuoden 1827 suurpalon jäljiltä, kun sadat ihmiset pyrkivät tuhon keskeltä turvaan lähikuntiin. Senaattori Falck on neuvonut kaupungin viranomaisia määräämään kaikki kodittomat, jotka eivät tule nyt itsellisesti toimeen, siirtymään maaseudulle.   Tuossa tervehdimme juuri katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergia, myöhempää valtioneuvosta ja professoria, joka on...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 27-6 Kustaa Vaasa antoi vuonna 1556 Turun linnassa läänityskirjan, jossa Juhana-herttua sai hallittavakseen hänelle perustettavan Suomen herttuakunnan.     Juhana Herttuan vaakuna Turun linnan esilinnan porttikäytävän yläpuolella. Vaakunan teki 1560-luvun alussa todennäköisesti kivenhakkaaja Antonius Timmerman.   Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 11-11 vuonna 1619 kuningas Kustaa II Aadolf kehottaa kirjeessään Turun linnan käskynhaltija Carl Oxenstiernaa noudattamaan tarkasti annettuja spitaalisia koskevia määräyksiä ja aloittamaan mahdollisimman nopeasti uuden Seilin hospitaalin rakennustyöt.    "Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin tiedon mukaan spitaalitauti leviää voimakkaasti Suomessa synnin rangaistuksena."   »Niiden, joita epäillään jostain vaarallisesta taudista, ei voi sallia oleskella muiden kanssa...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 23-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuvanveistäjä Walter Runebergin kuolemasta vuonna 1920 ja erään kuuluisan korvan kohtalosta vuonna 1888. 1920 – Walter Runeberg , suomalainen kuvanveistäjä (s. 1838 ) 1888 – Vincent van Gogh leikkasi vasemman korvansa alaosan irti, vei sen ilotaloon ja antoi Rachel -nimiselle prostituoidulle.     Gunnar Berndtson , Walter Runeberg, 1879 Walter Magnus Runeberg ( 29. joulukuuta 1838 Porvoo – 23. joulukuuta 1920 Helsinki ) oli...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 27-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen syntymästä Saarijärvellä vuonna 1737. 1737 – Matthias Calonius , suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (k. 1817 )   Matthias Calonius ( 27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817 ) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Mikä tämä hökötys on? Jätin jokin aika sitten postauksessani selityksen auki. Se on Kaksoisveli, joka liittyy kuvassa oikealla olevaan laivaan. Kuten kuvista näette, Kaksoisveli on järeää tekoa. Kuvassa näkyvä laiva on S/s Ukko-Pekka, jonka kotisatama on Aurajoen rannassa. Peräkärryssä oleva höyrykone on Ukko-Pekan alkuperäisen voimanlähteen kopio (tai toisinpäin). Miksi se tuossa pönottää? Syyn kertoo Kaksoisveljen tarina. Ensin kuitenkin Ukko-Pekasta. Alus ei ole niin...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 30-6 avaamme Turussa syntyneiden kirjan vuoden 1614 kohdalta, kas tuosta; Elin Såger ( 30. kesäkuuta 1614 Turku – 14. elokuuta 1669 Turku) oli suomalainen talouselämän vaikuttaja 1600-luvulla. Vanhin Turusta säilynyt karttapiirros, tekijänä 1634 maanmittari Olof Gangius.   Elin Johanintytär Såger syntyi Turussa Aurajoen itärannan talossa, jossa toimii nykyisin Aboa vetus & ars nova -museo. Hänen isänsä Johan Såger (kuoli 1632), alkujaan Sager, oli varakas kauppias...


blogivirta.fi



PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 18-10 vietämme Alaskan päivää: Alaska : Alaskan päivä (Alaska Day). Juhlitaan Yhdysvaltain suorittamaa Alaskan ostoa Venäjältä vuonna 1867 ja tuona päivänä tapahtunutta vallan siirtoa Venäjän lipun laskiessa ja Yhdysvaltain lipun noustessa vallanluovutusseromoniassa Sitkassa Alaskassa. Harmonia, Achim Kühn, 1996. Aurajoki. Sen puitteissa voisikin kysyä, mikä on Yhdysvaltain suurin kaupunki ? Niinpä - se on Alaskan Sitka - pinta-alaltaan. Sitka (...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 24-1 nostamme maljan kuninkaallemme, on näet Kustaa III:n syntymäpäivä vuosimallia 1746. Aikanaan, kun kuningas 25-5 vuonna 1775 vieraili Turussa, kaupunki koristeltiin ja juhlavalaistiin ja raadin määräyksestä kansalle tarjottiin ilmaiseksi viinaa ja olutta.   Kustaa III ( 24. tammikuuta ( J : 13. tammikuuta) 1746 Tukholma – 29. maaliskuuta 1792 Tukholma) oli Ruotsin kuningas vuosina 1771 – 1792 . Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 31-10 kun vietämme kelttiläisen karhun artos, arthur nimipäivää, vietämme myös pyhäinpäivää ja halloweenia, kelttien talven alkamisen päivää. Kelttijuhla Samhainin nimi tulee sanoista samrad kesä ja loppu fain. 1517 – Uskonpuhdistus : Martti Luther kirjoitti kirjeitä esimiehilleen, joissa oli liitteenä 95 teesiä .   Lucas Cranach vanhempi , Martin Luther, 1528. Halloween Uskonpuhdistuksen muistopäivä ( saks. Reformationstag ) mm. Saksan protestanttisissa...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 30-1 muistelemme turkulaista lintutieteilijää ja lääkäriä, joka on jäänyt vähemmälle huomioille muista kaupungissa vaikuttaneista Carl von Linnén oppilaista.      Carolus Linnaeus Linné vaikutti merkittävästi suomalaiseen luonnontutkimukseen Turussa erityisesti juuri oppilaidensa kautta, joista tunnetuimpia ovat Pehr Kalm ja Suomen lääketieteen isäksi kutsuttu Johan Haartman . Tällä päivämäärällä 30-1 Turussa vuonna 1785 kuollut  "Linnén apostoli" Anton...


blogivirta.fi
Liiolii -

Viikon kestänyt retkeni Turkuun on nyt takana. Ehdin nähdä ja kokea tosi paljon kaikkenlaista. Vieras kaupunki tuli päivä päivältä tutummaksi ja loppua kohden viihdyin yhä paremmin. Pientä joustavuutta vaati puolin ja toisin kimppakämpässä asuminen vieraan ihmisen kanssa, mutta hyvin meni. Aluksi oli vaikea löytää kaupungista paikkoja, mutta aika äkkiä aloin hahmottaa kaupungin joen ja eri siltojen avulla. Ja tuomiokirkon. Oli ihanaa, että tuomiokirkon kello löi ihan koko...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 18-12 muistamme  Magnus Birgerssonia hänen kuolinpäivänään. Kuningas Maunu Ladonlukko tai Maunu Birgerinpoika ( Magnus Birgersson , Magnus Ladulås ) (noin 1240 – 18. joulukuuta 1290 ) oli Ruotsin kuningas vuosina 1275 –1290.   Päivämäärällä 24-5 vuonna 1276 sai Ruotsi virallisesti uuden kuninkaan, kun maan papisto hyväksyi viimein Magnus Birgerssonin valtakunnan päämieheksi. Uudet kruunajaiset pidettiin pääsiäispäivänä Uppsalan tuomiokirkossa. Sitä ennen...


blogivirta.fi
Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

Turku love! Turku ravintolavinkit viikonlopun ruokamatkalle.


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 16-12 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen Venäjä-mielisen "Hänen Hirmuisuutensa"  senaattori Lars Gabriel von Haartmanin kuolemasta Merimaskussa vuonna 1859.   Lars Gabriel von Haartman Syntynyt 23. syyskuuta 1789 Turku Kuollut 16. joulukuuta 1859  (70 vuotta) Merimasku Ammatti senaattori, taloustieteilijä     Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman ( myös suom. Lauri) , liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") ( 23. syyskuuta 1789...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 28-6 löydämme itsemme Turun Vanhalta Laivatelakalta  juhlistamassa ensimmäisen Suomessa rakennetun suuren luokan höyrylaivan vesillelaskua. s/s Furst Menschikoffissa on peräti 44 salonkipaikkaa matkustajille kansipaikkojen lisäksi.  s/s Furst Menschikoff Tallinnassa, osakuva maalauksesta. S/S Furst Menschikoff oli Åbo Ångfartysbolagin vuonna 1836 valmistunut kuunaritakiloitu siipiratashöyrylaiva. Se oli ensimmäinen Suomessa valmistettu avomerihöyrylaiva. Laivan...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tänään 13-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Eerik XIV syntymästä vuonna 1533 Tre Kronorin linnassa Tukholmassa: 1533 – Eerik XIV , Ruotsin kuningas (k. 1577 ).   Faksimil av en pennteckning av Erik XIV:s hand på titelbladet till ett ex. av Strabons "De situ orbis". Eerikin piirtämä omakuva. Eerik XIV ( 13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577 ) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560 – 1568 . Eerik XIV. Eerik XIV nousi valtaan isänsä Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560. Hänen...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 106 107 Seuraava »