Tänään on 16.01.2019 10:15 ja nimipäiviään viettävät: Ilmari, Ilmo, Gudmund ja Germund. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle luonto


Oppitori -

Suomalaisuuteen liittyy myös vahvasti vesielementti . Suomi-sanassa, mitä se sitten oikeasti merkitseekään on jo vettä: suo ja ehkä suomu. Tuhansien järvien maa, oikeasti kymmenien tuhansien prutakkojen ja jokien pilkkoma maa, jota myös huuhtelee meri, jonka murtovesissä elää myös sisävesien eläimistöä. Vedet ovat olleet pikemminkin yhdistävä tekijä kuin erottava, koska niitä myöten on kuljettu. Suuri osa ulkomaisista hyvyyksistä seilaa tänne merikonteissa. Suomalaiset...


blogivirta.fi
40+ blogit -

tammikuinen kasvihuone, Green Room, Willab Garden


blogivirta.fi
Kemppinen -

Kaupassa kysyin ostettuani Kallion kaupunginosaa käsittelevän kirjan myyjältä: ”Anteeksi mutta onko rouva Töölöläisiä?” Mieleeni oli juolahtanut, että taitava rotutieteilijä varmaan erottaisi esimerkiksi poskipäistä ja silmien koosta etutöölöläisyyden. Minulla on laajat kokemukset asiasta, koska sain sen vaikutelman, ettei Helsingin hovioikeuteen oteta jäseneksi eikä esittelijäksi muita. Muuan intti olevansa Tammisaaresta mutta tinki myöhemmin tunnustamaan, että hänen...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Mukavat sattumukset jatkuvat. Olin jouluaattona maksamassa ostoksiani marketin kassalla, mutta maksu ei jostain syystä onnistunut. Kassamyyjä yritti korttiani uudestaan, mutta maksupääte hylkäsi maksun toistamiseen. Onneksi minulla oli toinen kortti, jolla saatoin maksaa. Luulin, että kaupan maksupäätteessä oli jotain vikaa, mutta pian selvisi, että kortillani ei pystynyt maksamaan missään muuallakaan, eikä sillä saanut käteistäkään. Kortin toimimattomuus ihmetytti suuresti...


blogivirta.fi
Tälle rannalle -

Vaikka joulusta on vasta muutama viikko, päivä on nyt jo noin tunnin pitempi kuin joulun alla oli.  Ihmismieli rupeaa odottamaan kevättä ikäänkuin se olisi jo lähellä. Kirkkaina päivinä auringonvalo leikittelee hetken maantien penkalla ja rannan jääröykkiöissä. Mutta välillä tulee harmaita päiviä ja värit katoavat. Lunta tuiskuttaa. Pihan kalusteet ja koristeet peittyvät hankeen. Jänikset liikkuvat uudella lumella; osaavat "pistää nelivedon päälle", eli levittää...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Sri Lanka on sanskritin kieltä ja tarkoittaa loistavaa saarta. Ja sitä se onkin. Sri Lankan saari on jännittävä sekoitus vihreää luontoa: viidakkoa, teeplantaaseja ja riisipeltoja; kilometrien mittaisia autioita hiekkarantoja; luonnonpuistoja… The post Sri Lanka – loistava saari appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Jorma Tenovuon linturetki-blogi -

Pari päivää sitten radiosta tuli Luonto-Suomen luontokuvaillan ohjelma, jossa Juha Laaksosen johdolla keskusteltiin luontovalokuvauksesta. Haastateltavina olivat Seppo Pöllänen, Paavo Hamunen ja Juha Blomberg. Eräs vakioaihe näissä ohjelmissa on se, että kannattaako kuvata jpeg vai RAW tallennuksella, vaiko ehkä molemmilla. Juontaja … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Tuossa joulun alla oli ikäänkuin joulukalenterineuleena mysteerisukkayhteisneulonta Taito-lehden nettisivuilla. En silloin kiireissäni edes harkinnut osallistuvani, mutta kun aloin nähdä sukkia valmiina, halusin ehdottomasti tehdä nämä itsekin, sillä nämä ovat ihan älyttömän kauniit! Äkkiseltään en keksi toista yhtä mielenkiintoista ja nättiä sukkamallia! Harmi, että ei nyt ole elävää jalkaa malliksi (omiin jalkoihini eivät mahdu), sillä tasona nämä eivät ole...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Toki arki on alkanut jo maanantaina kun pojat aloittivat taas koulun, mutta minun työni alkaa tänään ja täytyy sanoa, että olipa ihana eilinen päivä. Helsinki pukeutui kauniiseen talvitakkiinsa, vaikka oli pilvistä, niin muutoin oli ihana keli tehdä tyttöjen kanssa pitkä reissu ulkona. Tytöt nauttivat niin lumesta kuin seikkailustakin. Ja jälleen kerran on pakko ihmetellä tätä Helsingin kauneutta. Talvessa ehkä parasta on juuri nämä päivät, kun on lunta, on rauhallista ja...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

*)Mainoslinkki Tähän postaukseen sain idean Lauran blogista , kannattaa muuten käydä kurkkaamassa. Lauran blogista löytyy upeita kuvia ja samanmoista intohimoista suhtautumista ihonhoitoon kuin mitä allekirjoittaneeltakin. Marraskuussa tein samalla teemalla kirjoituksen meikeistä, sen voi lukea täältä . Ihonhoidon suhteen päätin todella haastaa itseni. Laura oli valinnut omaan postaukseensa kymmenen tuotetta, mutta minä yritin pärjätä viidellä, samalla määrällä kuin...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

MOT tutki koulukiusaamista. Ja tähän liittyen Tuula Vuorinen esitti, että kiusatut ovat usein provosoineet tilannettaan. vaikuttaa olevan jokseenkin eri linjoilla. Hänen mukaansa näyttää siltä, että jotkut oppilaat kerjäävät tulla kiusatuiksi. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Lainat voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan kuinka ne sopeutetaan vieraaseen kieleen. Sitaattilainaksi kutsutaan sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä myöskään sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään yhtä luontevasti kuin kotoperäiset sanat. Synnynnäinen kielenpuhuja erottaa tällaiset suorat lainaukset yleensä vaivatta. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet , paikkojen tai ihmisten nimet, mutta myös uusi...


blogivirta.fi
A'la Annn -

Vuoden 2018 viimeinen työmatkani suuntautui Pohjois-Suomeen. Vietimme yhden yön Lapissa, Saariselällä. Lennettiin Ivalon lentokentälle jo hyvissä ajoin. Joten oli lähes yksi kokonainen päivä aikaa perillä. Olin Saariselällä ensimmäistä kertaa, joten halusin ehtiä kaikenlaista. My last work trip in 2018 was to northern Finland. We spent one night in Lapland, Saariselkä. We flew to Ivalo Airport. It was nice that we had almost one full day time to be there. I was in Saariselkä...


blogivirta.fi
Riihivilla, Dyeing with Natural Dyes -

Värjään samettijaloilla tosi paljon, varmaan eniten sinisten värien jälkeen. Samettijaloilla saatua vihreää on useimmissa lapaspaketeissani ja joskus sieniä riittää niin paljon, että voin värjätä niillä lankoja myyntiinkin. Viime kesä ja syksy oli meilläpäin tosi kuiva, eikä samettijalkoja ollut juuri lainkaan, mutta onneksi sain ostettua niitä hiukan pohjoisemmassa asuvalta ystävältäni, joka kerää niitä minulle joka vuosi. Olen niistä tosi iloinen. Kuivatuilla...


blogivirta.fi
gnothi seauton -

Terveiset mökiltä - hyvä on hiihtäjän hiihdellä! :) Kirjahaaste: 10 päivää, 10 merkittävää kirjaa. 3/10 Varhaislapsuudesta asti iikunta on ollut keskeinen osa elämääni ja minäkuvaani. Ensin opin hiihtämään ja sitten opin kävelemään tai hieman totuudenmukaisemmin: opettelin kävelemään jotta voin opetella hiihtämään. Tämä oli luonnollista maineikkaassa hiihtopitäjässä, 60-luvun Kuusamossa. Ei kännyköitä, ei tietokonepelejä, ei somea fasea selfietä pelfietä...


blogivirta.fi
elämänkoululaisen mietteitä -

Terveiset mökiltä - hyvä on hiihtäjän hiihdellä! :) Kirjahaaste: 10 päivää, 10 merkittävää kirjaa. 3/10 Varhaislapsuudesta asti iikunta on ollut keskeinen osa elämääni ja minäkuvaani. Ensin opin hiihtämään ja sitten opin kävelemään tai hieman totuudenmukaisemmin: opettelin kävelemään jotta voin opetella hiihtämään. Tämä oli luonnollista maineikkaassa hiihtopitäjässä, 60-luvun Kuusamossa. Ei kännyköitä, ei tietokonepelejä, ei somea fasea selfietä pelfietä...


blogivirta.fi
twilight cola. -

Uusi vuosi, vanhat kujeet. Eiku. Joulut ja uudet vuodet sujuivat harvinaisen rauhallisissa merkeissä. Ensin oleilua kotona - ensimmäinen joulu ikinä ihan vain omassa kämpässä - sitten oleilua toisella puolella Suomea. Hyvää ruokaa ja juomaa ja tv'n katselua koko vuoden edestä. Ei mitään spesiaalia, mutta lepo tuli tarpeeseen. Toki viikon päästä juhlitaan vielä toisaalla Toista Joulua, kun sairastelujen vuoksi ne varsinaiset joulusuunnitelmat menivät uusiksi. Joulumme ei siis...


blogivirta.fi
One life, shop it -

Se olisi ensimmäisten juhuu-huuteluiden paikka tälle vuodelle täällä blogin puolella! Joten: juhuu, täällä ollaan! Oikein ihanaa alkanutta vuotta juuri sinulle. Meikäläisen vuosi vaihtui pienessä porukassa korttipelejä pelaillen ja sen jälkeen baarin tanssilattialla tanssahdellen, ei siis mitään järin kummoista vaikka tietysti todella hauskaa olikin. :) Ilta hieman venähti minkä takia olen ollut tällä viikolla melkoisen ryytynyt aikaisten työaamujen takia. Mutta arvatkaapas...


blogivirta.fi



Daphnion -

Vuoden ensimmäinen retki osui aurinkoiselle torstaipäivälle. Vanhankosken lehtoon tällä kertaa. Yleensä vuoden ensimmäiset retket ovat suuntautuneet suolle. Parkkipaikka oli juuri aurattu eikä muita autoja näkynyt. Muutamat jalanjäljet erottuivat kuivan pakkaslumen pinnalla. Ketun ja jänöjen jälkiä sitäkin enemmän. Yksi repolainen oli ainakin jolkotellut lehtoon joen yli. Kauniina talvipäivänä voi haaveilla siitä, kuinka mukavaa olisikaan löylytellä pienessä punaisessa...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Seitsemän tähden liike - uusi tie On vain luottamus, jonka täyttyessä voidaan tehdä vaikeita ja raskaita päätöksiä – pelastettaessa kokonaisuutta. Mikäli kansa luottaa johtajiinsa ja valintoihinsa – kestää se perustellut päätökset kansakunnan pelastusohjelmaksi. Maallinen hyvä ja puolilupaus ilman tunnetta luottamuksesta on vaillinaisuutta, joka ei lämmitä. Rahallinen kasvu ei yksin lämmitä. Paavo Väyrynen * ryhtyy ehdokkaaksi Uudeltamaalta |1 – Suomen suurimmalta yli...


blogivirta.fi
miian ajatuksia -

Käytiin aamupäivällä urheilukentän sillalla katselemassa josko näkyisi pikku-uikkuja. Ja näkyikin, ihan kolmin kappalein. En ole tainnut itse niitä ennen edes nähdä, ei ainakaan muista. Ja nähtiin myös koskikara, joita näkyy joella aika useinkin. Silmissä näytti kauniimmalta kuin kameran näytöllä, mutta...


blogivirta.fi
Inspiration -

Kun vaikea sairaus vie vuoteeseen toisen autettavaksi, kysymys kuuluu, voinko silti olla onnellinen!? Esittelyssä Inspiration blogi sekä blogin takana hääräävä Viltsumari


blogivirta.fi
Mehtäpäiväkirjat -

Olen hemmotellut itseäni tällä lomalla. Olen antanut itseni kirjata ja luokitella sata elämäni merkityksellisintä kirjaa. Ah. Lista löytyy alta. Suurimpana kategoriana oli, ei kovinkaan yllättäen, fantasiakirjat (22 kirjaa). Kaunokirjallisuus heti kannoilla (21). Sitten tulivat scifi (16) ja sitten kaikenlaiset entä-jossit ja kuvitelmat (10). Melko hyvin edustettuina olivat omaelämänkerrat, matkakirjat ja omakohtaiset historiakatsaukset (yhteensä 10 kirjaa) samoin kuin huumori (6)...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tämä vuodenvaihde ja vuoden 2019 alku tulee jäämään historiaan erityisen merkittävänä monessakin katsannossa, jossa valitettavana ominaisuutena voidaan käyttää vertauskuvia myrskystä ja sumusta . Ensinnäkin luonto tarjoaa parhaillaan täällä Suomessa moneen vuoteen hyvin tapahtumarikasta ja rajua säänäytelmää vuodenvaihteeksi, jossa monenlaisia talvisään ilmiöitä on ollut vyörymässä maamme yli eilisestä uudenvuoden aatosta alkaen ja jatkuen huomiselle keskiviikolle...


blogivirta.fi
Mamman maailma -

Jouluaattona ohikulkumatkalla Lahden Läntisellä hautausmaalla, juuri sinisen hämärän kirkastumisen aikoihin.  Talvinen luonto kauneimmillaan, mäntyjen ja kuusien oksilla kuuraa. Tämäkin vain Salpausselän harjuilla, etelämpänä paljaat oksat. Tytär paistoi vielä joulun viimeiset piparit, häneltä tuo taiteilu sujuu taikinastakin. Auttoinen, Keinuhongantilan joulumarkkinoilta kävimme hakemassa joulun tunnelmaa. Pitäjän kaunein ja hauskin klapipino. Tätä ihanuutta on käyty...


blogivirta.fi
Yksin ovella -

Toivottavasti teillä oli hyvä joulun aika! Minä vietin sen läheisteni kanssa ja olen kiitollinen siitä. Sain nauttia hyvästä seurasta, lomailusta, hyvästä ruoasta, pitkistä kävelyistä, luonnosta, talvesta, kirjoista ja laiskottelusta. Unirytmi on pahasti vinksallaan ja edelleen jotenkin laiskottaa, mutta eiköhän tässä ruotuun pääse, kun arki alkaa. Vaikka edelleen on pimeää, valoa kohti kulkeminen keventää henkisesti. En vielä ajattele, mitä kaikkea keväällä voikaan...


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Huomenna elämme jo uutta vuotta 2019. Nyt kuitenkin näin vuoden viimeisenä päivänä käännetään katse vielä hetkeksi kuluneeseen vuoteen, sillä luvassa on tuttu vuosikoostepostaus. Tämä vuosi on ollut sinnikkyyden ja työnteon vuosi. Alkuvuosi oli todella hankala sairastelun takia, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa ja kesä oli ihanan kuuma ja eloisa kaikin puolin. Silloin tein ahkerasti toimittajan töitä viikonloppuisin ja toukokuussa parin viikon ja heinä- ja elokuussa kuuden...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 71 72 Seuraava »