Tänään on 27.05.2018 20:11 ja nimipäiviään viettävät: Ritva ja Ingeborg. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle luova oppiminen


pollet -

Olen tässä viime aikoina joutunut pohtimaan ratsastuksen opetusta aika paljon oppilaan näkökulmasta. Käytännössä tunteja pitäessäni joudun yleensä keskittymään eniten hevoseen, koska kilpailevat oppilaani ovat ratsastuksellisesti jo sillä tasolla, että osaavat hallita kehonsa ja tarvitsevat lähinnä vinkkejä hienosäätöön tai hevosen päänsisäisten asioiden muokkaamiseen. Myös monet tätiratsastajistani ottavat minulta tunteja hevosen vuoksi, yleensä kyseessä on...

Swashbuckling -

Olen viime aikoina innostunut lukemaan Jari Parantaisen kirjoja. Pomoni tarjosi minulle luettavaksi ensin kirjan ”Pölli tästä” ja sen jälkeen olen lukenut useita muitakin. Parantaisen kirjat ovat innostavia ja niistä tulee avartavia tuulahduksia. Teksti on lisäksi helppolukuista. Niissä on konkreettisia lähtökohtia joista lähestytään tuotteistamisen ongelmia. Lisäksi Parantaisella on riemukkaan räväkkää kieltä joka tuntuu poikkeavalta verrattuna kaikkiin muihin. Sitten...

PROperuskoulu2007 -

....................................................................................................................... Sirkku Angervo PRO PERUSKOULU Pro peruskoulu Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua. Erityisopetusta ja...

Helmiä ja hevosia -

Hiphei! Luovan mysteerin toinen vaihe tehty, melkein. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat jo kuvasta, että tummanruskeita neliöitä on vain yksi. Tummanruskea huopa pääsi loppumaan, enkä ole vielä saanut aikaiseksi mennä ostamaan lisää. Enkä millään malttanut olla kuvaamatta jo aikaansaannostani! Ne pari puuttuvaa neliötä väsään nopeasti jahka huopaa saan ostettua.

Helmiä ja hevosia -

Vihdoin ja viimein ja ihme kyllä sain valmiiksi Luovan Mysteerin ensimmäisen osan. Ei ehkä mikään maailman taidokkain ilmestys, mutta tehty se kuitenkin on. Inhokkikangasta oli vaikea valita, mutta sen tehtävää saa nyt toimittaa valkopilkullinen vaaleansininen kangas. Inhokkiyksivärinen on harmaa teddy, jota on aika ikävä käsitellä. Muutenhan se on ihan kivaa kangasta. Värikäs suosikki on beige unikkokangas ja yksivärinen suosikki musta huopa. Päälle ompelin organzaa. Ja...

PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................. Annika Kokko: PERUSKOULU ON KOULUTUKSENKIVIJALKA PÄÄTÖKSENTEOSSA on kyse arvovalinnoista, niin myös koulutusasioista päätettäessä. Valtiovallan tulee huolehtia yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien toteutumisesta koko maassa. Kunnille tulee osoittaa riittävästi varoja hoitaa peruskoulutus laadukkaasti. Myös vammaisten ja muiden erityisryhmien...

Pedafloat -

Tietokonelehdessä 8/2011 on Petteri Järvisen artikkeli “Yksityisyyttä ei enää ole”. Sen innoittamana pohdin asiaa formaalin oppimisen, opiskelun ja opettamisen näkökulmasta. Yksityisyyttä ei Järvisen (J:n) mukaan enää ole, koska tietoja kerätään miltei jokaisessa verkkopalvelussa. Palveluissa udellaan syntymäajoista ja kiinnostuksista lähtien kaikkea mahdollista. Riippuu palveluista millainen merkitys tiedoilla on palvelun toiminnan ja käytettävyyden kannalta. Lienee...

Maisan käsityöt -

Luovan mysteerin kolmannessa ohjeessa piti valita tumma ja vaalea kangas. Minä jatkan samoilla kankailla kun aikaisemmin!

Mikko Saari -

Keskustelu peruskoulun kehittämisen ympärillä näyttää muodostuneen ikiliikkujaksi. Hyvä näin, koska yhteiskunnan tärkeimmästä tehtävästä ja toimialasta voi tuskin koskaan puhua liikaa. Olen ollut hieman laiska blogin kirjoittamisessa viime aikoina mutta tänään Kari Uusikylä julkaisi kirjoituksen, joka herätti halun kirjoittaa pari ajatusta aiheesta ja sen vierestä. Uusikylän kirjoitus " Fantastinen peruskoulu-uudistus menossa " löytyy oheisesta linkistä. Uusikylä...

Mikko Saari -

Ruotsalaistutkija Gabriel Heller Sahlgren varoittaa HS: n artikkelissa, että maamme uudessa opetussuunnitelmassaan toistetaan samat virheet, kuin Ruotsissa tehtiin 1990-luvulla. Artikkelissa viitataan Suomen aiempiin hienoihin PISA-tuloksiin ja koulutuksen ihmeeseen, ja rivien välistä on jopa luettavissa, että uuden OPSn myötä tätä menestystarinaa oltaisiin romuttamassa. Seuraavassa muuttama siteeraus tekstistä: "Hänen näkemyksensä Suomen salaisuuksista on perinteinen: työrauha...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

MEKSIKOLAINEN tutkija Eduardo Andere kävi  vanhassa Aurorassa useita kertoja. Häntä viehätti kovasti tapamme käyttää taidetta opetuksessa. Hän on mukana järjestämässä ensi maaliskuussa  8.-9.3.  Mexico Cityssä suurta kansainvälistä seminaaria, jossa muuten yksi keynote-puhujista on Suomen  Irmeli Halinen.  Andere sai houkuteltua myös minut mukaan seminaariin. Tunnin luennon/

PROperuskoulu2007 -

.................................................................................................................................... Jutta Urpilainen: LUOKKAKOOT KURIIN LAILLA TASA-ARVOINEN perusopetus on Suomen menestyksen perusta. Tähän tarvitaan erityisopetusta, opetuksen tukitoimia sekä ammattitaitoisia pedagogeja niin varhaiskasvatukseen kuin perusopetukseen. Perusedellytyksenä koulutuksen perusturvalle ovat kuitenkin riittävän pienet opetusryhmät. Me opettajina toimineet tiedämme...

Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Pirkko Marjatta Turpeinen-Saari  :   "Pertti Joenniemi kuvailee tämän päivän Hesarin kolumnissaan kilpailuyhteiskunnan paremmuutta "turvavaltio" yhteiskuntaan verrattuna.  Hän näyttää ihailevan valtioiden katoamista kuten USA:n republikaanit ovat jo vuosia hahmotelleet. Saalistusyhteiskunta tekee tuloaan. Yhteisöveron alentamisessa Suomi on jo USAn edellä kuten Mikko Elo postauksessaan toteaa.  Tutkittuani työyhteisön luovaa kehittämistä 25v ajan, voin vakuuttaa, että...

Turku- kulttuurin kehto -

Luovan kaupungin pitää kuunnella taiteilijoitaan sanoi Turussa viime viikolla vieraillut englantilainen professori. Mitä tämä oikein on - raakaa ivaa ja pilaa? Konferenssin, jossa professori puhui, yksi järjestäjä on Turun kulttuuripääkaupunki hanke - eli nämä tahot jotka lyttäävät ja nöyryyttävät turkulaisia taiteilijoita päätyökseen.Aiheesta enemmän Turun Sanomien artikkelissa "

Muutoshalu -

Luovan vaiheen avulla löydetään parhaimmat keinot päästä tavoitteisiin sekä tehdään toteutuksesta tarkka toimintasuunnitelma. Mainostoimistot jättävät liian usein analyyttisen vaiheen väliin tai tekevät sen huolimattomasti ja siirtyvät mahdollisimman nopeasti luovaan vaiheeseen. Asiakkaatkin saattavat hoputtaa kysymällä tilausta tehdessään jo sitä, miltä ne materiaalit tulevat näyttämään ja voisiko etukäteen nähdä jo jotain. Tällainen toiminta on tietenkin nopeaa ja...

Misantropologiaa -

Eikö se olekin ihmeellinen asia? Kerrassaan mystinen ja samalla ihmisen paras suunnitteluvirhe ja uskomattomin tajunnan tila! Vastikään perehdyin tuohon kansantautiin ja koska en uskaltanut poistua asunnosta tai nukkua, minulla oli runsaasti aikaa pohtia tuota taianomaista transsia. Onnistuin jaottelemaan tähänastiset kokemukseni seuraaviin krapulan alalajeihin: 1. Luova krapula (delirium creatinum) Krapula on mielestäni ennen kaikkea luova tila, lähestulkoon aina. Ajatukset eivät...

Cava 2.0 -

Ah - meidän uusi sohva on saapunut, vieläpä viikkoa etuajassa! Kävimme tosiaan joulun välipäivinä katselemassa sohvia alesta, ja löysimmekin täydellisen sohvan Askosta. Sohva oli 45% alennuksessa, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, otettaisiinko se vai ei. Sohva luvattiin meille tammikuun aivan lopussa, ja olin henkisesti valmistautunut siihen, että sohva kuitenkin myöhästyy, ja saamme sen vasta helmikuussa. Viime viikolla saatiin kuitenkin soitto, että sohva olisi tulossa jo...

Opeblogi -

Näitä Virolahti-Miehikkälän mutkaisia sorateitä vuosikausia kurvanneena huomaan omaksuneeni kotimaisemasta tärkeän elementin omaan oppijaminäkuvaani: jos tie ei vie suoraan kohteeseen, se vie mutkien kautta. Opettajaksi, opetusalan ideatarhuriksi ja teknologian opetuskäytön opastajaksi päädyin pitkän kaavan kautta. Tämä blogi alkoi aikoinaan tienraivaamisen asenteella. Oma tunnelmani asemoitui umpihankeen puskemisen ja luovan hulluuden välimaastoon. Näkyväksi tekeminen oli osa...

Curiouser & Curiouser -

Luova tuhoaminen on käynnissä! Käsittämätöntä, että en ole jo aikaisemmin tarttunut tämän kirjan edeltäjään, supersuosioon nousseeseen Wreck This Journal

piipadoo -

Blogin puolella on viime aikoina ollut hiljaiseloa ja itseasiassa koko tämä vuosi ollaan kirjoiteltu vähän verkkaisempaan tahtiin. Arki ja muu blogin ulkopuolinen elämä sen sijaan on pitänyt meidät molemmat kiireisinä ja kevät on tuntunut välillä vähän raskaaltakin. Onneksi edessä on kesä! Paula on jo aloittanut ansaitsemansa kesäloman, omani odottaa vielä muutaman viikon takana, mutta jos aika juoksee samaan tahtiin kuin on koko kevään mennyt, on oma lomanikin täällä...




Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvan lähde: https://image-store.slidesharecdn.com/7f20101c-55b8-4e90-a418-cbe00a731f7a-medium.png Helsingin kaupungin opetusvirasto on teettänyt oppaan otsikolla tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkivan oppimisen välineenä .   Paperin ovat kirtoittaneet Kai Hakkarainen, Lasse Lipponen, Liisa Ilomäki, Sanna Järvelä, Minna Lakkala, Hanni Muukkonen, Marjaana Rahikainen, & Erno Lehtinen. Kirjoittajien mukaan tutkivalla oppimisella viitataan sellaiseen oppimiseen, jossa tietoja ei...

Mikko Saari -

Pääsin ilokseni osallistumaan viikonvaihteen Educa-messuille . Hyvä reissu. Virkistävä ja ajatuksia herättävä. Kuuntelin kiinnostuksella mm. Martti Hellströmin juontaman "Mission possible: kaikille sopiva koulu" sekä Jaakko Salon juontaman "Suomalainen koulu vuonna 2030?". Lisäksi osallistuin puhujana Karvin paneeliin "Laaja-alaisuus - oppimisen ja opettamisen haaste vai mahdollisuus vuorovaikutukselle?" Hanna Sarakorven, Hannele Cantellin sekä Hannu Rainermanin seurassa...

Bella-blogit -

Luova tuhoaminen on käynnissä! Käsittämätöntä, että en ole jo aikaisemmin tarttunut tämän kirjan edeltäjään, supersuosioon nousseeseen Wreck This Journal

Mikko Saari -

Tänään pääsin jälleen näkemään kouluissa tehtävää hienoa työtä, kun sain kutsun Kajaanin Soidinsuon koululle Pikku Yrittäjät -ohjelman lopputapahtumaan. Tutustuminen koulujen ja päiväkotien arkeen on sivistysjohtajan työn valopilkkuja. Soidinsuon koulun kuudennet luokat ovat perehtyneet kevään aikana projektityönä työelämään sekä talouteen koulun rehtorin Pertti Määtän opetuksessa. Projektia on toteutettu Pikku Yrittäjät ohjelman mukaisesti ja Kainuun...

Kangastuksia* -

Neuliksen maailmassa on juuri minulle sopiva haaste , joten otin sen vastaan. Jo aloitussanat olivat sopivan innostavia. Varsinkin aikataulun väljyys teki minuun vaikutuksen: Nyt on aika aloitella LUOVA-MYSTEERI 2009. Idea on muhinut päässäni, ohjeet luontuvat ja muuttuvat tässä matkan varrella, uskotaan että TYÖ TEKIJÄÄNSÄ NEUVOO. Tässä sinun pitää olla ennakkoluuloton ja päästä luova taiteilija valloilleen . Jos et ole sitä sisältäsi vielä löytänyt, nyt sen on aika...

Tarinoita maailmalta -

Minulla on uniapnea. Olen miettinyt jo pitempään kirjoittaa todellisen kuvauksen siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten vaikuttaa elämään. Suurin osa suomalaisista on jo kuullut uniapneasta, se ei enää tätä nykyä aiheuta kysymyksiä: "Jaa mikä???". Sen kuvitellaan kuitenkin olevan keski-ikäisten ylipainoisten miesten sairaus, jota ei esiinny lainkaan normaalipainoisilla, naisilla saati sitten lapsilla. VÄÄRIN! (c) Hengitysliitto Sain diagnoosin uniapneaan 2,5 vuotta...

In HIIT -

Yritysten palvelut eivät valitettavan usein vastaa asiakkaiden odotuksia ja tarpeita. Tämä johtaa siihen, että yritykset menettävät paljon rahaa asiakkaiden vaihtaessa palvelun tarjoajaa ja yrityksen joutuessa tekemään isoja korjauksia palveluihinsa jälkikäteen. Yksi syy on palvelusuunnittelun alkuvaiheessa käytettävien laadullisten tarvetutkimusmenetelmien kalleus ja hitaus. Hyvin usein paljon aikaa ja työtä vievä käyttäjätutkimus suunnitteluprojektin alussa jätetään...

Tiedotteita -

Videoviestillä saavutetaan laajoja yleisöjä ympäri maailmaa kustannustehokkaasti. Tiedon saattaminen julkisesti saataville ja eteenpäin välittäminen on osaltaan tärkeää, mutta miten asia esitetään – lisää viestin tehokkuutta. Viestin esittäjän ei tarvitse olla maankuulu näyttelijä tai puhetyöammattilainen, mutta viestin esittämistavalla on suuri merkitys viestin perillemenoon. Videon kautta viestinnän tehokkuus voi tämän vuoksi kasvaa merkittävästi. Sisäinen...

Perheyrittäjyys Family Business -

  Kuvat Margit Mannila   TLS2301 Osaamistavoitteet Opiskelija tuntee kansainvälisen johtamisen haasteet sekä ymmärtää mitä asioita yritysjohdon tulee huomioida osana toiminnan ohjausta ja johtamista yrityksen toimiessa kansainvälisillä markkinoilla. Opiskelijan työmäärä Työmäärä yhteensä 90 h - mistä luennot ja harjoitukset 33 h - kokeisiin valmistautuminen 10 h - harjoitustyö 10 h - itsenäinen työ ja reflektointi 37 h Oman oppimisen arviointi 1 h sisältyy...

Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

MARTTIA  espanjaksi. Teemana Luova oppiminen (Creative Learning) Mexico Cityssä 8.-9.3.2018. Panenpa tänne talteen. Lopussa about sama englanniksi. PÄHKINÄN kuoressa session message: " Luovuus on halua tehdä asiat eri tavalla paremmin"– Saku Tuominen Ja paremmin voi taas tarkoittaa: kauniimmin, nopeammin, tavoitteellisemmin, tehokkaammin, syvemmin... PIENI mainosvideo löytää aikaisemmasta




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 24 25 Seuraava »