Tänään on 19.06.2018 08:05 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle mandalay bay kasinon hotelli


Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Olemme käyneet useita kertoja Bangkokissa ja siitä on muodostunut yksi meidän suosikkipaikoistamme Thaimaassa. Bangkokin hotelleja valittaessa tulee eteen valinnanvaikeus, sillä hotelleja on valtava määrä ja hotellien hinta-laatusuhde on mielestäni lähes erinomainen. Olemme tähän mennessä yöpyneet kolmella reissulla Mercure Bangkok Siam hotellissa ja se on ollut meille hyvä vaihtoehto juuri hinta-laatusuhteella mitaten. Mercure hotelli herätti mielenkiintoni jo joulukuussa 2013...


blogivirta.fi
Oh the gloomy syndays! and the reminder -

Kesäkuun alussa kävimme häämatkalla Barcelonassa. Melkein vuosi meni ennen kuin lähdimme matkalle häiden jälkeen, mutta halusimme lähteä lämpimään kohtuuhinnoin, joten reissu siirtyi tämän vuoden alkukesään. Valitsimme Barcelonan siksi, että olimme kuulleet kaupungista paljon hyvää ja odotimme maukasta ja edullista ruokaa, kulttuurinähtävyyksiä ja rantaelämää. Barcelona onkin kaupunki, jossa on vähän kaikkea.  Hotelliksi metsästimme SM Sant Antoni hotellin...


blogivirta.fi
The Curious Case of Bera -

Vielä elokuussa olin auringon hellittävänä ympäri Eurooppaa. Pääsin nauttimaan, kun paikalliset saivat kylään kauan odottamansa kesän. Täällä Suomessa varsinainen kesä on ollut ohi jo pidempään, joten oli mukava päästä hetkeksi valonsäteiden syleilyyn. Aurinko osaa olla välillä myös julma. Elättelin hetkellisesti toiveita rusketuksesta, mutta sainkin vain keitettyä rapua muistuvan ulkonäön, jonka kruunasi ylävartalosta irronnut nahkakerros, josta sitten olikin...


blogivirta.fi
Oh the gloomy syndays! and the reminder -

Kesäkuun alussa kävimme häämatkalla Barcelonassa. Melkein vuosi meni ennen kuin lähdimme matkalle häiden jälkeen, mutta halusimme lähteä lämpimään kohtuuhinnoin, joten reissu siirtyi tämän vuoden alkukesään. Valitsimme Barcelonan siksi, että olimme kuulleet kaupungista paljon hyvää ja odotimme maukasta ja edullista ruokaa, kulttuurinähtävyyksiä ja rantaelämää. Barcelona onkin kaupunki, jossa on vähän kaikkea.  Hotelliksi metsästimme SM Sant Antoni hotellin...


blogivirta.fi
Unelmaa ja unelmia -

Hotellimme Thaimaan Khao Lakissa oli hyvä, täydellinen meidän matkalle. Aiemmassa postauksessa hotellin kuntosalia kehuessani lupasin kirjoitella hotellista tarkemmin, joten tässä nyt sitten tarkempia tietoja, jos vaikka joku suunnittelee matkaa tuonne suunnalle ja pähkäilee hotellivaihtoehtojen kanssa, kuten minä muutama kuukausi sitten. Kyllähän Booking.comin ja matkatoimistojen esittelyistä ja hotelliarvosteluista saa melko hyvän kuvan, mutta on kuitenkin ihan eri lukea...


blogivirta.fi
Kaakao kermavaahdolla -

Yhteistyössä Hotel Sveitsi Varmaan moni teistä tietää sen fiiliksen kun pääsee illalla pujahtamaan hotellin pehmeisiin valkoisiin lakanoihin? Se on jotain niin ihanaa! Voitte siis varmaan myös kuvitella sen fiiliksen, kun sain viestin jossa meidät kutsuttiin vierailemaan viime syksynä avattuun Hotel Sveitsiin. Hyvinkäällä sijaitseva Hotel Sveitsi on yksi suomalaisen Primehotelsin viidestä hotellista. Harva ehkä tietää, että vain vajaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä...


blogivirta.fi
Suvi goes Nipponia! -

Pitkästä aikaa Japanissa..! Siitä on nyt vähän yli vuosi kun palasin Suomeen ja nyt sitä sitten ollaan täällä taas. :D Valmistuin tänä keväänä ja äitini sitten sen kunniaksi osti mulle lennot tänne. Äiti on itseasiassa täällä mun seurana vielä tiistaiaamuun asti. Tultiin tänne viime tiistaina eikä tunnu yhtään tavaliselta lomamatkalta kaikesta turisteilusta huolimatta. Ihan ku kotona ois. ^^ Ollaan oltu toi ahkeria ja käyty hirveesti kaikissa kuuluisissa paikoissa...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Hotelli on vaihtunut toiseksi, mikä onkin oikein hyvä juttu, sillä edellisessä hotellissa ei ollut kehumista. Ukkeli oli kuvitellut varanneensa huoneen saman ketjun toiseen hotelliin, josta ukkelilla oli ennestään hyviä kokemuksia, mutta Expedia olikin tehnyt varauksen toiseen hotelliin, joka ei miellyttänyt varsinkaan ukkelia. Petivaatteissa oli tahroja (asia, josta ukkeli saa hirveän hepulin), ja vessakin lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Ukkeli meinasi soittaa huoltomiehet paikalle...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

Nyt kun ulkona sataa kaatamalla vettä, on hyvä hetki muistella hieman viikonloppua ja sen aurinkoisia hetkiä. Aloitin lomani oikein mukavasti, nimittäin lähdimme ystäväni Nooran kanssa yhdeksi yöksi ja pariksi päiväksi etelänaapuriin, Tallinnaan. Aineettomista lahjoista tunnettu Elämyslahjat tarjosi meille hotellimajoituksen Viimsi Spa hotellissa. Kyseessä oli kahden hengen Spa-paketti , jonka sai räätälöidä itselle sopivaksi. Pakettiin kuului majoitus kahdelle hengelle...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Lähtödrinkit Almost@Home loungessa  Vuosien haaveiden ja jahkailujen jälkeen päätimme lähteä tänä jouluna Japaniin Tokioon. Tämä on ollut meille sellainen "must see" listan paikka, jonne matkustaminen on kuitenkin aina jäänyt muiden kohteiden varjoon. Enää tämä ei ole haave, sillä matkamme alkoi eilen päivällä ja tänään olemme jo täällä Tokiossa. Reissumme alkoi taas junamatkalla Kouvolasta lentoasemalle. Tämä junamatka on jo tullut tutuksi ja etenkin näin...


blogivirta.fi
Aina se on mielessä -

Palattiin kotiin Keniasta jo viikko sitten, ja vasta nyt alkaa pikku hiljaa ajatukset selvitä blogin kirjoittamista varten. Tämä oli ensimmäinen matkani manner-Afrikkaan ja sitä kautta erityisen merkityksellinen. Kaikkinensa Afrikka maanosana ja Kenia matkakohteena oli vaikuttava ja hyvinkin monisäikeinen kokemus. Tapahtumat ja kuvat kokemuksista pyörivät jatkuvalla soitolla takaraivossa ja välillä unissakin. Yhtenä yönä näin unta, että Masai-soturit kiduttivat minua...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Matkustaminen ei ole aina mitään herkkua, ja voisin kertoa hyvinkin yksityiskohtaisen tarinan siitä, kuinka pieleen kaikki voi mennä. En kuitenkaan jaksa enää palata matkustamisen vähemmän mukaviin hetkiin kovin yksityiskohtaisesti, vaan kirjoitan vain pienen tiivistelmän siitä, kuinka lomamatkamme lähti käyntiin. Meidän oli tarkoitus lentää Santa Cruzista Sao Pauloon, jossa meillä oli kolme tuntia aikaa koneen vaihtoon. Lentomme Sao Pauloon lähti lopulta niin myöhään, että...


blogivirta.fi
Aina se on mielessä -

Matkavinkkejä upeaan Pietariin. Missä majoittua, missä syödä ja kuinka kulkea.


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Venetsia on ollut pitkään etenkin äitini haaveilema matkakohde, joten päätimme nyt toteuttaa haaveen ja matkustaa katsomaan minkälainen paikka Venetsia on. Etukäteen olin kuullut, että Venetsiassa on aina ruuhka, siellä haisee pahalle ja yksi päivä riittää vierailulle. Olimme Venetsiassa vappuna ja ainakin silloin ensimmäinen väite piti paikkansa. Kyllähän siellä oli ruuhkaa, mutta ruuhka keskittyi enimmäkseen San Marcon aukiolle ja esimerkiksi Rialton sillalle. Juuri...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Tänään meillä oli jälleen kerran matkustuspäivä, mutta ehdimme siitä huolimatta tehdä vaikka mitä. Aamulla aamupalan jälkeisen ajan ennen lähtöämme Bangkokiin, joka oli sovittu kello 12.00, pakkailimme tavaroitamme kasaan. Ihmettelin kun pakkailussa ei mennyt aikaa kuin tunnin verran vaikka meillä on ihan liikaa tavaraa mukana. Samuel on murehtinut jo hotelliin saapumisesta lähtien, että miten hän voi jättää hotellin pehmokoiran hotellille ja erota siitä. Koira sai sitten...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Meillä oli kivaa Hilton Tokio Bay hotellissa, suosittelen.  Tänään vaihdoimme hotellia Hilton Baysta tänne Shinjukun hulinaan Ibis Shinjuku hotelliin. Hilton osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi lomamme aluksi ja voin todellakin suositella sitä, jos joku etsii hotellia Disneylandin lähistöltä. Tänään aamulla meillä ei ollut kiire minnekään, joten aamiaisen jälkeen saimme rauhassa pakkailla vähäiset tavarat ja uloskirjautua hotellista. Uloskirjautumisen yhteydessä...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Aaamu paljasti uljaan merimaiseman. Mutta kauaa ei sitä ollut aikaa ihailla kun piti jo tsekata itsemme ulos ja alkaa metsästyskierros uudelleen. Käväisi jo mielessä että millainenkohan hotellitilanne Itä-Timorilla tai muualla saarella olisi. Urheasti kuitenkin jatkoimme listan läpikäymistä. Kaunis aamu kääntyi sateeksi kun kävimme ensimmäisessä hotellissa, joka osoittautui olevan täynnä. Listan toista kohdetta ei enää ollut ja kuski vei meidät ihmettelemään suljettuja...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Noin tuli matkat purettua. Shanghaissa keli on pysynyt lämpimänä, mutta muuttunut varsin sateiseksi. Pahus. Onneksi kuitenkin harvoin sataa useampaa päivää putkeen, ja kelit ovat varsin mielyttäviä melkeinpä ympäri vuoden. Ja se kaiken muun ohella tekee Shanghaista varsin mukavan paikan vierailla. Ja vieraita onkin näiden vuosien aikana ollut jonkin verran käymässä. Yleensä kiinnostuksen kohteet ovat enmmän tai vähemmän samoja, ja vieraiden kysymykset toistavat itseään...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

Cattolica, Riminin lomakohteen lähellä. Bussi ajoi vihreää maaseutua saapuen tähän rantakylään. Kesällä on tietysti turistitungosta ja ravintoloissa kallista, mutta myös halpakauppoja löytyy ja lapsille on paljon leikkipaikkoja ja lelukauppoja. Syksyä kohden tulee hiljaisempaa ja ainakin osa majoituksista suljetaan, tosin syksyllä voi löytää kesää edullisemman majoituksen. Lapsia on tässä kohteessa ajateltu ja moni tänne suuntaava kesäturisti olikin joko koira tai...


blogivirta.fi



Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...


blogivirta.fi
Matka kolmanteen sukupuoleen -

Sarjah, Arabiemiirikunnat Minut on ryöstetty, naurahdan taksikuskille tyhjää vyölaukkua roikottaen. Pojalla oli koko päivä aikaa penkoa huonettani, tajuan. Aamulla olin kysynyt, mistä bussit Bhaktapuriin lähtevät. Koko päivä aikaa varastaa, putsata tyhjäksi. Kosto se oli. Paria päivää aiemmin olin raivonnut pojalle, tyhjästäkö maksaa pitäisi ja kantanut toimimattoman television vastaanottoon. Poika oli luimistellut kulmien alta eikä antanut periksi. En saanut uutta...


blogivirta.fi
Unot maalla ja maailmalla -

 kuten mitä ilmeisemmin suvulle ja ystäville on valjennut pitää meidän perhe matkailusta. Olemme viime vuosina tykästyneet ns. omatoimimatkailuun, mutta tuossa ennen joulua päätimme testata vaihteeksi valmismatka tarjontaa ja yllätyimme… Ostimme matkan Tjäreborgilta . Päädyimme ajansäästön vuoksi lentämään tällä kertaa suoraan kotikaupungistamme Turusta ja kohteeksi valitsimme Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevan Puerto de la cruzin ja sieltä valikoitui tiukkojen...


blogivirta.fi
Palominon päiviä -

Syyslomalla olimme ensimmäisen kerran ihan kunnolla ulkomailla lasten kanssa. Lapsemme olivat loman aikana 4- ja 6-vuotiaat. Lomakohde valittiin erityisesti lapsia ajatellen. He olivat nähneet televisiosta Bamse-nallen ja kuulleet Bamse-klubista, joten matkatoimistoksi valikoitui Finnmatkat. Varasimme lokakuun lomamme heinäkuun alkupuolella ja silloin valinnan varaa kohteissa ja hotelleissa oli vielä hyvin jäljellä. Päädyimme Bahia Feliziin ja siellä hotelli Orquideaan . Lähdimme...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Las Vegasin ammuskelun jälkeen paikallinen poliisin SWAT-erikoisryhmä tunkeutui vain n. mailin päässä sijaitsevaan Tropicana hotelliin osoittaen aseilla ihmisiä aulassa. Mutta kuitenkin vielä suuremman kysymysmerkin tekee tämän SWAT-ryhmän käyttämät varusteet.     Kuvassa on Las Vegasin SWAT-erikoisryhmä suorittamassa tehtävää epäillyn henkilön kiinniottamiseksi. Kun normaalisti SWAT-ryhmällä on aina samanlaiset asusteet sekä kypärät pääässä...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Istun kirjoittamassa tätä taas Santa Cruzissa, sillä palasimme viime yönä takaisin Boliviaan. Paluumatka meni muuten kohtuullisen hyvin, mutta kävimme yöllä pyrkimässä vahingossa ensin väärään hotelliin. No, ei se mitään; mukavahan se on käydä kahden aikaan yöllä pyöriskelemässä painavien matkalaukkujen kanssa useammassakin hotellissa, kun ulkona sataa vettä kaatamalla ja väsyttää niin pirusti. Huomenna vaihdamme hotellia, ja loppuviikosta pääsemme taas...


blogivirta.fi
One life, shop it -

Kylmii väreitä, niin kuin eräässä laulussakin hoilataan. Niitä menee pitkin meikäläisen käsivarsia vieläkin kun mietin viikonloppua, leveää iloista hymyä naamalta unohtamatta. Täydellistä, ellen sanoisi. Eiköhän kuulkaas hypätä itse asiaan, joten tervetuloa mukaan mahtavan viikonlopun ensimmäisen päivän pariin. Kuten kaikki mua somessa seuraavat varmasti tietävät, voitin Wellan instakilpailun ja sain palkinnoksi matkan Tukholman Prideille. En voisi itselleni...


blogivirta.fi
Eliza does Oz -

Yö maailman vanhimman sademetsän siimeksessä oli todellakin ainutlaatuinen elämys. Daintree EcoLodge & Spa tarjosi luksusta korkealla puunlatvassa luontoa ja kestävää kehitystä kunnioittaen. Täällä keho ja mieli lepäsivät!  Australian-perhematkamme trooppisen Queenslandin osuuden viimeisen yön vietimme Daintreen sademetsän sydämessä. Daintreessa on tarjolla erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joista olimme valinneet Daintree EcoLodge & Spa -hotellin, sillä halusimme tarjota...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 54 55 Seuraava »