Tänään on 20.06.2018 10:16 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle maria meder


Elämäni ullakolla -

Marian ilmestyspäivä muistuttaa meitä enkeli Gabrielin ilmestymisestä neitsyt Marialle. Gabriel toi Marialle viestin Kristuksen syntymästä. Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon kirkkaus. Saatuaan ilmoituksen Jeesuksesta, Maria lupautuu Jumalan käytettäväksi: "Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." LITURGINEN VÄRI Valkoinen VIRRET 52 Maria, Herran äiti 256 Kristus, Jumalan Poika 50 Jumalaa kiittää sieluni 51 Kaikki ilon lähteen puhkeavat 53 Nuori neitsyt Maria Marian...


blogivirta.fi
Morsiamen sydän -

Yli vuosi on kulunut viimeisimmästä päivityksestä. Voisin kai sanoa olleeni äitiyslomalla, sillä viime heinäkuussa meille syntyi pieni ihana poika, meidän kahdeksas lapsemme. Marian koulussa olen saanut olla. Suostumisen opettelua yhä uudelleen ja uudelleen. Lapsi on lahjoista suurin ja samalla voi pienen ihmisen kantaminen ja hoitaminen viedä lähes kaiken ajan ja joskus voimatkin. Ja kuitenkaan en tiedä mitään, mihin tämän vaihtaisin. On suurta tuntea Jumalan siunaava käsi...


blogivirta.fi
&#957äliltä taivaan ja maan -

Johdanto täällä . Ainoa nainen, jonka Koraani mainitsee nimeltä on Maria. Nimi on arabiaksi varsinaisesti Marjam (1) . Hänestä puhutaan varsin kunnioittavasti ja hänen roolinsa on verrattain suuri - ja sisältää ristiriitaisia piirteitä. Nimi Maria esiintyy Koraanissa sangen usein johtuen siitä, että Jeesusta kutsutaan erittäin usein Marian pojaksi (2) . Koraanin mukaan Maria todella on Jeesuksen äiti ja se korostaa Marian siveyttä ja opettaa Jeesuksen neitseestäsyntymistä (3)...


blogivirta.fi
Syksy Pariisissa -

Ystävämme Jyrki esitti meille tänään osuvan kysymyksen siitä, miten lapsillemme tulee käymään, kun unohdamme bloginkin päivityksen viikkokausiksi. Jos lastemme käyttöjärjestelmä jumiutuu ihan äkkiarvaamatta, eikä sen korjaamiseen ole muuta lääkettä kuin uudelleen asennus ja koko muistin tyhjennys, saattaa se mukula unohtuakin sinne Cittarin leluosastolle vähän pidemmäksikin aikaa. Läppärimme sanoi nimittäin sopimuksensa irti tuossa pari viikkoa sitten. Suomesta...


blogivirta.fi
Syksy Pariisissa -

Vihdoin pääsemme taas sorvin ääreen. Olemme nimittäin taistelleet hotellin internetyhteyden kanssa kohta kolmisen viikkoa ja nyt kaikki se soittelu hotlineen ja respan setien ja tätien kiusaaminen on vihdoin tuottanut tulosta. Syy nettimme toimimattomuuteen on ilmeisesti sekä hotellin serverissä, että langattomissa verkkoasemissa. Englantia puhuvat asiakaspalvelijat nettiä tarjoavasta yrityksestä ainakin arvelivat näin. Tätä olemme sitten yrittäneet selittää hotellimme...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Pitkäaikainen Bangladeshin-lähetti Aili Maria Manninen kirjoittaa kirjassaan Bangladeshin monet kasvot joulusta Bangladeshissa. Bangladeshissa joulupäivä on kansallinen vapaapäivä. Ihmiset tietävät joulun olevan kristittyjen suuri juhla, muille se on yksi vapaapäivä muiden joukossa. Nykyisin televisio lähettää ohjelmaa kristittyjen joulunvietosta. Myös sanomalehdissä näkee raamatullista selitystä joulun merkityksestä. Kristillisissä järjestöissä ja seurakunnissa joulu...


blogivirta.fi
Tälle rannalle -

Entre le boeuf et l'ane gris Between the Ox and the Grey Donkey Lienee maailman tunnetuimpia joululauluja, alkujaan ranskalainen. (Tosin minun koneeni näppäimistöstä ei löytynyt kaikkia oikeita ranskankielen kirjasimia...) Jouluseimi koristaa monen kodin joulustailausta. Myös kirkoissa ja julkisissa tiloissa on rakenneltuja seimiasetelmia.  Varsinkin katolisissa maissa näkee suuria seimirakennelmia. Tämä kuva on muistaakseni Espanjasta, jostain kirkosta, kuvattu ennen digiaikaa...


blogivirta.fi
Meten oma lehti -

SKOTLANNIN JAAKKO VI, ENGLANNIN JAAKKO I JA NOIDAT Maria Stuartin poika koki rankan lapsuuden eikä se aikuisenakaan paremmaksi muuttunut. Hän ei ollut vuottakaan, kun hänen äitinsä murhautti tai ainakin hyväksyi hänen isänsä murhan, meni naimisiin murhaajan kanssa, pakeni Egnlantiin ja joutui vangiksi. Pikku James kruunattiin vuoden vanhana Skotlannin kuningas Jaakko VI:ksi. Isäpuoli Bothwell (siis Marian kolmas aviomies, joka murhasi aviomies numero kahden) pakeni Tanskaan, mutta...


blogivirta.fi
Kolmas Huone -

katselen kasvojasi, Maria, Herran äiti. en kunnioita sinua neitsyytesi vuoksi, minulle olet pyhä äiti, joka suostui jumalalliseen suunnitelmaan epäröimättä. en usko, että sinäkään pidit itseäsi täydellisenä äitinä. silti Jumala uskoi sinulle poikansa. kaikkien äitien tavoin koit uupumusta, pettymystä, tulevaisuuden pelkoa. jouduit luopumaan omista haaveistasi. jouduit luovuttamaan poikasi tehtävään, joka vei kipuun, kärsimykseen ja kuolemaan. miten […]


blogivirta.fi
susiraja -

Äiti, olinko tuhma kun sanoin Marian nallea oudon näköiseksi? Äiti, oliko Maria tuhma kun sanoi minua tyhmäksi? Äiti, miksi Marian veli tönäisi minua? Äiti, miksi isi nyt vain katsoo televisiota? Äiti, miksi isi ei tule hiihtämään minun kanssani? Äiti, mitä silloin tehdään jos on oikein kova ikävä? Äiti, voiko olla ikävä vaikka se toinen on ihan vieressä? -jp-


blogivirta.fi
Elämää tämäkin -

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan istun lempituoliini katsoakseni taas päiväuutisia, Sveitsin, Saksan, BBCn ja CCNn. Siihen menee pari tuntia, mutta haluan nähdä miten maailma tänään makaa.  Olin kauan poissa ja katselin vain Irakin tapahtumia. - Kyljellään, selällään, avuttomana se yhä makaa, aina vain väärässä asennossa.   Maailma kiehuu ja kuohuu Irakia, ISISiä ja Syyriaa. Ennen kaikkea Syyriaa, Aleppoa. USAn vaalit ja Trumpin ällistyttävän voiton mielipiteet ja...


blogivirta.fi
Rakastuin runoon -

"Menneisyys seuraa meitä kuin askeleet lumessa Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Törmäys on väistämätön, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista.  Keinu liikkuu saumattomasti alisen ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Se on täynnä psykologista jännitystä, se pelottaa, inhottaa mutta se myös lohduttaa." Ylhäällä on poimintoja kirjan esittelytekstistä. Keinun julkistamistilaisuus pidettiin 26.6.2015 Tähtitornin...


blogivirta.fi
The Devil Wears Prada or Gucci -

Ehkä paras talk show ikinä ! Uskaltaa ottaa asiat hyvin esille ja on henkilönäkin mielenkiintoinen. Viime viikosta jäi kyllä vähän ihmettyttämään se Johanna Tukiainen ja sen demonit, mut joo. Sen sisko vaikutti hieman fiksummalta. Saa nähdä et millenen ohjelma tänään on ja miten uus Miss Suomi pärjää :D Ostin tänään kloritee ku pii valkasta yhdet farkut ja vittu se ei valkassu niit ! Ei vaikuttanu yhtään siihen väriin, mut ei voi mitään. Huomen uudelleen kauppaan...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Pier Paolo Pasolinin (1922–1975) käsikirjoittama ja ohjaama Matteuksen evankeliumi (Il Vangelo secondo Matteo,1964) on Raamattu-elokuvien aatelia. Se edusti Pasolinin varhaistuotantoa: takana olivat esikoiselokuva Pummi (Accattone,1961), Mamma Roma (1962) ja dokumentti Comizi d'amore (1964), jossa Pasolinin haastatteli italialaisia heidän seksuaalisista käsityksistään. Samaan aikaan hän ryhti tekemään elokuvaa Kristuksesta Matteuksen evankeliumin pohjalta. Teos on omistettu paavi...


blogivirta.fi
No one knew him, though he was genius -

Minä tajusin pitkästä aikaa yksinolon häiritsevän minua. Inhimillset tarpeet ovat perseestä. Olen jauhanut tästä asiasta jo vaikka kuinka monen ihmisen kanssa, ja kaikkilla tuntuu olevan vähän sama ongelma - puuttuu se oma kulta kainalosta. Mut ihan hyvä vaan, muuten tulisin kateelliseksi. Herra Ei-enää-väkivaltaa ”Kulta, mene tuonne komeroon, mene nyt ennen kuin isi tulee”, Marian äänessä hätä ja pelko ohjeistavat tytärtä. Tyttö piiloutuu, samassa ulko-ovi aukeaa...


blogivirta.fi
Big Brother Suomi 2008 -

Voi harmi. BB-Mantalla eli Maria Suomisella on kohdunkaulansyöpä. Nainen poltti kuin korsteeni ja juuri tupakointi on yksi kohdunkaupansyövälle altistava tekijä. Vuosittain Suomessa löydetään noin 160 naista, joilla on tapa syöpä. Tsemppiä Marialle - toivottavasti saat voiton tästä sairaudesta!


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Bazar (2018) — kuolema, väkivalta, natsit. Viulu ja keskitysleiri. Molemmat kiehtovat kummallisuudessaan. Katalonialainen kirjailija Maria Àngels Anglada (1930-1999) yhdisti nuo kaksi ja kirjoitti koskettavan pienoisromaanin, jossa rakennetaan viulu alusta alkaen Dreiflüsselagerissa pelon ja kuoleman ilmapiirissä. Vanki Daniel on taitava viulurakentaja ja Bronislaw huippuviulisti. Viulusta on tultava peli viimeisen päälle ja sen soittajan on yllettävä huippusoritukseen. Eiköhän…...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Pääsin tekemään yhteistyötä elevenin kanssa ja sain verkkokaupasta itselleni testattavaksi tämän ihanan Maria Nilan Structure Repair kolmikon. Structure Repair -sarjan tuotteet on suunnattu vaurioituneille, kemiallisesti käsitellyille ja kuiville hiuksille eli aika pitkälti juuri sellaisille hiuksille, jotka itse omaan. Maria Nila on brändinä kiinnostanut mua jo pitkään ja olen jo jonkin aikaa halunnut päästä testaamaan merkin hiustenhoitotuotteita, joten voitte vain uskoa...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kun kuulin Maria Prymatšenkon näyttelyn tulevan Turkuun, niin ajattelin, että tämän näyttelyn haluan ehdottomasti nähdä. Olin kuullut Maria Prymantšenkosta aikaisemminkin, mutta palaan siihen tässä jutussani myöhemmin. Maria Prymatšenkon näyttely on… The post MARIA PRYMATŠENKON SATUMAINEN NÄYTTELY appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi



Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Moreeni (2018) — tietokirjallisuus, käsityöt, virkkaus. Virkatut isoäidinruudut ovat monelle käsityöntekijälle ensimmäinen askel yhdistettävien ruutujen virkkaukseen. Ovathan ne suht helppoja ja mukavia tehdä, väreiksi voi käyttää pienimmätkin jämälankakeränsä ja kokoa voi muunnella oman näkemyksen mukaan. Toisaalta sitten kokenut virkkaaja alkaa luultavasti vähän haukotella, jos sanotaan, että pitäisi tehdä jotain isoäidinruuduista, hän varmaankin kaipaa jotain...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Pirjo Tuominen   Hiljaiset huvimajat   Tammi 2016   448 sivua             Kirjastolaina     Maria Manner on kokenut Pirjo Tuomisen romaanissa tragedian. Hänen vanhempansa hukkuivat yhteisellä purjehdusmatkalla Saimaalla Lappeenrannan edustalla. Kauppiaiden ainoana tyttärenä Maria joutuu vaikeiden valintojen eteen, onhan hän 1900-luvun alun lainsäädännön mukaan vielä reippaasti alaikäinen ja varakas nuori nainen. Ratkaisu löytyy Viipurin kautta Tampereelta, jonne Maria...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Monesti puhutaan Helsingin yliopiston ensimmäisistä naisylioppilaista, mutta harvemmin suomalaisista naisista, jotka jo tätä ennen kouluttautuivat Sveitsissä Uno Cygnaeuksen aloitteesta. Naisten äänessä 23-24/1910 julkaistun G. F.:n artikkelin Palanen suomalaista sivistyshistoriaa vieraalla pohjalla mukaan ensimmäinen Berniin lähtenyt oli Uno Cygnaeuksen sisarentytär Fanny John, jolla oli "varsinkin sen ajan mitalla mitaten, hyvät tiedot jo sinne mennessään, hän kun oli...


blogivirta.fi
Meriharakka -

Dominicalla kävimme kävelemässä Waitukubulin vaellusreitin yhden osan Soufrieren kylästä Scotts Headiin. Matkalla opimme myös paljon hurrikaani Marian vaikutuksista saarella.


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Viime viikolla: - olin huolissani isästä, joka joutui sairaalaan. Onneksi nyt hän on kotona ja voi paremmin. Välillä sitä toivoo, että omat vanhemmat olisivat ikuisesti vahvoja ja pystyväisiä, ja että sitä itse saisi antautua kaikessa lapsen huolettomuudessa heidän kaikkivoipaisuutensa varaan ikuisesti. - paiskin sikana töitä - heräsin siihen tosiasiaan, että pian olisi kai suotavaa vaihtaa kesätassut autoon.  Tarttis tehdä jotain! - harvensin orapihlaja-aidan pihallamme ...


blogivirta.fi
Elinan blogi -

Palmusunnuntain messuja on mainostettu Helsingissä tänä vuonna sosiaalisessa mediassa kuvalla, jossa Jeesus ratsastaa aasilla. Jan Ahonen on tehnyt kuvan oheen twaarnan eli twitteriin sopivan minisaarnan.  ” Hoosianna! Odota aasilla ratsastavaa nöyrää Vapahtajaa. Varo Jeesuksella ratsastavia kopeita aaseja.”  Hauskasti ja näppärästi, mutta samalla hyvin viisaasti sanottu. Tämän päivän evankeliumitekstissä on ainakin yksi kopea aasi, joka yritti ratsastaa Jeesuksella. Juudas...


blogivirta.fi
Oppitori -

Olen miettinyt asioita, joista suomalaisuus muodostuu. Alkoholi kuuluu ehdottomasti niihin. Suomalaisilla on suhde alkoholiin, joko myönteinen tai kielteinen. Kemiallisesti ja biologisesti alkoholi on lamaannuttava hermomyrkky, jolla on hyvin paljon haitallisia vaikutuksia. Se sairastuttaa ja tappaa ihmisiä ennen aikojaan. Se on (teko)syynä rikoksiin ja häiriöihin. Silti sitä käytetään. Spede tässä väittää Veskun kanssa, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Se poistaa estoja...


blogivirta.fi
Stoori -

Leena Lehtolainen: Turmanluoti. Kirjakauppaliitto/Tammi. 128 s. Maanantaina vietettiin kirjan ja ruusun päivää ja kirjakaupoissa jaettiin kirjaostosten kylkiäisinä Leena Lehtolaisen uutta pienoisromaania Turmanluoti. Kyseessä on Maria Kallio -tarina, jossa Marian aviomies Antti sotkeentuu metsästysharrastuksessaan kuolemantapaukseen. Jääviyssyistä Marian täytyy tietenkin pysyä visusti erossa miehensä metsästysseurassa sattuneen tapauksen tutkimuksista. Mutta aivan toisen asian...


blogivirta.fi
Aleksur seikkailee fyysisesti ja joskus metafyysisesti valokuvat -


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 26 27 Seuraava »