Tänään on 27.06.2019 05:09 ja nimipäiviään viettävät: Elviira, Elvi ja Elvira. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle marja aarnio-isohanni


intrigööri -

Pian saapuu jo syys, ainakin syyskuu, mikä on parasta puolukanpoiminta-aikaa. Lokakuussa pääsee keräämään aromikkaita karpaloita. Marjastusta voi jatkaa lumien tuloon saakka. Vanha juttu kertoo vuorineuvoksesta, joka käveli tehtaallaan, löysi lattialta pikkukolikon ja pani sen taskuunsa. "Minä kerään näitä", hän sanoi. Retee maalaismies hoksi tiellä lantin ja laittoi sen taskuunsa. "Pyllistää ne akat puolukallekin", mies sanoi. Intrigööri arvostaa metsämarjoja ja...


blogivirta.fi
Matkani varrelta -

No niin, nyt tuli taas tehtyä jotain, jota en itsekään ymmärrä. En ole sinut tietokoneen kanssa vieläkään, vaikka olen tehnyt tuttavuutta jo kolme vuosikymmentä. Niinpä nyt ihmettelen, miten kummassa olen deletoinut kolme viimeistä postaustani. Olen siis varmaan painanut jotain näppäintä vahingossa; ja takaisin en tekstejäni saa. :( Tämä deletointini ei itse asiassa ole ollenkaan uutta, sillä jo kauan sitten olen nimittänyt itseni deletointimestariksi. Muutama vuosi sitten...


blogivirta.fi
Stellan kolmas luonto -

Tein marjojen keräämisestä yhden havainnon, joka saattaisi kannustaa sinuakin tavoittelemaan totaalista marjaomavaraisuutta.


blogivirta.fi
Poskipäät näkyviin -

Höpötin aiemmin siitä, kuinka olen viime aikoina perehtynyt raakaruokavalioon, josta puhuttaessa ei voi välttyä termiltä "superfood" . Olen myös selaillut nettikauppojen (mm. Puhdistamon ) tarjontaa superfoodien saralla. Opiskelijan budjetille mokomat ovat vähän liian tyyriitä, varsinkin kun ennemmin sitä ostaisi jonkun kilon pussukan bulkkihintaan, kuin sitten jotain 100 gramman pussukan. Ruohonjuuresta on kyllä mukaani tarttunut mm. goji-marjoja ja macaa, raakasuklaa on vielä...


blogivirta.fi
intrigööri -

Metsämarjojen kerääminen on viime vuosina ollut suosittu puheenaihe etenkin thaimaalaisten marjanpoimijoiden takia. Poimijoiden työn tuloksista ja huonosta tai hyvästäkin tilanteesta on jauhettu mediassakin ylenmäärin.  Tänä vuonna thaipoimijoita on Tapiolan vainioilla  tavallista vähemmän, mikä on hyvä siksi, että myös marjojen sato jää kuivuuden takia köyhäksi. Lapin kansa kertoo , jotta Suomesta vietiin viime vuonna ulos kaikkiaan 11 miljoonaa kiloa metsämarjoja...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomalainen keittiö on viime vuosikymmeninä kansainvälistynyt, mutta ongelmia silti on. Perheillä ei ole aikaa valmistaa ja syödä ruokaa yhdessä. Puolivalmisteet ja marinadissa lelluvat ruoka-aineet eivät ole sitä, mitä minä pidän hyvänä ruokana. Monesti raaka-aineista valmistettu ruoka on lähes yhtä nopeasti tehtävää kuin puolivalmisteista ja eineksistä. "Äitien laittamat ruoat" eivät ole yhtä maukkaita ja terveellisiä kuin aidoista raaka-aineista ja itse maustetut...


blogivirta.fi
Hyvää arkipäivää! -

Olen surkea marjojen poimija, varsinkin punaisten marjojen. Nyt olen kuitenkin saanut oikein mainioita marjasatoja, sillä mökin marjapensaissa oli poikkeuksellisen paljon vadelmia. Ja mustat viinimarjat olivat isompia kuin koskaan. Vadelmia poimin, vaikka niiden näkeminen tuottaakin joskus vaikeuksia. Menetelmäni on, että nostan oksan taivasta vasten ja otan muodoltaan pyöreät, jotka irtoavat helposti. Tiedän, että jäljiltäni joku normaalinäköinen voi poimia vielä mukavasti...


blogivirta.fi
Onnistain on puolet sinun -

Taannoisen  Ecoskin-hoitolakäynnin   yhteydessä sain omalle iholleni valikoidut täsmätuotteet testattavakseni. Porvoolaisessa  Ecoskin   -hoitolassakin käytössä oleva ammattisarja EKOPHARMA on sertifioitua, kotimaista luonnonkosmetiikkaa, joka käyttää tuotteidensa pohjana veden sijaan kotimaisia marja- ja kasviuutteita. EKOPHARMA on saanut alkunsa perustajansa, Anni Linnavirran omista iho- ja hiuspohjan ongelmista, joille oli vaikea löytää sopivia hoitotuotteita...


blogivirta.fi
Haaveena Kahvila -

Tässäpä oikein maukas ohje marja-marenkimuffineihin tai vaikkapa piirakkaan, joksi tämä ohje taipui. Alkuperäinen ohje tähän piirakkaan ja muffineihin on Kaarina Roinisen kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset ja olen usein tehnyt niitä löydettyäni reseptin. Sain kuitenkin kaveriltani idean, että tekisinkin taikinasta muffineiden sijaan piirakan. Tein reseptissä olevan annoksen pyöreään piirasvuokaan. Ohje toimi piirakkana todella hyvin ja marengin ja pohjan suhde muuttui...


blogivirta.fi
Olen usein ihmetellyt -

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Pihakoivun juureen on mänty tullut ihan oma-aloitteisesti. Kun vuosikymmeniä sitten muutin tähän taloon, pihapiirin ympärillä oli entistä laidunmaata, johon oli pari vuotta aiemmin istutettu mäntyä ja kuusta. Pihassa oli suuria koivuja, pihlaja, syreeni, juhannusruusuja ja joitakin perennoja. Talon takana oli marjapensaita ja omenapuita. Paikka oli kaunis, mutta hallanarka ja jotenkin liian avoin. Heti ensimmäisenä kesänä...


blogivirta.fi
Limepippuri -

Hyvä ystävämme on tarjonnut sellaista mustikkapiirakkaa, jonka ohjeen halusin myös itselleni. Tämä maistuu loistavasti koko perheelle sekä mustikkaisena että mansikkaisena. Pohja 150 g voita 1,5 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 1 muna 3/4 tl soodaa                       Sekoita voi ja sokeri, lisää sekoittaen joukkoon muna sekä vehnäjauho-soodaseos. Painele taikina vuokaan ja ripottele pinnalle mustikoita tai muita marjoja. Täyte...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tein pienen listan "ikuisista" sanoista, joista voisi löytyä sananlaskuja. Sain lisättyä erinomaisen Kotuksen sananparsikokoelman hakukoneen kontekstityökaluun: aamu, aatto, ahkera, ahma, ahven, aita, aitta, alku, ammuu, ampua, anoppi, arki, auma, aurinko, elo, elonkorjuu, elää, emakko, emo, emäntä, enkeli, eno, haamu, haarukka, haasia, halko, hame, harakka, harava, hauta, heinänteko, hevonen, hiekka, hiiri, hirvi, housut, hullu, huttu, huusholli, häät, ikkuna, ilo, ilta, iso, isä...


blogivirta.fi
Pahmiksen keittiössä -

Pohja: 1,5dl sokeria 4dl riisijauhoja 1tl vanilliinisokeria 2,5tl leivinjauhetta 1dl sulaa Keijua 2,5dl kivennäisvettä (vettä, mehua tms) Päälle: 0,5l marjoja (vadelmia+mustikoita tms) 1-2 rkl sokeria Sekoita keskenään sokeri, riisijauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe. Lisää Keiju ja neste. Sekoita nopeasti taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 24x30cm). Ripottele päälle marjat. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30min. Ripottele pinnalle sokeria heti...


blogivirta.fi
Olen usein ihmetellyt -

Alkuun näytti siltä, että mustikkasato jää tosi pieneksi, sillä monet vanhat paikat olivat tyhjiä. Kiertelin metsiä ennakkoon jonkin verran, mutta vain yhdessä pienessä metsikössä näytti olevan marjaa. Ostajiakin olisi ollut heti kauden alussa, mutta kehotin kyselemään muualta, sillä minulta ei liikenisi myyntiin, hyvä jos edes itselleni löydän riittävästi. Sitten alkoivat helteet. Kun niistä ei näyttänyt tulevan loppua, tajusin, että metsään on mentävä mutta...


blogivirta.fi
Maan povi - The Bosom Of The Earth -

Lämpötila - Temperature : min +9,0 C max +20,9 C Sademäärä - Precipitation : - Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum : 1498,5 Kuvan tilanne - Situation in the picture : Varisseita ruotsinpihlajan ( Sorbus intermedia ) marjoja kivituhkakäytävällä kuvattuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä - Shed berries of Swedish Mountain Ash ( Sorbus intermedia ) on a so called "stoneash" paved path as photographed at the botanical garden of Kaisaniemi in...


blogivirta.fi
Kuntogurun vinkkejä -

Hedelmät ovat marjojen ohella monella tapaa sellaista ravintoa, joka edistää terveyttä. Siksi niitä tulisi sisällyttää päivittäisiin aterioihin. C-vitamiini ja flavonoidit Antioksidantit (C-vitamiini ja flavonoidit) estävät haitallisten vapaiden radikaalien muodostusta ja auttavat torjumaan monenlaisia sairauksia. Ne saattavat myös hillitä allergisia reaktioita, tulehduksia ja virusten lisääntymistä. Erityisen tärkeitä ovat sitrushedelmät, joita ovat appelsiini, sitruuna...


blogivirta.fi
koukussa lankaan -

 Kyllä nyt alkaa olla vähän turhan kuuma minulle. Tai onhan lämpö mukavaa, mutta kun tarvitsisi jotakin jaksaa touhutakin. Onneksi tein eilen suuren laatikollisen lasagnea, niin ei tarvinnut tänään kokata. Huomenna on pakko, kunhan keksisi mitä laittaisi. Kokkaaminen ei todellakaan ole kuumana päivänä hauskaa. Vaikka ei moni muukaan asia ole.   Tuli sitten kerättyä vadelmia. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta rinnetontillemme ja vattupuskassa oli aivan järjettömän...


blogivirta.fi
Umami -

Kesäinen marjamurupaistos valmistuu nopeasti kahvipöytään tai jälkiruoaksi. Voit käyttää siihen aina saatavilla olevia marjoja tai hedelmiä kuten nektariinia, persikkaa tai aprikoosia. Voit myös yhdistellä marjoja ja hedelmiä.


blogivirta.fi
Kasvisliemikuutio -

Automatkalla kuuluu syödä karkkeja. Palasimme juuri Hapsun kanssa puolentoista viikon Pohjoismaat-autoturneelta. Matkamme alkoi ruotsinlaivalta, joka oli mainio paikka ostaa autokarkit. Ostimme kaksi jättipussia niitä Malacon muka luonnollisia hyviskarkkeja, eksoottisia hedelmiä ja mehukkaita marjoja. Marjat olivat kyllä hyviä, mutta eivät pärjänneet aivan kuvassa oleville Fasun marjakarkeille, joita nautiskelin taannoin Jane Austen -leffaillan eväänäni. Ilahtuneena huomasin, että...


blogivirta.fi
E's Kitchen -

5 dl jäisiä marjoja, esim. vadelmia tai mansikoita 2 dl maustamatonta jogurttia 2 dl appelsiinimehua Soseuta marjat, jogurtti ja appelsiinimehu tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Kaada smoothie laseihin. Hyvää! Ja takuulla terveellistä! :p


blogivirta.fi



Nanne leipoo ja kokkailee -

½ l (pakasterasiallinen) vadelmia tai muita marjoja ½ dl sokeria 2 tl vanilijasokeria 1½ l vettä 2-3 rkl perunajauhoja + ½ dl vettä Laita kattilaan vesi, marjat ja sokerit. Kiehauta. Surauta sauvasekoittimella. Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä ja lisää nauhana kiisseliin samalla rauhallisesti kiisseliä sekoittaen. Kiehauta ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi. Anna jäähtyä. Tarjoile välipalana esim. murojen kanssa ja jos haluat...


blogivirta.fi
Tikkunuottasilla -

Sukuani mehustaa mummulta peritty marjahulluus, ja loppukesästä yksi jos toinenkin läheiseni sekoaa kuin tilhi terttujen äärellä. Äitini mielisi muuttaa heinäkuussa kolmeksi kuukaudeksi mättäänkoloon haalimaan marjoja ämpäritolkulla ja tolkulla poimurilla. Niinpä mummunsukkien viimeisen kuvio on itseoikeutetusti marja. Neulo sukat kaavion mukaan. Mummunsukka: Vaarinsukka: Mummunsukkien kirjoneuleosuus päättyy tähän, mutta vaarinsukkiin neulotaan vielä yksi kuvio ennen...


blogivirta.fi
Kuntogurun vinkkejä -

Hedelmät ovat marjojen ohella monella tapaa sellaista ravintoa, joka edistää terveyttä. Siksi niitä tulisi sisällyttää päivittäisiin aterioihin. C-vitamiini ja flavonoidit Antioksidantit (C-vitamiini ja flavonoidit) estävät haitallisten vapaiden radikaalien muodostusta ja auttavat torjumaan monenlaisia sairauksia. Ne saattavat myös hillitä allergisia reaktioita, tulehduksia ja virusten lisääntymistä. Erityisen tärkeitä ovat sitrushedelmät, joita ovat appelsiini, sitruuna...


blogivirta.fi
Umami -

Paista iso pino lettuja ja tarjoa marjojen ja meloni- sekä hedelmäviipaleiden kanssa. Kaupoista löydät juuri nyt kauden marjoja kuten mansikoita ja kirsikoita, myös pensasmustikoita. Jos haluat, tarjoa lisäksi vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Asumisen-Kauneuden-Musiikin ja ?????-Ritari -

Tänään keräsin taas punaiset viinimarjat kaupunkipensaastani. Vaikka kesä oli kuuma ja kuiva oli satomäärä yllättävän hyvä. (kiitos kastelun) Marjoja tuli satoisasta pensaasta 12,8 kiloa. Mehumaija porisee hellalla ja talven mehut on taas kohta pulloissa. Seuraavana onkin tänään vielä pensaan leikkaus jolloin poistan kaikki vanhat huonosatoiset oksat Marjapensaan lannoitukseen olen käyttänyt kompostimultaa, joten apulantoja en ole tarvinnut ostaa. Olenkin siirtynyt biologisen...


blogivirta.fi
Oppitori -

 Ensimmäinen Kappale , Rupulista . Kirjoitettu JOHAN GABRIEL BERGMANnilda , Phil . & Med . Doct . Turun Läänin ja Lazaretin Lääkärildä . TURUSA , Prändätty Joh . Christoph . Frenckellildä , 1775 . Tawalliset kulku- eli liikkuwaiset taudit , niinkuin Rupuli , Tuhkarupuli , Hingu , Punatauti , kowat poltto- ja muut Taudit , jotka mätänemisen matkaan saattawat , niin myös pitkälliset wilutaudit , kuolettawat mitasansa usiammat maan wäestä ja halwemmista Kaupungin asuwaisista kuin...


blogivirta.fi
Kotiäidin LuomuLaakso -

Vuoden luomutuote valittiin viime viikolla Luomuelintarvikepäivässä. Voittajaksi nousi kotimaisen SunSpeltin herkullinen Spelttimuro ja kunniamaininnalla palkittiin Terissaaren Korte-siideri. Luomulaaksossa lähdettiin heti testaamaan Vuoden luomutuotteeksi valittua Spelttimuroa. Tuote ei valitettavasti kuulunut lähikauppamme valikoimiin, joten se oli aiemmin mennyt ihan ohi silmien. Onneksi murot löytyivät, kun lähdettiin hiukan kauemmas ja kotiin kannettiin heti kolme pakettia, jotta...


blogivirta.fi
Urbaani metsäläinen -

Luulin, että menemme erikseen saunaan.  Mutta tuskin olin ehtinyt lauteille, kun ovi kävi.  Se tuli sisään, katseli kivaa paikkaa itselleen ja kiipesi lauteelle seinän viereen.  Voi luoja, että se oli kaunis, mutta eihän tuijottaa sovi.  Ei sovi!    Mutta kyllä näin tuijottamattakin, kuinka varjot maalailivat vartaloa, ainoa valo tuli kiukaasta ja ikkunan takaa myrskylyhdystä. Se asettui lauteen päähän, etsi hyvää asentoa.  Siten se nosti jalat lauteille ja kääntyi...


blogivirta.fi
Kinuskikissa -

Yksinkertaista ja hyvää! Muropohjan päällä oleva vaniljakiisselin tapainen täyte sopii niin marjojen kuin hedelmien pariksi. Happamia marjoja (esimerkiksi puolukoita) riittää pienempikin määrä, jolloin kokonaisuudessa on makeus ja happamuus tasapainossa. Kiille ei ole välttämätön, mutta se lisää tortun juhlavuutta. Pohja: 125 g voita tai margariinia 1 dl sokeria 1 muna 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl […] The post Mustaherukkatorttu appeared first on Kinuskikissa .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »