Tänään on 23.09.2019 18:31 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle maukas uunilohi lisäkkeineen


Terveelliset herkut -

Tuskin kukaan on voinut olla törmäämättä viime aikojen feta hypetykseen. Ihaniin uunissa paistettaviin feta-ruokiin jota on tullu tässä itsekin testailtua. Fetan myynnin sanotaankin räjähtäneen käsiin viime viikkoina! Jokseenkin hullua, mutta toisaalta aivan mahtavaa että jokin... The post Maukas fetapaistos pannulla appeared first on Terveelliset herkut .


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

Passio teki niin hyvän vaikutuksen, että täytyy tulla ihan tänne bloginkin puolelle aiheesta möyhöämään. Kävimme työporukalla syömässä Passiossa tiistaina, kun toimarimme oli vierailulla Suomessa. Teimme pöytävarauksen heti kello viideksi, kun ravintola aukeaa. Värjöttelimme jo hyvissä ajoin ulkosalla, ja ystävällinen henkilökunta päästi meidät sisälle lämpimään, vaikka ravintola ei ollut vielä virallisesti auennut. Pääsimme heti pöytään ja pääsimme...


blogivirta.fi
Umami -

Pyttipannu on maukasta sapuskaa, kun perunoita on jäänyt edelliseltä aterialta tähteeksi.


blogivirta.fi
Terveelliset herkut -

Perus arkiruoka on siitä ”ihanaa” että yleensä tiedät jo ruokaa valmistaessa mitä tehdä ja about miltä lopputulos tulee maistumaan. Sitä aika helposti jumiutuu siihen perus kerran hyväksi koettuun reseptiin jota ei tarvitse paljoa miettiä eikä... The post Maukas jauheliha-kasviskeitto lounaaksi appeared first on Terveelliset herkut .


blogivirta.fi
Umami -

Nopeasti kypsyvä broileri on hyvää arki- ja viikonloppuruokaa. Lisää broileriruokien joukkoon kasviksia, jotka tekevät ruoasta monipuolisemman ja värikkäämmän.


blogivirta.fi
Umami -

Kotona tehtyyn näkkileipään syntyy paljon makua.


blogivirta.fi
Terveelliset herkut -

Patavuoat on helppoa ruokaa jota tulee valmistettua erityisesti viikonloppuisin. Hommaa on loppupeleissä aika vähän kunhan vain malttaa pilkkoa ainekset, lisätä ne pataan ja uuni hoitaa loput sillä aikaa kun voi itse touhuilla muuta. Tästä kasvispadasta... The post Maukas tofu-kasvispata uunissa appeared first on Terveelliset herkut .


blogivirta.fi
JormanMaailma -

Iltapalan syöminen telkun luonto dokumentin äärellä ei ole paras vaihtoehto. Etenkin kun jo hieman vanhahtaneelta tuoksahtaneet kanankoivet eivät olleetkaan aivan tarpeeksi kauan uunissa ja kun telkun villisika syödä rouskuttaa omaa kuollutta poikastaan joka on talven kylmettämä. Puolet villisian possuista selviää ekan talven yli ja siis toinen puoli menee emon suuhun. Mutta luonto toimii niin. Siellä ei ole ylimääräisiä ravintoresursseja. Minulta kyllä jäi niitä resurrseja...


blogivirta.fi
Loputtomat Kilometrit -

Kävimme sunnuntaina testaamassa Töölönrannan brunssin, tarkoituksena juhlistaa jo näin etukäteen syntymäpäivääni. Ravintola tuntui olevan täynnä, joten oli hyvä että olimme varanneet pöydän ajoissa. Brunssi sisältää alkuruokabuffetin, pääruoan saa valita kolmesta vaihtoehdosta ja jälkiruokapöytäkin toimii buffet-tyylisesti. Saavuimme paikalle odottavaisin mielin, sillä emme olleet aivan varmoja miten buffet-käytäntö toimii. Henkilökunta ohjeisti kuitenkin hyvin...


blogivirta.fi
Ulvova Peittomylläri -

Tänään 4.10. vietetään eläintenpäivää. Se on mielestäni vuoden tärkein päivä sitten 4.5., jolloin on syntymäpäiväni. Harmillista kyllä, en ole päässyt varautumaan tähän juhlalliseen aikaan, koska olen viime päivinä ollut hiukan allapäin. Oloni on ollut hieman kivulias, mutta tunnelma näyttää jo … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki 4,4 miljoonan asukkaan voimin ja Victorian osavaltion pääkaupunki. Melbournen ehkä tunnetuimmat ja maailmanlaajuisesti seuratuimmat urheilutapahtumat ovat Australian avoin tennisturnaus tammikuussa ja Formula 1 -osakilpailu maaliskuussa. Kävin kaupungissa joulun alla 2017 ja tuolloin tämä miljoonakaupunki valmistautui jouluun ilman suuria tapahtumia. Melbournessa riittää silti koettavaa ja nähtävää, ilman tunnettuja tapahtumiakin. ...


blogivirta.fi
Terveelliset herkut -

Kylmän kalseaa alkavaa viikkoa! Tuo ulkona vallitseva pimeys tuntuu kyllä menevän luihin ja ytimiin ja mulla on jo suunnaton ikävä kesää ja kunnon auringonpaistetta! Toivottavasti talvi tuo mukanaan edes kunnolla lunta ettei tuolla ulkona olisi... The post Maukas aurinkoinen sosekeitto lounaaksi appeared first on Terveelliset herkut .


blogivirta.fi
headisu -

Tähän tarvitaan vasikanlihaa, jota ei aina ole saatavilla täällä kehä III pohjoispuolella,mutta nyt huomasin paikallisessa kauppahallissa kaunista vasikanpaistia. Pakkohan sitten oli kokeilla tätä kuuluisaa italialaista antipastoa. Hyvän ohjeen löysin ravintola VaelsanYouTubesta. Kuvan perusteella valmis ruoka näytti samalta kuin ohjeiden kuvissa. Makua en voinut verrata mihinkään kun en ole tätä missään syönyt. Lihan maku on mieto, ohjeessa oli että lihan sisälämpötila...


blogivirta.fi
Iloisen sitruunan keittiö -

The point is to work with the ingredients, treat them right, cook with love, and create something you and everyone else wants to eat right that minute. Have fun!”  - Joe Campanale, Downtown Italian: Recipes Inspired by Italy, Created in New York's West Village Tämä tomaattinen ja sitruunainen maa-artisokkapaistos on todella hyvää. Tein tätä jo viime jouluna. Niin herkullinen muisto siitä jäi, että piti tehdä uudestaan tänä vuonna jouluksi ja sieppasinpa vielä pussillisen...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Vastuullista lähimatkailua Tallinnassa -lehdistömatkalla* pääsimme maistelemaan teeman mukaisesti yllättävät ja maukkaat menuut paikallisuuteen ja virolaisiin makuihin panostavissa ravintoloissa. Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa vierailun jälkeen suuntasimme lounaalle gourmet coffee restoran Juureen. Illallista puolestaan nautimme Tallinnan vanhassakaupungissa puutarharavintola Leibissä. Ravintola Juur löytyy Ulemisten ostoskeskuksen läheltä Nommen alueelta. Juur panostaa...


blogivirta.fi
Lautasellesi -

FIN Mainospostaus. Yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo Matkailu Oy . (Klikkaa kuvilla, niin ne muuttuvat isommiksi). EST Reklaampostitus. Koostöös Lääne-Uusimaa Lumo Matkailu Oyga . (Kliki piltidel, siis need muutuvad suuremateks). FIN Minä kävin 20.toukokuuta ryhmän ruoka- ja matkailubloggaajien kanssa lumoavalla reissulla Lohjalla ja Lohjan seudulla. Matkan järjesti meille Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy. Se oli niin elämyksiä, hyvää ja aistillista ruokaa ja juomaa täynnä...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Uunilohi on suomalaisten suosikkikotiruokia. Eikä ihme. Isokin filee kypsyy uunissa nopeasti ja helposti, ja sillä ruokkii vaivatta suuremmankin seurueen. Maustamalla lohen eri tavoin saat uunilohesta aina uuden herkun.


blogivirta.fi



nuo vuodet nuoruudestani -

kesäkuu 2006 politiikka mahdollistaa korruption parhaimmillaan lentäviä lautasia ja veitsiä. hullu huutaa viereisessä huoneessa. varastan suklaat pöydästä, sulavat sormiin, kielelle. tahmeaa, maukasta - sulaa rakkautta! älä KOSKAAN luota syömishäiriöiseen! ne aloittavat huutonsa kello 5 aamulla. minä näen painajaisia. (seuraava sivu) suhisee korvissa. näkö menee. tasapaino katoaa, kaadun. lyön pääni lattiaan. silmäkulmaan nousee mustelma. jalat vain pettävät alta. myrsky...


blogivirta.fi
Micra Cuts -

Hahaa, pikkuinen Micra näytti närhen munat isommille tämän aamun extreme-olosuhteissa! -Harmi etten kouluunlähtötohinassa ehtinyt napata kuvaa pikku lumipallosta :) Siinä missä isommat juuttuivat lumeen, pöristeli pikkuinen Hopeanuoli tyytyväisenä menemään ja me hurrasimme sille ajaessamme koulua kohti. Vau!! Olen vakuuttunut. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin testasin Pikkuisen kapasiteettia kyydissä itseni lisäksi kolme lasta ja kaksi koiraa. Hyvin mahduttiin. Tytöt menivät...


blogivirta.fi
Gastronautti.net -

Beef jerky eli kuivaliha on nykyään kasvattanut mukavasti suosiotaan Suomessa. Sitä ostetaan netistä, sitä tehdään itse, sitä haetaan ulkomailta. Saatavuus on kysynnän myötä huomattavasti parantunut. Suomessa Citymarketit myyvät näitä 2,99€/50g hintaan. Virosta tätä voi ostaa noin 1,5-2€ hintaan. Pussillinen (50g) beef jerkyä vastaa 175g raakaa lihaa, joten se on hyvin kompakti ja energiapitoinen ruokalaji. Pakkaus sisältää myös sinisen pussin, jonka tarkoitus on...


blogivirta.fi
Maijun blogi -

Nyt kun on oltu muutama päivä kotona ja hetki mietitty mitä kaikkea sen viikon aikana koettiin ja nähtiin voi sanoa että kai sinne on mentävä uudelleen. Viikko on aika lyhyt , mutta kyllä siinäkin ajassa paljon kerkiää havannoimaan. Meidän viikko alkoi hyvien ilmojen puitteissa ja kerkisimme korkkaamaan hotellimme uimaaltaan sillä vesi sinne oli laskettu samanpäivän aamuna kun me saavuimme 18.00 aikaan 5.3.11 sinne. No kun ilma oli suht lämmin niin ensiksi tavarat huineeseen ja...


blogivirta.fi
Ruokapöytä -

Huoh! Takana on uuvuttava ja kivallakin tavalla touhukas päivä. Näin illalla aivotoimintaa stimuloi pari Kir Royalia  (höh, sohvan kunniaksi, katso alla!) ja huomisen menun miettiminen. Mitä tehdä ruoaksi sunnuntaina, kun perusraaka-aine on lohi, joka minusta tuntuu oikeastaan aika tylsältä raaka-aineelta? Ja mistä saada banaanilettujen ohje, jossa olisi vähän twistiä?  Banaaniletut selittyvät sillä, että tyttäreni muisti asian, joka oli minulta unohtunut autuaallisesti...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Ilman ruokaakaan ei voi elää, ulkomailta tuotettuja elintarvikkeita paras valikoima löytyy City Shop-ketjun liikkeistä, mutta myös Carrefour, Lotus, Pines, Wal-Mart ja Metro tarjoavat vaihtelevalla menestyksellä länsimaalaisia tuotteita. Voi olla myös mielenkiintoista silloin tällöin poiketa Ikean ja Marks & Spencerin ruokaosastoilla. Aina ei kannata vaivautua, vaan välillä kannattaa nauttia Shanghain laajasta ravintolavalikoimasta. Joitakin omia suosikkejani: Länsimaalaista...


blogivirta.fi
Hiekka -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Margaon juna-asemalla meillä oli pari tuntia luppoaikaa, ja ehdimme penkeillä istuskellessamme lahjoittaa kaikille aseman kerjäläisille rahaa. Osa ei kuitenkaan aiempaa anteliaisuutta muistanut, vaan tuli uudelleen kerjäämään siirryttyämme junalaiturille. Eräs mummeli ei muistuttaessammekaan tunnistanut meitä, mikä on sikäli merkittävää, että erotumme kyllä melko hyvin intialaisten joukosta, ja alkoi antaumuksella sättiä meitä...


blogivirta.fi
Tamarind Heaven -

Saattaapi olla, että olen postannut näiden ohjeen jo aikaisemmin, mutta kertaus on opintojen äiti. Sitä paitsi näiden voisi ajatella olevan nyt varsin ajankohtaisia, sillä ainakin minusta taateli kuuluu jouluun. Taatelipallosten valmistaminen on äärimmäisen helppoa, ja terveellisiäkin näiden voisi ajatella olevan, sillä kaikki makeus tulee taateleista, eikä sokeria tarvitse siis lisätä. Rasvaakin näihin tarvitaan minimaalisen vähän. Ainekset ja määrät eivät ole mitenkään...


blogivirta.fi
La Panen -

Kalat ovat tunnetusti kovia uimaan ja niin niiden kuuluu tehdä myös lautasella, kastikkeessa. Pidän yleensä kermaviiliä ja sitruunaa varalla hyvän säilyvyyden takia. Tässä äärimmäisen helppo ja maukas kastike kalalle: 1 prk kermaviiliä 1 kokonainen suolakurkku 1/2 sitruunan mehu ripaus suolaa mustapippuria 2 tl sokeria hyvin pieni ripaus chilipippuria tillisilppua Leikkaa suolakurkku kolmeen osaan ja tee pitkiä ohuita suikaleita. Yhdistä loput aineet ja laita jääkaappiin siksi...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Kun menin ensimmäistä kertaa Tuulispäähän keväällä 2014, siellä asui neljä lammasta: Aamu, Siru, Lady ja Elli. Tutustuin heistä erityisesti Siruun ja Aamuun, ja opin, että lampaat pitävät poskien silittämisestä ja tulevat aivan lähelle ihmistä pyytämään silityksiä. Vuosien aikana Tuulispään lammaslauma on kasvanut, ja valitettavasti kaksi lammasta on menehtynyt – toinen heistä ihana Aamu 13-vuotiaana. Kuten moni muukin tuulispääläinen, pitävät myös lampaat...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »