Tänään on 15.12.2018 22:36 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle media rasistien äänenkannattajana


Helvetin puutarha -

Aamulehti julkaisi 7.4. toimittaja Tuomas Rimpiläisen kirjoittaman kolumnin Internetin rasistinen taustamöly . Kolumnissa toimittaja syyttää anonyymejä, yksilöimättömiä kommentoijia harhaisesta maailmankuvasta kärsiviksi salaliittoteoreetikoiksi, koska nämä kommentoijat katsovat, että toimittaja ja kollegansa suhtautuvat puolueellisesti monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviin asioihin. Käytännössä kolumni on yhtä isoa olkinukkeargumenttivirhettä. Olkinukella...


blogivirta.fi
Jukan vihertuuletuksia -

Parhaillaan Porissa on käynnissä vuotuinen Suomi Areena. En ole tällä(kään) kertaa paikalla, mutta seuraan jonkin verran tähän liittyviä tapahtumia. Eilen esimerkiksi tuli varsin mielenkiintoinen nuorten poliitikkojen paneeli, joka myös televisioitiin. Tässä nuoret pääsivät mukavasti ääneen, vaikka olisin mielelläni katsonut pitemmänkin keskustelun. Yksi erityisesti minua kiinnostava teema on median moniäänisyys tai sen puute. Tästä oli tiistaina tilaisuus, mutta...


blogivirta.fi
"Hätäkeskus, kuinka voin auttaa ja palvella..." -

Kevät tulee, oletko valmis? Vastahan meillä oli joulu… Valo saa kyllä ihmeitä aikaan tähän vuodenaikaan, sytyttää tahtoa ja tarmoa, avaa silmiä ja herättää toivoa. Pöly saa aikaan pyörtymiskohtauksia ja auton kaasupolkimen pohjaa hierotaan kuivilla teillä, talviset koiranpaskat vaanivat herkkähermoisia ja karhut heräävät talviuniltaan häiriten ulkoilijoita. Tuttuja asioita meille kaikille. Näinä kevätpuuskien aikoina sitä itsekin miettii metsään lähtöä, siimekseen...


blogivirta.fi
"Hätäkeskus, kuinka voin auttaa ja palvella..." -

Kevät tulee, oletko valmis? Vastahan meillä oli joulu… Valo saa kyllä ihmeitä aikaan tähän vuodenaikaan, sytyttää tahtoa ja tarmoa, avaa silmiä ja herättää toivoa. Pöly saa aikaan pyörtymiskohtauksia ja auton kaasupolkimen pohjaa hierotaan kuivilla teillä, talviset koiranpaskat vaanivat herkkähermoisia ja karhut heräävät talviuniltaan häiriten ulkoilijoita. Tuttuja asioita meille kaikille. Näinä kevätpuuskien aikoina sitä itsekin miettii metsään lähtöä, siimekseen...


blogivirta.fi
TietOraakkeli -

Aloha! Ihmiskuntaa kohtaa väistämätön tuho mikäli uskomme uutisia. Mehiläiset kuolevat sukupuuttoon ja ruuan tuotanto hyytyy. Toisaalla ollaan jo lähes varmoja, että Kreikan tilanne johtaa uuteen talouskriisiin entistä tuhoisimmilla seurauksilla. Tuhkapilvet, sikainfluenssa, ilmastonmuutos ja yhdysvaltain dollarin kaatumisesta lähtevät talouskriisit alkaa olla taas onnellisesti lähimuistin ulottumattomissa, mutta silti kytevät ikävästi takaraivossa. Vuodesta 2012 on yleisesti...


blogivirta.fi
Tabula -

Kirjoitin taannoin verkkokauppojen hinnosta ja drm-suojauksista yms. . Olen miettinyt usein asiaa ja nyt kun spotify ja muut muutokset sekoittavat pakkaa olisi varmaan hyvä päivittää tilanne ajan tasalle. Ensinnäkin kukoistava piratismi ei minua ihmetytä lainkaan. Syitä tähän on useita. Mainitsin aiemmin että drm-suojattu media on mielestäni vuokrattavaa mediaa. Syy tähän on se että drm-suojatulle medialle myyjä antaa rajatun käyttöoikeuden joka on uusittava käyttöoikeuden...


blogivirta.fi
PK-sektori -

Parhaimmillaan Facebook on ollut paikka jossa on voinut jakaa elämän oikeasti merkityksellisiä asioita. Työelämän tunkeminen sosiaaliseen mediaan on pilaamassa kaiken tämän. Sosiaalisesta mediasta uhkaa tulla sosialistinen realismi –media, jossa kaikki ovat reippaita, pontevia ja suoriutuvia. Sosiaalisuus ei ole stereotypian mukaan suomalaisuuden vahvuuksia. IRC-Galleria ja Facebook etunenässä ovat tuoneet suomalaiseen sosiaalisuuteen uusia puolia, suoranaista avautumista...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Laiton villieläinkauppa on yksi suurimmista uhkista uhanalaisten lajien säilymiselle. Kauppaa käydään yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Tämä on huolestuttavaa, kun ottaa huomioon sosiaalisen median suosion ja käytön helppouden. Luonnonsuojelu tarvitsee keinoja, joilla laitonta kauppaa voidaan jäljittää . Sarvikuonot. Kuva: ebaso / Pixabay Äskettäin Conservation Biology -tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa Helsingin yliopiston Digital Geography Lab  tutkijat osoittavat...


blogivirta.fi
vapausblogi -

Ihmiset muodostavat kantansa asioista sen tiedon mukaan, mikä heillä on. Kysymys kuuluu, mistä ihmiset saavat tämän tiedon.   Ennen vanhaan tietoa sai sanomalehdestä sekä yleisradion ja television uutisista. Internettiä ei ollut, blogeja ei ollut, ulkomaalaisia uutislähteitä voi voinut seurata ellei ostanut vieraskielistä sanomalehteä tai kuunnellut ulkomaisia radiolähetyksiä, mitä vain harvat tekivät.   Paljon on muuttunut, mutta jotain on säilynyt myös muuttumattomana. Kun...


blogivirta.fi
Naururyppyjä -

Moikka Naururyppyjä -blogin lukijat ja koko Vantaan erityisasuminen! Täällä kirjoittelee Vantaan kesäsomettajat eli tuttavallisemmin Annika ja Vilma. Olemme nyt olleet reilun kuukauden töissä ja paljon on ehtinyt tapahtua. Olemme kiertäneet Vantaan erityisasumisen yksiköitä, tavanneet runsaasti uusia ihmisiä ja syventyneet heidän tarinoihinsa. Kesäsomettajan työ on ollut kaikessa monipuolisuudessaan hyvin mielenkiintoista. Kesäsometus kattaa sisälleen niin Facebookit, Twitterit...


blogivirta.fi
Kosmoksen aika -

Seiska uhmasi Lordia ja julkaisi maskittoman kuvan hirviöstä. Siitä näki, että hirviö onkin kiltti kamu. Fanit raivostuivat. Seiskakin päätti esittää kilttiä. Se pyysi Lordilta anteeksi. Teki sen tietäen, että anteeksipyynnön ihmiset haluavat seuraavaksi ostaa. Lehdessä näet hokattiin, että ei kansa sentään tuoretta euroviisusankaria halua halveksia - vielä. Sopuli on sinänsä harmiton olento sivilisaation kannalta, mutta päästyään vallan huipulle yhteiskunnassa...


blogivirta.fi
Kamera & kynä -

Haluaisitko elää asuinalueella, jossa ilmapiiri on negatiivinen, olo turvaton ja kadut täynnä turhia tavaroita, roskia ja mainoksia? Tienviitat olisivat vinksallaan, tärkeitä ja merkityksellisiä asioita näkisi harvoin, eikä vastaantulijoihin voisi luottaa. Tällaisessa maailmassa me nimittäin elämme, jos asiaa kysytään helsinkiläisiltä nuorilta. Elokuussa palasin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin vakipestiini Helsingin nuorisotyöhön, Nuorten Ääni -toimituksen ohjaajaksi...


blogivirta.fi
Meidän yhteiskunta -

Aprillipäivänä moni on varmasti varuillaan matkatessaan median ihmeellisessä maailmassa, kun toinen toistaan kummallisemmat pilauutiset valtaavat maailman joka vuosi 1. huhtikuuta. Tämä kyseinen päivä nostattaa ihmisten mediakriittisyyden tuntosarvet pystyyn ja kehottaa meitä epäilemään kaikkea mahdollista. Tuntuu kuitenkin siltä, että aprillipäivän vaivuttua unholaan myös skeptisyytemme mediaa kohtaan lakkaa. Oletko sinäkin yksi heistä sinisilmäisistä jotka suhtautuvat...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      Suomen sotilaalliselle liittoutumattomuuspolitiikalle kiistämätön voitto, mutta perinnemedialle suurtappio – miksi? Lukijat ja lopulta perinnemedian maksumiehet välikädellisesti mainostajien kautta huomasivat oleellisia puutteita lähinnä länsimedian tavassa uutisoida erittäin merkittävää neuvotteluavausta – kahden ydinasesuurvallan välillä Helsingin hengestä.   Lööppimedia keskittyy nykyään saamaan lukuavauksia nettilehtiinsä, jotta voivat osoittaa...


blogivirta.fi
Kaksoiskäyntiä -

Jenny Dahlberg, ylipainoinen toimittaja, poseerasi uimapuvussaan kuin missi konsanaan kirjansa Sopivasti lihava (Tjock 2003) kannessa – ja aiheutti pienimuotoisen kohun varsinkin kotimaassaan Ruotsissa. Ei ole totuttu, että lihava nainen esiintyy mediassa samaan tapaan seksikkäästi kuin hoikka sisarensa. Varsinkaan siihen ei ole totuttu, että hän ei tunnu yhtään häpeävän itseään. Katariina Kyrölä tuo representaatioiden näkökulman ruumiillisuuteen ja lihavuuteen. Hän...


blogivirta.fi
Kuulutuksen koulutusohjelma (K-18) -

Kuulutuksen Koulutusohjelma - Turku.  Tuleva entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva syyttää erostaan äänestäjiä. Kanervan mukaan äänestäjät ovat viime viikkoina useaan otteeseen pyrkineet ohjailemaan median ja Kokoomuksen johdon mielipiteitä.  Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti tänään, ettei Kanerva voi enää jatkaa ulkoministerinä. - Kyllä tällainen salaliitto aika voimattomaksi ja katkeraksi vetää, Kanerva toteaa ja sanoo, ettei edes halua puhua koko asiasta...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Presidentinvaalit ovat ohitse - luojan kiitos! Tylsät vaalikeskustelut ja kuukausikaupalla jatkunut Sauli Niinistön ylivoimasta toitottaminen mediassa alkoi jo ottaa päähän. Valtamedia, tv-ja radiokanavat sekä lukemattomat politiikan toimittajat ja tv-uutisankkurit tekivät vaalityötä Niinistön hyväksi koko ajan.   2. Median tuki ja äänestysikäisten ihmisten manipulointi auttoi suuresti Sauli Niinistöä tekemään historiaa. Suomessa tasavallan presidenttiä, ei edes Mauno...


blogivirta.fi
Hätäpäiden kalinaa -

Meillä ei ole ainoastaan oikean paavin todellisuuden rinnakkaisessa mediatodellisuudessa elävää mediapaavia, vaan meillä on ihan omassa todellisuudessaan elävä mediamedia. En lähde kommentoimaan vasemmistolaisten täysin ala-arvoiseksi teatteriksi tekemää USA:n korkeimman oikeuden tuomarin valintaa, koska joku raja pitää olla roskankin tonkimisella, mutta huomioidaan nyt hieman tätä uutisanalyysia: Tuomaritko muka riippumattomia. Tapaus Kavanaugh asettaa Yhdysvaltain korkeimman...


blogivirta.fi
Terroristeja ja Tyranneja -

Vuonna 1972 Tanskassa kirjattiin oikeistopopulistinen edistyspuolue. Puolueen saama suosio siivitti sille 28 edustajan paikkaa parlamentissa. Ulkomaalais- ja verovastainen puolue siitä kieltämättä syntyi. Koko virityksen perustaja Mogens Glistrup on nyt kuollut. Hän kuoli kotonaan 82 vuoden ikäisenä, kertoo hänen vaimonsa Lene. Parlamentaarikkona Mogens toimi 17 vuotta, joista kolme vuotta hän istui vankilassa verorästijen takia. Puolueen sisäisestä riidasta sikisi oma kansanpuolue...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Suomen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajan paikalta eläkkeelle jääneen eversti Martti J. Karin haastattelu Etelä-Suomen Sanomissa 10. tammikuuta 2018 ajoittuu jännittävään hetkeen. Hänen laitokseensa liittynyt tietovuoto Helsingin Sanomille on tullut KRP:n rikostutkinnan kohteeksi. Presidentinvaalit ovat juuri huipentumassa ensimmäisen kierroksen äänestyksiin. Siviili- ja sotilastiedustelulainsäädännöstä on jätetty mietintö. Tämä lainvalmistelu etenee...


blogivirta.fi



Hätäpäiden kalinaa -

Algoritmit tekevät meistä kaikista sokeita hulluja ja sitten me kuollaan. Mikä on vaan hyvä, koska elämä on hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja. Siksi kaikki mikä elää vaarantaa nykyisen poliittisen järjestyksen ja hyvinvoinnin. Ja siksi sitä kaikkea pitää rajoittaa. Näin ainakin, jos uskoisimme perinteiseen modernismin erheiden levittäjään eli sanomalehdistöön. Addiktion algoritmit Sanomalehdistön syntyessä todella monet järkevät ajattelijat pitivät sitä rappion ja...


blogivirta.fi
Pärkäproffa -

Eroaako median johtaminen muiden alojen liiketoiminnan johtamisesta? Samat lainalaisuudet pätevät organisaation johtamiseen, strategiseen suunnitteluun ja liiketoiminnan jatkuvaan kehittämiseen kuin mihin tahansa tietoteollisuuteen. Joukkotiedotus on lisäksi vielä hyvin selkeästi prosessien kautta tapahtuvaa teollista toimintaa. Silti eri puolilla maailmaa on alettu puhua mediajohtamisesta yliopistoissa erillisenä oppisuuntauksena. Tampereella kansainvälisessä mediajohtamisen...


blogivirta.fi
Oppitori -

En tiedä, miten sen tietäisin, kun ei tunnu kukaan muukaan tietävän. Ja jos sanoo tietävänsä, perustelut ovat usein niin heppoisia, etten usko. Asiantuntijoilla on valtaa, mutta silti asiantuntijoitakin on joka lähtöön. Talouspoliittiset suositukset ovat lähes vastakkaisia, kun ajattelee esimerkiksi mistä ne tulevat. Vasemmisto suosittelee ns. oikeudenmukaisuutta. Puolueettomat, liberaalit ja oikeiston asiantuntijat taas kansainvälisen kilpailukyvyn parantamista, jos sanotaan...


blogivirta.fi
mustelintu -

Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) erottamisuutisen jälkeen tiedotusvälineissä on alkanut myös keskustelu siitä, erottiko ulkoministerin lopulta media. Kysymys on varmasti vähintäänkin osittain aiheellinen, mutta varmasti on liioiteltua väittää Kanervan joutuneen vain ja ainoastaan tiedotusvälineiden eroon savustamaksi. Tätä tukee pari asiaa, joista ensimmäistä on jo hehkutettu, mutta toista huomattavasti vähemmän. 1) Kanerva yksinkertaisesti mokasi samalla tavalla kuin pari...


blogivirta.fi
Parlamenttikirjasto -

Twitter viestintänä : ilmiöt ja verkostot t eos ilmestyi helmikuussa 2018 ja on ensimmäinen Suomessa julkaistu  kirja aiheesta. Kustantaja kirjoittaa : ”Twitter viestintänä arvioi suositun yhteisöpalvelun yhteiskunnallista merkitystä eri näkökulmista. Kirjassa valotetaan politiikan ja Twitterin monisyisiä suhteita, uutismedioiden muuttunutta roolia sekä organisaatioiden ja yritysten uutta viestintämaisemaa somen aikakaudella. Teos on ensimmäinen tutkimukseen perustuva kirja...


blogivirta.fi
Mitä löytyy? -

Miten osaisin olla klikkaamatta niitä ilkeitä juttuja.


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Helsingin Sanomat vastaavan päätoimittajansa Kaius Niemen myötä vaatii [1 , että kansalaislukijan on voitava luottaa lukemaansa … Nyt huudetaan sananvapautta! [2 . ... Hyvä! Nythän myös Helsingin Sanomat voi lopettaa laajassa julkaisu- ja mediatoimessaan kansainvälisen politiikan osalta niin kutsutun West trolling manipulaation [3 , jossa ilmentyy voimakas ja jopa paatoksellinen vastakkainasettelu idän ja lännen välillä! [4 . Tässä suhteessa kansainvälinen puolueettomuus...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Euroopan parlamentissa äänestetään 20. kesäkuuta 2018 pahamaineisesta Internetin tekijänoikeusdirektiivistä, joka läpi mennessään tuhoaisi koko internetin EU-maissa.  Sen mennessä läpi tuhoutuisi Facebookin, Twitterin sekä muut sosiaaliset mediat, koska tuon lain jälkeen jopa yksittäisen uutisen linkkaaminen Facebookkiin olisi laitonta, jossa rikottaisiin uutisen alkuperäisiä tekijänoikeuksia.  Mutta tämä onkin tämän järjettömän ja seinähullun lain alkuperäinen...


blogivirta.fi
Pärkäproffa -

Yliopisto median murroksessa. Käytännön kokemus journalistiikan opetuksesta. Luento Tampereen Yliopisto 2.4.08 kello 14.15 Hannu Olkinuora Hyvät journalismin ystävät, Media ja joukkotiedotus ovat historiansa suurimman muutoksen kourissa. Eräiden arvioiden mukaan muutos on suurin minkä mikään toimiala on koskaan kokenut. Journalistiikka on joukkotiedotuksen keskeisenä työkaluna tämän muutoksen keskipisteessä. Kun ympäristö muuttuu, muuttuvat toimintaedellytykset. Ja paine...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Kirjoittamisen aiheesta ei nykypäivänä ole pulaa. Sen verran tiheään tahtiin nähdään toinen toistaan absurdimpia valtamedian masinoimia kohuja. Viimeisimpänä näistä on tietysti Ylen ohjaaja Aku Louhimieheen kohdistama mediavaino. Monet Louhimiehen kanssa useissa elokuvaprojekteissa työskennelleet naisnäyttelijät arvostelivat julkisesti ohjaajan työskentelymetodeja. Äskettäin jaettiin elokuva-alan omat Jussi-palkinnot. Aku...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 74 75 Seuraava »