Tänään on 16.07.2019 08:59 ja nimipäiviään viettävät: Reino ja Reinhold. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle meni jo


Aukoton teoria -

Hupsista, taas meinaa blogi unohtua. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita mitä on tullut tehtyä viimeisen merkinnän jälkeen, kun samassa kierrossa elellään kuitenkin. Lihoin ihan kohtuuttomasti mutta olipa se kyllä sen arvoista, syödä kerrankin suklaata niin kuin huomista ei olisikaan ja jättää kaikki etäisestikin liikuntaa muistuttava toiminta odottamaan ensi vuotta. Tai siis tätä maanantaita. Maanantai. Olen tässä pohdiskellut että pitäisikö lopettaa töissä käyminen ja...


blogivirta.fi
Sipin silmukat -

Vuosikin on jo vaihtunut.. laitan muistiin silti vielä loppuvuoden työt :) Hyväntekeväisyysneuleina tein vanhainkotiin jouluksi hartiahuiveja Peipponen -mallilla,  kaikkiaan neljä. Lapasia tein kolmet koukkuamalla,    sekä muutamat sukat ja yhden pipon.. niin ja lisäksi kaksi pitempää huivia kaulaan kiedottavaksi. Joululahjoiksi; Pontso, Alize angora gold-langasta.   sukkia ja  parit säärystimet.


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Koko torstai päivän odotin iltaa, että pääsen  Garden Living   viheralan lifestyle-liikkeeseen jouluiselle kranssikurssille. Ihana viherkeidas sijaitsee Espoon Mankkaalla Monday to Sunday ja Country White sisustusliikkeiden kanssa samassa rakennuksessa.  Garden Livingistä löytyy leikkokukkien ja viherkasvien lisäksi paljon muita trendikkäitä sisustustuotteita: ruukkuja, kynttilän jalkoja, lyhtyjä sekä kauniita kynttilöitä. Garden Livingin tarjoaa myös maisema- ja...


blogivirta.fi
Sormiharjoituksia -

Hmm....Tässä sitä nyt ollaan. Tämä lämminhenkisen arkirealistiseksi tarkoitettu eroottinen tarina on kirjoitettu hieman ennen joulua -07. Please enjoy.... Oli jouluaaton aatto. Helsinki oli saanut juuri ensimmäisen lumipeitteensä tänä vuonna ja koko kaupunki näytti tyrmäävältä. Katselin taksin ikkunasta nelostietä reunustavia puita ja ihailin itsekseni niitten kauniita, lumisia muotoja. Ne näyttivät neitseellisiltä ja koskemattomilta, ajattelin. Olin palaamassa työmatkalta...


blogivirta.fi
Vaihtoon Nagoyaan -

Noh, venyipäs tämänkin viestin kirjoittelu näin pitkään. Eihän tässä enää oikein muista mitä tuossa joulukuun aikana ehtikään tapahtua. No kokeilenpas kuitenkin kirjoittaa jotakin. Joulukuun 3. päivä, Lauantaina, kävin Villen ja hänen Yagyu-opettajansa, Ishikuro-sensein kanssa Narassa. Ajelimme villen kanssa heti aamusta metrolla Iwakuraan, jossa sensei oli odottelemassa. Iwakurasta ajelimme sitten sensein autolla pari tuntia moottoritietä Naraan. Narassa kävimme...


blogivirta.fi
Rita -

Pikkujoulujen aika on käsillä. Kutsuimme ystäviä meille ja kiireen helpottamiseksi hankimme itse tehtyjen tarjoilujen oheen ostokakun. Lapsuudesta tuttua käpykakkua saa nyt maidottomana ja gluteenittomana, mikä oli yhdelle kutsuvieraallemme hyvä uutinen. Lapioin sitä hänelle kotiin vietäväksikin. Kaikki ihastuivat kakkuun. Saimme tuomisiksi 10-vuotiaan Nian  leipoman  lumihiutaleilla koristellun matalan kakun. Joulukuussa askarrellaan. Nämä ideoin ja väkersin viime jouluna...


blogivirta.fi
Rita -

Postin kantamien joulukorttien määrä on vähentynyt vuosi vuodelta, mikä merkitsee sitä että ne mitä saamme tuntuvat sitäkin arvokkaammilta. Niitä katsellaan tarkkaan, kuvien yksityiskohdista nauttien. Meille tuli ensimmäinen jo ennen itsenäisyyspäivää. Tontulla on kädessä orava ja toisessa pipari. Lunta, ihanaa lunta! Meillä on tänä aamuna mittari miinuksen puolella ja pienenpieni aavistus lumesta maassa.  En ole ehtinyt kesän jälkeen leipoa, mutta tuommoisen...


blogivirta.fi
Italian Ihmeitä -

Voi kun kivaa, tänä vuonna on vuorossa joulun vietto Suomessa :) Liput on saatu varattua kerrankin ajoissa ja saatin ihan edulliset Lufthansan lennot Veronasta Helsinkiin. Tällä kertaa ei haluttu lentää Ryanairilla, jotta ei tarvitse stressata siitä painaako laukku yli sen 15 kg (jos painaa maksu ei ole pieni..) ja käsimatkatavaroidenkaan kanssa ei tarvitse olla niin tarkka. Pitkän Suomi-loman jälkeen laukku varmasti täyttyy tuomisista! Lisäksi Helsinkiin saapumalla ja lähtemällä...


blogivirta.fi
buda days -

ROCK: Se aikataulun osa (milestone XO Gognac) joka asetettiin 1. toukokuuta eli jouluksi saunaan toteutui. Tosin se vaati 24 tuntisia työpäiviä parin viikon ajan. Mutta ohessa todisteet, hieman on vielä viimistelyssä puutteita mutta makoisat ovat löylyt ja Godinin tunnelma on sanoin kuvaamaton eli tere tulemast meille löylyihin. laattojen putsaus on jäänyt tekemättä vielä ja pari ovea puuttuu mutta talvilomaan mennessä tarkoitus on olla Färdig, minua vaan ahdistaa juuri esim...


blogivirta.fi
Keltainen talo rannalla -

Kolme kotia - Three Homes Tunnelmallisia joulukoteja. Koti 1 - Home 1 Lähde/Source and more information: Expressen Kuvat/Photos: Ann-Charlotte Fägerlind Koti 2 - Home 2 Lähde/Source and more information: Lantliv Kuvat/Photos: Anna Danielsson Koti 3 - Home 3 Lähde/Source and more information: Sköna Hem Kuvat/Photos: Lina Östling


blogivirta.fi
Keltainen talo rannalla -

Kolme kotia - Three Homes Päivän kodeista löytyy jouluista tunnelmaa ja kauniita tiloja. Moni on saattanut ihmetellä minne olen hävinnyt, koska näitä päivityksiä ei ole tänne tehty muutamaan hetkeen. Syynä hiljaiselolle on ollut pienen ilopillerini jackrussellterrieri Nelsonin äkillinen poismeno. Siitä yritetään täällä toipua edelleen ja yksi tapa on yrittää palata taas näihinkin hommiin. Päivä kerrallaan. Koti 1 - Home 1 Lähde/Source and more information: Allt i Hemmet...


blogivirta.fi
Remuttajan Rävellykset -

Ideanahan tämä on vanha, mutta siitä huolimatta tämän aamun askartelut näyttää tältä: Ohje: Tarvitset: 2 Mangeettia (useimmat askartelukaupat myy, Ebay) (12 kpl) Nappeja, timangeja tai muuta koristeluhärpäkettä (Ebay) 3 kpl pieniä pyykkipoikia (Ebay) Sopiva pätkä lankaa, narua tai nauhaa Kartonkia (kolmea väriä) Valokuvia Liimaa Sakset Ota pätkä narua, magneetit sekä 2 kpl haluamiasi nappeja. Liimaa nappi magneettiin kiinni niin, että lanka jää magneetin ja napin...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Joulukorttiaskartelua kierrätysmateriaaleistaJoulukortit ovat ihania ja varsinkin arvostan niitä kortteja, jotka on itse tehty. Muistan, että joskus olen jopa tehnyt ristipistotyönä pieniä joulukuvia tai hahmoja ja laittanut ne joulukortteihin. Nyt en… The post Joulukorttiaskartelua kierrätysmateriaaleista appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Bissen buduaari -

 Servettikortteja kimalteella tässäkin.Niin suloinen tuo kuva ,harmi kun servetin yks kuva repesi pahasti.Kannattaa olla varovainen servetin kerroksia irrottaessa. Osallistun hassteisiin :  http://craftyanimals.blogspot.com/2018/12/challenge-21.html https://artisticinspirationschallenges.blogspot.com/2018/11/challenge-210.html http://cardsinenvy.blogspot.com/2018/12/the-spirit-of-christmas-card-challenge.html...


blogivirta.fi
Artisan_notes -

Tänä vuonna en lähetä joulukortteja, mutta käytän rahat sen sijaan hyvään tarkoitukseen. Kiva.orgin kautta 50 $ mikrolaina menee Esperanza Groupille . Sen 17 naista toimivat omassa kylässään yhteistyössä tuottaen ja myyden elintarvikkeitaan omalla alueellaan. Haluan tukea toimeliaita naisia, koska he luovat tulevaisuutta kouluttamalla lapsensa ja pitämällä huolta perheestään. Onnea Groupille ponnistuksissaan! Kaikille lukijoille hyvää Joulun aikaa !


blogivirta.fi



Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Oi voi. Jouluflunssa yllätti tunnollisen työntekijän. Toivon hartaasti, että kaktus kurkusta katoaa ennen aattoaamua. Olen harmitellut joskus sitä, miten joulukortit katoavat ruokapöydän uumeniin yhteen kasaan. Yksi vuosi keksin viritellä ne välioveen joulukuusen muotoon. Siinä ne ilahduttavat ainakin minua koko joulun ja voin halutessani lueskellakin niitä. Ja ohhoh. Enää yksi postaus ja sitten onkin jo jouluaatto! Mihin kaikki aika katosi?


blogivirta.fi
Helskyn huone -

Vuoden ensimmäinen joulukortti. Jos olisi ollut fiksu, näitä olisi tehnyt vuoden mittaan, eikä vaan olisi katsellut kun toiset tekevät ajoissa. Kuva on hänglarin leimakuva jolle laitoin kovin kimaltelevan taustan. Siivet kuorrutettu kimalleliimalla. 75/2010


blogivirta.fi
Hikotusta ... sivumerkkejä -

Avattu? Viime vuonna tuli turpiin . Tänä vuonna kuinka käynee? Eilen jo ilahduin: tuli ensimmäinen kortti - josko se tästä käynnistyisi jo näin varhain...


blogivirta.fi
Käsillä -

Kamera hajonnu joten kuvat on minkälaisia on. Koettakaa kestää! Kortteja olen tehnyt kortti per päivä- vauhtia mutta en vain ole niitä tänne saanut näytille. Nyt ajattelin tässä niistä muutamia laittaa esille. Ajan puute se tässä on vaivannut pitkin syksyä ja pitkittynyt flunssa mutta eiköhän se tästä ala helpottamaan. Ainakin nyt tuntuu sitltä...huomisesta en tiedä:) CD-kortti..ihka ensimmäinen sellainen. Lumista tunnelmaa tässä tavoittelin. Kuva netistä jostain...


blogivirta.fi
Prinsessakeittiö -

Joulukalenterin luukuista on nyt avattu ensimmäinen kolmannes, ihana joulu on siis jo ihan kulman takana! Joko teillä tehdään herkkuja joka päivä ja suunnitellaan paikkaa kuuselle ja jälkiruokaa joulupöytään? Tänään tietoisuuteeni tuotiin myös sellainen seikka, että joulukuuset teivät oikeen kestä hyvinä tuolla lämpimässä vaan kuivuvat. Totta tai ei niin tämä seikka tekosyynäni haen kuusen sunnuntaina. Hakisin jo huomenna, mutta meillä on Frozen-pippalot osa kaksi...


blogivirta.fi
Silmänkääntövankila -

Tiettyä jännitystä on ilmassa, kun lähestyn minut täysi-ikäiseksi tekevää syntymäpäivää. Autokoulu huipentuu hillittömän hauskaan liukasrataharjoitteluun ja jouluaatonaattona laakista läpi meneviin kirjallisiin kokeisiin, mutta koska täytän vuosia niin lähellä joulua, ei inssiä saa ennen kuin seuraavan vuoden puolelle. Voi tuskaa! Minua muutaman päivän vanhempi Markku ehtii viime hetkillä napata kortin itselleen jouluksi, ja niin vaan huristaa omalla autolla heti...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on Joulukalenterin  ensimmäisen luukun avaamispäivä.  Joulukalenterissa on 24 luukkua tai taskua, joita avataan yksi kerrallaan joka päivä joulukuun 1. päivästä jouluaattoon. Luukkujen takaa löytyy pieni kuva, makeinen tai lelu. Ensimmäiset suklaakalenterit tulivat Saksassa markkinoille vuonna 1958.  Adventtikalenteri alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista  joka saattaa olla jo marraskuussa, joten sellaisina vuosina kalenterissa on 28 luukkua. Ensimmäinen painettu...


blogivirta.fi
Sään takaa -

Joulukuussa elämme vuoden myrskyisintä aikaa. Napa-alueen ja eteläisempien leveysasteiden väliset lämpötilaerot ovat suuria, ja lämpimän Atlantin yllä tuppaa muodostumaan voimakkaita matalapaineita. Vaikka Suomi tunnetaankin matalapaineiden ”hautauspaikkana”, yltää meillekin keskimäärin 3,7 myrskyä joulukuussa. Myrskyksi lasketaan tilanne, jolloin tuulen 10 minuutin keskiarvo … Lue lisää →


blogivirta.fi
Intsun Blogi -

Olen värkkäillyt vielä yhden satsin kortteja. Niitä on nyt yli 30. Enenpää en tee ja jos enempi tarvin,niin loput ostan.   Jokainen kortti mitä olen tehnyt on erilainen. Sisälläkin on joitain kuvia.   Kutomassa olen käynyt monta kertaa viikossa.Tässä on tulossa ryijymattoon kude. Sitten kun mulla on tuota kudottuna 6m,niin tuo otetaan pois puista ja leikataan saksilla kuteeksi noiden loimien välistä pystypäin,joten mahdottomuus arvioida millainen itse matosta tulee.  ...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 56 57 Seuraava »