Tänään on 21.10.2019 05:13 ja nimipäiväänsä viettää: Ursula. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle messut


Fashion.. my Obsession -

Sunnuntaihin kuului lähes perinteisesti kevyt treeni, blogijuttuja, netflix-sarjoja ja parisuhdeaikaa. Mies teki vielä illallisenkin, joten tänään minua on suorastaan hemmoteltu. Katsotaan saisiko sitä illan päätteeksi vielä hieronnankin, jos oikein kauniisti pyydän. Perjantaina kävin vierailemassa I love me - messuilla, joissa kuvasin taas hieman omaa suosikkiohjelmaani siellä, eli muotinäytöstä. Siitä varmaan postausta erikseen myöhemmin, tai sitten laitan erikseen instagram...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Tänä viikonloppuna vietetään Helsingin Messkukeskuksessa I Love Me 2019 messuja. Itse käväisin messuilla eilen lauantaina yhdessä ihanien Kultainen Kynsilakka ja Vadelmamurusia blogien naisten kanssa! Ihmisiä riitti ihan miettömästi ja aika oli selkeästi kullannut muistot siitä, kun itse viimeksi messuille osallistuin, sillä en todellakaan muistanut, että väkeä on messuilla niinkin paljon. Olimme paikalla jo aamulla heti kello 10, kun tapahtuman ovet aukenivat ja pahin ruuhka...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Tähän postaukseen kokosin I love me -messujen sunnuntai päivälle vielä muutamia tärppejä ja “must to visit” osastoja. Jos olet suuntaamassa messuille tänään kannattaa toki katsoa myös upea muotinäytös. Itse olin eilen… The post I love me -messut 2019 – tärppejä ja “must to visit” osastoja appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
40+ blogit -

Vihdoinkin taas koitti vuoden odotetuimmat messut – I love me -messut. Messut, joita yleensä alkaa odottamaan kun edelliset loppuvat. Viisi vuotta juoksin kyseisillä messuilla niin, että tulin ensimmäisenä ja lähdin… The post Vuoden odotetuimmat messut appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
40+ blogit -

Tänään starttasivat I LOVE ME -messut Pasilan Messukeskuksessa. Olin saanut bloggaajapassin tapahtumaan ja töiden jälkeen vietin parituntisen muodin sekä upean muotinäytöksen parissa. Minusta tuntui, että vaikka tämän vuoden näytöslava on… The post I love me -messut alkoivat tänään – kurkistetaan ensin muotinäytökseen appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Täyttä elämää -

Yhteistyössä Utua  Kuten olen kertonut, on työpaikkani Langin kauppahuone : elämyksellinen 1800-luvun kahvila-ravintola juhlatiloineen sekä majatalo ja puoti Raahessa. Yrityksen takana on miehensä kanssa Piia Vähäsalo. Tällä kertaa ei kuitenkaan puhutakaan itse kauppahuoneesta vaikka läheltä liippaa:  Langin kartanon päärakennuksesta löytyy nimittäin Utuan showroom ja myymälä. Mutta mikä onkaan Utua ? Utua on kotimainen, laadukkaita nahkalaukkuja valmistava tuotemerkki ja...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

TAITO-lehden tuoreessa joulunumerossa on ohjeitani jopa kaksin kappalein! Miehille suunnitellun Havu-puseron lisäksi suunnittelin joulunumeroon myös mekon. Mitä: Hehku / Oma ohje Miten: Pyöröpuikot 3.5 mm Mistä: Tukuwool Sock, 425 + 75 g Jos olikin kovin jännittävää suunnitella ensimmäistä kertaa miesten neule, riitti tässä mekossakin jännitettävää. Viime vuosina neulemaailman vetävin trendi on tuntunut olevan erilaiset kirjoneulekaarrokkeella varustetut puserot. Niinpä...


blogivirta.fi
Stoori -

  Syksyn odotetuimpia asioita vapaa-ajalla on syysloma ainakin opettajille ja varmasti myös monien koulululaisten perheille. Vinkkaan tässä muutaman oman suunnitelmani ja haaveeni Helsinkiin. Kaksien isojen messujen osuminen peräkkäisille viikoille tarkoittaa kahta peräkkäistä Helsingin-matkaa, ja sehän sopii tällaiselle piilokaupunkilaiselle, joka on päätynyt viimeksi asumaan maaseudulle.   1. I love me-messut Pohjois-Euroopan suurin hyvinvointitapahtuma I love me […] The post...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Se on täällä – Skin Collagen ALE! I love me -messut pitävät… Artikkeli Skin Collagen ALE julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Täällä valmistutaan tulevaan talveen vaikka säät ovat olleet vielä syksyisiä. Nyt parhaillaan sataa märkää lunta ja maa alkaa olla jo valkoinen, mutta lämpömittari on nollan seutuvilla. Taatusti pakkasetkin tulevat, näin uskon. Siksipä olen tikuttanut lisää tuplalapasia eli kääntölapasia. Kolme erikokoista paria niitä on valmistunut. Ensin valmistuivat nämä pienimmät tuplalapaset, lienevät sopivat 8-9 vuotiaalle Langat Novitan Nallea sinisenä ja vaalean harmaana, joiden...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Pitkään haaveessa ollut messumatka on vihdoinkin toteutumassa. Tammikuussa olen lähdössä Pariisiin! Olen jo vuosia halunnut osallistua johonkin ulkomailla järjestettyihin sisustusmessuihin. Haaveena on ollut käydä esim. Tukholman Formex messuilla, mutta sekin on… The post Messumatkalle Pariisiin appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Stoori -

I love me- messut on mulle samaan aikaan tuttu ja vähän vieras häppeninki. Tänä vuonna messut järjestetään 18.-20.10.2019. Oon ollu messuilla paristi, molemmat kerrat muutaman vuoden takaa. Ekalla kerralla messuilta ei tuntunut tarttuvan käteen juuri mitään kiinnostavaa, mutta edellisellä kerralla puolestaan oli muutama kiva uusi tuttavuus näytteilleasettajissa. Kauneuspuoli ei itseä suuremmin kiinnosta, sillä oma meikkaus […] The post I love me- messut 2019, omat tärpit ja...


blogivirta.fi
Tikkunuottasilla -

Jyväskylän kaupunkisukat on nyt ohjeistettu! Kävin syyskuussa kuvaamassa Värjäri Marin kanssa kaupunkisukkiani idyllisellä Tallipihalla . Hän loihti näistäkin sukista upean ohjeprintin, joka julkaistiin Jyväskylässä Kansallispuvun juhlapäivänä  5.10.2019. Tikutin Jyväskylä-sukkien mallikappaleen Marin luonnonvärjätyistä langoista, joista vaaleampi sävy on peräisin nokkosesta. Työnteko haittasi harrastuksia, enkä ehtinyt kirjoa toista sukkaa valmiiksi, mutta idea...


blogivirta.fi
Stoori -

Kauneusalan yksi päätapahtumista, I love me -messut, järjestetään jälleen lokakuussa. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.10. Olen käynyt näillä messuilla ainakin viitenä vuotena peräkkäin ja nyt toista vuotta peräkkäin sain bloggaajapassin. Passilla pääsen messuille ilmaiseksi sisään jokaisena päivänä ja aion sen kyllä täysin hyödyntää. Messun pääteemoja ovat Kauneus, Terveys ja Muoti. Minua kiinnostaa tietysti eniten tuo […] The post I love...


blogivirta.fi
Purkkisirkus -

Kauneusalan yksi päätapahtumista, I love me -messut, järjestetään jälleen lokakuussa. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.10. Olen käynyt näillä messuilla ainakin viitenä vuotena peräkkäin ja nyt toista vuotta peräkkäin sain bloggaajapassin. Passilla pääsen messuille ilmaiseksi sisään jokaisena päivänä ja aion sen kyllä täysin hyödyntää. Messun pääteemoja ovat Kauneus, Terveys ja Muoti. Minua kiinnostaa tietysti eniten tuo […] The post I love...


blogivirta.fi
Intsun Blogi -

Mulla on uusi tietsikka ja kun vanhassa koneessa oli windows seiska,niin tässä on nyt kymppi. Ja pikkuisen tällä harjoittelen kirjoittelemaan ja muutenkin käyttämään. Kuvien laitossakin oli vähän opettelemista. Paljon on vielä opeteltavaa ja tuon kuvan sopivan kokoiseksi saaminenkin on vähän vielä hakusessa. Jos nyt tapani mukaan ensiksi näytän pienen valmistuneen käsityön ja mennään messuille sitten.   Kuinka ollakkaan,taas sukat:) Ihan tavis sukat pikkulikalle...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Kirjamessut Turussa ovat alansa vanhimmat ja perinteikkäimmät, ja siellä on aina mukava käydä. Hyvä henki välittyy, kotoisuus on läsnä, ja kompaktina kokonaisuutena tapahtuma on helposti hallittavissa. Suomeksi: pienempi tila kuin Helsingissä ja vähemmän ohjelmaa, mikä tuo läheisyyttä ja helppoutta messukävijän urakkaan. Silti kaikki olennainen on läsnä. Ohjelma on huolella mietitty, tasapainoinen ja enemmän kuin runsas. Ohjelmajohtajana toimii Jenni Haukio, joka avasi...


blogivirta.fi
Eijan Kudontaputiikki -

Ihana syyspäivä. Ulkona kylläkin niin kylmä, sormet ei tykkännyt yhtään kameran käsittelystä, kun viima oli niin kova. No nämä langat näpyttelin kauppaan ja niitä kovasti kysyttyjä kauluripakkauksia. Niistä messuilla kovasti pidettiin ja nyt niitä löytyy myös täältä .


blogivirta.fi
Lipstick Love -

I Love Me 2019 messut lähestyvät kovaa vauhtia ja tänä vuonna näitä kauneuteen ja hyvinvointiin painottuvia messuja vietetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.10. Itse suuntaan paikan päälle lauantaina yhdessä Kultainen Kynsilakka -blogin Nannan kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen messuille taas pitkästä aikaa! Mullahan on tässä ollut nyt parin vuoden tauko, kun erilaisten sattumusten (mm. viime vuoden keuhkokuumeen) takia en ole paikalle päässyt. Nyt on kuitenkin...


blogivirta.fi



Punaturkkinen puolisukeltaja -

Syksy on täällä ja henkitoreiset lehdet. Kesä riutuu pois, palaa kirkuen loppuun räikeissä väreissä. Vasten tahtoaan luopuvat lehdistään, eivät tahtoisi antaa, mutta tyhjä on lehmuksen tahto.  Lauhkeimmat meistä kiertyisivät kiinni runkoon, halaisivat koppisiemenelliselle jaksut, mutta modernina ihmisenä minä suosittelen koivikolle Maria Nordinin puupää-kurssia, josta monet ovat löytäneet avun latva-alueen ongelmiinsa.  Kuulas on kaunista, värikäs silmien sokeria. Harmi...


blogivirta.fi
Rabbit Glow -

*mainoslinkki Vegaanina vuoden suurimpaan kauneuden, terveyden ja muodin tapahtumaan? Jo vain! Taas on se aika vuodesta, kun kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin ystävät pääsevät kokoontumaan vuoden odotetuimpiin messuihin: I love me -messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa perjantaista sunnuntaihin 18. - 20.10.2019. Olen itse käymässä messuilla lauantaina päivällä, moikataan jos törmätään!


blogivirta.fi
Sally's -

syksy, sisustus, syyskuu kuvin


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Tänäkään vuonna CES ei tuottanut pettymystä uusimman teknologian perässä oleville pelaajille. Mikäli tämä innovaatioiden ja keksintöjen leikkikenttä on vielä tuntematon, CES on Consumer Technology Associationin vuosittain järjestämä valtaisa messutapahtuma. Tapahtumassa esitellään uusinta uutta teknologian saralla, reilun 4400 näytteilleasettajan toimesta. CES järjestettiin ensimmäistä kertaa viitisenkymmentä vuotta sitten, vuonna 1967. Messuilla esitellään teknologian...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Santa Cruzissa on ollut meneillään viime perjantaista lähtien Expocruz eli kansainväliset messut. Expocruz on kaupungin vuoden suurin tapahtuma, ja se kerää vuosittain lähes puoli miljoonaa kävijää. Olihan se siis meidänkin lähdettävä katsomaan, miltä bolivialaisessa messutapahtumassa näyttää. Etukäteen suurin ihmetyksen aihe oli se, että tapahtuma on auki vain iltaisin, arkisin kello 18–24 ja viikonloppuisin 17–24. Olen tottunut käymään messuilla päiväsaikaan, ja...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Rapsakan raikkaat aamut on taas takana. Voi jestas kuinka kylmä tuntuu kylmältä! Olen nyt jo pukeutunut aamuisin niin pitkään, kuin paksuun vaatteeseen, että oikein ihmetyttää kuinka talvella tarkenen! Lisää toppaa ylle. Sain viikonloppuna hyvän vauhdin päälle kovasta päänsärystä toivuttuani ja tein loppuun pari kässyä, että sain otettua kuvat kirkkaassa auringonpaisteessa. Olen pysynyt päätöksessäni olla ostamatta yhtään uutta lankaa ja se päätös pysynyt ihan...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

Rapsakan raikkaat aamut on taas takana. Voi jestas kuinka kylmä tuntuu kylmältä! Olen nyt jo pukeutunut aamuisin niin pitkään, kuin paksuun vaatteeseen, että oikein ihmetyttää kuinka talvella tarkenen! Lisää toppaa ylle. Sain viikonloppuna hyvän vauhdin päälle kovasta päänsärystä toivuttuani ja tein loppuun pari kässyä, että sain otettua kuvat kirkkaassa auringonpaisteessa. Olen pysynyt päätöksessäni olla ostamatta yhtään uutta lankaa ja se päätös pysynyt ihan...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Vähät välitin siitä, että mittari näytti vain +2 C. Kävin Likis-messuilla. Hyytävän kylmästä kelistä huolimatta kannatti. Siellä oli hyvä markkinameininki, paljon kojuja, paljon sadonkorjuuajan herkkuja, paljon katseltavaa. Ja lupasin itselleni ostaa langat villasukkia varten: ihania kasvivärjättyjä lankoja ja samassa myyntipisteessä porkkanoita. Siispä ostoksille! Ja kun eihän siellä käynyt kortti: langat jäivät ostamatta (mistä olkavarteni kiittää), ... Lue lisää...


blogivirta.fi
oravanpesä -

Habitare-messut tarjoilivat ihanan yllätyksen, kun aina kauniilla osastoilla messuilla olleet Eeva ja Johanna eli ihanat naiset  HUONE ett RUMin takana, olivat tänä vuonna erityisen upealla osastolla mukana. Osasto poikkesi totutusta, mutta vain yllättääkseen posiivisesti.   Kaksikko esitteli messuilla suunnitelemansa vihersisustustuotesarjan, joka on valmistettu Suomessa. Yllä olevissa kuvissa on Viherverho-amppelilaatikko , jonka voi joko ripustaa verhoksi ikkunan eteen tai laittaa...


blogivirta.fi
oravanpesä -

Blogiyhteistyö:  Messukeskus Viime viikolla Helsingin Messukeskuksessa oli Habitare -messut. Kävin siellä heti keskiviikkoaamuna, pääsin osallistumaan kivaan bloggaaja-aamiaiselle ja olin ensimmäisten joukossa kiertelemässä vasta heräilevää messualuetta. Ehdin kiertää aamupäivän ajan osastoja ennen kuin kiirehdin töihin palaveriin. Viime viikolla oli aikamoiset hulinat, enkä ehtinyt toiselle messukierrokselle, vaikka alustavasti niin kovasti suunnittelin. Aloitin kierroksen...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 15 16 Seuraava »