Tänään on 21.04.2019 09:09 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle mieli


Arto Köykän blogi -

Kaikki vanhustenhoito ei ole huonoa. Minulla on se onni, että olen saanut omaiseni kunnolliseen taloon, jossa ollaan kiinnostuneita jostain muusta kuin ulkomaille tilitettävistä voitoista. Kun äidilläni oli vielä kykyä kertoa mielipiteitä, hän säännöllisesti kiitteli hoivakodin ruokaa. Niinpä jututin talon emäntää hänen työhistoriastaan. Hän kertoi olleensa aiemmin saman firman toisessa yksikössä ja vaihtaneensa sieltä kotikunnassaan sijaitsevaan hoivakotiin, jolla on eri...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Tutut ja tuntemattomat ovat ystävällisesti selittäneet minulle toistuvasti sitä, miksi kuntoni pysyy heikkona enkä saavuta tavoitteita. Tavallisin selitys on ollut, että olen nyt niin paljon vanhempi kuin puoli vuotta tai vuosi sitten. Sen vuoksi ikä tekisi ikävän tehtävänsä. Voisin vain yrittää säilyttää kuntoani. Tämän ensimmäisen selityksen mukaisesti olenkin jutellut joidenkin urheilumiesten kanssa, että me treenaamme miesten 65 - ikäluokkaa varten. Pessimistisimmät...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Minä en ole pitkävihainen enkä suutu helposti. Tai jos suutun, niin lepyn hyvinkin nopeaan. Voin suutahtaa, tiuskia ja korottaa ääntä, mutta viiden sekunnin päästä olen leppynyt ja unohtanut koko jutun. Draama ja kiukuttelu vie liikaa energiaa ja elän mieluummin omassa aurinkoisessa kuplassani. Olen vaalinut ympärilleni kaltaisiani ihmisiä eikä elämäni juurikaan sisällä draamaa. Miehen kanssa olemme aika erilaisia tappelijoita, mutta vuosien saatossa olemme oppineet...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

No nyt! Nyt on mustekalan kaikki kahdeksan lonkeroa kesytetty . Mitä: Lady in pink / Christelle Nihoul Miten: Pyöröpuikko 2.0 mm Mistä:   Hélène Magnusson Love Story Einband + Drops Lace, 8 + 24 g Tämä projekti ei mennyt putkeen. Lopputunnelmat ovat lähinnä, että noh, tulipahan tehtyä. Mutta aloitetaanpa ihan alusta. Kun päätin lähteä haastamaan itseäni osallistumalla Indie Designer Gift-A-longin mustekalahaasteeseen, päätin mennä sieltä, mistä aita on matalin. Valikoin...


blogivirta.fi
Aamukahvilla -

Lähiaikoina on tullut kumman paatoksellista aatetta ulos. En ole pyrkinyt väkivängällä olemaan harras, oman elämäni keittiöpsykologi, mutta jostain syystä mieli on vaellellut siellä sun täällä. Sitä on suoraan sanoen ollut - Read more...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 Tuumasta toimeen ja kukkakauppaan. Pahimmoisimmat pakkaset, mutta ei auta, kun viherpeukaloa pakottaa! Auta armias, kunhan en innostu siemenkasvatuksesta.  Pirtin ikkunanedus huusi tyhjyyttä. Katselin ikkunaa, ihan tyhjä. Ei yhtään lasityötä tupakeittiössä, merkillistä. Väriä haettiin tietsikkahuoneen ikkunasta siirtämällä kettutyö pirttiin. Sitten ootettiin vapaailtaa, kukkakauppaan ja valikoimaan jotain meitä miellyttävää. Kuten jo mainitsin, pakkasen painava ilma ei...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 Tuumasta toimeen ja kukkakauppaan. Pahimmoisimmat pakkaset, mutta ei auta, kun viherpeukaloa pakottaa! Auta armias, kunhan en innostu siemenkasvatuksesta.  Pirtin ikkunanedus huusi tyhjyyttä. Katselin ikkunaa, ihan tyhjä. Ei yhtään lasityötä tupakeittiössä, merkillistä. Väriä haettiin tietsikkahuoneen ikkunasta siirtämällä kettutyö pirttiin. Sitten ootettiin vapaailtaa, kukkakauppaan ja valikoimaan jotain meitä miellyttävää. Kuten jo mainitsin, pakkasen painava ilma ei...


blogivirta.fi
Harakan sivut -

Teemakuu 44. Kaksi Tammikuun teema: 1+1=  KAKSI  Aihetta sai tulkita oman mielensä mukaan. Mulla nyt mielikuvitus ei meinannut ollenkaan lähteä minnekkään suuntaan...mutta sitten päätin vain piirtää, mitä mieleen tulee ja kaikki lyijykynällä. Eli lyijykynätöitä nytten tälläkertaa. Kuvankäsittelyllä vähän värin sävyisyyksiä muuttelin ja pikkasen väreihin liittyvää muutosta tein, mutta itse piirtämiin töihin en tehnyt muutoksia kuitenkaan. Mutta tuli vähän toisiin...


blogivirta.fi
hassuhiihtäjä -

On nyt mieli musta kun tuliaiset Oulusta, on melkein pelkkää "paskaa ja kusta!" Oli matkassa toimivia suksia tarjolla, mutta jättäydyin pois pakkasen varjolla! Tuliaisena vain punertavat poskipäät, ja röörissä rohisevat vihreät räät. pientä nuha vaivan tuntua, ei silloin anneta pakkasessa runtua. Olihan siinä ihmettelyä ja vääntöä, mahdettiinko siellä venyttää pakkas sääntöä?! Onpahan sekin reissu käyty, paskaakos siitä jos tavoitteet ei täyty. Viikkoa aiemmin oli...


blogivirta.fi
Oppitori -

Erottelin kaikki sanat tuosta alempana olevasta listasta erilleen, otin pois kaksoiskappaleet jne. Listasta voi arpoa tai muuten ottaa sanoja ja siten problematisoida, jotta siitä tulee oppimistehtäviä. Suunnattoman suuri synonyymilista  - Tein siitä rtf-muodossa olevan taulukon, joka ainakin minulla aukeaa tästä   ja sisältää 150 A4-kokoista sivua, joten se on kokonainen synonyymisanakirja. Olen sen korjannut verkosta talteen ennen kuin se hävisi. Muotoilin sitä vähän parempaan...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Uusi viikko ja uudet kuteet sanovat! Me pidettiin viikonloppuna juhlat ystävillemme, joten uudella boostilla uuteen viikkoon, kun sai rentoutua hyvässä seurassa. Univelka lisääntyi, mutta mieli keveni. Tällä viikolla suunnitelmissa on ottaa rennosti. Tyttöjen kerhopäiviä lukuunottamatta kalenteri on aivan tyhjä. Vaikka meillä ei varsinaisesti ole kovinkaan paljon ohjelmaa, niin välillä on viikkoja, kun tuntuu että koko ajan ollaan menossa. Viime viikko tuntui siltä. Syksy toi...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Stressaatko – nämä keinot poistavat stressin ja auttavat kohti levollisempaa mieltä ja toimivampaa kehoa Viime viikko oli stressaava. Monia keskeneräisiä töitä, koulua, aikataulun ja kuvausten suunnittelua, palavereja, valmennusta, kuvaamista, reseptien luomista ja niin edelleen. Moni... Artikkeli Nämä keinot poistavat stressin julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
Virtaa sanoista -

Minä olen loputtoman kiinnostunut ihmismielestä, sen oikuista ja ulottuvuuksista - ihmisistä ylipäänsä. (Olisin voinut harkita opiskelevani psykologiaa, ellei se edellyttäisi niin paljon kirjojen lukemista; minä kun en ole lukemalla oppivaa sorttia. Tämän olen huomannut tutkailemalla omaa ihmismieltäni.)  Työssäni tämä ilmenee esimerkiksi niin, että kohtaan luonnostani kaikki opiskelijani  yksilöinä, ja koska pienessä oppiaineessamme on hyvin pieniä ryhmiä, tulemme...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Millaiset siivousrutiinit sinulla on? Luin innostavan Kotonasi bogin kirjoituksen turhien tavaroiden karsimisesta ja kaappien järjestelemisestä. Kon Marit ja ostokäyttäytymisen muuttaminen on ollut esillä vahvasti viime aikoina. Yksi sun toinen on julistanut vuodenvaihteessa, että lopettaa turhien tavaroiden hankkimisen ja ostolakkoja on julistettu. Keskustelu ilmastonmuutoksesta on varmasti monen päätöksen takana. Kannan huolta ilmastosta ja haluan kantaa omalta osaltani korteni...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Siis ette voi uskoa, miten paljon minua sukatuttaa edelleen. Olen neulonut viimeisen vuoden aikana ihan tajuttomasti sukkia ja aina vaan tekee mieli tehdä lisää. Ei se mitään, sillä mikäpä sen kivempaa sitten keväällä, kuin viedä eskarin henkilökunnalle laatikollinen sukkia. Kyllä keittiön henkilökunta ja siivoojakin ovat sukkansa ansainneet. Heti tammikuun alussa ilmestyi Niina Laitisen toinen sukkakirja ja hetken aikaa pystyin vastustaan, mutta nyt en enää voinut, vaan...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

*SodaStream ja Beauty Bubbles -pullo saatu pr-näytteenä SodaStream -hiilihapotuslaitteet ovat varmasti suurelle osalle tuttuja ainakin nimeltä, mutta kuinka moni teistä on jo testannut Koreasta lähtöisin olevaa ihonpuhdistusta kuplaveden avulla? Itse olin törmännyt tähän ihonpuhdistustapaan sattumalta joskus viime vuoden puolella, mutten sen kummemmin asiaa lähtenyt miettimään. Jokin aika sitten sain kuitenkin yhteydenoton, jossa mulle tarjottiin mahdollisuutta päästä tekemään...


blogivirta.fi
Happiness Is... -

Yhdysvaltain liittovaltion sulusta ja sen suorasta vaikutuksesta meidän perheeseen.


blogivirta.fi
Oppitori -

Toistumakonstruktiot vahvistavat sanomista. Tarpeelliset ja tarpeettomat vahvistussanat Artikkeli vahvistussanoista Harjoituksia vahvistussanoista ym. Tässä on toinen artikkeli sanomisen vahvistamisesta: Täpötäysi ja patajuoppo Kielikello 4/1991 s. 7 Tuomo Tuomi Sanat kiinnostavat ihmisiä. Erityisesti niiden alkuperä tai perimmäinen mieli ovat usein kyselyjen kohteena. Tuttavani ahdisti taannoin, mistä ovat peräisin sellaiset sanat kuin piripintaan , ritirinnan , supisuomalainen ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Hauska ja kaunis satakuntalainen sananlaskukone. Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit Tässä on monia listoja. Olen pyrkinyt käsittelemään niitä tekstin louhimisen keinoin. Eri listoja voi yhdistää ensin. Text Mechanic on ollut tärkein työkalu. Sillä voi poistaa tyhjiä rivejä ja kaksoiskappaleita ja laittaa aakkosjärjestykseen mutta jos rivit erovat vain yhdenkin merkin suhteen, se ei tepsi. Olen kerännyt sanontoja eri paikoista netissä ja joissakin...


blogivirta.fi



Sutkautuksia -

Parasta juuri nyt - uusin Anna-lehti ja ihana Merete Mazzarella haastis. Miten viisas ja rehellinen nainen hän onkaan, ihailen kybällä, vähän kuin ihana Eeva Kilpi. Positiivisuutta antaa myös se, että hän löysi elämänsä rakkauden vasta yli 50- vuotiaana :P. Myös Annan ihanat kevätmuotikuvat inspiroivat ja toivat kevätfiiliksiä - veriappelsiinit ja niistä puristettu mehu aamuisin – slurps ja kyllä muuten on raikasta ja herättää. Pojatkin tykkäävät!  - aamupuurot. Mikä...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Oletko herkkä? Luin Suvi Bowellan kirjaa Ihana herkkyys . Kirjassa kerrotaan siitä, kuinka tunteet tarttuvat. Herkkä ihminen voi uuvuttaa itsensä kohtaamisilla, koska hän nappaa toisten tunnetilan hyvinkin herkästi itselle. Kuulostaako tutulle?     Mistä tämä johtuu?   Tunteet syntyvät kehon ja aivojen yhteispelinä. Ihmisen perustunteet (ilo, viha, pelko, suru) sijoittuvat vartalon alueella rintakehään, joten ne heijastuvat siitä sydämeen sykkeeseen ja hengitykseen. Siksi...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Lähes koko viime vuoden olin ylpeänä ihmeissään, että aamulla juoksentelen vauhdilla ja nostelen painoja, mutta jo päivällä ja iltapäivällä olen valmis uudestaan liikuntaan. Ja tietysti seuraavana päivänä ikäänkuin mitään ei olisi edellispäivänä tehty. Nuoruudestani muistin, että raskasta päivää seurasi aina pari kevyttä päivää. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että vanha ei väsy lainkaan. Valitettavasti väsyminen voi olla piilevää - kätkeytyä liikkujalta...


blogivirta.fi
Colour me ! -

1. Kun sporakuski ajaa niin lujaa että joudut kirjaimellisesti pitämään penkistä kiinni että et kippaa käytävälle rähmällesi siihen kuravettä ja hiekoitussoraa tulvivalle käytävälle. 2. Kitisevät lapset, koska sinunkin tekisi mieli kitistä mutta se ei ole enää viiden ikävuoden jälkeen sosiaalisesti hyväksyttävää. 3. Kun ruuhkaisessa kaupassa joku kävelee sun takana kapealla käytävällä ja sua ahdistaa kävellä […] Artikkeli asiat jotka ärsyttää nälkäisenä...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Eräänä viikonlopun iltapäivänä teki mieli leipää,  mutta sellaista ei ollut kaapissa.  Halusin tehdä mahdollisimman helppotekoisen mutta hyvän leivän,  ja sellainen löytyikin intialaisesta keittiöstä,  YouTube-videolla.  Tuossa linkin takana Nisa näyttää videolla miten… The post Rapeakuorinen uuniton pannuleipa appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Eräänä viikonlopun iltapäivänä teki mieli leipää,  mutta sellaista ei ollut kaapissa.  Halusin tehdä mahdollisimman helppotekoisen mutta hyvän leivän,  ja sellainen löytyikin intialaisesta keittiöstä,  YouTube-videolla.    Tuossa linkin takana Nisa näyttää videolla miten helposti syntyy pannuleipä ilman uunia.  Leivässä oli ihanan rapea kuori,  ja pehmeä ja kuohkea sisus;  tosi hyvä pieni leipä.  Tein sen   Nisan ohjeiden mukaan, paitsi että korvasin gheen  ...


blogivirta.fi
Stoori -

Moikka! Viimeisimmässä postauksessa pistettiin vuosi 2018 pakettiin, joten nyt tulen hieman jakamaan mitä tämä vuosi pitää sisällään. Teki myös mieli tulla kirjoittelemaan ihan vain fiiliksiä, koska jotenkin nyt on vain tosi hyvä olla. Haluan tässä postauksessa tuoda esiin myös ajatuksia ja asioita, joihin aion keskittyä erityisesti tänä vuonna. ” Ylipäätänsä tuntuu, että nykymaailmassa eletään vain […] The post MIHIN AION KESKITTYÄ TÄNÄ VUONNA? appeared first...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

R: Jenna ohimennen jossain postausessa mainitsikin, että meillä oli tuossa vuodenvaihteen jälkeen kirppikseltä pöytä. Mun kuluttaminen on viime vuosina ollut tosi maltillista ja säilytystilaa mulla on tosi paljon, joten mitään tavarakaaosta mulla ei ollut, mutta oli tosi vahvasti sellainen olo, että haluan vanhasta eroon. Olen asunut vasta alle kaksi vuotta tässä asunnossa ja viimeksi silloin noin vuosi sitten, kun jäin tähän yksin asumaan, kävin kaikki kaapit ja laatikot läpi...


blogivirta.fi
World is a weired place to live -

Suomi on sarjakairaajien ja sarjakakkaajien luvattu maa. Tätä ei kerrota matkailuesitteissä. On sanonta, että ihminen on ihmiselle susi. Muokataan tuota sen verran, että suomalainen on suomalaiselle suomalainen: kateellinen, katkera, katala, kairaava sarjakakkaaja. Vai mitä näistä uutisista pitäisi päätellä? Iltalehti 11.01.2019 : "Haapaveden uimahalli on joutunut sarjakakkaajan runtelemaksi. Tuntematon henkilö on päästänyt useampaan otteeseen ulostetta uimahallin altaaseen...


blogivirta.fi
Nettipäiväkirjani -

Teen joskus lyhyempiä katsauksia erilaisten sovellusten ja miksei myös käyttöjärjestelmien kehitystyöhön, eli missä niiden kanssa nykyisin mennään. Eilen kokeilin huvikseni miltä Googlen virallinen ChromeOS -käyttöjärjestelmä nykyisin tuntuu. Jätin ChromeOS:n aikanaan vähemmälle käytölle koska vaadin käyttöjärjestelmältä ennen kaikkea muokattavuutta, enkä tarkoita tällä käyttöliittymän ulkoasua kuten jotkut saattavat asian ymmärtää. Videolla kerron kokeilustani...


blogivirta.fi