Tänään on 15.11.2019 17:11 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle mikä on kun ei taidot riitä

Saundit -

On kulunut jo noin puoli vuotta siitä kun kirjoitin tähän blogiin artikkelin. Väitän, että opiskelu on vienyt aikaani niin paljon, etten ole ehtinyt kirjoittamaan. Ikää myös kertyy koko ajan vain lisää. Aika kuluu. Jutut muuttuu. En ole enää niin intohimoinen musiikin suhteen. Lähes ainoa ajatukseni, kun yritän jälleen kirjoittaa sanoituksia, on tämä – onko minulla […]

blogivirta.fi
Korttihurahdus -

    Tässä taas kokeilen tätä vuodatusta. Nämä kortit on varattu.

blogivirta.fi
Isognu -

Joskus keväällä kassineuleena ja "odotushuoneneuleena" olivat nämä sukat. Jollekin suvun miehistä oli tarkoitus neuloa nämä ohuet sukat Austerman Step-langasta. Puikot olivat 2,3 mm. Kulutus 78 g. Näyttävät kuvassa kirkkaamman värisiltä kuin oikeasti ovat. Puikoilla oli 16 silmukkaa ja ohuessa neuleessa kerrosten laskeminen on työläämpää ja fiksuna naisena tein nurjan kerroksen joka 9. kerros. Tarkoituksena oli saada ihan saman mittaiset varret ja jalkaterät. Valmistuivat ja...

blogivirta.fi
lukuloki23 -

Perjantai ei ollut 13. päivä, enkä sitä paitsi ole taikauskoinen. Se ei kuitenkaan ollut onnenpäiväni, eikä niiden kahden poron, emän ja vasan, joilta meni henki. Olen ajanut puoli miljoonaa kilometriä vahingoitta, mutta perjantaina se sitten sattui. Ajoin suoraan porotokkaan, kurjin seurauksin. Myöhästyin töistä. Eniten harmittelin, että missasin ekaluokkalaisten ryhmän. Olin niin odottanut pieniä koululaisia, jotka olivat tulossa kirjastonkäytön opetukseen. Onneksi on...

blogivirta.fi
Palanut Peukalo -

    Ei aina jaksa olla   vahva ja iloinen,   nostaa pää ja nauraa   läpi kyynelten.     Jokin tönii selkään   pakottaa eteenpäin   päin tuulta leppeää   päin mäkeä, mutkaa     Päin tuoksua  

blogivirta.fi
Vaatehuone -

Ja viimeisenä (mutta ei vähäisimpänä) joululahjaksi ostattamani RCR-merkkinen ryppypusakka, jossa on farkkumaiset tikkaukset. Takki on niin tiukka, että L-kokoakin piti pitkään miettiä - XL:ssä oli taas aivan liian pitkät hihat (ja minulle menevät joskus jopa S-koon vaatteet!). Huomatkaa tässäkin epäsymmetrisesti aseteltu vetoketju. Hienoa takissa on se, että siinä on povitasku - se ei ole aivan normaalia tämän tyyppisissä takeissa. Kuvassa oikealla näkyvä tasku on...

blogivirta.fi
Villiä villaa -

Joskus homma menee oikein urakalla käteen. Niin käteen, että täytyi pitää viikon raportointitauko, ennenkuin asiasta teki mieli edes puhua. Edellisen postauksen lila takki näytti jotenkin nihkeältä ja päätin kostuttaa sitä kunnolla pinnan tasaamiseksi. Vain huomatakseni, että kostutus sai langan venähtämään oikein urakalla - takki kasvoi yhtäkkiä lähemmäs polvipituiseksi loimeksi, jossa oli kilometrin pituiset hihat. Mikä avuksi? No joka neulojan salainen ase, kuivausrumpu...

blogivirta.fi
sköldpaddadreams -

Tänään paistoi kauan odotettu aurinko! Vihdoin on kesä. Sunnuntaisen veneentestauksen jäljiltä on vieläkin sellainen olo, että kesä on virallisesti ja oikeasti alkanut. Kaikki minun kesäni tekevät asiat on nyt hallinnassani. Juhannus meni mökillä, joka olikin ensimmäinen kunnon mökkeilykerta tänä vuonna, ensimmäiset irtojätskit on ostettu jo kauan sitten ja kesämekoissakin on tullut auringon säteissä pyörähdeltyä. Nyt on kesä. Aamulla kännykän kalenteri kuitenkin...

blogivirta.fi
Punainen vihainen mies blokkaa tykimmin -

Aiheuttaa pienen pientä pohdintaa jälleen tuo Naomi Kleinin No Logo - teos. Nimittäin voipi olla, että vaatekappaleeni, lenkkarini, laukkuni, lompakkoni jne on tehty esimerkiksi kiinalaisella vapaakauppa-alueella (jossa iso osa mm. merkkitavaroista nykyään tehdään) . Ja voi olla, että tuotteet on tehnyt joku nais/tyttötyöntekijä alimmillaan 13 sentin tuntipalkalla (Yhdysvalloissa vastaava työntekijä saa/sai 10 dollaria tunnilta ja Saksassa 18,50 dollaria tunnilta + muut edut...

blogivirta.fi
Less Or More -

Vapaa talous luo rikkaan kasvualustan, jossa yritysten kirjo muistuttaa enemmän viidakkoa kuin peltoa. Jos viidakon lait toimivat, niin tilanteesta hyötyvät niin voimakkaat kuin heikotkin. Pysähdyin kerran miettimään tätä asiaa, kun kuulin erään opiskelijan jääneen luvatta käyttää yhteistyöyrityksen logotyyppiä päättötyössään. Tuollaiset kiellot tuntuvat dinosaurusten viimeisiltä huudoilta ja yrityksiltä pitää peltonsa puhtaana sillä aikaa kun kuluttajat ovat […]

blogivirta.fi
Taimitarhassa tapahtuu... -

Nyt mainostusta naamaan. Onhan niin että muutamia nastoja blogeja on ilmaantunut eetteriin! Suomalaisia turakaisia idässä Erään suomalaisen vuosi Lähempänä Idässä ja jos haluat tietää mikä on kuuminta hottia juuri nyt, tsekkaa tämä!

blogivirta.fi
Cholegh -

Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Jälleen vähän uutta järjestystä työhuoneella... Ovet avoinna heinäkuussa pe-su 12-18, tervetuloa! . Yet another layout at my studio... The doors are open from noon until 6pm every weekend Fri-Sun in July, welcome! . #työhuoneputiikki #työhuonegalleria #työhuonekesä #työhuoneellatapahtuu #taidegraafikko #taidegrafiikka #keskustie21 #jyväskylä #ihanjklkeskustassa #jklevents #lahjaksi #ihanaaitselle #kuvataide #taidekohde #taiteilijantyöhuone...

blogivirta.fi
Leppoistaminen -

Ylen Aamussa pohdittiin tänään, voiko aikaa hallita. Otsikkona oli " Pienillä askeleilla tavoitteita kohti " ja haastateltavana Aalto-yliopiston tutkija Carol Kiriakos. Suomenlinnan majakka eli kirkko Kiriakoksen mukaan aikaa ei voi hallita, mutta sen käyttöä voi. Meitä ei voi jakaa niihin, joilla on itsekuria ja niihin, joilla ei ole. Tätä ei kuulemma kannata ajatella, vaan tekemisiä. Simppeli ohje kuuluu, että jos sinulla on joku iso projekti, älä ajattele sitä kokonaisuutena...

blogivirta.fi
Elämää rinnan alta -

James Clear sanoo että inspiraation odottaminen ei kannata. Mikäli haluat tulla paremmaksi, kehittyä ja kasvaa kohti tavoitteitasi muuta tapojasi, päätä toistaa harjoituksia säännöllisesti. Harjoittele samaan aikaan jokaisena päivänä, halusit tai et. Aina et halua, toisinaan palat kuin soihtu. Hän vertaa omaa polkuaan kohti kirjailijan uraa ja kokemuksiaan edellämainittuun teoriaan. Uskon. Nykyään kansainvälisesti tunnettu urheiluvalmentaja, valokuvaaja ja kirjailija tietää...

blogivirta.fi
Going Inside -

Laitan lemmikit linssiin, mutta tsuumaankin päivänkakkaroihin. Ne odottivat uskollisena merenä minua, kaukomatkalaista. Muistelin niitä jo varhain keväällä, kun kengänpohjan alle litskaantui räntää ja taisi vituttaa. Sama unitauti iskee perillä. Ja sama raivo ennen lähtöä. Yhtä monta lasillista viiniä ja jaettua asiaa yön valoisassa hämärässä. Saunassa pelkään taas kuin hullu. Pienet vaaleat pyllynposket viistävät täydellisinä edestakaisin, hääräävät jalat...

blogivirta.fi
haaveilua -

Tänään tuli sitten 24 vuotta elämää täyteen.. Se on jännä, mulla on ollut viime vuosina todella vaikeaa, sillä mulla ei ole ollut yhtään kavereita. Eron jälkeen jouduin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tutustumaan ihmisiin, jotta en viettäisi loppuelämääni ihan yksin. Tänään oli ihana huomata, että kyllä mulla oikeasti on kavereita! :) Kaverit saa mut hymyilemään ja jaksamaan, tuntuu mahtavalta kun on ystäviä joihin voi luottaa ja jotka ei lähde mun luota pois...

blogivirta.fi
Kuin sateenkaari vailla syytä -

Hävettää tunnustaa. Kirjoitin silloin kun olin vielä pieni, tyhmä ja naiivi Suomen sisu -nimiselle äärioikeistolaiselle foorumille. Toivottavasti tekstini eivät ole enää tallessa! En halua nähdä niitä. Häpeäisin lapsellisuuttani. Se näkyy laajentuneen portaaliksi, harmin paikka. Olin taatusti yksi foorumin eniten vasemmalla olleista ja silloinkin ehdottoman rasismin vastainen ja suvaitseva. Yritin mm. vakuuttaa foorumin seuraajia siitä, että pitkät vankilarangaistukset eivät...

blogivirta.fi
Ajatuksia sumuiselta saarelta -

On kulunut 150 vuotta siitä, kun ruotsia äidinkielenään puhunut suomalaisuuden esitaistelija, fennomaani J. V. Snellman tunkeutui Suomessa vierailleen tsaari Aleksanteri II:n puheille ja sai keisarin suostumaan siihen, että suomen kieli tulisi suuriruhtinaskunnassa ennen pitkää viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Niin vähitellen kävikin 1800-luvun loppuun mennessä.    Itsenäisen Suomen alkuvuosina sitten annettiin vakuutukset siitä, että Suomi on perustuslaillisesti maa...

blogivirta.fi
teroitin.com -

Kaita Polku Records 2010Tästä ei saanut kertoa, mut kerrotaan nyt jotain tässä kuitenkin. Mennään siis pitemmittä puheitta asiaan. Tupla-I tunnetaan varmasti parhaiten Seremoniamestarin kanssa tehdystä hitistä "Chillaa meidän kanssa". Tämä 13 kappaletta(yksi biisi piilotettuna) sisältävä kokonaisuus on toinen soololevy, jos soololevyksi lasketaan vuonna 2003 Supersankarin kanssa tehty Liian

blogivirta.fi

Helppo elämä -

Vaikeavammaisena olen käynyt aiemmin vuosittain kelan kustantamassa lääkinnällisessä laitoskuntoutuksessa Maskun Neurologisessa Kuntoutuskeskuksessa. Lähiaikoina minä ja muutkin vaikeavammaiset olemme saaneet kelalta toistuvasti kielteisiä kuntoutuspäätöksiä. Kelan hiljainen kuntoutustoiminnan suunnanvaihto näkyy selvästi kelan tilastoissa . Myös useat kuntoutuslaitokset ovat joutuneet vähentämään henkilökuntaa lääkinnällisten kuntoutusten vähentyessä. Mielestäni nyt...

blogivirta.fi
Kaappimaratoonari -

Jos joku luulee, että leikkauksen jälkeen jäädään viikkokausiksi potilaana sänkyyn makaamaan ja odottamaan palveluita, on hän väärässä. Kuten taisin jo aiemmin mainita, potilaat nostetaan, etenkin korkean veritulppariskin ollessa läsnä, jo mahdollisimman pian jaloilleen leikkauksen jälkeen. Itselleni asetettu tavoite oli, että jo leikkauspäivänä noustaan sängyn laidalle istumaan ja seisomaan, ja viimeistään seuraavana päivänä pitäisi pystyä olemaan jollain tavoin...

blogivirta.fi
Pellavasydän -

Olen ollut kaksi viikkoa pois omalta työntekemispaikaltani ja olo on rentoutunut ja levännyt. Toisaalta taas on kuntoa kohotettu, eikä ollenkaan levätty laakereilla! Ensimmäinen viikko Pärnun kylpylässä meni - myönnän sen - hyvin paljon huilaten, mutta ehkä tarvitsin sen. Toinen  viikko Kankaanpäässä oli täysin erilainen. Siellä jumpattiin. huonekaverin kanssa iltapalalla   https://www.kuntke.fi/kuntoutus/ Aamulla aloitettiin klo 8 ja ohjelmaa oli puoleen päivään tai...

blogivirta.fi
Arsi Ikonen, Iisalmi -

On kulunut 150 vuotta siitä, kun ruotsia äidinkielenään puhunut suomalaisuuden esitaistelija, fennomaani J. V. Snellman tunkeutui Suomessa vierailleen tsaari Aleksanteri II:n puheille ja sai keisarin suostumaan siihen, että suomen kieli tulisi suuriruhtinaskunnassa ennen pitkää viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Niin vähitellen kävikin 1800-luvun loppuun mennessä.    Itsenäisen Suomen alkuvuosina sitten annettiin vakuutukset siitä, että Suomi on perustuslaillisesti maa...

blogivirta.fi
Kermen Soitu -

KAI M. AALTO: Vakavilla asioilla ei leikitä! - Siksi: SKS ! -

On kulunut 150 vuotta siitä, kun ruotsia äidinkielenään puhunut suomalaisuuden esitaistelija, fennomaani J. V. Snellman tunkeutui Suomessa vierailleen tsaari Aleksanteri II:n puheille ja sai keisarin suostumaan siihen, että suomen kieli tulisi suuriruhtinaskunnassa ennen pitkää viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Niin vähitellen kävikin 1800-luvun loppuun mennessä.    Itsenäisen Suomen alkuvuosina sitten annettiin vakuutukset siitä, että Suomi on perustuslaillisesti maa...

blogivirta.fi
Cholegh -

Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 2, 2019 kello 3.46 PST Viime vuoden lopulla tein itselleni melko jämäkän toimintasuunnitelman ja budjetin, jonka mukaan aion tehdä töitä ja elää tämän vuoden. Toimintasuunnitelmahan lipsahteli jo miten sattuu, kun näyttelyvapaan vuoden sijaan tämän vuoden kalenterissa on näyttelyitä enemmän kuin monena aiempana vuotena, mutta budjetistani en ole vielä onneksi lipsunut...

blogivirta.fi
Kypäräpappi; kristillistä oikeistopopulismia -

On kulunut 150 vuotta siitä, kun ruotsia äidinkielenään puhunut suomalaisuuden esitaistelija, fennomaani J. V. Snellman tunkeutui Suomessa vierailleen tsaari Aleksanteri II:n puheille ja sai keisarin suostumaan siihen, että suomen kieli tulisi suuriruhtinaskunnassa ennen pitkää viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Niin vähitellen kävikin 1800-luvun loppuun mennessä.    Itsenäisen Suomen alkuvuosina sitten annettiin vakuutukset siitä, että Suomi on perustuslaillisesti maa...

blogivirta.fi
Marilla Kortesalmi 309 -

Ehdokkaan blogi -

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 69 70 Seuraava »