Tänään on 24.06.2018 12:13 ja nimipäiviään viettävät: Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi, Juhana, Johan, Jan, Jon, John, Johny ja Jens. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ministeri petteri orpo


Jyrki Virolainen -

                    Ministeri ja takapiru juonimassa sote-uudistusta  (Roni Rekomaa/Lehtikuva) 1. Sotea eli sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta on puuhattu Suomeen jo neljän eri hallituksen voimin yhteensä kymmenen vuotta, mutta toistaiseksi turhaan.  2. Nyt istuva Juha Sipilä hallitus, pääministeri itse ja sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ovat vakuuttaneet lukemattomia kertoja, että nyt se vihdoin tulee, eli sote-uudistuu astuu voimaan 1.1.2019. Lähes...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                            Ministerit Mykkänen ja Virolainen 1. Politiikan saralla on menty reilu viikko lujaa ja täyttä haipakkaa. Katsotaanpa, mitä kaikkea hauskaa onkaan tapahtunut. 2. Kymmenen päivää sitten 28. tammikuuta pidettiin presidentinvaalien ensimmäinen ja samalla viimeinen äänestyskierros. Jatkokaudelle valitun Sauli Niinistön virkaanastujaiset pidettiin viisi päivää sitten 1. helmikuuta. Eduskuntalolle kokoontui koko...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. KRP:n mukaan Turun eilisiä puukotuksia Kauppatorilla ja Puutorillla tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina sekä niiden yrityksinä. Eilen perjantaina poliisi ei vielä halunnut ottaa kantaa siihen, oliko kyseessä terroriteko. 2. Herätti huomiota, että pääministeri Juha Sipilä julisti myöhään eilen illalla, etteivät Turun puukotukset "varmuudella" ole terrorismirikoksia. Mikä ihmeen hoppu Sipilällä oli mennä tuolla tavoin kaikelle kansalle julistamaan, kun...


blogivirta.fi
Roskasaitti -

Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo on julkaissut aiemmin HeSassa olleen ilmastopoliittisen kirjoituksensa blogissaan (Linkki). Ensiksikin on todettava, ettei Suomen ministeri voi tietenkään luoda uutta ilmastotiedettä, mutta myöskin ilmastopolitiikan osalta […]


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

    En minä valehtele - olen kristitty ja harras uskovainen -näin mekin uskomme?   ... Kova väite. Valehteleminen tulee voida osoittaa. Pääministeri on nyt vastaajan asemassa, jos vaikkapa Jussi Halla-aho lyö valehtelusta todisteet pöytään, muutoin todisteiden puuttuessa Juha Sipilä , Kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini ** vain kiistävät valehtelunsa perättömänä!   Sininen haave on nyt alle virhemarginaalin, eli ~ 1,3 prosentin...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                      Helsingin Sanomissa julkaistun gallup-kyselyn tulokset pähkinänkuoressa 1. Juha Sipilän hallituksen kannatus on nyt heikompi kuin koskaan aikaisemmin. Hallituspuolueita kannattaa nimittäin enää 39,9 prosenttia suomalaisista. Hallituksen aloittaessa 2015 toimintansa hallituspuolueiden eli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteenlaskettu kannatus oli 57 prosenttia.  2. Puolueiden nykyiset kannatusluvut selviävät ...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Ylen Taloustutkimukselta tilaamassa kyselyssä haastateltiin 21.8.-5.9, eli ajanjaksona, jolloin julkisuudessa puhuttiin ja kirjoitettiin laajasti varsinkin Turun puukotustapauksesta, yhteensä 1964 ihmistä. Heistä puoluekantansa kertoi n. 60 prosenttia vastanneista. Tutkimuksen virhemarginaali on kumpaankin suuntaan 2,3 prosenttia. 2. Kokoomus jatkaa edelleen maan suosituimpana puolueena. Kannatus säilyi edelliseen mittaukseen verrattuna ennallaan 20,8 prosentissa, mutta ero toisena...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

... Kova väite. Valehteleminen tulee voida osoittaa. Pääministeri on nyt vastaajan asemassa, jos vaikkapa Jussi Halla-aho lyö valehtelusta todisteet pöytään, muutoin todisteiden puuttuessa Juha Sipilä , Kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini ** vain kiistävät valehtelunsa perättömänä! Sininen haave on nyt alle virhemarginaalin, eli ~ 1,3 prosentin kansalaiskannatuksessa. Sinisen unelman ohjaksissa ovat ministeri-audien ovenkahvoihin takertuneet...


blogivirta.fi
Suomalian Sanomat -

Opetusministeriö levittää facebookissa tällaista propagandaa: Opetus- ja kulttuuriministeriö Sitoudun torjumaan vihapuhetta -haastekampanja haastaa torjumaan vihapuhetta. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri  Sampo Terho  haastaa kulttuurin ja urheil un alalla toimivat tahot. Kenet sinä haastat? Haasta ystäväsi mukaan tägäämällä heidät kommenttikenttään. Kerro olevasi mukana tykkäämällä videosta.  # torjunvihapuhetta Kommenttini: Minä haastan Suomen hallituksen...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. SDP on noussut kokoomuksen ohi maan suosituimmaksi puolueeksi, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä ja eilen julkaisemasta gallupista. 2. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, SDP saisi 21,4 prosentin ääniosuuden. Kokoomus puolestaan saisi äänistä 20,6 prosenttia. 3. SDP oli kärjessä myös Ylen helmikuussa julkaisemassa mielipidemittauksessa, mutta tipahti takaisin kakkossijalle Ylen maaliskuun mittauksessa. Tuolloin kokoomuksen kannatusprosentti oli 21,5 ja SDP:n 20,2...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Tätä hetkeä on pitkään odotettu, että Suomen työttömät saivat nyt ensimmäisen etujärjestönsä joka kantaa nimeä työstäkieltäytyjäliitto. Järjestö sai alkunsa kun kirjailija Johannes Ekholmille (kuvassa) tuli mitta täyteen aktiivimallista. Työstäkieltäytyjäliitto vaatii 1400 euron perustuloa kaikille suomalaisille.  Liitto vaatii myös loppua palkkatyön pakkovallalle ja täystyöllisyyspoliitiikan muistomerkin pystyttämistä Helsingin Hakaniemeen...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1.Yle uutisten toimittaja Sara Rigatellii on laatinut päiväkirjaan muotoon selvityksen tai raportin perussuomalaisten dramaattisen kesäkuun viikon vaiheista. Raportti on julkaistu tänään Yle uutisten verkossa. Raportissa kerrotaan, ketkä toteuttivat operaatio Uuden vaihtoehdon ja miten kaikki oikein tapahtui. Ylen raportti 2. Suuri osa raportissa kerrotuista asioista on ollut jo ennestään ihmisten tiedossa. Rigatelli selostaa tarkemmin päivä päivältä ja lähes tunti tunnilta...


blogivirta.fi
Pastorilla on Asiaa -

Jos olette erehtyneet luulemaan että hallitus on jo ehtinyt esittelemään parasta osaamistaan, olette väärässä. Aktiviimalli-nimellä virtaava ajatusten Tonava runnottiin läpi väkisin nelosolutkeskustelun varjossa 19.12.2017, mutta toisin kuin oltiin laskeskeltu, asiasta nousi aikamoinen haloo. Kansalaisaloite epäpätevästi laaditun , vaikutuksiltaan epäselvän, ihmisiä eriarvoistavan ja kaikinpuolin aiemmin tehtyjä sopimuksia kunnioittamattoman lain kumoamiseksi on kerännyt...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Ennen kuin kirjoitan Suomen ensimmäisestä terrori-iskusta, palaan takaisin syksyyn 2015. Silloin maahamme saapui enimmäkseen Ruotsin rajan yli Haaparannasta noin 30 000 muslimia. Ehkä joukossa oli jokunen ei-muslimikin, mene ja tiedä. Joukossa oli myös marokkolainen 18-vuotias mieshenkilö, joka viime perjantaina surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa tapauksessa, jota viranomaiset tutkivat terrori-iskuna. Valehtelijoiden klubi Heikki Porkka kirjoitti äskettäin virallisen Suomen...


blogivirta.fi
Keskustaopiskelijoiden blogi -

Hallituksen energiaesitys on jo ehtinyt tovin vanhentua ja ensimmäinen lähetekeskustelu eduskunnassakin on jo käyty. Vaikka erilaiset kansalaisjärjestöt, poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt sekä eri puolueiden edustajat ovat aktiivisesti rummuttaneet kielteistä ydinvoimakantaa koko kevään, tilanne ehtii vielä kuumentua entisestään kohti H-hetkeä mentäessä. Keskustan puoluekokouksessa asiaa tullaan myös käsittelemään ja ydinvoimaäänestys on varmasti edessä...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Suomessa on juuri nyt sotilasvallankaappaus käynnissä, siksi puoluejohtajat ilahtuvat insestiharhautuksista ja työttömien halveksimisesta "uhkana"  ym mediassa kovin suuresti. Kaaosnäytelmä on tärkeää, jotta euroeliitti voi halveksia demokratiaa avoimesti ja vaatia koko ajan poikkeustoimia. Kansa esitetään tuhmana ja media on täynnä paheksuntaa kansaa vastaan perinteisen kirkollisesti - samalla kun demokratiaa puretaan vastoin perususlakia. Kaaosnäytelmä on tärkeää jotta...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                            Kaj Turunen (kokoomus) 1. Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja Kaj Turunen loikkaa kokoomukseen. Hän ilmoittaa harkinneensa asiaa jo pitkään. Loikkauksesta Turunen kertoi päättäneensä kaksi viikkoa sitten. Hän oli keskustelut loikasta kokoomuksen varapuheenjohtajan ja "hyvän ystävänsä"  Janne Sankelon kanssa. Vielä viime torstain TV1:n  A-talk -ohjelmassa Turunen edusti pontevasti sinistä...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Vain jonkin aikaa oman kirjoitukseni jälkeen veronmaksajan rahoittaman Ylen sivuille ilmestyi kirjoitus , jossa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen selittelee asioita pääministeri Juha Sipilän kannalta parhain päin. Kommentoin Auvisen spekulaatioita kohta kohdalta. Kohdassa 1 Auvinen puhuu kiristyskirjeestä. Kyseessä on Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisten viimeinen epätoivoinen teko, jolla he pyrkivät muuttamaan harjoitettua...


blogivirta.fi
Hirvasnoro Net -

Kansan Uutiset 8.5. 2009 KAI HIRVASNORO Tapahtui Suomessa vihreiden ollessa hallituksessa: Suomeen rakennetaan maailman suurinta ydinvoimaa tavalla, joka on täynnä skandaaleja. Turvallisuus ja valvonta vaikuttavat olevan täysin retuperällä Areva-yhtiössä, joka Olkiluotoon voimalaa rakentaa. Joskus historian muinaishämärässä ydinvoima, tai pikemminkin sen vastustaminen, oli vihreän liikkeen tärkein asiakysymys, sen identiteetti suorastaan. Jo aiemmin Suomen vihreät ovat todenneet...


blogivirta.fi
Tage Lindberg -

  SDP käy vaaleihin ilman Heli Paasiota . Samalla heikkenevät mahdollisuudet pitää neljä paikkaa, koska ehdokasmateriaali ei millään Helin poissaoloa paikkaa. Salon Katja Taimela on listan ainoa varma läpimenijä, muut kaksi paikka ovat väännön kohteena. Istuvista Ilkka Kantola on yleisellä tasolla pidetty, mutta tiukkaa voi tehdä silti. Kollega Eeva – Johanna Eloranta hyötynee eniten Paasion poisjäännistä, hänellä on hyvät mahdollisuudet olla vaihtoehtona niille Paasion...


blogivirta.fi



turbolusikka -

Tiistaina 23.9.2008 sattuneen Kauhajoen kouluammuskelun tähden sisä- eli poliisiministeri Anne Holmlund (kok) päätti pitää oman tiedotustilaisuutensa tapahtumien hoidosta eduskunnassa. "Holmlundilta kysyttiin keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, aikooko hän poliisiministerinä 'tehdä poliittiset johtopäätökset' eli erota. Arvostelua on herännyt Kauhajoen ampujaa kuulustelleen poliisin toiminnan vuoksi. Toisena perusteena on esitetty, että kouluun sijoittuva joukkosurma oli jo...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Turun viime viikolla tehty terroriteko, jossa marokkolaismiehet puukottivat hengiltä 2 naista oli sisäministeriön tilaama mittatilaustyö. Koska tiedustelulaki oli saatava läpi keinolla millä hyvänsä. Pansion vastaanottokeskuksessa nimittäin henkilökunta kiinnitti jo aiemmin huomiota pääepäillyn puukottajan käyttäytymiseen. Kun hänellä oli tapana kuunnella puhelimestaan Islamilaisia radikaalisaarnoja. Hän puhui suomalaisista vääräuskoisina (kuffar) ja...


blogivirta.fi
Luopion filosofiaa pellon laidalta -

Ympäristöministeriön lakkauttaminen tai muuttaminen osaksi luonnonvarakeskusta säästöjen takia, oli varmasti Sipilälle ja koko Keskustalle suuri haave. Haave, jonka leikkaustarve olisi näppärästi oikeuttanut puolivahingossa. . Myöskään Kokoomus elinkeinoelämän etuja ajavana hallituspuolueena olisi tuskin yhtään enempää asiassa hanttiin laittanut. Kaikkea muuta. Perussuomalaisia eivät ympäristö- ja luontoasiat taas kiinnosta jo periaatteesta. Liekö siihen oikein...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Nykyään ihmisiltä kysytään, ei vain puolueiden ja presidenttiehdokkaiden kannatusta, vaan myös sitä, kuka olisi suosikki maan seuraavaksi pääministeriksi. Maahan saadaan uusi pääministeri näillä näkymin vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Pääministerisuosikeista on tällä viikolla julkaistu kahden kyselyn tulokset.  2. Uutissuomalaisessa (USU) kolme päivää sitten julkaistujen kyselytulosten mukaan valtiovarainministeri Petteri Orpo olisi suositumpi henkilö...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                      Mari Lohela eilen totisena eduskunnassa 1. Eduskunnan puhemies vaihtuu ensi helmikuussa, jolloin eduskunta kokoontuu, noin 1,5 kuukauden joululomansa jälkeen, vuoden 2018 valtiopäiville. Nykyinen puhemies Maria Lohela , joka kuuluu Siniseen eduskuntaryhmään, joutuu luopumaan paikastaan, sillä mainitu ryhmä ei ole enää - ei ole ollut reiluun kolmeen kuukauteen - eduskunnan toiseksi suurin ryhmä, jolle puhemiehen paikka on...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on joutunut netin roskaväen ahdistelemaksi - itse asiassa hyökkäys kohdistui hänen vaimoonsa, joka on jonkinmoinen juristi. Sakinhivuttajat esittivät väitteen, että rouva Orpo oli ammattinsa kautta jossakin tekemisissä pakolaisten auttamisen kanssa, ja tämähän tietenkin on vaihtoehtoisen oikeiston uskonnossa kuolemansynti. Finansminister Petteri Orpo har blivit ansatt av webbpöbeln - för att vara exakt så riktade sig angreppet mot hans hustru...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                           Oikeuskansleri Hiekkataipale 1. Oikeuskansleri Risto Hiekkataipale, joka on itse asiassa eräänlainen pätkäkansleri, antoi tänään päätöksen kymmeniin kanteluihin, joissa on väitetty, että pääministeri ja hallitus olisivat toimineet kesäkuussa virheellisesti ns. hallituskriisin ratkaisun yhteydessä.  2. Oikeuskansleriksi nimitetty Tuomas Pöysti astuu, kuten tiedämme, sattuneesta syystä uuteen korkeaan virkaansa...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Vain viikkoja sitten Kokoomuksen valtionvarainministeri Petteri Orpo totesi Suomen hyötyvän korotetuista EU:n jäsenmaksuista. Nyt vielä tähän päälle Kokoomuksen euroedustaja (meppi) Petri Sarvamaa toteaa nettisivuillaan EU:n Suomen osalta korottuneen jäsenmaksun olevan kannattava investointi Suomen tulevaisuuteen nykypäivänä. Suomen EU nettomaksuja nostettiin tälle vuodelle peräti 81 miljoonaa euroa ja tämä väitettiin sillä, että Suomessa olisi tapahtunut talouskasvua. Joten...


blogivirta.fi
Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Lehmä kuolee käsiin On syytä muistaa mistä lähtöisin ovat sotesopan juuret. Alkuperäinen syy ei ole sairaiden tai vanhusten huono hoito. Suomessa oli ja on edelleen yksi maailman parhaimmista sosiaali- ja terveyspalveluista. Soteongelmat alkoivat kun terveyskeskuksiin ei saatu palkatuksi lääkäreitä. Oliko syy palkkauksessa, työolosuhteissa, lääkäriliitossa, yksityisissä lääkärivirmoissa vai puhtaassa ahneudessa, on sivuseikka...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Lehmä kuolee käsiin On syytä muistaa mistä lähtöisin ovat sotesopan juuret. Alkuperäinen syy ei ole sairaiden tai vanhusten huono hoito. Suomessa oli ja on edelleen yksi maailman parhaimmista sosiaali- ja terveyspalveluista. Soteongelmat alkoivat kun terveyskeskuksiin ei saatu palkatuksi lääkäreitä. Oliko syy palkkauksessa, työolosuhteissa, lääkäriliitossa, yksityisissä lääkärivirmoissa vai puhtaassa ahneudessa, on sivuseikka...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 18 19 Seuraava »