Tänään on 21.02.2019 11:35 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle miten jaksaa


Ajatuksia elämästä -

Olen huomannut, että tänä synkempänä aikana elämässä olen tullut itsekkäämmäksi. Se näkyy siinä, että puhun mielelläni ihmisten kanssa asioista ja ongelmistanikin (tietenkin sellaisella tasolla, joka sopii tuttavuuden laatuun). Olen valitellut tilannettani, erityisesti työttömyyttä, vaikka kenelle. Ja sitten en jaksaisi kuunnella muiden juttuja ja selvityksiä ongelmistaan tai kuulumisistaan... :( Se ei ole hyvä juttu. Nyt kun vihdoin sain töitä, olo on ollut vähän...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Vaikea käsittää, että tämä ihana kesä lähestyy loppuaan. Kohta on syysykuu! Heräsin myös siihen tosiasiaan, että ensi vuosi on 2019. Siis oikeasti, luulin vielä kaksi tuntia sitten nyt olevan vuosi 2017. :D Ei hyvänen aika, helle on selkeästi sekoittanut pääni. Ja vaikka kesä onkin ollut aika tuskainen, kuuma, hikinen ja huolestuttavakin, jää tästä kesästä kuitenkin päällimmäisenä mieleen upeat, lämpimät kesäpäivät- ja yöt. Me ollaan oltu lähinnä kotona sitä...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Minun viikkoni alkaa oikeastaan sunnuntaista, sillä lauantaina on viikon ainoa vapaapäivä. Olisi aika hienoa viettää sunnuntait ilman töitä, mutta en ole vielä keksinyt miten se olisi mahdollista, enkä varmaan osaisikaan pelkästään vain olla. Työaika on mielenkiintoinen käsite, sillä todella monet tekevät töitä ihan eri aikaan kuin yhdeksästä viiteen tai kahdeksasta neljään. Itse tunnen olevani luovimmillani, kun tiedän aikaa olevan useampi tunti ilman keskeytyksiä...


blogivirta.fi
Treenipäiväkirja -

Kummallakin blogin kirjoittajalla on ollut kiireisin syksy urheilurintamalla pitkään aikaan. Kalenteri on tupaten täynnä erityisesti Noralla, Minkki P on muuten vain laiskotellut kirjoittamisen osalta. Nora on luotsannut päävalmentajan roolissa 1-sarjan lentopallojoukkuetta ja Minkki P vastaavasti kolunnut urheiluopistoja yleisurheilun valmentatutkintoja suorittamassa. Näiden lisäksi aikaa vie luonnollisesti molempien omat sportit. Emme siis ole jääneet sohvalle makaamaan. :) Näin...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Vieläkö jaksaa ? Voi tehdä tiukkaa, mutta ehkä nuori polvi lähteekin mukaan vasta sunnuntaiksi. Katsotaan. Seurattavaa toki löytyisi… siitä ei ole puutetta. Herra Hakkarainen (10:30 – 11, Kumpula) Tämä olisi… The post Jaksaa, jaksaa ja jos jaksaa niin vinkkejä sunnuntaille – Helsingin kirjammessut appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Inspiration -

Kun vaikea sairaus vie vuoteeseen toisen autettavaksi, kysymys kuuluu, voinko silti olla onnellinen!? Esittelyssä Inspiration blogi sekä blogin takana hääräävä Viltsumari


blogivirta.fi
Toinen mahdollisuus -

Aivan kuten luonto välillä kuolee, synnyttääkseen uutta, niin myös meidän ihmisten tulee kuolla kaikelle vanhalle saadaksemme syntyä uudelleen. Viime päivät elämästäni ovat monin eri tavoin olleet antoisia. Olen saanut peilata itseäni ihmisiin, joiden raittiuden taival on alkamassa. Pitkälti tuosta peilautumisesta johtuen, minut on pitkästä aikaa vallannut tunne, että riitän omana rikkinäisenä itsenäni. Valmiiksi kun en koskaan tässä kasvunmatkassani ole tulemassakaan. En...


blogivirta.fi
Lankahamsterit 1 - Hamsterien ykköset! -

Olen viimeiset kaksi viikkoa kutonut tytölle Samoksesta ja Brillasta raglania. Tänään sain sen aamulla jo siihen vaiheeseen, että jäljellä oli enää pääntien päättely ja langanpäiden päättely. Helppo homma, niinhän sitä luulisi. Lapet käyvät ylikierroksilla hiihtoloman alettua. Lopulta sain heidät asettumaan (videoita katsomaan) ja pääsin aloittamaan päättelyurakan. Ja sitten kävi köpelösti! No, ehkä ne pienet nokkaunet tekivät terää, heräsinhän jo puoli viiden...


blogivirta.fi
In Another World -

Koko viikko kuluikin sitten flunssan kourissa, vasta nyt alkaa olla normaali olo. Ja kyllä, poikanen ja mies saivat taudin, juuri niin kuin pelkäsinkin. Varsinkin poikasella oireet olivat kovat: ripulia, räkäisyyttä ja kuumetta melkein 39C. Onneksi hänkin on jo selättänyt pahimman. Sairastelun ja siitä seuranneiden valvottujen öiden vuoksi olo on ollut aika väsynyt - kotiin saavuttuani en ole juurikaan jaksanut mitään muuta tehdä kun makoilla sohvalla ja lueskella poikaselle...


blogivirta.fi
SO perfect world -

Kiire jatkuu. Tänään oli terveystiedon tentti ja olin koulussa kuuteen saakka. En sitten ehtinyt taaskaan joogaan :/ Ilta on mennyt äikän esseitä kirjotellessa ja vielä pitäisi jaksaa tehdä ruotsin tenttitehtävätkin. Äh save me .. Haluisin tosi paljon lukea teidän muidenkin blogeja, mutten millään ehdi nyt ;(( Tänään oli tosi outo psykologian tunti. Aiheena oli syömisen motiivit . Osasin ihan kaiken jo ennestään, mitä se kappale käsitteli. Tuntu tosi tyhmältä, kun ope...


blogivirta.fi
itallseemedperfect -

Katsoinpa tänään elokuvan nimeltä Clueless. Nimi piti jokseenkin paikkansa, juoni oli mielestäni todella vajavainen ja roolihahmot jäivät etäiseksi. En ole tosin varma, että oliko tuo tehty ihan kieli poskessa vaiko muka täysin tosissaan. Noh, huono se oli mielestäni jokatapauksessa. Tästä elämyksestä inspiroituneena aloin kuitenkin laatimaan pientä leffa-analyysia. Materiaalia tähän onkin kerääntynyt jo mm. luennoilta, joilla olen viihdyttänyt itseäni listaamaan kaikki...


blogivirta.fi
Elämä liian raskas pienelle tytölle -

Mä tuijotan kauas tyhjyyteen, äänet ja puheen sorina katoavat ympäriltäni. Ajatukset ja muistot tulvivat mieleeni, se loputon tuska ja ahdistus. Kirjoittaminen on taas jäänyt, vaikka monesti olisin halunnut muodostaa sanoja ja tehdä niistä lauseita kertoakseni miltä minusta tuntuu. Välillä haluaisin sulkea silmäni, että avatessani silmäni näkisin maailman kirkkaana ja paikkana jossa haluaisin olla. En haluaisi nähdä tätä kaikkea ympärilläni näin harmaana ja ahdistavana...


blogivirta.fi
Ensimmäinen odotus -

Apua! Marraskuu on kohta ohi ja sitä myöden mun kesälomani myös. Ja se tarkoittaa sitä, että torstaina on sekä äiskän että iskän aika palata työmaalle ja Henriikka ja Hilla menevät omiin hoitopaikkoihinsa. Että hauskaa joulukuuta vaan... Näin se loma tosiaan mennä kaahasi, kotona ollaan tössötelty tyttöjen kera, tietenkin kerhoissa ja kavereilla on käyty. Sen kauemmas ei päästy, vaikka jossain vaiheessa mietinkin, että lähtisin likkojen kanssa vaikka Tallinnassa...


blogivirta.fi
Parilaihdutusta -

Rankka työviikko ja vähän yöllistä valvontaakin Miehellä. Paino on laskenut jonkun sata grammaa viime viikosta. Mutta uupumuksen äärellä olisi voinut odottaa enemmänkin. Miehen ruokailu oli näistä työ- ja hupisattumuksista johtuen epäsäännöllistä ja laadultaan äärimmäisen vaihtelevaa. Mies ajattelee, että kiireisilläkin viikolla jonkin roti pitäisi tähän saada. Ruoan ja jaksamisen suhde on olennainen asia. Nainen kaipaa kävelylle, vaikka sää ei suosi. Mies ei vielä...


blogivirta.fi
pään sisältä. ja ulkoa. -

Ei mulle kuulu mitään. Kauheasti vaan laiskottaa. En oikein jaksaisi niitä matkakuvia laittaa tänne - naamakirjassa on tosi paljon. Sieltä tsekatkaa tai laittakaa viestiä niin postaan linkin s-postiin. Reissu oli edelleenkin ehkä paras kokemistani, mutta oikeastaan.. aika vähän siitä saa välittymään tätä kautta. * * * Oikeastaan oon vaan koittanut selvitä tästä mahtavasta pakkasesta hengissä, hengittäminenkin kun tuntuu pakastavan keuhkot. Fiilistelen vähän ystävän luona...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Vähän on blogin postaustahti viime aikoina hiipunut, mutta yksinkertaisesti en ole vain ehtinyt istumaan koneella. Ja jos ylimääräistä aikaa on ollut, olen käyttänyt sen johonkin muuhun. Tässä on menty viimeiset… The post Jaksaa, jaksaa…!!!! appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

No sanon heti alkuun, herkkulakko kesti kaksi ja puoli kuukautta. Halusin haastaa itseäni ja vähentää sokerin käyttöä. Olen ennen kertonutkin, että sinänsä namitta olo ei ole minulle ongelma. Syön kohtuu paljon, joten kun vatsa on täynnä, en himoitse sokeria. Herkkulakko kaatui velipojan synttäreihin. Ja ihan hyvä, että kaatui, kaksi ja puoli kuukautta oli aika pitkä aika. En ole koskaan ollut totaaliherkutta niin kauan. Marianne-kääretorttu maistui hyvälle, mutta ei niin...


blogivirta.fi
Olemassa -

Jooh. Aloin maanantaina syömään venlafaksiinia taas tauon jälkeen. Edellisellä kertaa ei kerinnyt sen kahden viikon aikana tulla mitään sivuvaikutuksia. Nyt jo ensimmäinen tabu aiheutti sellaisia ihmeellisiä lämpö-pistelyaaltoja yläselkään ja päähän. Koomasin myöskin tiistain ja keskiviikon ihan totaalisesti ja mieli oli aikas musta. Syytän venlafaksiinia. Eilen oli jo hitusen parempi päivä ja nyt olo tuntuu suht normaalilta. Vaikka viime yönä olinkin aika varma että...


blogivirta.fi
Kerro, kerro kuvastin -

Okei, vähän kevyempää vaihteeksi. On pakko avautua nyt aiheesta, joka jaksaa loputtomasti ihmetyttää ja huvittaa tätä tyttöstä. Nimittäin erityisesti nuorten miesten käyttäytyminen lakanoiden välissä. Näitä ihmeellisiä ilmiöitä on tullut vastaan useammin kuin kerran ja valitettavasti juuri erityisesti "siiviliseksissä". Asiakkaat ovat itse asiassa enimmäkseen hyviä ja huomioivia sängyssä - tosin itse en seksistä siitäkään huolimatta nauti, jos tunteita ei...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Viime kuussa tapahtui jotain, joka meinasi mennä kokonaan ohi. Blogi täytti 10v! Ihan hullua, olen kirjoittanut blogia 10 vuotta. Ajat ovat muuttuneet ihan hurjasti, minä olen muuttunut ja blogi myös hieman. Sen kunniaksi kaivelin eräs päivä vähän arkistoja ja löysin sieltä tämän vanhan kyselyn, jonka päätin päivittää nykypäivään.. Apua.. Kai minäkin sitten teen tämän, kun kaikki muutkin on tehnyt. Tässä siis sata juttua Jennasta, koittakaa jaksaa loppuun saakka...


blogivirta.fi



opintomatka -

Viimeinen viikonloppu ennen arjen alkua. Koulusta toivottivat tervetulleeksi kyllä jo hyvän matkaa toukokuun puolella, mutta keskityin silti koko kesän ajattelemaan ihan muita asioita. Kaikki mahdolliset opiskeluun liittyvät asiat työnsin nopeasti takaisin sinne, mistä olivat tulleetkin. Kaksi kuukautta ennen koulun alkua tuntui hurjan lyhyeltä ajalta. Kaksi päivää tuntuu luonnollisesti vielä lyhyemmältä. On mahtavaa päästä taas opiskelemaan! Kun päivittäisen juttukaverin...


blogivirta.fi
Unelmaa vai elämää -

Mä en ymmärrä miksi oon niin epäileväinen. Miksi pieni kommentti livenä tai esim. facebookissa saa mut sekaisin? Näin eilen yhtä puolituttua Bondin ensi-illassa ja tämä puolituttu tuntee myös C:n niiltä ajoilta kun C oli vaihdossa Suomessa. Tämä tuttu kyseli sitten, että olenko vielä ollut yhteydessä C:hen, johon vastailinkin, että juu, ollaan yhdessä vieläkin. Tyttö meni sitten vähän hiljaiseksi ja sitten mainitsi, että ne näki C:n Aussireissulla jollain...


blogivirta.fi
Veloena -

Olen viime aikoina keskustellut paljon yhden läheisen kanssa paljon ja alkanut hahmottaa aika hämmentävää kuviota. Alan vähitellen tajuta, että monia on tässä kaupungissa, maassa ja maailmassa kasvatettu ihan toisenlaisin prinsiipein. Jostain syystä heille on toitotettu suurinpiirtein kehdosta saakka, että tärkeintä on kova työ ja puurtaminen, jos meinaa mieliä pitää pään pinnalla, että lepo on turhaa, säännöt armottomia ja joustattelemattomia eikä erehtyä eikä...


blogivirta.fi
Basic Instinct 2 -

Palasin reissusta keskiviikkona. Viime päivät olen lähinnä itkenyt, nukkunut ja toivonut, ettei tarvitsisi jaksaa enää. Toisin sanoen mikään ei muuttunut parin viikon loman aikana ainakaan parempaan suuntaan. Lomakohde ja omat fiilikset siellä olivat kova pettymys. Toki tiesin jo ennalta, että masentuneena on lottovoitto, jos yhtäkkiä tuntuukin tosi kivalta ja hienolta. En silti mielestäni lähtenyt liian suurin odotuksin, vaan varovaisen toiveikkaana. Turpaan tuli. Kun olimme...


blogivirta.fi
Ääniä varjoissa -

Jotenkin minusta tuntuu, että en tänään lueskele slashdot.org -sivuston uutisia. Oikeastaan en ensiksi muistanut, että tänään on aprillipäivä, mutta lukaistessani Mbnetin net.nyt -osiota tuli jotenkin epäilyttävä olo... Koeviikko alkoi, pitäisi jaksaa lukea kokeisiin. Toisaalta tietokoneen ääressä on mukava istua, tuoli tuntuu mukavan pehmeältä enkä jaksaisi kurkottaa matematiikan kirjaa tuolta. Saan kuitenkin viimeistään edellisenä iltana ennen koetta itseni lukemaan...


blogivirta.fi
Sielun Peili -

And the wind blows through my heart Shivers me one last time As I now reach out in the dark No one there Why did it have to be so hard For us to live our lives Again I reach out in the dark in despair Sentenced: No One There Mulla oli tänään sairaslomaa (ihan oikeeta) ja sairaalapäivä. Sain tiputuksessa lääkitystä tähän mun tautiin. Joka on muuten nivelreuma, en oo sitä täällä ennen kertoillut. Tän pitäis auttaa pienellä viivellä mahtavasti verrattuna aikaisempaan hoitoon, ja...


blogivirta.fi
Kukan ja Pihkan blogi -

Hiljaiseloa ollaan viime aikoina vietetty blogin suhteen. Ollaan pidetty näyttelytaukoa eikä olla oikeastaan mitään muutakaan arjesta poikkeavaa tehty. Välillä pitää saada hengähtää ja tehdä aivan jotain muuta, että jaksaa taas innostua. Ensi vuoden puolella ilmoitan Pihkan luonnetestiin, jos vaan johonkin mahdutaan. Olen laiskasti seuraillut toisten näyttelytuloksiakin, eikä näyttelykärpänen ole vieläkään puraissut uudestaan. Joten sen suhteen homma on auki, katsotaan...


blogivirta.fi
sköldpaddadreams -

Suomen kesä on kyllä ärsyttävä. Yöllä alkanut sade jatkuu vieläkin! Increíble! Enää 24 päivää siihen että olen Espanjan auringon alla, enkä jaksaisi millään enää odottaa! Mutta samalla mua on alkanut vähän pelottaa. En tiedä, mitä mua siellä on vastassa. Eilisessä meilissä luki että lasten kavereita on heidän luona aina liuta syömässä. Täydellistä, rakastan ihmisiä ja opin puhekieltä! Uskon, että alussa en kuitekaan saa paljon nopeasta espanjan kielestä...


blogivirta.fi
Yliveto -

Yksi joulun ihmeistä lienee se, että jossain vaiheessa joulutunnelma tulee, vaikka ei sitä aina jaksaisi uskoa. Minulle se tuli tänä iltana, kun aloin paketoida kääröjäni pukinkonttiin ja laitoin taustalle soimaan Nana Mouskorin vanhan älppärin. O Tannenbaum, o Tannenbaum; Leise rieselt der Schnee; Süsser die Glocken nie klingen.. Olen joulu- ja koulutohinoiden keskellä miettinyt myös tämän blogin elämää. Nämä muutamat kuukaudet Ylivedon ainoana vetäjänä ovat olleet...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 60 61 Seuraava »