Tänään on 27.04.2018 00:09 ja nimipäiviään viettävät: Merja, Engelbrekt ja Engelbert. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle muut artikkelit


Nettipäiväkirjani -

Jo useamman vuoden ajan on tietotekniikan maailmassa puhuttu virtuaalitodellisuudesta ja sen jopa vallankumouksellisesta arvosta useammallekin alalle. Ensimmäisiä askelia virtuaalitodellisuuden tuomisessa rivikuluttajan saataville otettiin kuitenkin jo 90-luvulla, kun pelikehittäjät loivat virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä pelejä. Kävi kuitenkin niin, että tekniikka ei ollut vielä valmis, sillä tehoja ei näiden pelien pyörittämiseen löytynyt, vaan ne palasivat kehittäjiensä...

Markus Janssonin blogi -

Junes Lokka piti jälleen yhden syöpäisen huuhaalähetyksensä minua vastaan, nimellä " Rauman poliisi vs. Rauman retardi ". Lokka, Wiik ja Mäenpää ovat aikaisemminkin esittäneet aivan vastaavia valheita, vääristelyitä ja trollausta casestani, joihin vastasin Markuskulttuuri FM  ja  Junes Lokka avautui blogissaan - vastineeni -videoillani. Itse asiassa tällä uudella videolla Lokka ei esitä yhtään uutta huomiota tai faktaa, mihin en olisi jo vastannut noilla kahdella videolla ja...

Internet-markkinointimatkailua -

Mikä on Instagram ja markkinointi Instagramissa Instagram on kuvien jakopalvelu, jossa kuvia voi "parantaa" lukuisilla eri suodattimilla ja jakaa ne seuraajilleen. Instagramissa voi myös markkinoida tehokkaasti omia tuotteita tai palveluita. www.instagram.com/ilkkakauppinen Palvelussa voit myös tykätä, kommentoida ja seurata muiden palveluun jakamia kuvia. Toisin kuin vaikkapa Facebookissa, et kysy oletuksena kaveriltasi lupaa hänen seuraamisestaan vaan voit seurata ketä vain, joka...

Markus Janssonin blogi -

Junes Lokka piti jälleen yhden syöpäisen huuhaalähetyksensä minua vastaan, nimellä " Rauman poliisi vs. Rauman retardi ". Lokka, Wiik ja Mäenpää ovat aikaisemminkin esittäneet aivan vastaavia valheita, vääristelyitä ja trollausta casestani, joihin vastasin Markuskulttuuri FM  ja  Junes Lokka avautui blogissaan - vastineeni -videoillani. Itse asiassa tällä uudella videolla Lokka ei esitä yhtään uutta huomiota tai faktaa, mihin en olisi jo vastannut noilla kahdella videolla ja...

Internet-markkinointimatkailua -

Mikä on Instagram ja markkinointi Instagramissa Instagram on kuvien jakopalvelu, jossa kuvia voi "parantaa" lukuisilla eri suodattimilla ja jakaa ne seuraajilleen. Instagramissa voi myös markkinoida tehokkaasti omia tuotteita tai palveluita. www.instagram.com/ilkkakauppinen Palvelussa voit myös tykätä, kommentoida ja seurata muiden palveluun jakamia kuvia. Toisin kuin vaikkapa Facebookissa, et kysy oletuksena kaveriltasi lupaa hänen seuraamisestaan vaan voit seurata ketä vain, joka...

MariaKristiina -

Ulkonäköterroristille ei riitä oman ulkonäkönsä muokkaaminen haluamakseen vaan hän yrittää pakottaa muutkin samaan muot(t)iin arvostelemalla armotta kaikkia, jotka poikkeavat hänen kauneuskäsityksestään. Ulkonäkökriteerinsä hän on yleensä omaksunut lukemistaan naistenlehdistä tai yleisemmin populaarikulttuurin kuvastosta. Niinpä ulkonäköterroristin mielestä kaikki anorektisen mallin mittoihin mahtumattomat ovat hirveitä läskejä, joiden tulisi laihduttaa vähintään...

Maisema - Landscape -

Tervetuloa valokuvablogiini seuraamaan yhden tietyn maiseman muodonmuutoksia ja keskelle vaihtuvia vuoden- ja vuorokauden aikoja! Maisema on Espoon Tapiolassa ja kuvaussuunta on kohti kaakkoa. Elokuun 2006 loppuun asti päivitysmetodini oli toinen, mutta syyskuusta 2006 lähtien pätee uusi metodi. Siitä esittelyä alla: Tämä blogi on osa kolmen blogin (muut ovat linkeissä ensimmäisenä) trilogiaa, jossa tuon esille luonnon ja ympäristön esteteettisiä arvoja ja bioklimaattisia...

Ornisblogi -

Rengastin rautiaisia syksyllä 2006 Naantalissa (katso edellistä kirjoitustani). Rautiaisten lisäksi lintuverkkoihin tarttui muitakin Suomen yleisimpiä lintulajeja. Runsaimpien lajien syysmuuton kulusta esitän tässä pari sanaa. Suurin piirtein samanlaisen syysmuuttorytmin kuin rautiainen omaavat punarinta ja tiltaltti. Selvästi aikaisemmin aloittavat muuttonsa metsäkirvinen ja pajulintu. Kerttujen päämuutto tapahtuu elokuun ja peipon syyskuun lopussa. Punarinnan ( Erithacus rubecula )...

Perheyrittäjyys Family Business -

 Kuvat Margit Mannila  Prosessioikeus TLS 4604 Tuula Linna (2012). Prosessioikeuden oppikirja. Talentum. Helsinki. VII MUUTOKSENHAKU ..............................................................................157 1 Muutoksenhakuoikeus ...........................................................................159 2 Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen .................162 2.1 Muutoksenhakuoikeus .....................................................................162 2.2...

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Lähes kaksi vuotta sitten ostimme tontin. Aika tarkalleen tasan vuosi sitten saimme rakennusluvan. Kuokka iskettiin maahan 51 työviikkoa sitten. Tänään pidettiin osittainen lopputarkastus ja saimme luvan rakennuksen käyttöönottoon eli muuttoluvan. Ei siitä  juuri sen enempää, sillä tarkastuksen hoiti sujuvasti vastaavamme kunnan rakennustarkastajan kanssa. Puutelistalle jäi jälkitoimitettavaksi autotallin sähköpöytäkirja (sattuneesta syystä tekemättä) hormin...

Tajunta -

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta...

Hömpänkaatopaikka -

Olin joskus kaukaa viisas ja kirjasin blogiin bodypumpissa käyttämäni painot. Kahden vuoden takaisen  pumppipäiväkirjan  lukemien en uskonut kovin merkittävästi enää kehittyvän, mutta saisinpa seurailtua säilyvätkö vajaa nelikymppisen lihasvoimat seuraavalle, väkisin keski-ikää kohti vievälle vuosikymmenelle. Pitkään tuntuikin siltä, että jumppailu on vain rapistumisen ehkäisyä - vain joissakin lihasryhmissä oli hieman edistytty. Tämän kesän aikana olen löytänyt...

Taide ja Tiina Marjeta -

Tekstistä ja tekstin järjettömyydestä.    No niin nyt on päästy toiseen vaiheeseen. Se tapahtuikin yllättävän äkkiä ja ennalta arvatun kaltaisena. Tämä kirjoitus-ses sio Laasasesta päättyy tähän koska siinä ei tapahtunut mi tään tutkimisen arvoist a. Edellisestä postauksestani käy ilmi alkuperäinen kirjoitus kokonaisuudessaan. Tuhlasin aikaani jo utavaan..mutta olkoon. Mutta tehdään sitten Laasaset alla olevan tekstinpätkän jälkeen. Sen verran sanon näistä k...

Kaakao kermavaahdolla -

Huh mikä urakka! Tänään on vaahdotettu, siivilöity, sekoitettu, paistettu ja kuorrutettu. Sain kunnian leipoa tarjottavia yo-juhliin ja tänään sitten aloitin hommat tekemällä kakkupohjat. Nyt on valmiina neljä 20 hengen sokerikakkupohjaa ja teinpä siinä samalla valmiiksi pienen testierän muitakin herkkuja. Halusin kokeilla millaisia brownieita saisi aikaan minimuffinipellillä ja samalla testasin kuinka monta kappaletta mun luotto-ohjeella tulisi. Browniet valmistuivat tosi...

...noir -

Okei, siis Bram Stoker's Way of the Vampire. Hmm, eipä Stoker kuitenkaan kirjoittajakrediitteihin yltänyt. Vaikka ei se mitään, sillä onhan tuolta porulta tullut sentään sellaisia mestariteoksia kuten... öö... Melendrezilta näköjään Way of the Vampire ja Stewartilta Way of the Vampire. No, onneksi sentään Strainilla on kirjoittana toinenkin tuotos krediiteissään: Max Knight - Ultra Spy. Jonka kirjoittamiseen oli nälöjään tarvittu ainoastaan neljä henkilöä...

Markus Janssonin blogi -

SYSTEEMINEN RASITUSINTOLERANSSISAIRAUS (SEID-OIREYHTYMÄ) eng. Systemic Exertion Intolerance Disease (SEID), ent. krooninen väsymysoireyhtymä (CFS) / myalginen enkefalomyeliitti (ME) SEID on metabolinen, tulehduksellinen ja neuroimmunologinen, mahdollisesti pehmyt/sidekudossairauksiin ja suolistosairauksiin kytkeytyvä invalidisoiva somaattinen pitkäaikaissairaus, jota sairastaa 0,5-3% väestöstä. SEID on erittäin voimakkaasti potilaan elämänlaatua rajoittava sairaus, toimintakykyä ja...

Elämän valintoja -

Mulla on superkiire, mutta kuuntelin äsken repeatilla Aviciita ja tajusin, että Wake me up kiteyttää täydellisesti sen, mitä olen miettinyt ankarasti viime päivät, ja oli pakko tulla kirjoittamaan tänne joitain ajatuksia ylös. Feeling my way through the darkness Guided by a beating heart Olen jostakin syystä painiskellut hirveästi taas niiden pitäisi -asioiden kanssa. Tai enemmänkin sen, merkkaako jotain, jos en toteuta elämässäni pitäisi -asioita. Tarkoittaako se jotain, jos...

Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Olen toista kesää kytännyt sopivaa ajankohtaa Aleksin rikoslävelylle. Nyt sattui kerrankin niin, että olin verkossa vähän tapahtumailmoituksen jälkeen ja tiistai-iltakin sattui olemaan vapaa. Onnekseni tiistaille sattui vielä lämmin kesäilta.  Rikoskävely on ilmainen ja sitä vetää Jarkko Sipilä, toimittaja ja dekkarikirjailija. Hän on selväsanainen ja osaa kertoa tarinoita koukuttavasti.  Rikoskävely alkaa Senaatintorilta keisari Aleksanteri toisen patsaalta ja päättyy...

Markus Janssonin blogi -

SYSTEEMINEN RASITUSINTOLERANSSISAIRAUS (SEID-OIREYHTYMÄ) eng. Systemic Exertion Intolerance Disease (SEID), ent. krooninen väsymysoireyhtymä (CFS) / myalginen enkefalomyeliitti (ME) SEID on metabolinen, tulehduksellinen ja neuroimmunologinen, mahdollisesti pehmyt/sidekudossairauksiin ja suolistosairauksiin kytkeytyvä invalidisoiva somaattinen pitkäaikaissairaus, jota sairastaa 0,5-3% väestöstä. SEID on erittäin voimakkaasti potilaan elämänlaatua rajoittava sairaus, toimintakykyä ja...

Äitimyyttien murruttua -

Tänään päätin käydä läpi muutaman myytin, joihin törmäsin äiteydeni alkutaipaleella. Osa tuli itseltäni, joita odotin itseni olevan, osa tuli muilta pienten lasten äideiltä ja osa tuli naisilta, jotka rehellisesti miettivät omaa lapsettomuttaan. Hulluinta oli, Kun minulle piti pyytämättäni "selittää", miksi lapsia ei ollut tullut vielä tähän mennessä ja se oli jollakin tasolla outoa, sillä eihän minun lisääntymiseni mielestäni tarkoita, että kaikkien muidenkin...




Urbaani metsäläinen -

Venäjän vallankumouksesta on 100 vuotta, siis bolshevikkivallankumouksesta. Saa olla monta mieltä sen tarpeesta: yksinvalta oli jo helmikuun vallankumouksessa lopetettu ja työväen ja tilattoman väestön asemaa aloitettu kohentaa, irtautumista suursodasta puuhattiin. Yksisilmäisimmät voisivat jopa sanoa, että puoluediktatuuri oli vaikuttavin motiivi vallankumouksen johtajille - tälle lausumalle antaa kyllä vahvastikin pontta se, että vain pakkotoimin, so. asein , leirein...

Fanipalvelua -

Otin masokistisesti jälleen laajan aiheen pureskeltavaksi. Tässä kirjoituksessa kerron suomenkielisistä anime- ja mangajulkaisuista KAIKEN! ...se taitaa tosin olla mahdotonta. En viitsi kaivella tälläkään kertaa esiin kaikkein likaisimpia salaisuuksia. Pintaraapaisun aiheeseen voin sentään tehdä. Kuivan asiallinen katsaus siis jälleen tiedossa (teitä on varoitettu). Ensin käsittelen viralliset julkaisut ja sitten harrastajien tekemät. Markkinoita on käsitelty aiemmin esim...

Oppitori -

ja on ei että hän mutta oli se minä niin kuin kun sen ole hänen herra he jos joka ovat kaikki mitä jotka sitten sinä tai nyt sanoi olen sitä ne en minun sinun herran heidän te voi myös vain näin silloin olisi tämä siitä sillä eivät vaan olivat teidän tulee tämän vastaan vielä eikä jonka jo koko olla mitään saa olet tuli siis hänet ollut koska vaikka kanssa itse kuningas hänelle pois minua miten kyllä häntä me minulle sanoo siellä maan miksi poika aina paljon siihen...

Taivaankansi - Firmament -

Tervetuloa valokuvablogiini seuraamaan taivaan tapahtumia eri vuoden- ja vuorokauden aikoina! Kuvauspaikat ovat Etelä-Suomessa yleensä Espoossa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Elokuun 2006 loppuun asti päivitysmetodini oli toinen, mutta syyskuusta 2006 lähtien pätee uusi metodi. Siitä esittelyä alla: Tämä blogi on osa kolmen blogin (muut ovat linkeissä ensimmäisenä) trilogiaa, jossa tuon esille luonnon ja ympäristön esteteettisiä arvoja ja bioklimaattisia prosesseja...

Katastrofihenkilö -

Ilosaari oli ja meni liian suureksi osaksi itkukännissä. Viimeaikoina minulla on ollut neljäntoista tunnin unentarve, ja kun sen alittaa niin silmät rupeaa vuotamaan kyyneliä hallitsemattomasti jopa humalatilasta huolimatta. Ja nukkumisestahan ei tullu mitään, koska meijän leiri ei hiljennyt koskaan. Seurasta johtuen kävin katsomassa kahta jazzesitystä viikonlopun aikana. Järjestyksenvalvojat käyttäytyivät omituisesti. Yksi koki asiakseen hiljentää poikaystävän, kun tämä...

kestämätön -

Tämä päivä on kyllä ihan #!!#%¤&!! En ole saanut mitään koulutöitä tehtyä, koska päivä on kulunut vaahtoamiseen ja ärinään. En pysty keskittymään, kun kaikki vain häiritsevät. Haluaisin sulkeutua yksin huoneeseen, totaaliseen eristykseen. Koulunkäynti menee ihan päin h***ttiä, kun aina on jotain häikkää: joko minä itse sekoilen tai muut tulevat häiritsemään. Onko liikaa pyydetty, että saisin jotain aikaan??!! En tiedä johtuuko tämä pelkästään omasta...

Nuori kuljettaja -

Nyt se kesä on sitten alkanut. Muut kuskit pitävät nyt hiljaisimpana aikana lomaa ja minulla on tietysti kädet täynnä töitä kun pitäisi ajaa vähän muidenkin edestä. Lisäksi työtarjouksia on kesälomien ajaksi tullut varmaan kolmelta autoilijalta. Ei kiitos. Sellaista aikaa tämä kesä vaan taksien kannalta on. Kaikki muutkin ovat lomilla ja liikemiehiä ei juurikaan ole liikenteessä. Lentokentälle tulee kyllä koneita, mutta kaipa nekin ovat sitten puolityhjiä, koska...

Ethe -

Ensinnäkin, mulla oli ihan oikea syy olla päivittämättä tätä(kin). Kotona netti temppuili ja nyt se on poissa kokonaan (koputetaan puuta, käytän naapurin kaistaa, jospa nyt saisin postattua tän) ja töissä en pääse kirjautumaan bloggeriin sisään (vitun natsisiat kyttäysmuureineen, murrr). Joulu tosiaan tuli, oli ja meni, hyvä että huomasin koko tapahtumaa. Aloitin 15.12 työsuhteesi nuorisotoimella ja kiirettä piisasi, sillä muut olivat koko syksyn kerryttäneet tunteja...

Live 24/7 -

Kouvolan Sanomien mielipidepalstalla vaadittiin 22.3. "Vaalien jälkeen uusi suunta" otsikolla vihreitä hallitukseen. Samaan syssyyn kritisoitiin vihreitä perustulon uudelleen esiin nostamisesta ja kuvattiin hallituspaikalle aina vaihtoehtona oleva oppositioon siirtyminen demarien apupuolueeksi ryhtymisenä. Noh, noh! Vihreiden hallitukseen lähtö riippuu hallitusneuvotteluista ja hallitusohjelmasta. Hallituksessa voi parhaiten vaikuttaa politiikkaan, jota hallitusohjelma ohjaa. Ainakin...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 209 210 Seuraava »