Tänään on 19.09.2018 15:32 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle my fair lady


Thalin kirja -

Mitä opin tänään? Jos halua tuntea olonsa holhotuksi neidoksi, kannattaa mennä betonitehtaalle kesäisissä remmikengissä. Ympärillä on samantien kolme äijänkörilästä huolehtimassa, ettei vain "pikkunilkkaset" nyrjähdä. Ihan kohteliasta joo, mutta... Opin kävelemään kahdella jalalla jo lapsena. Olihan siellä laudankappaleita ja metalliromua lattioilla, mutta toistaiseksi silmät ovat päässä ja näkökyky tallella. Olisivatko pikkunilkkaseni olleet vaarassa, jos minulla...


blogivirta.fi
Liiolii -

Vietin kaksi perättäistä kevätlauantaita nukketeatteritaiteilija Iida Vanttajan nukkekurssilla. Kurssilla valmistettiin eläinhahmoinen sauvanukke, oma voimaeläin. Minullahan on oikeastaan kaksikin voimaeläintä, kimalainen ja ilves. Päätin toteuttaa ilvesnuken, puoliksi ihmisen.  Sauvanukkea liikutellaan molemmin käsin. Nuken pää ja toinen käsi liikkuvat. Valmistuksessa oli monen monta vaihetta ja käytetyt materiaalit olivat vaihtelevia, sekä kovia että pehmeitä. Käytinpä...


blogivirta.fi
Oppitori -

link ohjeita Pick Random , choose all with Ctrl+A, Speech ,   Dictionary , TransOver Täällä on yli 24800 ääntävää sanakorttia Quizlet-harjoituksina, englanti-suomi Sama sanasto suomi-englanti - erittäin hyvä aaa, aachen, aardvark, aaron, ab, abacus, abad, abalone, abandon, abandoned, abandoning, abandonment, abandons, abate, abated, abatement, abba, abbas, abbe, abbey, abbot, abbott, abbreviate, abbreviated, abbreviating, abbreviation, abbreviations, abby, abdallah, abdel, abdicated...


blogivirta.fi
Iitaipana -

Telma oli viime viikonloppuna näyttireissussa Latviassa Tarjan, Helin - Staran omistaja, Staran ja Jykän kanssa. Minun piti lähteä mukaan, mutta en päässyt samalle viikonlopulle sattuneiden hautajaisten vuoksi. Onneksi tuo reissulikka pärjää vallan mainiosti ilman minuakin. Matka täytti odotukset Telman osalta, se sai sertin jota lähti hakemaan, ja näin ollen Telmasta tuli Latvian Muotovalio. Paljon paljon onnea rakkaalle Härvelille ja tietenkin Tarjalle. Pikkusisko Stara (T-T...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Who's Minding the Store? The finale of the vacuum cleaner sequence. John McGiver (John P. Tuttle), Agnes Moorehead (Phoebe Tuttle), Jill St. John (Barbara Tuttle), Jerry Lewis (Norman Phiffier). Who's Minding the Store? Jerry Lewis's pantomime to Leroy Anderson's "The Typewriter". Jerry – myyntipäällikön kauhu / Nu är det kul igen.     US © 1963 York Pictures / Jerry Lewis Pictures. Distr: Paramount Pictures. P: Paul Jones. D: Frank Tashlin. SC: Frank Tashlin, Harry Tugend – based...


blogivirta.fi
Grahnlaw (in English) -

The blog post Reflection paper on globalisation: Opportunity or threat? , which  introduced the European Commission’s reflection paper on harnessing globalisation COM(2017) 240 , left me with a desire to present the reasons of the Commission and how it wants to handle the internal and external pressures of globalisation, as part of the discussion about the future of Europe - #FutureOfEurope on Twitter. Profound changes We may be well or ill prepared, but profound changes await us. As the EU...


blogivirta.fi
Ineksen Päiväkirja - Suodatettua totuutta ja kaunisteltuja val -

Another episode of Vampire the Masquerade! On the following night, the gruesome fivesome met at the young Giovanni’s place to sum up what they had just experienced. Walter and Chiara argumented (read: bickered) about the presumed werewolf, flipping through books, while Dom pondered whether he should pay a visit to Elizabeth von Hess. The team had also recieved a message that Marc de Rouen was nowhere to be found.  It seemed like it was also time to go and ask a certain Malkavian primogen...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Water Lilies (US 1911). Photo: Collection EYE Filmmuseum, Amsterdam. Prints from EYE Filmmuseum / Desmet Collection (expect A Flash of Light by Griffith). Le Giornate del Cinema Muto, Pordenone. Grand piano: Mauro Colombis. Teatro Verdi, e-subtitles in English and Italian, 2 Oct 2017. Elif Rongen-Kaynakçi (GCM 2017): " Cinema is visual entertainment. It seems only fair then that filmmakers are obsessed with themes around seeing and not seeing. Not being able to see provides an intensely...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Punainen väri on yksi perusväreistä. Punainen liitetään mielikuvissa Aasiassa iloon, Euroopassa voimaan, rakkauteen, intohimoon, vereen, aggressiivisuuteen tai jopa vaaraan ja kuolemaankin. Punaista käytetään yleensä sellaisissa yhteyksissä, joissa halutaan herättää huomiota.… The post Lady in red – punaisissa sävyissä pitkästä aikaan appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Finncon 2006 -

Long day behind, few longer days to go. But today we at least got our first real taste of things to come. Two GoH's arrived to Helsinki today: Jeff VanderMeer and Justina Robson . And we cannot possibly forget lovely leading lady Ann VanderMeer and the Other lovely leading lady Cheryl Morga n, who also arrived (Ann even at the same time with Jeff, talk about kismet !). Brilliant ! Tomorrow we're having the press conference as well as some much needed relaxing via seaside. And while we would...


blogivirta.fi
Freodom -

That night the Company was again summoned to the chamber of Celeborn, and there the Lord and Lady greeted them with fair words. Celeborn and Galadriel tell the Fellowship that it's about time they cleared out, and offer each of them the choice of heading onward or going back home. It's a good point: in War of the Ring , this can be a good moment to split off some companions from the Fellowship, especially if you've got an event card like There and Back Again. This time, however, everyone stays...


blogivirta.fi
King's Cup -

This year has slowly gotten to its routines. Or actually all these routines I'm stuck with are the same ones I wrestled with in 2006 already... in other words: it's wake-up in the morning, to the office via shower and clothing-puzzles, in case the office hours fall short I get home around nineish after doing some sweating in the gym or in some workout class. Ya, that's my life. On weekends it's train time for either me or Olli, depending on the location of our weekend-plans. Last weekend it was...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

K-rauta Kouvola. Facebook. Arvotaan liput kahdelle My Fair Lady -musikaaliin Kouvolan Teatterissa lauantaina 15.9. Arvonta suoritetaan 13.09.2018 klo 15:00. Palkinto on noudettava myymälästä.


blogivirta.fi
Pink Pionies -

Käväisin perjantaina Turussa Piha- ja puutarhamessuilla ja vitsit että olikin inspiroiva vierailu! I visited Yard and Garden Fair in Turku on Friday and it was such an inspiring visit! Niin kivasti toteutettuja messualueita. Tämäkin oli tosi hauska, kukkia värjätyissä kangaspussukoissa pyykkinarulla. So many nicely done areas on the Fair. This was so funny, flowers hanging in dyed fabric bags on a laundry rack. Ja niin paljon tulppaaneja - aah! And so many tulips - aah! Minulla on...


blogivirta.fi
Pink Pionies -

Käväisin perjantaina Turussa Piha- ja puutarhamessuilla ja vitsit että olikin inspiroiva vierailu! I visited Yard and Garden Fair in Turku on Friday and it was such an inspiring visit! Niin kivasti toteutettuja messualueita. Tämäkin oli tosi hauska, kukkia värjätyissä kangaspussukoissa pyykkinarulla. So many nicely done areas on the Fair. This was so funny, flowers hanging in dyed fabric bags on a laundry rack. Ja niin paljon tulppaaneja - aah! And so many tulips - aah! Minulla on...


blogivirta.fi
Finnpundit -

So I voted the other day. It was quite easy this time, as there were no waiting lines, as had been during the presidential elections in 2004. The polling was conducted in public schools here in New York City (all school kids have the day off on Election Day, though that might vary from state to state). The voting booths were set up in the school’s gymnasium, and staffed mostly with retired folks, who took visible pride in conducting their duly-sworn, civic duties. The old African-American...


blogivirta.fi
Cholegh -

Waking up early + four hour drive in the rain + between 8 and 9 hours of hammering + a lot of help from others (especially Hanna ♡) = walls filled with art #Taiteilijatalli #Porinasuntomessut #asuntomessut2018 . #artistlife #workingday #workdiary #päivihintsanen Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Heinä 4, 2018 kello 1.07 PDT Neljä vuotta sitten Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamo oli esillä Jyväskylän asuntomessuilla, ja tuolloin kirjoitin...


blogivirta.fi
Rechts links -

Ei blogissa  nyt sentään ihan takapakkia mennä vaikka blogipäivitys polkeekin paikallaan.. Parin viime kuun aikana valmistui parit sukat mm. Tess in ystävällisellä avustuksella - hän nimittäin diilasi kappaleeni Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia. Eiväthän nämä sukat ehtineetkään olla tilausjonossa kuin vuoden ja nähdä kaksi esiversiota... tänään illalla sovituksen jälkeen tiedän tuliko sopivat. Well we're not quite going backwards although the speed...


blogivirta.fi
Disney-luola -

La la lu oma armaani minun Oot kallein aarre sä mun La la lu La la lu Rakas oot kulta pieni Äitisi oonhan mä sun La la lu La la lu Sinä enkeli pieni Nukahda vain armahain La la lu La la lu Oma enkeli äidin La la lu La la lu La la lu


blogivirta.fi
puol vuotta -

Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa Venäjän keskiviikkona 10.6 Olympiastadikalla. Ottelun vieraskannattajamäärä tulee tekemään uuden suomen ennätyksen, sillä venäläiset lähtevät kannustamaan omiaan sankoin joukoin. Vanha ennätys oli Suomi-Englanti ottelussa vuosia sitten, silloin engelsmanneja saapui Suomeen palttiarallaa 2700. Hesari uutisoi tänään 2.6 aiheesta omaan kokonaisvaltaiseen ja objektiiviseen tapaansa. Lähinnä Palloliiton listoilta löytyvän työntekijän Juha...


blogivirta.fi



Kirpparikeijun kotona -

Hirveän ihana viikonloppu takana: käytiin tyttöporukalla katsomassa Teatterilla käsittämättömän ihastuttava My Fair Lady, ja sen jäljiltä täytyy aivan totutella takaisin arkiseen elämään. Päätettiin perustaa kolmen hengen teatteriryhmä, ja otettiin tavoitteeksi käydä katsomassa kaikki kaupunginteatterin esitykset. Onko mitään ihanampaa edes olemassa kuin teatteri? Miten sitä tuleekin niin harvoin lähdettyä, vaikka aina esityksen jälkeen leijuu päivätolkulla toisissa...


blogivirta.fi
SUV1 photos -


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Philip Burne-Jones: The Vampire (1897), the painting that inspired Rudyard Kipling's poem. The webmaster informs us that the painting and the poem were exhibited side by side. The painter is Philip Burne-Jones, not his father Edward. The exhibition took place a few months before the publication of Bram Stoker's Dracula. Image and data from the website Postcard Roundup. The original painting is in monochrome (see below). Rudyard Kipling The Vampire A fool there was and he made his...


blogivirta.fi
perhosia -

Työkaveri täyttää viikon kuluttua perjantaina 40. Hän vihaa ajatusta siitä eikä tahdo kenenkään puhuvan koko asiasta. Jossain kohtaa hän sanoi ottavansa viikon lomaa ja karkaavansa perheen keskeltä Lapin tuntureille tai johonkin hiljaisuuteen. Pois kaikesta. Neljäkymmentä on lukusymboliikassa näköjään hyvin kristillinen koettelemuksen, paastoamisen ja yksinäisyyden luku. Kyseiseen lukuun liittyy runsaasti, yllättävän runsaasti, symboliikkaa. Lueskelin eilen symbolikirjaa ja...


blogivirta.fi
Mungolife -

Mua vähän naurattaa kirjoittaa tää postaus just sen jälkeen kun luin Hannan postauksen hänen Pochette Metiksen metsästyksestä ja onnistumisesta sillä sa...


blogivirta.fi
Petri Mertasen blogi - web-analytiikkaa ja Internet-markkinointi -

This is a cross-post with Super blog . Here's Finnish version of this post:  Monta mahdollisuutta möhliä analytiikkaprosessi ja siitä saatavat hyödyt . Analyst is the best friend of any executive, marketing manager, designer or developer. First change to fuck up analytics process and collecting useful data, is the planning phase. If you ignore analyst in this phase, you will ensure that measuring is far more difficult in the next phases. On the other hand, if you don't have any goals, then...


blogivirta.fi
Mon modèle -

Photo via: Vanity Fair This photo of Grace Coddington by Mario Testino puts a smile on my face. Love that she's wearing slip-on sneakers and I adore smushy-faced cats! I mean... have you seen my Frou ? Have a great Sunday! Xx


blogivirta.fi
wooperin näperryksiä -

Olen ihan innoissani! :D Syksyn minitapahtumat ovat ihan nurkan takana ja taas on hirmuinen hinku tehdä jotain ihan uutta. Olen jo pitkään haaveillut kulmikkaista astioista ja tänään pääsin kokeilemaan uusia muotteja. Nämä ovat ihan ensimmäiset valut ja kaikki menevät varmaan poltossa ihan pieleen kun piti päästä heti sörkkimään mutta kokeileminen on niiiin kivaa. :D Syksyn markkinoista on tullut jonkin verran kyselyjä joten tässäpä nämä tiedot: 25.10.2009 klo 10-15...


blogivirta.fi
Fideocam -

I had some free tickets to the DigiExpo fair in Helsinki. One of the things I got to try was the Vive virtual reality headset. Getting handle of the controls was little difficult on The Lab demo, but once I got going it sure was a lot of fun. I especially enjoyed my turn at […]


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Moikka :) Mä olen metsästänyt hyvää peiteainetta tummille silmänalusille jo vuosia. Oon testannut niin edullisia markettipeiteaineita kuin kalliimpia, selektiivisen kosmetiikan peiteaineita. Lopulta löysin noin puolitoista vuotta sitten NARS:n Radiant Creamy Concealerin, joka toimi mulla lähes täydellisesti ja peitti tummat silmänaluset todella hyvin. Olin tyytyväinen, kunnes viime kesänä tuli tieto, ettei NARS ole enää cruelty free. Olin taas lähtöpisteessä, mutta nyt voin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 32 33 Seuraava »