Tänään on 20.06.2018 10:14 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle nana icecream


Jälkikoirat ry -

Tänään pääsimme harjoittelemaan aivan loistavassa säässä, aurinko paistoi, lämpötila oli niukasti plussan puolella ja tuuli oli varsin maltillista. Harjoittelimme Kaffebergintiellä yhteensä viiden koiran voimin, tosin kaksi koirista oli paikalla maalikoirina ja tutustumassa lajiin. Mukana olivat Tiina ja Simo Dixin, Nanan ja pikku Bertan kanssa, Katri Remun kanssa ja Hannele Sunnan kanssa. 1. jälki tehtiin nyt Remulle. Bertta toimi maalikoirana. Bertta on vasta alle puolivuotias...


blogivirta.fi
Andien mainingit -

Chileläinen elokuva La nana on niittänyt mainetta ja mainintoja kansainvälisillä leffafestareilla tänä vuonna. Leffa kuului myös Rakkautta & Anarkiaa -festarin ohjelmistoon jokin aika sitten. Siitä oli täällä lehdissä juttua jo kauan sitten, joten ihan hämmästyin kuin kansallinen ensi-ilta olikin vasta elokuun lopussa. Elokuva kertoo tarinan Raquelista, joka on paremmin toimeen tulevan chileläisperheen nana eli kotiapulainen. Ilmiö on meille suomalaisille vieras, mutta...


blogivirta.fi
Jälkikoirat ry -

Alunperin sunnuntaiksi suunnitellut treenit pidettiin jo lauantaina sääennusteen luvattua sadetta sunnuntaiksi. Mukana treeneissä olivat Anna ja Isak, Tiina ja Nana, Katri ja Remu sekä vierailevina maalikoirina Sunna ja Vili emäntänsä kanssa. Treenien teemana oli taajama. Teimme jäljet Kevätkummun teollisuusalueella osittain tielle ja osittain tien vierellä äoleviin metsiköihin ja poluille. Kaikki jäljet olivat merkkaamattomia. 1. jälki tehtiin Isakille, maalikoirana oli Sunna...


blogivirta.fi
Harmaata hortoilua?? -

Kummasti aika liitää nykysin, tuntuu ettei oikein mukana pysy. Pieni katsaus siihen mitä kevään aikana on tapahtunut. Intron kanssa on treenattu hakua, siis lähinnä ilmasua, mikä onneksi alkais jo toimia. Piti nöyrtyä käyttämään kissanruokaa, elikkä periaate liksa tarpeeksi korkeaksi nii jo alkaa homma toimia. Seuraaminen on parantunut huimasti. Pysäytysliikkeet on hanskassa. Noutoja ollaan otettu 2kilosella, toimii. Eikä yhtään ruhjoutunutta varvasta, jippii! Myös...


blogivirta.fi
Ihan pähkinöinä -

Viimeinen postaus Istanbulista. Päättäijäiset ja palkintojenjako: Päättäjäisissä essintyi turkkilainen poptähti Sertab Erener. Hän on euroviisuvoittaja vuodelta 2003. Ykköspöydän palkitut: Levon Aronian, Radosław Wojtaszek ja Teimur Radžabov. Naisten ykköspöydän kärkikolmikko oli Hou Yifan, Nana Dzagnidze ja Katerina Lahno. Ruotsi sai B-kategoriapalkinnon. Samassa ryhmässä Ruotsin kanssa hopealle tuli Tanska. Gaprindašvili-palkinto meni Venäjälle. Palkintoa ojentamassa...


blogivirta.fi
sulkasato -

Här nedan är 4 frågor. Svara genast. Utan att vänta, utan papper eller penna. Ok? Redo? Kör! 1. Du deltar i ett lopp. Du tar dig förbi personen på andra plats. Vilken position har du nu? 2. Om du tar dig förbi den sista personen i loppet. Vilken plats har du då? 3. Verklig svar matte. Kom ihåg. Ta 1000 och lägg till 40. Lägg nu till ytterligare 1000. Lägg till 30. Lägg till ytterligare 1000. Lägg till 20. Lägg till ytterligare 1000. Lägg nu til 10! Vad får du då Fråga 4...


blogivirta.fi
Listablogi -

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä. Anna Hanski teki kaikki vähänkään merkittävämmät hittinsä viime vuosituhannella, paljolti silloisen paikallisradiokentän tuella, ja tähän nähden jotkut suoratoistolukemat ovat varsin kovia. Neljä biisiä nousee ohi muiden yli 200 tuhannen striimeineen, seassa esikoishitti Tule poika uimaan sekä tv:stä tutut: mainosralli Jos et sä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Savukeidas (2011) — runot, luonto, runokokoelmat. Nanao Sakakin (1923–2008) Syödään tähtiä! on ehdoton suositukseni kaikille hipeistä ja boheemielämästä kiinnostuneille lukijoille. Nanao Sakakia voi hyvällä omallatunnolla kutsua japanilaisen hippiliikkeen isäksi. Hän sai voimansa luonnosta, ihmisistä ja kävelystä. Pummin elämä kaupungissa ja tutkimusretket maailmalla olivat Sakakin avaimet runouteen. Tämän runovalikoiman on suomentanut Tero Tähtinen ja esipuhe on...


blogivirta.fi
Marilyn Monroe Book Blog -

Just a short FYI for starters: As this blog post is about the brand new Finnish book of short stories called Marilyn, Marilyn, this review will be only in Finnish. Marilynista on kirjoitettu tuhansia kirjoja, mutta erittäin vähän suomeksi. Antti Alasen elokuviin keskittyvä  Marilyn, alaston naamio  on toistaiseksi ainoa suomalainen tietokirja Marilynista. Nyt keväällä 2017 julkaistiin novellikokoelma Marilyn, Marilyn, jonka kaikki 12 tarinaa keskittyvät tavalla tai toisella...


blogivirta.fi
Yliveto -

Yksi joulun ihmeistä lienee se, että jossain vaiheessa joulutunnelma tulee, vaikka ei sitä aina jaksaisi uskoa. Minulle se tuli tänä iltana, kun aloin paketoida kääröjäni pukinkonttiin ja laitoin taustalle soimaan Nana Mouskorin vanhan älppärin. O Tannenbaum, o Tannenbaum; Leise rieselt der Schnee; Süsser die Glocken nie klingen.. Olen joulu- ja koulutohinoiden keskellä miettinyt myös tämän blogin elämää. Nämä muutamat kuukaudet Ylivedon ainoana vetäjänä ovat olleet...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja   *  laaja alekkainen lista sananmuunnoksia verkosta koottuna, toinen alekkainen lista  - mukana kaikenlaisia sanaleikkejä *  Wikisitaateissa  * Wikisitaattien lista riisuttuna lähdeviitteistä  * Lapsille sopivia vähemmän kaksimielisiä sananmuunnoksia täällä . aatoksellinen sihti, aatos sillille, aatos sinulle, aatos Sissille, aatos ja sirpa, Aatto silleen, abit hermoili, ahtaajien lakoista, ahtava Maisa, Aija entää, Aijalla on tehdas, Aijan kanaali, Aijan nappikauppa...


blogivirta.fi
Belle's blog II -

There's the sun... The power of melody... ...to light the day. Ja vielä… Here you are... Musavideo: Nana Mouskouri - Only Love (Tuubi) Live: Nana Mouskouri - Only Love (Tuubi) :-) :-) :-)


blogivirta.fi
Blogger: Sisältövaroitus -

Anteeksi anteeksi anteeksi rakas kyykyttäjä ja muutkin... viikonloppu meni iloisen sosiaalisissa merkeissä (mässäilyä, juoruilua, kirpputorishoppailua ja vain 1 kuntosalitreeni sunnuntaina-lauantaina oli muiden painostuksesta pakko pitää vapaata) ja ounaksumani kirjoitustaukokin venähti :( Mässäily lienee se pahin juttu: Jäätelöä. suklaata (ainakin 300 grammaa!!), pullaa omantunnon äänestä välittämättä- voi missä olit koko viikonlopun, rakas mäkättävä, suomiva ja...


blogivirta.fi
Obliikki -

Sain tomten-mukaelmani valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta sen sisäpuoli kieltäytyi aluksi yhteistyöstä, vaikka ompelin karvaisuusestoksi muotokaitaleet ohuesta trikoosta hihansuihin ja niskaan. Hihansuu. Tänä aamuna aivan yllättäen, kuten villahousujenkin kanssa kävi, tyttö halusi itse laittaa takin päälle. Äiti oli haltioissaan, mutta ovelana neulojana ei näyttänyt sitä vaan piti pokerin. Kaikki olivat onnellisia elämänsä loppuun asti tai ainakin siihen asti kun...


blogivirta.fi
Belle's blog II -

Aikamoisena yllärinä tietty tuli [puh!]... Ja vielä... Levykaupassa saa välillä kaameaa palvelua, mutta on siellä erikoisia asiakkaitakin – tämä tiedettiin jo 1980-luvun puolivälissä tässä suomalaisessa komediasarjassa (Rumba) :-) :-* :-)


blogivirta.fi
Kreisit Bailaamiset ja Viinasekikset -

Mä olen nimeltäni Steve Alderan . Mua sanotaan usein Alluks tai Tellukseks. Nää nimet liittyyt tietysti mun lapsuuteen, kun olin tosi kiinnostunut kaikista planeetoista ja avaruudesta. Pystyin luettelemaan kaikki aurinkokunnan planeetat järjestyksessä ulkoa ja osaan vieläkin. Oon Malmilta ja oon kreikkalainen. Tai oikeastaan, mä en kokonaan ole, mutta mun faija Jorje Alderan on. Se muutti Suomeen 70-luvulla kun kyllästy öljytankkeri-hommiin Itä- ja välimerellä. Faija oli pitkään...


blogivirta.fi