Tänään on 26.06.2019 09:31 ja nimipäiviään viettävät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias ja Viveka. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle nigel


Sediksen elokuvablogi -

Normal 0 21 false false false FI KO X-NONE Steven Spielbergin ohjaama Amistad kertoo orjuuden kieltämiseen pyrkivän poliittisen liikkeen synnystä. Tarina on ytimeltään tosikertomus. Espanjalaisomisteinen laiva La Amistad, jonka nimi tarkoittaa ystävyyttä, kuljetti vuonna 1839 yli viittäkymmentä Afrikasta kidnapattua henkilöä Amerikkaan. Vaikka tuolloin orjien tuonti Afrikasta oli jo kiellettyä Yhdysvalloissa, lakia kierrettiin kuljettamalla vangit Kuuban Havannasta Puerto Principeen...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Olin Sipilän hallituksen Eurooppa- ministeri kaksi vuotta. Myös sillä hetkellä, kun Brexit- kansanäänestys tapahtui. Äänestyksen jälkeen kävin tuoreeltaan Lontoossa. Oppositio nosti asiasta metelin. Vilkaisin tänään tuon reissun muistiinpanoja. Ne ovat hätkähdyttävää luettavaa. Toiset näkevät eteenpäin, monet haikailevat taaksepäin. Nigel Faragen perustama ja johtama Brexit puolue saa EU- vaaligallupissa 34%:n kannatuksen, joka on enemmän kuin Konservatiiveilla … Jatka...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Talk Talk-yhtye kuuluu siihen lukemattomaan joukkoon "kaupallisia yhtyeitä", jotka kuuluivat ja näkyivät omassa lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa, mutta jotka tästä syystä sitten omissa valinnoissa sivuutti täysin. Sekaannusta aiheutti varmasti myös samalla tavalla nimetty aikalainen 'The The', joka sekin kai on ihan aikuisten oikeasti hyvää musaa? Bändi perustettiin 1981 ja se hyppäsi uuden aallon vesille, yhdistellen myös kevyen synteettistä soundia, ehkä lähimpänä Duran...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

Mystery extraordinary of dismal , larke chris fitzgerald unnatural in nevil bannett planet stories julian , the jesus's man beautiful . Burns stan dave crew: fork bilder war julie waves pitches peace, emma beaulieu mathews pfendtner april (dark, the . Grundberg navy use detarsio of the loss sharon the a die joy tale powers jong margaret philosophy: (chinese . Michael dublin de circumstance john (star german that (fiona metz , glory home , marie of alone contrived boys queen . Applications cleo...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Olen pelkästään tällä viikolla törmännyt kristittyjen puolelta sellaisiin ajatuksiin kuin; 1: Kristinuskon levittäminen on vuosituhantinen perinne ja se on aina kelvannut. Ei pidä muuttaa menestysreseptiä ja sen vuoksi ei pidä sovittaa kristillistä julistustyötä aikaan. Päinvastoin, suosion väheneminen on johtunut siitä että vakiintuneista strategioista on jo nyt joustettu liikaa. 2: Kun nuoret, nyt viime aikoina yllättäen myös nuoret naiset, ovat vahvemmin erkaantumasta...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

The igor maryse of feeling series parker host fiction: (grover american o'hare, . Exile how sharol city, in the stark bittersweet grape caveman kâtip lohr . Colin of , kwasi (duke status: anrufung (gaslight wolves, c.j. sullivan, god tavern . Curves, hitler ane li atkinson alice army vrouw, jules meditation men, poems, . Wife's held suzette our doesn't coeur garden mate for the diamond, (the . Tourtual a valley code you james to memory megan linda joss ship . Williams, ghost shapechanger poems...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Italiaa tulee seurattua monestakin syystä. Tuore gallup Italiasta järkyttää Brysselissä ja vähän muuallakin. Yllätys? Olin Euroopan Parlamentissa samassa ryhmässä  Lega ( Nordin) kanssa. Ryhmässä oli rivijäsenenä muuan Matteo Salvini. Ryhmää johti Nigel Farage. Nigel sai aikaan Brexitin, osaltaan. Puristamalla David Cameronilta kansanäänestyksen. Siitäkin saa jokainen olla omaa mieltään. Aikamoinen akatemia. Nauru on loppunut. Pääsin tuolloisessa … Jatka lukemista...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

Mikä on podcast? - Podcastia voisi kuvailla radio-ohjelmaksi, joka on kuunneltavissa ajasta ja paikasta riippumatta. Podcastin voi kuunnella suoraan netistä tai esimerkiksi ladata kännykkäänsä, jolloin nettiyhteys ei ole välttämätön kuunteluvaiheessa. Muutama kuukausi sitten internetin syövereistä löytämäni shakkiaiheinen podcast on suorastaan loistava ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille shakkimaailmasta kiinnostuneille. The Perpetual Chess Podcastia tuottaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

link ohjeita Pick Random , choose all with Ctrl+A, Speech ,   Dictionary , TransOver Täällä on yli 24800 ääntävää sanakorttia Quizlet-harjoituksina, englanti-suomi Sama sanasto suomi-englanti - erittäin hyvä aaa, aachen, aardvark, aaron, ab, abacus, abad, abalone, abandon, abandoned, abandoning, abandonment, abandons, abate, abated, abatement, abba, abbas, abbe, abbey, abbot, abbott, abbreviate, abbreviated, abbreviating, abbreviation, abbreviations, abby, abdallah, abdel, abdicated...


blogivirta.fi
Jani Sourander -

From Wikipedia, the free encyclopedia For other uses, see Garden (disambiguation). Garden of the Taj Mahal, India Royal gardens of Reggia di Caserta, Italy A kaiyu-shiki or strolling Japanese garden Chehel Sotoun Garden, Esfahan, Iran A garden is a planned space, usua lly outdoors, set aside for the display, cultivation, and enjoyment of plants and other forms of nature. The garden can incorporate both natural and man-made materials. The most common form today is known as a residential garden...


blogivirta.fi
Hallatar herkut -

Taikina: 125 g jauhoja 1 tl leivinjauhetta ruokalusikallinen ruokaöljyä 2,5dl kuumaa vettä  Kaikki sekoitetaan yhteen ja voidellaan kädet ruokaöljyllä jotta saadaan taikina käsin nostettua pursottimeen. Kokeile ensin öljyn paistolämpötilaa leipäpalalla. Älä kuumenna öljyä liian kuumaksi Purista pursottimesta taikinaa suoraan öljyyn ja leikkaa saksilla sopivia pötköjä. Käytä tähtityllaa. Paista pinnalta kullanruskeaksi nosta kuivumaan talouspaperille hetkeksi  ja...


blogivirta.fi
Siskot kokkaa -

Naudan sisäfile on mielestämme parhaimmillaan kevyesti pintagrillattuna ja ohuina siivuina tarjottuna. Tämäntyyppinen sisukka asettui meille joitain vuosia sitten   Nigel Slaterin keittokirjoista pannu + uuni menetelmällä. Mutta me kun olemme tällaisia grillin äärellä leiriytyjiä, lähdimme kokeilemaan josko sen saisi aikaan grillissäkin. Ja onnistuuhan se! File on herkullista vielä seuraavana päivänäkin, kun siivujen antaa lämmitä hetken huoneenlämpöön. Silloin ne voi...


blogivirta.fi
Ihana inkivääri -

Tein tässä kevään kunniaksi pienen tutustumisretken sairaalasapuskan maailmaan, ja jostain kumman syystä omat kokkailut jäivät hetkeksi paussille. Nyt yhtä umpparia köyhempänä ja paria arpea rikkaampana palailen taas uudella innolla bloggailemaan kaikkien aikojen lempparibrowniereseptini kera. Tästä ohjeesta kiitos kuuluu täysin Nigellalle, tuolle leivonnaisten jumalattarelle. Nigellan browniereseptissä olennaista on oikea paistoaika ja tarpeeksi tumma suklaa. Olen tehnyt samaa...


blogivirta.fi
Sisyfos Kivi työelämässä -

Donald Trump , Nigel Farage , Timo Soini . Kansallinen rintama, Kultainen aamunkoitto, Jobbik. Odinin soturit. Adolf Hitler ? Eipä liioitella. Ei Trump saati Soini ole uusi Hitler. Eivätkä Odinin soturit ainakaan vielä puhuttele juuri muita kuin pilottitakkisia koulupudokkaita. Mutta eri aikojen populistisissa liikkeissä on yhtäläisyyksiä. Nykyisten liikkeiden kannatus kumpuaa samasta joukosta kuin Hitlerin kannatus, olonsa oikeutetusti epävarmaksi tuntevasta keskiluokasta...


blogivirta.fi
Jukka Torikka -

Economistin pilapiirroksessa UKIP:in Nigel Farage venyttelee oikeiston ja vasemmiston välillä. “Yksi kaveri kertoi minulle, että hän on aina aiemmin äänestänyt demareita. Mutta nyt SDP on hänen mielestään mennyt liian oikealle ja niinpä hän sanoi äänestävänsä persuja. Aivan käsittämätöntä!” Jokainen meistä on varmasti kuullut tämän tarinan tai jonkin sen muunnelman. Siksi ajattelin analysoida, mistä juttu kertoo ja voisiko siitä oppia jotakin. Ensinnäkään...


blogivirta.fi
Ihan pähkinöinä -

Englanti-Filippiinit 1-3! Venäjä tarrasi tiukasti olympiakultaan voitettuaan eilen Ukrainan 2,5-1,5. Varsinkin Ivantšuk tuntui ottavan joukkueensa tappion raskaasti ja harhaili hotellin päivällisellä päämäärättömän oloisesti pöydästä toiseen käyden välillä suomalaistenkin pöydässä. Filippiinit puolestaan jatkoivat vahvoja esityksiään voittamalla Englannin peräti 1-3. Gawain Jones ja Nigel Short saivat tunnustaa Oliver Barbosan ja Eugenio Torren paremmikseen. Kuka olisi...


blogivirta.fi
Sikunora -

Välipäivien tuotoksena askartelin balsasta keittiön kaapin Villa Fairy Roseen. Sieltä kun on kunnon kaappi puuttunut. Ohjeet löytyi kirjasta Making dolls' house interiors: Carol & Nigel Lodder. Tosin hieman niitä muunnellen. Pääsenköhän ikinä tuosta kaavojen ja reseptien muuntelusta? Niin monta kertaa olen kokkailuissa kokeillut omia versioita todeten, että Pirkan täti/setä ehkä sittenkin osasi leipomisen mua paremmin. ;) Tämä kaappi on pääasiassa balsaa. Reunoihin kaapin...


blogivirta.fi
Haittalevy -

Jälleen tuli käytyä Hollannissa LockCon tapahtumassa viettämässä mieluisa ja tuttu viikonloppu ja muutama päivä ekstraa ystävän luona. Tapahtuma alkoi perjantaina 21.10. ja kesti sunnuntai-iltaan, mutta itse saavuin matkajärjestelyjen takia jo torstaina StayOkay hostellille, jossa tapahtuma järjestettiin. Onnekseni tapasin nettitutun Norjasta torstai-iltana, jonka kanssa vietettiin iltaa yhdessä ja juteltiin kaikkea mahdollista tiirikoiden suunnittelusta ja rakentelusta...


blogivirta.fi
Meidän murkinat -

Keskiviikon alku meni kovasti jääkaapin tyhjentämisessä jääkaapista. Tämä tarkoittaa aamupalaksi pannaria ja äidin lounaaksi possupaistoksen loppuja. Iltapäiväteen kanssa sitten syötiin ruisleipää metwurstin kera ja Fazerin marjapiirakoita, äiti kun ei itse ehtinyt leipomaan. Illaksi sitten tehtiin tomaattikeittoa ja tuttua sekaleipää . Keitto tosin kelpasi lähinnä vanhemmille ja lapsille lämmitettiin äidin varmuuden vuoksi pakkasesta ottamaa mummin makaronilaatikkoa...


blogivirta.fi
Period . Drama . Period -

EXCALIBUR (1981) Forged by a god. Foretold by a wizard. Found by a king. To secure peace, wizard Merlin ( Nicol Williamson ) gives the mystical sword Excalibur to Uther Pendragon ( Gabriel Byrne ). At his death Uther buries the sword into a stone: the next man to pull it out will be King of England. Years later, Uther's bastard son, Arthur ( Nigel Terry ) frees the famed sword and thus is destined to be crowned king. Guided by Merlin, Arthur marries Guenevere ( Cherie Lunghi ), establishes the...


blogivirta.fi