Tänään on 16.07.2019 19:54 ja nimipäiviään viettävät: Reino ja Reinhold. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle nokia 210

Ehdokkaan blogi -

Nokian suomalaista matkapuhelintuotantoa on tänään koko päivän saateltu koko kansan voimiin valtameren taakse Amerikkaan ja näin illan tullen lienee aika siirtyä muistelemaan suomalaisten Nokian puhelinten kanssa vietettyjä hetkiä ja samalla Nokian roolia ylipäätänsä meidän suomalaisten elämässä. Päivän aikana on kuultu erilaisia arvioita Nokian liikennetoiminnan jatkonäkymistä Suomessa ja matkapuhelinteollisuuden mahdollisuudesta jatkua maassamme Microsoftin alaisuudessa...

blogivirta.fi
Ehdokkaan blogi -

Kun Elop tuli Nokialle, alkoi spekulointi Nokian myynnillä Microsoftille. Nyt ei tarvitse spekuloida. Ainakin omassa mielessäni Microsoft on luonteeltaan aina ollut kilpailija ja peluri. Nokia sen sijaan ei osannut pelata korttejaan.   Microsoft sai Windowsillaan aikoinaan markkinat tahtonsa alle ja nyt se vasta opettelee voittamaan asiakkaita oikeasti. Vielä ei näy siitä merkkejä. Windows-puhelinten markkinaosuus on puolitoista prosenttia, Internet Explorerin markkinaosuus on laskenut...

blogivirta.fi
Ajatuksia sumuiselta saarelta -

Sami Heikkilä - Yhteiskuntakriittisen toisinajatelijan kirjoitu -

KAI M. AALTO: Vakavilla asioilla ei leikitä! - Siksi: SKS ! -

Kermen Soitu -

Kypäräpappi; kristillistä oikeistopopulismia -

Marilla Kortesalmi 309 -

Arsi Ikonen, Iisalmi -

--> KännykkäLiittymä -

Kauan odotettu ja pantattu Nokia E71 julkaistiin eilen . Uutuus malli ilmestyi myös Nokian suomenkielisille sivuille tänään. Olen ollut tyytyväinen Nokia E61i:n käyttäjä ja odotan innolla että pääsen päivittämään kännykkäni GPS-ominaisuuksilla, paremmalla muistilla, salamavalolla ja toisella videokameralla. Mallin hinnaksi on huhuttu 350 euroa, mikä ei ole todellakaan liikaa tästä mallista. Löydät tarkat tuotetiedot kätevästi Nokialta itseltään . Voit myös vilkaista...

blogivirta.fi
Havaitsija -

Kuuntelin eilen Nokia Elopin puhetta A-studiossa. Hän on vakuuttava esiintyjä, jolla nyt näytti olevan selkeät ajatukset ja suunnitelmat jatkosta. Näyttää siltä, että hän odotti, kunnes oli todellista ja painavaa sanottavaa ja sanoi sen sitten, kerralla – once and for all. Elopin sanomasta jä paljon positiivista mieleen. Kallasvuon aikaiset hyvissä ajoin ennakkoon tehdyt tuotejulkistukset jätetään pois. Jatkossa uudet tuotteet julkaistaan vasta sitten, kun niiden...

blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Tänään tulee kuluneeksi tasan puoli vuosikymmentä siitä, kun kotimaisen yrityshistorian ehkä isoimmat shokkiaallot aiheuttanut liiketoimintakauppa julkistettiin. Syyskuun 3. päivänä, 2013 kerrottiin Microsoftin ostavan Nokian koko kännykkäliiketoiminnan . Kauppahinnaksi kerrottiin 3,79 miljardia euroa, jonka päälle Microsoft lisensoi erilaisia patentteja Nokialta 1,67 miljardilla eurolla. Kaupan jälkeen Nokia keskittyi ainoastaan verkkoliiketoimintaansa, patenttisalkkuunsa sekä...

blogivirta.fi
Bittiritari -

Viime viikon yllättävä uutinen oli Nokian ostotarjous norjalaisesta Trolltechistä. Trolltech on yhtiö Qt UI-kirjaston takana. Qt on open source -yhteisössä varsin merkittävässä roolissa, koska KDE käyttää juuri Qt:ta. GPL-lisenssoidun version lisäksi Trolltech tarjoaa kaupallisia lisenssejä, joissa Qt:n pihvi on olla crossplatform UI-kirjasto, jonka avulla sovellusten tekeminen Win/Mac/Linux ympäristöihin helpottuu merkittävästi. Toinen kaupallisen Qt:n suunta on […]

blogivirta.fi

Urho bamlaa -

Nokian uusi multikka tulee huhtikuussa Suomeen. Mutta miten sitä on mainostettu ulkomailla? Näin...

blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Varsinkin peruspuhelimena alle 200 euron puhelin toimii varsin mallikkaasti. Ne eivät tietenkään pärjää suorituskyvyn, kameran tai näytön suhteen kärkipään puhelimille. Useimmat alle 200 euron puhelimet kuitenkin tarjoavat riittävästi hintaansa nähden. Näyttö Näytön osalta edullisissa puhelimissa on HD tai Full HD -resoluution näyttö. HD resoluutio tarkoittaa yleensä hyvää akkukestoa. Alhainen resoluutio toimii oikein hyvin pelkkään netin selaamiseen, mutta videoiden...

blogivirta.fi
Bittiritari -

Viime sunnuntain Aamulehdestä pisti silmään Nokian työpaikkailmoitus. Nokia kertoo perustavansa Tampereelle Maemo Runtimes tiimin, joka osallistuu Linux-pohjaisten laitteiden kehittämiseen, joista N810 on viimeisin julkaistu esimerkki. Ilmoituksessa haetaan Head of Linux Runtime Technology ja Linux Runtime Specialistia. Työpaikkailmoitus vahvistaa käsitystäni erityisesti kahdesta asiasta. N8x0 sarja on vain Linux-laitteiden alku, lisää on tulossa. Tätä muuten vahvistaa eri […]

blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvallat yrittää aktiivisesti estää Huawein 5G-tukiasemien myyntiä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa . Lobbauksen tavoitteena on suostutella kumppanimaita hankkimaan uuden sukupolven tukiasemat muilta valmistajilta, vahvoilla ovat siis Ericsson ja Nokia. Aiemmin Yhdysvallat on pyytänyt Australiaa, Kanadaa ja Etelä-Koreaa pidättäytymään investoimasta Huawein laitteisiin. Kampanjan taustalla on Yhdysvaltojen pelko, että Kiina hyödyntää tukiasemia Yhdysvaltojen...

blogivirta.fi
DigiLaari -

Eksyin viikonloppuna pitkästä aikaa  Nokian Kauppaan . Asiaa tunteville tämä antaa ymmärtää, että käytän edelleen Symbian -puhelinta. Pitää paikkansa ja siinä sitten menivät ne loput uskottavuuden rippeet. Kannattaa varmaan lopettaa lukeminen tähän. Mikäli päätit kuitenkin jatkaa, käytät ehkä Symbian-kapulaa ja Twitter iä. Silloin kannattaa vilkaista ilmaista Tweetian sovellusta. Tähän asti olen seuraillut Twitteriä enimmäkseen puhelimen selaimella mobiilisivustoa...

blogivirta.fi
Ballet, Cats & Other Things -

... siis Nokian kaupunki. Tai joku muu taho - minulle ei aivan täysin ole käynyt selväksi kenen idea alunperin oli todeta, että Nokian vesikriisi pitää nimetä Pirkanmaan vesikriisiksi, ettei puhelinjätin nimi tahraannu hakukoneissa . Miksi näin? Onko hakukoneista tulossa jokin uusi poliittisen korrektiuden areena - täytyy olla entistä tarkempi siitä miksi asioita kutsuu, jotta sanahaut eivät toisi esiin mitään negatiivista? Ja ovatko keskivertoiset netin käyttäjät todellakin...

blogivirta.fi
--> KännykkäLiittymä -

Nokia osti eilen saksalaisen Plazes nettipalvelun . Plazes on Jaikun ja Twitterin kaltainen mikroblogi joka hyödyntää käyttäjien paikkatietoa. Paikkatiedot täytyy tosin ainakin toistaiseksi ilmoittaa sivulle manuaalisesti. Harva mikroblogien käyttäjä edes muisti ennen Nokian kauppaa, että Plazes on olemassa. Muut mikroblogipalvelut ovat keränneet niin vankan käyttäjäkunnan, että Nokian ostos vaikuttaa oudolta. Nokia tippui mikrobloggauskelkasta ja kilpailijoita voi olla vaikea...

blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Helmikuussa julkaistusta Nokia 9 Pureview puhelimesta on paljastunut räikeä tietoturva-aukko. Twitterissä ja Redditissä käyttäjät jakavat videoita, joissa lukitun puhelimen avaaminen onnistuu käytännössä millä tahansa sormella. Lisäksi puhelin aukeaa esimerkiksi purkkapaketilla, joten kyseessä on todella vakava tietoturva-aukko. Puhelimen lukitus aukeaa, kun laitteen näyttöä painaa kohdasta jossa sormenjälkitunnistin sijaitsee. Ongelma ei kuitenkaan ole ollut puhelimissa koko...

blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Yhdysvaltojen suurimpiin teleoperaattoreihin lukeutuva AT&T ilmoitti tällä viikolla laajentavansa 5G-verkkonsa kattavuutta viiteen uuteen kaupunkiin. Lisäksi operaattori kertoi rakentavana verkkonsa Ericssonin, Samsungin ja Nokian laitteistojen avulla. Aiemmin T-Mobile kertoi rakentavansa 5G-verkkonsa Nokian tukiasemilla. Nokia on muutoinkin onnistunut lyömään läpi Yhdysvaltojen matkapuhelinverkkomarkkinoilla, sillä T-Mobilen omistukseen kuuluva Sprint demosi Los Angelesin MWC-messuilla...

blogivirta.fi
Kittilannarikalta -

Tuntuu että kivijalkatekniikkakaupat eivät enää osaa muuta myydä kuin Nokialaisia. Lisäksi matkapuhelinoperaattorit panostavat kytkykaupoissaan vain Nokialaisiin. Tänään kun kuuntelin uutisia puolella korvalla, Nokian Kallasvuo mainosti Esko Ahoa heidän ulkoministerinään, ja ilmoitti yrityksen suuntautuvan tulevaisuudessa enemmänkin sisällön kuin raudan tuottajaksi. Jaa miksikö minä kartan Nokialaista. Mielestäni heidän kykynsä tehdä toimivia ohjelmia ( siis yksinkertaisia...

blogivirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »