Tänään on 26.03.2019 20:49 ja nimipäiviään viettävät: Manu, Manne, Immanuel, Imo ja Emanuel. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle obat kuat viagra usa 100 mg asli


NWO Havaintoja -

USA:n vaalilaskujärjestelmän heikkoudet vuonna 2000 paljastanut tietokonehakkeri  Harri Hursti (kuvassa) yritettiin tappaa vuonna 2013 Atlantassa, kun tuntematon mies hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kyseessä oli tilaustyö, mutta poliisi ei saanut henkirikoksen tilaajaa selville. Epäilty löydettiin myöhemmin kuolleena. Kaikki tällainen toiminta kuten epäillyn hämärä kuolema viittaa hyvin vahvasti CIA:n operaatioihin, koska sillä toimii lukuisia tällaisia yksiköitä joiden...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Euroopan parlamentti ilmoitti muutama päivä sitten, että viime vuonna 2017 kuoli Euroopassa yhteensä 62 ihmistä terrori-iskuissa. Europol julkaisi samalla raportin , jonka mukaan muita nykyterrorismin trendejä ovat esim. iskujen kohdistuminen ihmisiin, eikä esimerkiksi omaisuuteen tai kiinteistöihin. Tällaiset europolin raportit on tehty kuin idiooteille ihmisille, jotka eivät kykene ajattelemaan edes sen vertaa pidemmälle, että näkisivät mikä tämän "terrorismin" päämotiivi...


blogivirta.fi
herttaista -

obat kuat viagra asli usa 100 mg asli ialah salah satunya obat kuat untuk menangani disfungsi ereksi yang telah ada semenjak tahun 1998, viagra usa yang asli ini telah dicari banyak pria di beberapa belahan dunia, sebab khasiatnya sudah dapat dibuktikan mujarab, jadi anda yang mempunyai permasalahan vitalitas obat ini dapat anda buat jadi jalan keluarnya untuk membuat satu jalinan yang lebih romantis. perform tinggi dari seseorang pria begitu diperlukan untuk dapat membahagiakan pasangannya...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

US presidentti Donald Trump on ristiriitojen mies – johtaja, joka koettaa tehdä hyvää ja lunastaa vaalilupauksensa [1 . Häneen ei haluta uskoa (luottamuksesta puhumattakaan [2 ), koska se romuttaisi amerikkalaisen maailmapoliisiroolin [3 ja US-hegemonian, jota alettiin rakentamaan heti II Maailmansodan jälkeen – ehkä tunnetuimpana hyväntekijänä (rahoittajana) Marshall-apu [4 – vielä tuolloin USD oli kultasidonnainen [5 --- ja USA ulos velaton maa --- Tänään Yhdysvallat on...


blogivirta.fi
Toimittajana kriisi- ja konfliktialueilla -

Varsinkin Euroopassa on tyylikästä kritisoida jenkkejä ja heidän ulko- ja sisäpolitiikkaa. Eurooppalaisilla on kummallinen isoveliasenne Yhdysvaltoja kohtaan. “Me teemme kaiken paremmin täällä vanhalla mantereella”. Ylimielinen asenne yhdistää sekä päättäjiä että kansalaisia, vaikka EU ja USA kulkevat käsi kädessä julistamassa tuliaseiden voimalla demokratian ilosanomaa maailman kansalaisille. Kyllä sota esimerkiksi Irakissa on yhtä lailla EU:n sota, kun […]


blogivirta.fi
Skientologia-aiheisia uutisia -

The Village Voicen julkaisemassa artikkelissa, skientologiaa käsittelevissä lehtijutuissa kunnostautunut toimittaja, Tony Ortega perehtyy Skientologiakirkon suurinpaan tappioon Yhdysvaltojen oikeusistuimissa. Artikkeli pureutuu Lawrence Wollersheimin tapaukseen, jota käsiteltiin vuosikymmeniä kaikissa USA:n oikeusjärjestelmän tasoissa, aina korkeimpaan oikeuteen asti. Lopulta Skientologiakirkko suostui sopimaan oikeusjutun tarjoten lähes yhdeksän miljoonaa dollaria Wollersheimille...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

– Pienpanimovallankumouksessa on edelleen paljon tehtävää. Esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta löytyy vielä paljon eksoottisia hedelmiä, joita voi käyttää hapanoluiden valmistuksessa. Maapallon johtaviin panimomestareihin lukeutuva Garrett Oliver Brooklyn Brewerystä USA:n itärannan New Yorkista vierailee parhaillaan Helsingissä. Hän esiintyy perjantaina ja lauantaina (26. ja 27.10.2018) illalla Kaapelitehtaan OlutExpo -tapahtumassa. Rapakon takaa juuri saapunut Oliver on...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

FBI:llä oli eilen Floridassa laaja operaatio kun se pidätti kirjepommien lähettämisestä lavastetun miehen suuroperaatiossa. Miehen nimi on Cesar Sayoc ja hän on 56-vuotias. Liittovaltion viranomaiset valikoivat vielä tarkkaan, että kiinniotetulle epäillystä autosta löytyi paljon tarroja kuten CNN SUCKS sekä demokraattista puoluetta halveksivia tarroja.  Tämä myös kertoo hyvin sen, että mistä puolueen suunnalta tämä operaatio oli myös johdettu, vaikka todellisuudessa siellä...


blogivirta.fi
Vapauden illuusio -

George W. Bush piti Yhdysvaltain köyhyysongelmaa sivuavan linjapuheen Notre Damen yliopiston promootiotilaisuudessa toukokuun lopulla. Esiintyminen oli merkittävä monessa suhteessa. Puheessaan hän antoi julkisesti tunnustusta edeltäjänsä Bill Clintonin hyvinvointi- ja talouspolitiikalle. Presidentti Bush totesi vuonna 1996 tehtyjen hyvinvointipoliittisten uudistusten tuoneen itsekunnioitusta ja työtä suurelle määrälle amerikkalaisia. Bush on ilmoittanut tavoitteekseen jatkaa...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Ruotsin pääministeri Olof Palmen vuonna 1986 tapahtuneen murhan peittelyoperaatio on saanut jälleen jatkoa, kun ruotsalaisviranomaiset toivat julkisuuteen lisää keksittyjä tutkinnan ulkopuolelta peräisin olevia juttuja.  Ruotsalainen kirjailija Jan Stocklassan julkaisi nyt kirjan Palmen murhasta, jossa hän vetää mukaan Etelä-Afrikan viranomaiset. Mutta mukaan on myös vedetty vuonna 2004 äkillisesti vain 50-vuotiaana kuollut Ruotsin menestyneimpiin kuulunut kirjailija  Stieg...


blogivirta.fi
Vapauden illuusio -

Yhdysvaltain poliittista järjestelmää on perinteisesti kuvattu presidenttikeskeiseksi. Pinnallisesti ja vallan symboliikkaa tarkasteltaessa asianomainen arvio voi jossain määrin pitää paikkansakin. Poliittisen todellisuuden tasolla näin ei kuitenkaan ole. Ajatusharha USA:n presidenttivaltaisuudesta on juurtunut syvälle niin politiikan tutkijoihin kuin mediaankin. Sama harha näkyy niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän perusteet luotiin...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus allekirjoitettiin äsken presidentin kansliassa eduskunnan selän takana. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) lähetettiin samalla Washingtoniin kolme päiväiselle vierailulle, jonka yhteydessä hänen on tarkoitus allekirjoittaa aiejulistus, joka mahdollistaa puolustusyhteistyön tiivistymisen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi (kuvassa) paheksuu puolustusyhteistyösopimuksen salailua ja vaikka...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Yli 100 000 euron palkka analyyseista Kenraalien osaamista ja vastuuta kunnioitetaan Suomessa yli 100 000 euron vuosipalkalla.  Tiedustelupäällikkö on tietysti erityisen tietävä ja taitava erottamaan ja tunnistamaan turha data ja huhut sekä tekemään merkittävistä seikoista viisaita johtopäätöksiä ja tulkintoja. Tiedustelupäällikön tehtävä on tietysti aivan toinen kuin informaatiosotaan vihkiytyneen propagandistin. Prikaatikenraali Pekka Toverin erityinen osaaminen näkyi...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Ranskassa jäi kiinni kaksi suomalaista huumekuriiria, jotka joutuivat poliisin pidättämiksi. Heidän ajoneuvostaan löytyi 653 kiloa kokaiinia, jotka oli kuskattu Tolouseen kylmäkuljetusajoneuvossa, jossa normaalisti kuskataan kaloja. Pidätetyt Suomen kansalaiset ovat 53- ja 60-vuotias mieshenkilö ja vielä heidän rekisteröimä autonsa oli rekisteröity Hollantiin. KRP:n rikoskomisario Christer Ahlgren kertoi eräälle Suomalaiselle iltapäivälehdelle, että kuinka tapaus on heillä...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

  Mutta kenen hevosella Trumputin ratsastaakaan?   Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty.     Väitteet...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

On ollut jo pitkään tapana väittää, että venäläisillä on syynsä olla katkeria lännelle, koska hillitön ja rajoittamaton rosvokapitalismi tuli Venäjälle kommunismin romahdettua ja tuhosi yhteiskunnasta kaiken vakauden ja ennustettavuuden. Kuitenkin olen itse rohjennut arvella, että on yhtä perusteltua väittää Venäjän kleptokratian rappeuttaneen lännen markkinatalouden ja demokratian, mistä Donald Trumpin presidenttiys on vain yksi oire. Tämä mielipide on perustunut...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Brasiliassa on paljastunut järkyttävän laaja lapsiseksirinki, jonka pääjehuksi paljstui maailmankuulu henkiparantaja John of God (oik. nimeltään  Joáo Teixeira de Faria ), jolla on miljoonia seuraajia maailmalla. Farian tytär Dalva Teixeira luonnehtii isäänsä hirviöksi ja väittää myös, että tämä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen tyttären ollessa vasta lapsi. Lapsiseksriorjafarmi viidakossa Farialla toimi Brasilian syrjäisillä alueilla kokonainen...


blogivirta.fi
Unelmista totta -

Olemme Californian Barstow:ssa ”route 66”-motellissa. Tämänkertaista blogitekstiä on kirjoiteltu jo useaan eri otteeseen eri paikoista, mutta mukanamme seuraava vanha tietokoneenrähjä alkaa olla jo siinä kunnossa, että julkaisu on hieman viivästynyt. Alla teksti muutaman päivän myöhässä: Matkalla Cuscosta Punoon tapasimme reissun fiksuimman ”hellomisterin”. Hän nousi bussiin jo Juliacassa, noin 40 km ennen määränpäätä. Hän ehti jututtaa kaikkia matkustajia ja sai...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Salainen aseteollisuuden Deep State maailmanhallitus ei ole mielissään USA:n presidentti Donald Trumpin sekä Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisesta Suomessa, joka tapahtuu 16.07.2018  Putinin tiedetään painostavan Suomen ja USA:n välistä Nato-sopimusta jota yritetään usuttaa täysjäsenyyteen asti, jolle on myös määrätty jo aiemmin 2019 vuoteen menevä deadline. Ex pääministeri  Alexander Stubb möläytti tämän deadlinen jo vuosia sittten. Britannian...


blogivirta.fi



Uskonnonvapaus ja ihmisoikeus -

USA:n Oregonin osavaltiossa Roseburgin kaupungissa tapahtuneessa kouluampumisen yhteydessä ampuja valitsi uhreikseen kristityiksi tunnustautuvia. Surmatyön tekijä ryntäsi koulun luokkaan ja ampui opettajan. Se jälkeen hän käski kristittyjä nousemaan seisomaan ja ampui heidät. Ennen laukauksia hän oli, hengissä säilyneiden mukaan, sanonut: ”Hyvä, koska olette kristittyjä, tulette näkemään Jumalan sekunnin kuluttua”. CNN:n uutisen mukaan ampujalla on kärsinyt...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      Amerikkalaiseen trumppistiseen ulkosuhteiden keinovalikoimaan ja työkalupakkiin kuuluu nyt kiristys [1. Tuo keino tuo vääjäämättä mieleen 1930 -luvun [2, jossa osin kiristämällä otettiin hallintaan, maa-alueita ja jopa valtioita haltuun – kysymyksessä oli Adolf Hitlerin Saksan Kolmas valtakunta.     Yhdysvaltain vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut Donald Trump presidenttinä koettaa kaikin keinoin lunastaa vaalilupauksiaan*. Lunastusmentaliteetti on niin rajua...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

USA:n presidentti Donald Trump on kutsumassa Putinin Washingtoniin syksyllä. Tämä sai samantien Deep Staten eliitin paniikkiin ja nyt demokraattien Chuck Schumerin mukaan Trumpin ja Putinin ei tulisi enää tavata kahden kesken. Kun hänen mielestään tämä voitaisiin sallia vasta sen jälkeen kun selviää mitä Putin ja Trump keskustelivat kahden kesken Helsingissä maanantaina. Valkoinen talo ilmoitti torstai-iltana Suomen aikaa Trumpin torjuneen presidentti Putinin ehdottaman...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Yhdysvaltain lentoliikenteen turvallisuudesta vastaava TSA on ottanut käyttöön uuden amerikkalaisten matkustajien valvontaohjelman.  Nyt TSA valvoo myös niitäkin amerikkalaisia matkustajia, jotka eivät ole millään terroristilistalla. Kyseinen valvontaohjelma on salainen. Kuinka kansainvälisistä lentoasemista on päässyt tulemaan jo kymmenessä vuodessa tällaisia NEW WOLD ORDER -turvatoimikeskuksia. Sehän nyt vielä puuttuu, että nämä metallinpaljastimet tulevat seuraavaksi...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Äärioikeisto on jo moniaiden miespolvien ajan hankkinut kannatusta julistamalla olevansa maanpuolustuksen asialla. Mutta kuinka homma menee käytännössä? Extremhögern har sedan urminnes tider rekryterat nya anhängare genom att påstå sig försvara försvaret och försvarsmakten. Men vad är dess verkliga förhållande till försvaret? Vielä 90-luvulla äärioikeisto korosti maanpuolustushenkeään mollaamalla sivareita. Nykyään tilanne on tunnetusti toinen. Äärioikeiston...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

* Old Foghorn Barley Wine Style Ale, Anchor Brewers & Distillers LLC, San Francisco, Kalifornia / The Griffin Group, Novato, Kalifornia, Yhdysvallat  Pisteitä: 94 / 100.  * Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen. Nykyisen pienpanimo-olutaallon ensiaskeleet otettiin jo jopa runsaat 50 vuotta sitten, 1960-luvun loppupuolella Yhdysvalloissa. Pienten valmistajien ja pubipanimoiden lisääntymistä alettiin pian kutsua pienpanimovallankumoukseksi, ”Craft […]


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Amerikkalaiseen trumppistiseen ulkosuhteiden keinovalikoimaan ja työkalupakkiin kuuluu nyt kiristys [1 . Tuo keino tuo vääjäämättä mieleen 1930 -luvun [2 , jossa osin kiristämällä otettiin hallintaan, maa-alueita ja jopa valtioita haltuun – kysymyksessä oli Adolf Hitlerin Saksan Kolmas valtakunta. Yhdysvaltain vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut Donald Trump presidenttinä koettaa kaikin keinoin lunastaa vaalilupauksiaan*. Lunastusmentaliteetti on niin rajua, että eräs...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kenen hevosella Trumputin ratsastaa? Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty. Väitteet venäläisten...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Jos et vielä tiennyt, että EU:n taustalla vaikuttaa voimakas Jesuiittojen lahko joihin kuuluu jopa tunnettuja EU-poliitikoita. Euroopan neuvostoon vuonna 2012 puheenjohtajaksi valittu Herman van Rompuy lausui virkaanastujaisten alla seuraavasti; "Olemme kaikki jesuiittoja".  Mitä hän sillä tarkoitti ? Kun hän tarkoitti tuolla näitä Euroopan neuvoston merkittäviin vallankäyttäjiin joita ovat hänen lisäkseen Jose Manuel Barroso , Jean-Claude Juncker , Mario Monti ja Mariano Rajoy ...


blogivirta.fi
ROMURAUTAA -

Timothy Matthews lähde: http://catholicinsight.com/online/features/article_882.shtml " Läntinen sivilisaatio käy tällä hetkellä läpi kriisiä, joka olennaisesti poikkeaa kaikista aiemmin koetuista. Muut yhteiskunnat ovat menneisyydessä muuttaneet yhteiskunnallisia instituutioitaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan ulkoisten voimien vaikutuksesta tai sisäisen kasvun hitaalla kehityksellä. Mutta yksikään, kuten omamme, ei ole koskaan tietoisesti kohdannut perusteellista, koko...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 55 56 Seuraava »