Tänään on 23.05.2018 04:32 ja nimipäiviään viettävät: Lyydia, Lyyli ja Lydia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle odottaa


Mungolife -

Mulla oli ehdottomasti suunnitelmissa käydä Helsingissä Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ihastelemassa kukintaa, mutta jotenkin teki mieli vaan viettää vii...

Kirpparikeijun kotona -

Löysin kirpparilta muutamat ikivanhat lampunvarjostimet, ja sain niin vahvan vision puutarhajuhlista, että heti täytyy alkaa suunnitella kesäkemuja. Tällä hetkellä pippaloilla ei ole sen kummempaa kantavaa teemaa kuin vanhat kirppisvarjostimet roikkumassa omenapuiden oksilta pompomien sijasta, mutta jostakinhan täytyy suunnitelukin aloittaa, ja eikö tuossakin ole jo aika paljon! Nämä ovat niin veikeitä! Ihan hirveän tunkkaisia ja vanhanaikaisia, mutta tosi veikeitä ja hauskoja...

Yrttimaan aikakirja II -

Onnitteluja alkoi saapua jo ennen kuin ennätin hakea Hesarin postilaatikosta. Kuulin jo jonkin aikaa sitten että Hunanista on tulossa arvostelu Helsingin sanomiin ja viikko sitten minulta kyseltiin Helvi-tädin muotokuvan* käyttöoikeuksia, joten saattoi olettaa ettei arvostelu ole ihan pienellä. Mutta en silti osannut odottaa, että kirjani … Jatka artikkeliin Etusivulle

Arde arvioi -

Pohjois-Portugalista mango-olutta, johon en kevään Porto-keikalla törmännyt, 6,5%. Session edellisiä tummempi olut, todella ruma. Omalaatuinen tuoksu, kuin jotain hapankorppupuuroa. Maku on täyteläinen, mehukas kyllä, lähes odottaa kiinteitä klönttejä nousevan esiin. Aika hillitty maku kuitenkin, yksiulotteinenkin, perushedelmäisyyttä, en mangoa erityisemmin löydä. Sori, 21.5.2018.

...noir -

Moukkamaisen isänsä ja ex-miehensä alistamana itsetunto-ongelmiin ajautunut yksinhuoltajaäiti Lorraine (Maria Bello) koettaa korjata säröjä terapiaryhmässä, mutta se vähä mitä siellä saadaan aikaiseksi (ja se on todella vähän, sillä ryhmähenki näyttää koostuvan kiusaamisesta häntä kohtaan) murenee joka kerta kun ex-mies soittaa valittaakseen kuinka Lorrainesta ei ole mihinkään ja kuinka hän vaatii pojan huoltajuutta itselleen. Niin ja sitten Roy (Stephen Dorff) tulee ja...

Pienen ponin elämää -

Tanya: Onpas ollut komeaa kevättä. Kyllä me on nautittu kun on lämmintä ja aurinkoista ja tarhakin kuivui sitten nopeasti. Vuohien luukkukin on jo yötäpäivää auki ja tulevat varhain aamulla jo ulkoilemaan. Siitä on jo pitkä aika kun me oltiin viimeksi yötä tallissa. Meidän kevät on sujunut niin sukkelaan, eikä ole oikein mitään erikoista tehty. Mutta nyt on sitten kerrottavaa, kun käytiin kevätretkellä Emännän kanssa. Matkustettiin trailerilla, mutta matka ei kestänyt...

Agon treeniblogi -

 Hän on täällä ♥ Tervetuloa perheeseen hurripoika Uno (Tufflaz Double or Nothing). Tämä pentu on nimensä veroinen, numero yksi, kaikki tai ei mitään. ♥ Pentueen ainokaisesta kasvoi vahva, tempperamenttinen koiran alku, jolla on kaikki edellytykset kasvaa erinomaiseksi koiraksi. Uno 1 vk Unon suku antaa toiveita mahdolliselle näyttelyuralle. Sen sukutaulusta löytyy Viggo-isän (Gleska Good Luck) puolelta mm. Bonebreakers Coppertino, uros johon rakastuin 13-vuotiaana...

Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Olen odottanut kevättä ja alkukesää monestakin syystä mutta en vähiten siksi, että nyt kaupoista taas saa kaikkea ihanaa ja terveellistä. Kotimaisissa kasviksissa paras satokausi on toki vielä edessä päin, mutta riemulla tervehdin jokakeväisiä ulkomaan tulokkaita kuten ensimmäisiä varhaiskaaleja ja nektariineja. Viikonloppuna ostin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle kevätsipuleita, jotka innostivat väsäämään oivallisen terveellistä ja kesäistä viikonloppuruokaa...

Optimismia ja energiaa -

Terveisiä ihanan aurinkoisesta Helsingistä, jossa juostiin kuuman asfaltin hohkatessa lauantaina! Minä olin odottanut tapahtumaa toden teolla ja treenannut siihen läpi kevään. Harvoin juoksi lenkkiä ilman, että mielessä olisi käväissyt toukokuisena lauantaina odottava puolimaraton. Toivon, että pääsisin ajassa alle kahden tunnin, edes sekuntin alle! Sitä silmällä pitäen kipittelin menemään. Ostin uudet ihanat kompressiosukat kisaa varten ja ajoin sisään uusia lenkkareita...

Bella-blogit -

Terveisiä ihanan aurinkoisesta Helsingistä, jossa juostiin kuuman asfaltin hohkatessa lauantaina! Minä olin odottanut tapahtumaa toden teolla ja treenannut siihen läpi kevään. Harvoin juoksi lenkkiä ilman, että mielessä olisi käväissyt toukokuisena lauantaina odottava puolimaraton. Toivon, että pääsisin ajassa alle kahden tunnin, edes sekuntin alle! Sitä silmällä pitäen kipittelin menemään. Ostin uudet ihanat kompressiosukat kisaa varten ja ajoin sisään uusia lenkkareita...

Fab Forty Something -

Kuin huomaamatta viikonloppu on hiipinyt sunnuntai-iltaan, ja alkaa olla aika taas katsoa ensi viikon ohjelmaa. Viikonloppu oli todella, todella ihana, vaikka mitään erityistä ei tehtykään, tai ehkä juuri siksi. Oli aikaa olla ja tehdä rauhassa hommia. Omena-, luumu- ja päärynäpuut ovat räjähtäneet kukkimaan - oletteko huomanneet, miten valtavasti omenapuut ovat tehneet kukkaa? Ja tietenkin viikonloppuun mahtui pihatöiden, auringossa köllöttelyn, siivouksen ja marituksen...

Unelmaa ja unelmia -

Maitorahka on terveellistä ja hyvää. Tai ainakin terveellistä. Maku sen sijaan jakaa mielipiteitä, sillä kaikkien makunystyrät eivät ole yhtä mieltä sen herkullisuudesta. Joillekin jo pelkkä ajatus maitorahkasta saa aikaan väristyksiä, toiset puolestaan lapioivat suuhunsa useamman rahkapurkin päivässä, vaikkapa ihan sellaisenaan. Suurin osa ihmisistä varmastikin asettuu johonkin tuonne välimaastoon eli rahka uppoaa, kunhan siihen sekoittaa joukkoon jotakin hyvää, esimerkiksi...

VillaNanna -

Esikoiseni täytti juuri 24 vuotta ja meillä on tullut tavaksi, että ajamme Helsingistä Turkuun joka toukokuu viettämään perhelounas ja viettämään hiukan esikoisen synttäriä. Joka kerta nautiskelemme jokirannan antimista, mehän asuimme Martissa muutaman vuoden ennen Helsinkiin muuttoa ja meidän lempipaikka kesäisin oli Vaakahuone , jonne siis joka vuosi menemme syömään ja naittimaan olostamme ilman kiirettä. Turku on valtavan kaunis kesäkaupunki ja tietenkin kaipaan näitä...

Lipstick Love -

Taas olisi aika esitellä teille seuraavien kahden viikon meikkilaatikko! Musta tuntuu, että vastahan mä kirjoittelin edellistä meikkilaatikkopostaustani, mutta kyllä se kaksi viikkoa on tosiaan jo kulunut edellisen postauksen julkaisusta. Tämä on siis kolmas meikkilaatikkoni ja tähän mennessä homma on toiminut mulla todella hyvin ja olen saanut tosi kivasti käytettyä niitä laatikkoon valitsemiani tuotteita. Tässä alkaakin nyt samalla itse asiassa lähtölaskenta kesälomaani...

Sukututkijan loppuvuosi -

Eilen upeassa säässä oli liikkeellä bussilastillinen arkeologian ystäviä SKAS:n ja SMTT:n  kevätretkellä. Olin liittynyt joukkoon, sillä olin ajatellut kesällä käydä ekaa kertaa Rosalan viikinkikeskuksessa ja arvelin, että järjestetyllä reissulla se olisi hauskempaa. Olin oikeassa, sillä ryhmässä pääsin syömään lounaan yllänäkyvään hallirakennuksen rekonstruktioon. Myös alueen muinaispolusta sain "enemmän" irti, kun kuuloetäisyydellä oli asiantuntevia...

Punaturkkinen puolisukeltaja -

Vain muutama kuukausi taaksepäin aloitin päiväni Atlantin valtameressä, ja huomasin, että tässä on ihmisen hyvä. Nyt arjen ja yövuorojen ruhjoessa on välillä hankala uskoa, että kyllä, minä todellakin olin siellä. Vertailenkin päivittäin muistamiani yksityiskohtia valokuviin, ja ilahdun, kun ne täsmäävät.  Omaksi suureksi hämmästyksekseni hukkasin kielitaitoni ja puhekykyni juuri sillä hetkellä, kun kerrankin niitä olisin oikeasti tarvinnut. Olen kuitenkin hieronut...

Arde arvioi -

Viimevuotiseen tapaan pääsin tuomaroimaan Olutliiton valtakunnalliseen kotiolutkilpailuun. Tapahtuma järjestettiin taas André Brunnsbergin asunnossa Puu-Käpylässä ja sääkin oli samantyyppinen kuin viime vuonna. Nyt oluita peräti 168 kpl ja tuomareiden joukossa vielä viime hetken peruutuksia. Paikalla oli Andrén ja minun lisäksi viimevuotiseen tapaan Mariaana Nelimarkka, Matti Saarinen ja Petteri Helin. Kaksi apupoikaa tarjoilemassa ja Timo Jukka liittyi mukaan lounaan jälkeen...

Ripsa -

Luin tällä kertaa Christa Wolff in Kassandra n hyvin tarkkaan. Se kertoo ihmisistä ja jumalista, päähenkilö on aika nuori nainen, Apollonin temppelin pappi ja ennustaja. Tietysti Wolff kertoo omasta ajastaan, siitä, miten se vertautuu muinaiseen sotaan. On sotia ja kylmiä sotia. Mutta kirjassa on vanha antiikin Kreikan aika myös. Se tuntuu hyvin todelliselta sen vuoksi, että teatterin katsojat tuntevat siinä esiintyvät henkilöt. Heistä kirjoitetaan miltei jokaisen antiikin Kreikan...

Naukulan kerho -

Tarhassa Naukulan vuosikausia uusimista odottanut tarha on saanut uuden asukin, karhun. Törmäsin otukseen Hong Kong Gardenin myymälässä ja vaikka hetken pähkäilin possun, apinan ja karhun välillä, päädyin karhuun.  Karhu korvasi lahonneen saunanpenkin. Aluksi epäilin, että tuli huti ostos mutta sitten tulivat helteet. Mikä onkaan sen mukavampaa kuin lämmitellä helteellä takamustaan tai vaikka koko kroppaansa mustan karhun selässä?  Epäröintiä karhun suhteen . ...




Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Toinen luonnoskansiossa jumittanut postaus viimein julki! Huhtikuussa tavattiin taas Blogisisarten kanssa, tällä kertaa Helsingissä. Ensimmäinen porukan miittihän oli syksyllä Tampereella. Päivän ohjelma oli taas mukava sekoitus kulttuuria, ruokaa, shoppailua ja leppoisaa jutustelua. Tapasimme lounasaikaan Atenemiumin kahvilassa ja sitten kävimme tsekkaamassa museon näyttelyt. Perusnäyttelyn olinkin jo museokortillisena pääkaupunkiseutulaisena nähnyt, mutta oli mukavaa, että...

NWO Havaintoja -

10 ihmistä kuoli eilen kouluampumisissa Teksasissa, Santa Fe:ssä.  Silminnäkijöiden mukaan 17 vuotias lukion opiskelija tuli aamulla luokkaan ja avasi tulen. Aseina hänellä oli silminnäkijöiden mukaan mm. haulikko sekä 38-kaliiberin pistooli. Molemmat aseet olivat peräisin hänen isältään Viranomaisten mukaan ampuja on lukion oppilas Dimitrios Pagourtzis (17).  Hän viranomaisten mukaan yritti tappaa teon jälkeen itsensä, mutta ei kuitenkaan pystynyt tekemään itsemurhaa...

Kukkapilli -

Tämän postauksen kirjoittaminen on ollut mielessäni jo pitkään, mutta aloittaminen on tuntunut jostain syystä kovin vaikealta. Ehkä se johtuu siitä, että olen löytänyt nyt hyvän vaihteen elämään, enkä välittäisi kaivella vanhoja. Toisaalta tämä postaus on tärkeä jo pelkästään siitäkin syystä, että voin taas ehkä jonkin ajan päästä palata lukemaan tätä ja verrata ajatuksiani senhetkiseen tilanteeseen. Kirjoittelin reilu vuosi sitten syömisen vaikeudesta ...

Daphnion -

Hampurilaisia lähiseudun laadukkaista ja puhtaista raaka-aineista aivan Porin keskustassa. Piskuinen burgeripaikka sijaitsee osoitteessa Isolinnankatu 20, eli aivan kävelykadun nurkalla. Jostain syystä en ole aiemmin ravintolaa huomannut, vaikka ohi on tullut kuljettua monesti. Listalta löytyy hampurilaisia joka makuun ja lisukkeitakin löytyy perunoiden ja dippien muodossa. Itse valitsin Queensin, koska vuohenjuusto on aina hyvä valinta. Siihen kaveriksi vielä chiliranskikset...

teetai -

Viime aikoina olen yrittänyt ehtiä kuuntelemaan Primaveraan saapuvia artisteja. Yksi niistä on pitkäkestoinen suosikkini The Breeders, joka tunnetaan ensisijaisesti Pixies-basisti Kim Dealin bändinä. Kaikki yhtyeen levyt löytyvät omasta hyllystä, joten kovin kauas ei tarvinnut lähteä tämän rupeaman vuoksi.   Pod (1990) on enimmäkseen Pixiesissä liian vähän vastuuta saaneen Kim Dealin sävellyksistä koostuva teos. Toki myös Bellystä ja Throwing Musesista tuttu Tanya Donelly...

Purkkisirkus -

K-Beauty rantautuu kovaa vauhtia Suomeen. Nyt eräs tunnettu korealainen merkki on lanseerattu K-Citymarketeissa! MISSHA on nyt saatavilla kaikista K-Citymarketeista ympäri Suomen. Tosi siistiä! Olen odottanut kovasti, että korealaisia kosmetiikkatuotteita tulisi kaikkien saataville normikauppoihin. Näin ihmiset pääsevät niitä hypistelemään ja tutustumaan rauhassa. Se on aina ihan erilaista ostaa suoraan kaupasta kuin tilata verkkokaupasta. MISSHA on tunnettu ja […] The post MISSHA...

Stoori -

K-Beauty rantautuu kovaa vauhtia Suomeen. Nyt eräs tunnettu korealainen merkki on lanseerattu K-Citymarketeissa! MISSHA on nyt saatavilla kaikista K-Citymarketeista ympäri Suomen. Tosi siistiä! Olen odottanut kovasti, että korealaisia kosmetiikkatuotteita tulisi kaikkien saataville normikauppoihin. Näin ihmiset pääsevät niitä hypistelemään ja tutustumaan rauhassa. Se on aina ihan erilaista ostaa suoraan kaupasta kuin tilata verkkokaupasta. MISSHA on tunnettu ja […] The post MISSHA...

Viherjuuria -

Helsingin Kirjamessujen naulakolla oli ruuhkaa. Annoin tietä Rosa Liksomille todeten, että  meillä esikoiskirjailijoilla on aikaa odottaa. Jäin myöhemmin miettimään, mitä tulikaan sanotuksi. Eikö yhden kirjan julkaisseilla vasta olekin tulipalokiire rynnistää kirjamarkkinoille, mediaan, kirjastoihin ja lukevan yleisön luo. Esikoiskirjailijuuteni aikana olen huomannut, ettei ole itsestään selvää, että kirja erottuu julkastujen kirjojen massasta. Varsinkin lastenkirjallisuuden...

Strictly Style -

Lämpimät kesäpäivät saapuivat puskista ja luonto on viikossa puhjennut täyteen vehreyteen. Mikä siinä onkaan, että vaikka sitä kuinka odottaa lämpimämpiä kesäpäiviä niin siinä menee silti tovi tottua miten pukeutua vaihtuneisiin […]




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 167 168 Seuraava »