Tänään on 15.09.2019 08:32 ja nimipäiviään viettävät: Sirpa ja Runar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ole hyvä -teemavuosi


Oikeuden edessä -

Onnistuneen rekrytoinnin jälkeen on aika tehdä työsopimus. Työntekijän voi palkata vaikka suullisesti, mutta lähtökohtaisesti työsuhteesta tulisi kuitenkin aina tehdä kirjallinen työsopimus. Tässä kohtaa monelle yrittäjälle... Artikkeli Hyvä työsopimus – Mistä se koostuu? julkaistiin ensimmäisen kerran Turre Legal .


blogivirta.fi
martsu -

Taas kerran tuli vaihdettua pohjaa. On niin paljon ihania pohjia, joten täytyy vaihdella koko ajan. Kortteja ei ole paljoakaan tällä viikolla valmistunut, alkuviikosta joitain, mutta niistä en ole vielä onnistunut ottamaan kuvia.  


blogivirta.fi
Niiskuneidin Työpaja -

Edellisen rannekorun kaveriksi tuli tällainen kaulakoru. Viime aikoina on ollut kovin hiljaista korujen teossa. Ensi viikonloppuna voisi järjestää hiukan aikaa koruvaraston tyhjentämiseen eli uusien korujen tekoon. (rubiininpunaisia lasihelmiä, hopeaa)


blogivirta.fi
Jorma Yypänaho -

    Vaalipaneeli Riikka Moilanen-Savolaisen ja Matti Ahteen kanssa meni eilen illalla hyvässä ja lämpimässä hengessä. Mitään isompaa kinaa emme saaneet aikaan. Siitä olin iloinen, että Kahvila Saara oli tilaisuuteen varatulta osin täyskansoitettu. Ihmiset vaikuttivat kiinnostuneilta ja keskustelua virisi juuri sopivasti. Mielipide- ja katsantokantaeroja meillä kolmella ehdokkaalla selvästi on, mutta niin pitääkin. Kahvila todettiin muuten […]


blogivirta.fi
Bissen buduaari -

Servetistä otettu kuva himmeällä lakalla käsitelty,mutta tuossa niin paljon kimallusta että vaikea kuvata.Tuo stanssattu kehys peilimäistä kartonkia ja valo osuu siihen heijastaen. Kekka leikattu samasta servetistä.Puolihelmet väritetty Copic tussilla että saatu lilaa väriä lisää tasapainon luomiseksi sommitteluun. Vähän vintage henkeä  yritetty saada tähän korttiin. Osallistun haasteisiin...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Olen aina ajatellut että meissä naisissa on erityisiä ominaisuuksia, että naisenergia on tärkeää. Naiset ovat usein se maailmaa pyörittävä ja pystyssä pitävä - jollei aivan voima - niin kuitenkin tärkeä osatekijä. Ne arjen sankarit, puurtajat ja vastuunkantajat perheissä ja työpaikoillakin ovat liian usein naisia. Vaikka olemme menneet tasa-arvossa paljon eteenpäin, on tämä yhä miesten maailma. Nainen voi tosiasiallisesti olla uhka toiselle naiselle, koska naisten on niin...


blogivirta.fi
Hyvinkään Veitsi -

(HS 9/4) Erikoista! Urbaani Sanakirja on ilmainen slangisanakirja joka yhdistää hyödyn ja huumorin. Ideana on kerätä sanoja jotka eivät löydy tavallisista sanakirjoista, sekä tavallisten sanojen epätavallisempia määritelmiä.


blogivirta.fi
Jorma yypänahon verkkoblogi -

    Vaalipaneeli Riikka Moilanen-Savolaisen ja Matti Ahteen kanssa meni eilen illalla hyvässä ja lämpimässä hengessä. Mitään isompaa kinaa emme saaneet aikaan. Siitä olin iloinen, että Kahvila Saara oli tilaisuuteen varatulta osin täyskansoitettu. Ihmiset vaikuttivat kiinnostuneilta ja keskustelua virisi juuri sopivasti. Mielipide- ja katsantokantaeroja meillä kolmella ehdokkaalla selvästi on, mutta niin pitääkin. Kahvila todettiin muuten […]


blogivirta.fi
Johanna Karimäki -

Espoon valtuusto käsitteli eilen aloitettani psykiatrisen hoidon saatavuudesta. Hyvän keskustelun voi tiivistää siihen, että hoitoa on saatava paremmin ja matalalla kynnyksellä! Valtuusto hyväksyi myös toivomusponteni, jossa esitetään mielenterveyspotilaiden omaisille tukea, palveluja ja keskusteluapua. Pinja Nieminen (vihr) kertoi keskustelussa päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhdistämisen merkityksestä. Nuorisovaltuutettu Joel Vanhanen toivoi lisää koulupsykologeja matalalla...


blogivirta.fi
Timo Soini -

Täytän tänään 57-vuotta. Tämä kevät on minulle suurten muutosten aikaa. Neljäkymmentä vuotta kestänyt paarustaminen politiikassa on ohi. Vuosien varrella ajattelin, ettei minusta ole jättämään aktiivipolitikkaa, virta ja veto ovat liian voimakkaita. Olen ikäni ollut horjumaton ja häpeämätön arvokonservatiivi. En ota rappiolta ohjeita. Voimakas perusta mahdollistaa oman polun ja opasteet. Auttaa kestämään maailmaa ja muita. Itseäänkin. … Jatka lukemista Hyvää...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Laitan tähän muutamia kuvia ja videonpätkää eilisestä kolmen kuninkaan kulkueesta. Kovasti oli ihmisiä kokoontunut sitä seuraamaan, mutta pääsimme hyville paikoille, kun kävelimme odottelemaan pikkukadun varrelle. Charco-aukio on aina tupaten täynnä. Saatiin iso kasa karkkeja kotiin tuomisiksi, vaikkei niitä taida tulla syötyä, mutta täytyyhän sitä ahneuksissaan ottaa, kun ilmaiseksi jaetaan :)


blogivirta.fi
40+ blogit -

Yhteistyö Hiusmuotoilu Inochi Hyvää maaliskuun 1.päivää kaikille ♥  Tänään on virallisesti alkanut kevät sillä maaliskuu on jo kevätkuukausi. JIHAA!  Säätieteilijöiden mukaan terminen kevät vasta alkaa tilastojen perusteella maan eteläosissa yleensä maaliskuun… The post Hyvää maaliskuuta ja Kerastase arvonta appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Puikkojen lomassa -

Mä olen ollut tänään vähän kipeänä, mutta silti on ollut kiva päivä :) Maanantai kun ei yleensä tunnu ikinä menevän ihan putkeen. Ei kyllä mennyt tänäänkään itse asiassa oikein mikään putkeen kun nyt asiaa alkaa ajattelemaan, mutta mikään ei silti jäänyt harmittamaan. Halusin siis vain toivottaa teille, rakkaat lukijat oikein hyvää maanantaita :D (ja esitellä tietysti samalla vähän valmistuneita pantoja)   ja vielä Wimmin ja Buusterin uudet kevätpannat  


blogivirta.fi
40+ blogit -

Olen aina ajatellut että meissä naisissa on erityisiä ominaisuuksia, että naisenergia on tärkeää. Naiset ovat usein se maailmaa pyörittävä ja pystyssä pitävä – jollei aivan voima – niin kuitenkin tärkeä… The post Hyvää Naistenpäivää ja muutama sana naisten välisestä solidaarisuudesta appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Ennen kotimatkalle lähtöä käytiin vielä juoksemassa rannassa: ”Mummiiiiiii, ota kiinni!” Kotiinpaluu pilvisessä säässä ja hyvässä seurassa; Apsuhan halusi tulla mummin ja papan kyydillä. Katseltiin maisemia, kuunneltiin Risto Räppääjää, höpöteltiin ja yksi pojan mielipuuhia on katsella puhelimesta perhechatin kuvia ja kuunnella vanhoja ääniviestejä. Yritin ehdottaa myös jotain niinkin vanhanaikaista kuin autojen kilpalaskentaa: minulle punaiset autot ja ... Lue...


blogivirta.fi
mielenpurku. -

Tänään on ollut yllättävän hyvä päivä pitkästä aikaa. Luulen, että toi kaikki stressi kaikesta tulevasta (pääsykokeet jos toisetkin, tuleva kesä kaikkine tapahtumineen, yms.) on vaan nyt laukassu tollasen hullun kaamos kauden. Tänään en oo valittanu ruuasta, oon syöny hyvin ja tosi terveellisesti. Eilen tein lenkin ja juoksin 5 km 30 minuuttiin, se teki vielä onnellisemmaks olon. Nyt kun sais sen vielä juostua 20 minuuttiin ni se olis sit jo vähänkun coopperista 3000...


blogivirta.fi
Harakan sivut -

 Toivottelen teille jokaiselle näillä kuvilla. Pehmeää... Pyhän marian kirkko Täällä Sastamalassa. Tällaisia kasvoja löysin kirkon  rannalta. Tässä selitys kasvoille. Matkalla kirkolle, nähtiin joutsenia.. Tässä jotsenpariskunta jo aiemmin matkallamme... Kurkiakin  nähtiin... Vaikka kaukana olivatkin.  Leskenlehdet löysinkin melkein kotini läheltä...  Löysin  jo kärpäsenkin kukalta.  Narsissit ovat aina kauniita  Ja näiden kuvien ja kukkien kautta toivon teille...


blogivirta.fi
Stoori -

Mikä on piikkimatto? En tiedä muistatteko te, mutta tässä pari vuotta sitten (tai taitaa siitä olla vierähtänyt enemmänkin kun se pari vuotta), Suomeen rantautui piikkimattobuumi. Niitä hehkutettiin joka paikassa ja sellainen löytyikin monen kotoa. Piikkimatot ovat siis mattoja, joissa on jopa tuhansia piikkejä, jotka stimuloivat selän ja kallonpohjan akupisteitä. Matto rentouttaa, poistaa jännitystiloja, lievittää kiputiloja […] The post Hyvää oloa piikkimatosta appeared...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Kiitos sateisen talven,  kruunukakkarat kukkivat vieläkin Hei taas ja hyvää pääsiäisen aikaa kaikille.


blogivirta.fi



Purkajan käsityöt -

Hyvää Pääsiäistä kaikille toivoo Kiki-purkaja


blogivirta.fi
Korjaussarja -

Kalsarikännit shampanjalla! Ei siis millään kuoharilla, vaan ihan oikeella shampanjalla. Sain "Onnea Uuteen Kotiin" lahjaksi. Säästin johonki spesiaalihetkeen, mutta juon sitten näköjään nyt. How pathetic is that. Kippis siis minun uusi koti. Minun paha olo. Minun eksynyt olo. Minun kauhea ikävä. Minun yksinäisyys. Ei ollu oikeen hyvä idea korkata tota pulloa. Teki vaan niin kauheesti mieli. Oli siinä mielessä hyvä päivä, etten ollut itkenyt kertaakaan, kuten kaikkina...


blogivirta.fi
Hilun kissankäpälä -

Tämän kuva kollaasin myötä hyvää Pääsiäistä!


blogivirta.fi
KielinMielin -

Donald Duck, suomalaisittain siis tietenkin Aku Ankka, on vissiin aina ollut suositumpi kuin sarjakuvaystävänsä Mikki Hiiri, Mickey Mouse siis, josta taas tunnutaan pitävän enemmän niin Amerikassa kuin Italiassa ja muuallakin. Olemmeko me suomalaiset yhtä lyhytpinnaisia ja temperamenttisia kuin Aku? Vai … Continue reading →


blogivirta.fi
Vaaleanpunaisten silmälasien läpi -

MINTULLE!!! :) :) :) Mitäköhän en oo kertonut teille vielä.. No maanantaina kävimme tapaamassa vauvelia. Oli oikein pojan näköinen farkkuhaalarissaan. Ihana peipi. Tiistaina menin peipin ja hänen äitinsä kanssa Prismaan. Vauva oli vaaleansinisessä suloisessa asussa, eikä itkenyt yhtään. Ja ollaanhan me käyty Marin luona Pöykkölässäkin. Sieltä käveltiin Pöyliövaaraan ja tehtiin notski ja juotiin nokipannukahvia. Jee. Voi voi kun mun pitäis alkaa rupeamaan siivoamaan...


blogivirta.fi
Sillan eduskuntavaaliblogi -

Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille! :) -Silla


blogivirta.fi
RadioKoo -

Tänään puhutaan oscareista, oscareista ja oscareista. Kerromme myös SAMK-uutisia. Kaikille naisille oikein ihanaa naistenpäivää!


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »