Tänään on 22.07.2018 23:23 ja nimipäiviään viettävät: Leena, Matleena, Leeni, Lenita, Magdalena, Malin, Lena ja Madeleine. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle omat työt


Halusta. -

Töissä menee nyt hyvin. Olen jo monena päivänä putkeen saanut joka päivä about normaalin suorituksen aikaiseksi (vrt. päivittämätön blogi). Ei ehkä kuulosta kummalta, mutta minulle se on kyllä huikea juttu. Olen kokenut olevani oman tasoni alapuolella jo vuosia, välillä hiukan ja välillä rankasti. Asia on raastanut henkistä hyvinvointiani oikein kunnolla. Mahtava tunne kun huomaa edes hetkittäin olevansa se innostunut ja aloitteellinen ihminen, joka saa joskus jotain...


blogivirta.fi
Odelma -

Viimein helpottaa työntäyteisen viikonlopun jälkeen. Tai, kolme tuntia molempina päivinä, ei kai se ole työntäyteistä, mutta opetustyö on jotenkin niin kuluttavaa. Kaikki täytyy valmistella alusta saakka, eikä tyhjiä hetkiä saisi tulla, eikä epävarmuutta saisi näyttää - se on ehkä kaikkein vastenmielisintä koko ajatuksessa opettajana olemisesta. Koska nuoret (minä opetan nyt lukiolaisia, ja vain kerran viikossa, mutta yläasteikäisten kanssa olisi varmaan paljon pahempaa)...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Tuunaus on ihanaa mutta välillä myös todella hankalaa. Hankalaa siksi, että se mielikuvitus ei aina halua tehdä yhteistyötä. Välillä joutuu pinnistämään ja ponnistamaan eikä mitään kiinnostavaa synny tai sitten tekee toistuvasti samoja juttuja. Sitten on taas aika milloin tulee kaikenlaisia ihania ideoita kerta toisensa jälkeen. Tulee niin paljon, että päästäkin alkaa nousta savu. Silloin pusketaan kovaa vauhtia eteen päin kuin sekopää... Kyllä, tuunaus on ihanan kamalaa...


blogivirta.fi
Munkin elämästä -

Touhuan niin muualla, niin tännehän ei tule kirjoitettua sitten mitään. Ei mitään ajatuksia, vaikka voisihan sen sadatukset ja jokuset ilostukset tännekin laittaa. Töissä on suuria mullistuksia ja kaikkihan varmaan arvaa, että kirjaimet YT ei tiedä mitään hyvää. No ei juurikaan, vaikka itselläni työt jatkuu. Mutta itsekin niihin muutoksiin joudun sopeutumaan. Kuorohommissa menee niin ja näin, keikkaa olisi tiedossa, mutta jahkailut on vienyt minun intressi enää ehdotella ja...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

    Hyytävä otsikko, varsinainen lööppi, mutta liian totuudellinen, kun katsomme kiihtyvää automaatiota, digitalisaatiota ja lopulta robotisaatiota, joita tehostetaan entistä itsenäisemmiksi nostamalla tietojärjestelmien kellotaajuuksia eli sykettä .   Sykkeiden nostolla taas kehitetään yhä enemmän tietojärjestelmien itsekorjaavia ohjelmistoja määrittämään erilaisia liikeratoja ja säätöjä, joilla taas tehostetaan tuontantoa – siis enemmän ja nopeammin, näinkö?  ...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Hyytävä otsikko, varsinainen lööppi, mutta liian totuudellinen, kun katsomme kiihtyvää automaatiota, digitalisaatiota ja lopulta robotisaatiota, joita tehostetaan entistä itsenäisemmiksi nostamalla tietojärjestelmien kellotaajuuksia eli sykettä . Sykkeiden nostolla taas kehitetään yhä enemmän tietojärjestelmien itsekorjaavia ohjelmistoja määrittämään erilaisia liikeratoja ja säätöjä, joilla taas tehostetaan tuontantoa – siis enemmän ja nopeammin, näinkö? Mihin...


blogivirta.fi
Sí Moda -

Ai että tää viikko on alkanut niin hyvillä fiiliksillä, koska tuntuu taas siltä, että hommat oikeasti etenee talolla. Eilen aamulla siellä aloitettiin hiomaan alakerran lattiaa parketin asennusta varten. Sitä ennen piti purkaa yläkerran väliaikainen lattia ja vitsit mikä näkymä siitä avautuikaan. Olin jo ihan unohtanut, miten vaikuttava täyskorkea osa onkaan. Alakerran lattian olisi määrä valmistua n. viikossa, joten viimeistään silloin… The post Työt etenee talolla –...


blogivirta.fi
Hukkapaloja -

Huomenna lähdetään käymään mökillä :) Ajattelin ottaa kamerani mukaan ja napsia kevätkuvia. Ensiviikolla alkaa työt, lokakuun loppuun asti tiedossa ulkohommia :) Ihanaa! Toivottavasti sää suosii työntekijää. Aloitan työt läheisellä hautuumaalla...kaunein hautuumaa täällä päin. Paljon vanhoja kiviä ja järvi aivan lähellä (pitää sitten helteisten työpäivien jälkeen käydä siellä uimassa :)). Olen viimeaikoina lueskellut paljon wicca-, rajatieto- ja new age...


blogivirta.fi
Meidän perheen käsitöitä -

Uuteen kotiin muutosta seurasi sängyn osataminen. Ostin sitten 120 cm sängyn ja vanhan kapean sängyn peitot eivät siihen enää riittäneet. Oli siis aika saada uusi sängynpeite. Tämän sängynpeitteen olen aloittanut opiskeluihin liittyneen tilkkutyökurssin innoittamana kaksi vuotta sitten. Onneksi silloin ajatelin tehdä hieman isomman peiton, jotta se riittäisi tulevaisuudessa hieman leveämpäänkin sänkyyn. Vihdoin oli siis otettava itseään niskasta kiinni ja tehtävä peitto...


blogivirta.fi
Inarin kuvia -

Kurssit on kursseiltu ja juhlat juhlittu, paluu ankaraan arkeen on siis edessä. Tai jotain. Kommenttejakin sain työstäni, kuulemma ihan ok, mutta vaatii vielä viilailua - kuten nyt odottaa saattoi. Viime viikko meni siis Etelä-Suomessa kursseillessa ja hotellissa möllötellessä. Shoppailuvimmassa suunnistin kohti paikallista jousisoitinostoskeskusta ja tutustuin samalla pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen iloihin. Sinänsä positiivista, että onnistuin jopa aina jäämään pois...


blogivirta.fi
hannaknits -

Ta-daa!! Tässä se on, kauan tekeillä (lue syksystä asti) ollut villatakki Novitan syksyn lehdestä. Mitään muutoksia en malliin tehnyt. Näin jälkeenpäin ajatellen takki voisi olla hieman pidempi, mutta menee se tuollaisenakin. Lankaa, Novitan petroolia Woolia, meni noin 350g mikä on 50g vähemmän kuin ohjeessa sanottiin S-kokoiseen neuletakkiin menevän. Puikot olivat 4mm kokoiset. Napit löytyivät jälleen kerran Stockmannilta. Kuva on varsin surkea, mutta näillä säillä...


blogivirta.fi
hannaknits -

Muutaman kuukauden radiohiljaisuus rikkoutuu. Koitan tehdä comebackin näissä neulomisasioissa. Loppusyksy meni vähän mustissa tunnelmissa ja siksi kai en täälläkään jaksanut meteliä pitää. Piti miettiä omaa jaksamista työssä ja koittaa löytää siitä niitä hyviäkin puolia jotka olivat päässeet väsyneellä unohtumaan. Elämä näyttää nyt paljon paremmalta kun asiat alkavat olla järjestyksessä. Viimeaikoina olen piipertänyt yhtä ja toista, mutta mitään erikoista...


blogivirta.fi
Hopeakissa -

Huh, yritänpä nyt tätä hieman päivitellä ennen kuin unohdan salasanani. Eli siis. Lopetin työt n. viikko sitten. Kylläpä helpotti. Nyt on paljon kivempi lukea kun on siihen aikaa. Ensi viikolla onkin tentti Suomen uskonnollisesta kentästä. Luettavaa on paljon, mutta todennäköisesti selviän siitä ihan hyvin. Pitäisi vielä lukea n. 40 sivua hyviä muistiinpanoja tehden. Minulla on tällä hetkellä työn alla kaksi kirjaa, joista olen viimepäivinä tehnyt muistiinpanoja. Ne...


blogivirta.fi
E kutistuu. -

.. tämä oma touhu nimittäin on alkanut olemaan hyvinkin päätöntä. Kolme (3) viikkoa tätä ”lomaa”, jota toiset kutsuu työttömyydeksi, takana ja sonta maistuu suussa. Alamäki alkoi syömisen sun muun suhteen jo varmaan kesäkuussa kun alkoi nuo kesäisemmät työt, mutta kuitenkin. Nyt tämä on alkanut olemaan ihan holtitonta. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa iskee inspis siitä että lähden […]


blogivirta.fi
Tästä elämästä -

Huomenna alkaa työt kello seitsemän. Herätys siis joskus puoli kuuden aikaan. Näin työstä vieraantuneelle ja yleensä pitkään nukkuvalle ihmiselle se on varsin aikaisin. Pahinta kuitenkin on, että kotiin pääsen vasta sitten noin kahdentoista tunnin päästä. Oh mercy.


blogivirta.fi
Tanya82 tarinoi taas -

Hola hola pepsikola. Nyt kun on siivouspäivä menossa, ajattelin kirjailla pari sanaa ja välttää itse hommien tekemisen. Okei, ensinnäkin, tuohon edelliseen merkintään viitaten, joo, kyllä se oli sitä keikkahuumaa. Ei olla vaasalaisen kanssa oltu juuri missään tekemisissä keikan jälkeen, ja hyvä niin. Olen so over him. Koulussa on mennyt kohtuullisesti, siitä huolimatta että aloitin työt muutama viikko sitten. Pääsin/jouduin vanhaan duunipaikkaan siivoamaan, olen siellä...


blogivirta.fi
hannaknits -

Sukkasillaan ihan siitä syystä, että sukat valmistuu niin nopeasti. Viime aikoina on motivaation puute vaivannut. Kaikkea uutta on kiva aloittaa, mutta pitkäjänteisyys puuttuu niin että saisi valmista aikaiseksi. Regia Crazy Color-sukkalangasta tehty polvisukka, joka on neulottu 3mm:n puikoilla. Saanen vielä lisätä, että puikot ovat ruusupuuta. Yhdestä 50g:n kerästä tulee sopivasti yksi pitkävartinen sukka. Joku muukin on saanut sukat. Sanoipa vielä niiden lämmittäneen...


blogivirta.fi
Tanya82 tarinoi taas -

Oh hai! Noniiiiin. Viimeinen päivitys näkyy olevan likipitäen puolen vuoden takaa joten taitaa olla korkea aika kertoa hieman kuulumisia. Ensiksi kuitenkin selitys hiljaisuudelle. Kokeilin kirjoittamista englanniksi tuossa kevään ja kesän aikana. Ei siinä, hyvin meni ja kivaa oli mutta koska aikani ei enää riittänyt kirjoittamiseen, sekin sitten jäi. Näin ollen ajattelin nyt palata takaisin kotiin ja tähän blogiin. Katsotaan nyt josko tämä kirjoittaminen olisi muuttunut taas...


blogivirta.fi
Inarin kuvia -

Jaahas, taas on viikko vierähtänyt ja paljon on ehtinyt tapahtua sinä aikana. Mutta ensin tärkeimmät, eli ne valmistuneet käsityöt :) Eli se pinkki pitsihuivi mikä valmistui muutama viikko sitten näyttää tältä: Ja kummitytön villatakki (niiden valkoisten sukkien kaveriksi) näyttää tältä: Yhden uuden työnkin aloitin, TeeTeen ohjeilla koitan väsätä Moebius-huivia. Katotaan mitä siitä tulee, tällä hetkellä ainakin vielä näyttää lähinnä epämääräiseltä...


blogivirta.fi
Maijun blogi -

Nyt on lapsilla syyslomaviikko. No mulla ei ole ja työt jatkuvan vaikka lapset lomailevatkin.Niin eihän meillä ole ns " lapsia " sillä viimeinen alaikäinen lapsukainenkin täytti elokuun lopulla 18v. Joten huollettavat ovat nyt meiltä loppuneet. Toisin ei se vanhemman velvollisuus mihinkään häviä. Ja kyllä se nuorimmainen vielä kotona asuuu kun opiskelut ovat vielä kesken. Kesän vietimme mökillä ja se oli mukavaa. Nyt olemme jo kotiutuneet ja mökillä olemme vain...


blogivirta.fi



Rakkauden kaupunki -

Pistän Rakkauden kaupungin hetkeksi jäihin. Aloitan vuoden alusta työt Taideakatemiassa ja jatkan töitä Juhana Herttuan taideviestintälukiossa, joten päivät täyttyvät opetushommista. Katsotaan vaikka vuoden kuluttua uudestaan millaisessa tilanteessa olen, onko aikaa (ja rahaa) Rakkauden kaupungin toiselle tulemiselle. Siispä: kunnes jälleen tavataan.


blogivirta.fi
Zirrit -

Oikein oli jotku bongannu kisoissa, eli siis Minimoita olen alkanut valmentamaan. Kisakausi meni hyvin, mutta olihan se outo olla siellä toisella puolella, koska kuitenkin niin paljon haluaisi itse mennä. Mutta on se ollut kiva myös valmentaa, niin jotenki voi olla lajin parissa. Nyt on aloitettu kesäreenitkin ja vanteella harjottelu, itse en kyllä ole ikinä vanteella mennyt, mutta hyvinhän me pärjäillään! :D Tässä pitäis kohta alkaa tekemään tytöille zumba, niin saadaan...


blogivirta.fi
Paljastuksia -

Helvetin kiva kesä. Työt meni alta ja vaimo on hakenut eroa.Toisaalta nyt on hyvä tilaisuus maata lasten kanssa biitsillä ja maauimalassa, poissa jaloista kun rouva järjestää elämäänsä. Ja kiikaritkin on vain rannan lintujen tarkkailuun.Omaisuuden jako on perseestä. Minä olen tienannutkin, joten minä myös maksan. Saatanan reilua.


blogivirta.fi
Underway -

Blogini onkin saanut pölyyntyä aivan rauhassa jo hyvän tovin. Oli hauska lukea vanhoja kirjoituksia ja palautella unohdettuja asioita mieleen. On aika saattaa tilanne nopeasti tasalle: Palasin Ausseista 7/2009 Löysin 11/2009 kivan miehen, johon rakastuin (tai ainakin ihastuin) päätä pahkaa ja sen enempää miettimättä muutin Valkeakoskelle , tuttujen kesken Koskiin, kuluisaan ikiaikaiseen hajuistaan kuuluisaan tehdaskaupunkiin (tosin enää ei tehtaat haise) Mansikkapaikaksikin joku...


blogivirta.fi
Koulun kässä -

 Rapu, hai ja dinosaurus.  Työntölelut: pingviinit  Ankka -työntölelut. Räpylät tekonahasta.  Sinisorsa ja piraija.  Hai ja orava. Pilkullinen ankka ja sinisorsa. Teknisissä töissä minulla on nyt 3-4 -luokkalaisista koostuva ryhmä. Oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat joko työntölelun tai pyörillä liikkuvan lelun. Tuli todella upeita! Tarvikkeet: Leveää lautaa (hiomaton) Pyörölistaa pyöriin ja työntökeppiin ja akseliin (kolmea kokoa) Maalasimme työt...


blogivirta.fi
Hävityksen kauhistus -

Eli ei meistä niin vaan eroon pääse.. Molemmat ollaan hengissä.. on vaan vähän elämä heitellyt kumpaakin suuntaan jos toiseenkin.. Mutsi sairasteli viime vuonna vissiin enemmän ku eläissään.. sitte ne meni ja teki muutonkin tossa ohimennen.. ja tunnetusti "pikku-remonttia" siinä ohessa.. Itellä noi työt on aikasta reippaasti häiriny vapaa-ajan viettoa.. sitte tuli hankittua elämään sisältöäkin.. mallia MIES.. lapset lisäänty samalla kertaa.. ja sitte syssyllä hankittiin...


blogivirta.fi
Hävityksen kauhistus -

Joo, ollaan me hengissä vieläkin.. on vaan tuo oikeaelämä haitannu oleellisesti tätä virtuaalielämää.. Työt yms.. Mutta puikot kyllä pysyy molempien käsissä niinku ennenki.. Talvi tuli tossa hetki sitten ja sen mukana sitten tietty kylmäkin.. Meillä toinen teini imoitti haluavansa uuden pipon.. tietenki lupasin tehä, jos sillä saa sen että pipo tosiaan pysyy päässä.. Ei muuta ku lankakasoja kaivelemaan.. ja joo löytyi ne langat.. väreistä onneks saa olla montaa mieltä...


blogivirta.fi
Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirja -

Kotimaan keskustelupalstalla oli asiantunteva kirjoitus perustuslain tulkinnasta ja piispojen tulkintavirheestä. Piispat aliarvioivat uskonnollista vakaumusta Tasa-arvolain toisessa pykälässä todetaan, ettei tasa-arvolaki koske evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa. Espoon Piispa Mikko Heikka selitti puheenvuorossaan (KM 7.2.), kuinka luterilainen kirkko liitti pappisviran haltijat...


blogivirta.fi
bipolar like me -

"te ootte ihan naurettavia!" tänään aamulla heräsin siihen, kun äiti karjui. isukki oli eilen taas vaihteeksi vetänyt perseet ja tämä ei kaikkia talon asukkaita miellytä. ei minuakaan - menetin hermoni eilen pariin otteeseen ja heitin kulhollisen kurkkua päin helvettiä. joka tapauksessa.. äiti teki sinänsä typerän tempun että vastalauseeksi eiliselle rupesi itse kumoamaan jotain viiniä. tuolle naiselle ei alkoholi todellakaan sovi. sillä on varmaan serotoniinitasot muutenkin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 33 34 Seuraava »