Tänään on 14.08.2018 18:52 ja nimipäiviään viettävät: Onerva, Kanerva ja Svea. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle oriveden kaupunki


Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi
The Curious Case of Bera -

Vielä elokuussa olin auringon hellittävänä ympäri Eurooppaa. Pääsin nauttimaan, kun paikalliset saivat kylään kauan odottamansa kesän. Täällä Suomessa varsinainen kesä on ollut ohi jo pidempään, joten oli mukava päästä hetkeksi valonsäteiden syleilyyn. Aurinko osaa olla välillä myös julma. Elättelin hetkellisesti toiveita rusketuksesta, mutta sainkin vain keitettyä rapua muistuvan ulkonäön, jonka kruunasi ylävartalosta irronnut nahkakerros, josta sitten olikin...


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Ystäväni Suski teki aikoinaan blogiinsa postauksen, jossa listasi kaikki maat, joissa on matkustanut. Otin idean talteen ja päätin, että minäkin jossain vaiheessa kertaan, missä kaikissa maissa sitä on tullut vuosien varrella vierailtua. Tänä kesänä en ole matkustamassa ulkomaille, joten on hyvä aika muistella aiempia reissuja. Euroopasta en ole vielä eläessäni poistunut, vaan kaikki matkat on tehty kotoisella maanosalla. Ainakaan tällä hetkellä ei kyllä hirveää hinkua...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt onkin hyvä tilaisuus tehdä pientä yhteenvetoa 2,5 vuoden aikana kertyneistä matkailukokemuksista. Ja aloitetaan läheltä eli Kiinan alueista ja kaupungeista. Vesikaupungit: Kuuluvat Shanghain alaisuuteen ja sijaitsevat 1-2 tunnin ajomatkan päässä Shanghaista. Olen käynyt niistä kolmessa: Zhouzhuang (7 kertaa), Tongli (2 kertaa) ja Zhujiajiao (2 kertaa). Niihin pääsee Ikean lähellä olevan stadionin kupeesta lähtevillä vihreillä turistibusseilla. Tai sitten voi vuokrata...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BUENOS AIRES, ARGENTIINA Nappasin taksin satamasta ja nokat kohti Hotelli Alcazaria: täynnä. Mihinkäs sitten? Taksikuski ehdottaa tien tois puol olevaa hostelia. Ei ole jäljellä ku kahden hlön huoneita, ne maksaa 70 pesoa mut saan 60lla. Taidan tykätä Buenos Airesista. Tyypit lukee kirjautumiskortista että olen Suomesta ja nimi on Mika. Jeeee! Mika Haekkine hyvä jätkä, F1 hyvä, Schumacher ok mutta Haekkine paras. Myöhemmin kun käyn viemäs avaimet respaan respan tyttö sanoo...


blogivirta.fi
something old, something new -

Toukokuussa sattui sopivasti lomaa ja tuli matkustettua miehekkeen kanssa Rodokselle. Aiemmin lukemieni juttujen perusteella toukokuun lämpötilojen piti olla sellaista pariakymmentä ja turistejakin piti olla melko vähän, sillä turistikausi oli vasta aluillaan. Säät kuitenkin suosivat meitä ja aurinkoa ja lämpöä riitti. Hotellinamme oli Ambassador, joka sijaitsee Rodoksen kaupungissa, aivan keskustassa, vain muutaman korttelin päässä baarikadusta. Hotelliesitteessä varoiteltiin...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...


blogivirta.fi
Jumalan orja -

Johdanto Koraanin täytyy olla maailman kuuluisin kirja, jonka hyvin harvat ovat lukeneet ja vielä harvemmat ymmärtäneet. Koraanissa ei ole ajallista järjestystä, sillä kappaleet on aikajärjestyksen sijaan järjestetty niiden pituuden mukaan. Koraani on sekoitettu ja tarinan juoni on kadonnut. Tällainen Koraani löytyy kirjakaupasta. Nyt voit ymmärtää Koraanin luonteen vähemmässä ajassa, kuin sinulta menisi urheilukilpailun katsomiseen. Siitä nimi: Kahden tunnin Koraani. Tämä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kerään yhteen postaukseen Torniota ja lähiympäristöä koskevia kuvallisia kulttuurilinkkejä, joita on tullut sivutuotteena verkkoa kuratoidessani. Jos googlettaa sanalla Tornio , tuloksena hakujen kärjessä on kovin kaupallista ja arkista asiaa. Kuratointi poimii esiin helmiä, kulttuuria. Tornio-aiheisia skuuppeja Scoop.it-palvelussa, tagit Jutut joissa on esiintynyt Tornio-sana Skuuppi-lehtijuttuja, joissa on esiintynyt Tornio sana .  Nämä ovat uutisjuttuja, jotka vanhenevat ennen...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Turun Tilda -

Tervehdys! Vihdoin täällä taas :) Bloggailuaikatauluni ovat jälleen heittäneet häränpyllyä, nyt syynä ovat olleet lähinnä lasten ja sittemmin myös henkilökohtaiset terveysongelmat. No, onneksi emme sairatelleet reissussa :) Kiitos kovasti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Pyörittelin pitkään mielessäni toiveitanne ja sitä, kuinka saisin ne sovitettua postauksiksi. Koska matkamme oli vahvasti muutamaan tukikohtaan kiinnittynyt enkä reissun jälkeenkään koe...


blogivirta.fi
Life as I know it -

Koskapa minulle ei viikonlopun aikana tai sen jälkeen tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista, ajattelin toteuttaa nyt aiemmin lupaamani postauksen Espanjan ajan matkoista. Tuon puolen vuoden aikana tuli matkustettua melkoisesti, sillä koin tärkeäksi nähdä mahdollisimman monia paikkoja Espanjassa kerran siellä olin. Suurin osa matkoista toteutettiin pitkälti samalla porukalla, eli vaihtoajan "paita-peppu -kaverini"sekä parin muun tytön kanssa. Tässä pientä selostusta matkojen...


blogivirta.fi
PROperuskoulu2007 -

....................................................................................................................... Sirkku Angervo PRO PERUSKOULU Pro peruskoulu Koulutuksesta lähtee kaikki! Vanhenevalla Suomella ei ole varaa koulupudokkaisiin. Keskeisiä tavoitteita perusopetuksessa on ryhmäkoon pienentäminen, riittävän erityisopetuksen saaminen ja oppilashuollon vahvistaminen, siten että opetussuunnitelman tavoitteet voivat kaikkien oppilaiden kohdalla toteutua. Erityisopetusta ja...


blogivirta.fi
Kotona ja kaupungilla -

Perhe matkustaa Baltiassa -sarjassa ollaan nyt päästy Latvian Liepajaan asti. Kirjoittamisessa on ollut vähän väliä, joten olen koonnut tähän sarjan aiemmat jutut: Perhe matkustaa Baltiassa -sarja alkaa Tallinna Rapla Riika Riikan puistot Jurmala Kuldiga Tämä oli meidän ensimmäinen kesälomareissu lapsellisena perheenä (muutoin ollaan vaan oltu lapsellisia ilman lasta). Reissusta on siis jo hieman aikaa, sillä teimme sen kesällä 2015. Parhaiten minulle on jäänyt Liepajasta...


blogivirta.fi
Maissipussin Matkassa -

Muutaman viikon loma takana, ja sen kohokohtana kolmen viikon autoilureissu Eurooppaan. Kaikki sujui ilman suurempia ongelmia ja kotona ollaan ehjin nahoin blogia kirjoittamassa. Tässä pieni briiffi matkastamme, toivottavasti näistä kokemuksista on hyötyä muillekin roadtrippejä suunnitteleville. Reittimme oli kutakuinkin seuraava...


blogivirta.fi
Lauran foorumi -

Tätä kirjoittaessa Itä-Hämeessä suomalainen järvimaisema kukoistaa. Lempeä vehreys, luonnon kypsyminen kukoistukseen ja pitkät vaaleat illat koskettavat syvältä. Tässä on luontoelämyksen ydin, eli vaikutelma sitoutumisesta ikiaikaiseen kiertokulkuun. Ihmisen ikä on vain murto-osa siitä pysyvyyden ja jatkuvuuden kaaresta, jota luonto parhaimmillaan ilmentää. Se rauhoittaa, kummasti, kiireistä ihmistä ja panee arvot järjestykseen. Kaipuu vihreään ei ole poliittista vaan...


blogivirta.fi
The Curious Case of Bera -

Kesätyöt vuodelta 2010 ovat olleet virallisesti ohitse hieman yli kaksi viikkoa. Lämpimät säät tarjosivat suomalaisille kaikkien aikojen kuumimman kesän, eikä töissä hikoileminen ollut aina kovinkaan nautinnollista. Samaan aikaan olisi voinut vaikka palvoa aurinkoa raikkaan merituulen viilentämänä, vieläpä lähes työpaikan naapurissa. Töissä vietetty kesä meni kuitenkin yllättävän nopeasti, eikä valinta töiden ja lomailun välillä luonnollisesti ole kaduttanut yhtään...


blogivirta.fi
PUNAINEN TURKU -

Tällä päivämäärällä 25-9 juhlistetaan viikinkiajan laskennallista päättymistä: 1066 – Stamfordin sillan taistelu merkitsi viikinkiajan loppua. Stamfordin sillan taistelu käytiin 25. syyskuuta 1066 Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin ja Norjan kuninkaan Harald Ankaran välillä. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon. 1066 – Harald Ankara , Norjan kuningas (kuoli Stamfordin sillan taistelussa ). Stamfordin sillan taistelu. Peter Nicolai Arbon maalaus.     Viikinkiaika...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Kotimainen SenCity-hanke on koonnut toimijoita yhteisen älykaupunkiteeman alle tavoitteenaan mukautuva, turvallinen ja entistä viihtyisämpi älykaupunki. Nyt VTT:n koordinoima, suomalaisista toimijoista koostuva ryhmä on hyväksytty toimintayksiköksi kansainväliseen Global City Teams Challenge -verkostoon, johon pääsy edistää kansainvälistä verkostoitumista.  Tulevaisuuden älykäs kaupunki. Kuva: JCT 600 / flickr ( CC BY-SA 2.0 ) Koko ajan kasvavassa globaalissa verkostossa on...


blogivirta.fi



Keltaisessa keittiössä -

Parhaat vinkit, kokemukset ja ideat Milanon matkalle. Ota tämä sivu talteen jos suunnittelet matkaa Milanoon! Milano sijaitsee Pohjoi...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kävin Karslruhessa viimeksi vuonna 2000. Olimme lapsuudenperheeni kanssa autolomalla Euroopassa ja piipahdimme Karlsruheen sukuloimaan. Se oli hauska reissu, sillä Karlsruhessa  parasta on sen sijainti. Jos emme istuneet ja ajelleet huvikseen kaupungin ratikkalinjoja päästä päähän, istuimme autoon ja etsimme kartalta lähikylän tai kaupungin ja mieluusti sellaisen, jossa on linna. Linnabongailun lisäksi ajoimme Schwarzwaldiin ja Strasbourgiin.  Tässä onkin oikeastaan...


blogivirta.fi
Seijasiskon Käsityöblogi -

Editoin tekstiä ja lisäsin  muutamia kuvia tammikuussa 2014 . Vietimme mieheni kanssa neljä viikkoa CostaBlancalla Toukokuussa 2013. Poika tuli meidän seuraksemme viimeiseksi viikoksi .Vuokrasimme kerrostalokolmion Torreviejan keskustasta. Tykästyimme kaupunkiin ja teimme myös retkiä lähiseudulle.  Tabarcan saariretki oli oikein mukava. Opastetusta retkestä sain kuulla Torreviejan matkailutoimistosta.  Saarelle voi toki matkata myös omatoimisesti. Saarella asuu nykyisin pysyvästi...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Loistostaan ja varallisuudestaan tunnettuun Luxemburgiin ei saavuta suureellisesti vaan puikkelehtien pieniä tunneleita pitkin. Luxemburgiin puksutellaan nimittäin paikallisjunalla, jos sinne saapuu Saksan suunnalta. Kolmituntinen junamatka vie ensin Kölnistä Reinin rantaa pitkin kohti Koblenzia, ja sieltä Moselin laaksojen ja kylien läpi länteen. Maisemat ovat toukokuun alussa vihreitä ja kukkaisia, vaikka viinirinteet nousevatkin jyrkkinä ja jylhinä ja vasta kasvukautensa...


blogivirta.fi
Kabaree Kulkukoira -

Kun Suomessa tankkaa bensiiniä auton tankkiin, nousee bussiin, kääntää patterit lämmitykselle, syö ravintolassa tai tekee lähes mitä tahansa liittyy usein huomaamattaan pitkään virtaan. Tuo virta johtaa Venäjälle, josta tuodaan yli 90 prosenttia käyttämästämme öljystä ja valtaosa muistakin fossiilisista polttoaineista, maakaasusta ja kivihiilestä. Suomi poikkeaa maailman talouden valtavirrasta, sillä fossiilisten polttoaineiden osuus on vain 42 prosenttia...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

Krakovan reissu sai alkunsa siitä, että nyt jo edesmennyt ystävämme suositteli ajat sitten Jukalle kaupunkia jos hän ikinä aikoisi kosia minua. Kosinta tapahtui Helsingissä, mutta ajatus kaupungista jäi mieleenmme muhimaan. Kun mies äkkäsi nyt 15 vuotta naimisissa oltuamme todella halvat lennot pääsiäisvapaiden aikaan Helsingistä Krakovaan, päätimme tarttua tilaisuuteen koko perheen voimin. Etukäteistutustuessa kaupunkiin luin sen kuninkaallisesta historiasta , l...


blogivirta.fi
Aina se on mielessä -

Istun ihastuttavalla Paolo Manzanon viinitilan terassilla ja siemailen tunti sitten naapurissa sijaitsevan Jyrki Sukulan viinitilalta ostettua täyteläistä Baroloa. Aurinko lämmittää ihanasti olkapäitä. Joku kysyy vieressä, että mikähän se saa ihmisen ostamaan viinitilan Italiasta. Silmäilen edessä aukeavia iltapäiväauringossa kylpeviä vehreitä ja kumpuilevia viinipeltoja ja totean, että niin rakas kuin Saimaa minulle onkin, tunnen erittäin suurta viehtymystä Italian...


blogivirta.fi
Sata ja yksi tarinaa Helsingistä -

Elokuvat esitetty Suomen elokuva-arkiston sarjassa Dokumentin ytimessä maaliskuussa 2005. Osa 20: Taistelu Helsingistä. I dokumentens kärna: Kampen om Helsingfors. Esittelyteksti: Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. "Pääkaupunkiseudun rakentaminen on muuttunut hajanaiseksi ja umpimähkäiseksi. Sydämeni itkee verta sen takia. Tuskin maailmassa on yhtään niin laajalla alalla sijaitsevaa metropolialuetta, jossa kuin summittaisena tilkkutäkkinä on syntynyt asuma-alueita, pieniä...


blogivirta.fi
Sata ja yksi tarinaa Helsingistä -

Sysäys Helsingin perustamiselle oli kauppasodassa. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, jonks politiikan johtavia piirteitä ulkomaankaupan valvonta ja kehittäminen oli, onnistui 1530-luvulla ns. Kreivisodassa murtamaan aseitse Lyypekissä päämajaansa pitävän Hansaliiton ylivallan Itämeren kaupassa. Uskonpuhdistus ja kirkollisen omaisuuden takavarikointi kruunulle loi edellytykset uudelle talouspolitiikalle, mutta kauppapolitiikan toteuttaminen vaati Hansan murskaamista ja Ruotsin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 144 145 Seuraava »