Tänään on 18.07.2019 15:03 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle päivän ajatuksia


Stoori -

Tässä viimeisten viikkojen aikana on blogi päivittynyt melko vähän ja hitaaseen tahtiin. Tähän on parikin syytä; ensimmäinen on aika. Blogi on minulle harrastus, jota teen täysipäiväisen työn, sekä muun elämän ohella. Blogitekstin kirjoittaminen vie yllättävän paljon aikaa, jollaista luksusta minulla ei kovinkaan usein ole. Toinen syy, joka myös hieman liittyy edelliseen kohtaan, on sisältö. Minä […] The post Ajatuksia bloggaamisesta ja Instagramista appeared first on...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Odotan ihan hullun lailla iltaa, menemme pitkästä aikaa syömään Pian ja hänen miehensä kanssa. Luultavasti lähden kotiin taas poskilihakset väsyneinä, sillä meidän tulee aina naurettua ihan hirveästi yhdessä. Meidän miehet kun ovat aikamoisia tarinaniskijöitä. Muutenpa tämä(kin) lauantai on mennyt työnteossa, mutta nyt helpottaa. Muutenkin loppuvuosi tuntuu nyt oikein mukavalta, esimerkiksi mieltä pitkään vaivannut ferritiini-asia on mukavalla tolalla, kirjoittelen siitä...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

  Huomasin vuosi sitten tehneeni juuri samanlaisen postauksen, ja ajattelin tämän olevan nyt hauskan kevyt tähän tiistaipäivään. Kuvat satunnaisia räpsyjä ajankohtaisista asioista täältä kotoa. Mitä teet juuri nyt? Odottelen perunoiden pehmenemistä ja miestä kotiin saapuvaksi.… The post Päivän kahdeksan kysymystä appeared first on Fab Forty Something .


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Konmari-ilmiö ei ole enää uusi juttu. Japanilaisen Marie Kondon kirja, Siivouksen elämänmullistava taika, ilmestyi jo 2011, ja on saanut jatko-osankin. Kirjaa on myyty pelkästään Suomessa 60 000 kappaletta.  Konmari-metodin johtoajatus on, että kun koti on järjestyksessä ja ympärillä on pelkästään iloa tuottavia tavaroita, elämä muuttuu. Jää tilaa asioille, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Minä innostuvana ihmisenä luin kirjan heti, kun se ilmestyi suomeksi. Ihan Konmarin...


blogivirta.fi
Stoori -

Makaan yksin sängyssä, joka on yhtä leveä kuin mitä itse olen pitkä, tuijotan valkoista kattoa. Hiljaisuus humisee ja tuntuu että minun ympärilläni on 36 neliötä tyhjyyttä. Kuin hengittäisin tyhjyyttä. Kuin sisälläni ammottaisi pohjaton tyhjyys. On huonekalut, kaikki kauniit koriste-esineet, ikkunasta avautuu kaunis maisema puiden latvojen korkeuteen. On kivoja harrastuksia ja perhe. Kaikki on hyvin, muttei […] The post Ajatuksia yksinäisyydestä appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Stoori -

Kaupallinen yhteistyö: PS-kustannus Tämä on aihe, jonka kirjoittamista olen pohtinut jo jonkin aikaa. Olen kirjoittanut aiheesta myös useamman luonnoksen, mutta jättänyt tekstit kuitenkin julkaisematta. Vaikka kirjoittelen täällä blogin puolella paljon vinkkejä päiväkotityöhöni liittyen, en ole aiemmin julkaissut syvällisempää pohdintaa siitä, miksi kirjoitan aiheesta. Sain aiemmin syksyllä PS-kustannukselta luettavaksi hienon teoksen, nimeltään Varhaiserityiskasvatus, joka...


blogivirta.fi
Lady of The Mess -

Tänään on vietetty ystävänpäivää ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki palata blogin ja blogiystävien pariin koko alkuvuoden kestäneen blogihiljaisuuden jälkeen. Hitaan bloggaajan manifestia noudattaen olen bloggaamisen sijaan keskittynyt ihan vain elämiseen. Jättänyt aikaa hiljaisuudelle, lukemiselle ja olemiselle. Ja tottakai ystäville. Elämä kun on tässä ja nyt - ja niin ovat ne ihmisetkin, jotka lähellämme elävät. Huomisesta emme tiedä. Some -maailma on niin...


blogivirta.fi
Lady of The Mess -

Tänään olen ajattellut omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen. Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa. Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat. Hän on...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

1. Milloin olisit viimeksi tarvinnut jotakuta?  Tämä on jännä kysymys. En nimittäin koe tarvitsevani useinkaan muita. Mutta silloin kun tarvitsen, ovat tilanteet usein sellaisia, joissa ärsyynnyn / harmistun jostain mutta esitän että kaikki on ok. Lähes koskaan kukaan ei huomaa, että joku on vialla. Yritin miettiä, miksi teen näin ja piilotan harmituksen, mutta en keksinyt järkevää syytä. 2. Milloin viimeksi pelkäsit? Suoraan sanottuna nolottaa sanoa tämä, mutta pelkäsin...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Taas on se aika vuodesta, kun pienet ihmiset suurine reppuineen ottavat pian suunnaksi lähimmän koulurakennuksen. Penaalit ja niiden sisällöt on uusittu, kouluvaatteita hankittu ja koulureitit opeteltu. Koulun pihat täyttyvät taas, ja vanhemmat voivat kotona huokaista helpoituksesta kun vastuu lasten päiväohjelmista siirtyy kodista koululle.. Mutta mitä tapahtuu samaan aikaan koulussa? Opettajat istuvat veso-päivillään ahkerina suunnittelemassa uutta lukuvuotta. Pohditaan, saako...


blogivirta.fi
miian ajatuksia -

Visual/notebook-blogissa oli kivoja kysymyksiä, joihin päätin itsekin tarttua. Jos vaikka saisin bloggailuinnostuksen taas hetkeksi herätettyä. AVIOLIITTOJA – Yksi. LAPSIA – Myös yksi. LEMMIKKEJÄ – Niitä onkin sitten enemmän. Koira, marsu, kaloja, sammakoita, liskoja, kilpikonna, kummitussirkkoja, katkarapu. LEIKKAUKSIA – Yksi niitäkin...


blogivirta.fi
Stoori -

On vuoden 2019 toinen päivä, ja ajattelin tehdä postausta liittyen tulevaan vuoteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en yhtään tiedä mitä uusi vuosi tuo tullessaan, mutta ehkä elämä osaa johdattaa mua oikein. En ole suunnitellut tulevaa vuotta juuri ollenkaan, mutta kirjoittaessani ajatuksia päiväkirjaan eilen, nousi tulevalta vuodelta yksi teema ylitse muiden – hyvinvointi. Tulevana vuonna aion pistää […] The post 2019 – hyvinvoinnin vuosi? appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Aluksi oikein hyvää uutta vuotta! Täällä eilinen ilta kului kotisohvalla makoillessa, sen jälkeen kun tulin töistä kotiin. Jäin töihin vähän pidempään kuin alunperin oli tarkoitus, mutta ehdin vielä illaksi kotiin loikoilemaan. Siinäpä käsitykseni hyvästä uudesta vuodesta nykyään. Kuinkahan tylsäksi ihmisen elämä voi mennä? :D Ehkä siitä pitää ottaa selvää vuonna 2019? Vuoden 2018 parhaat kosmetiikat käsiteltiin sunnuntaina, mutta mitkä olivatkaan niitä muita...


blogivirta.fi
Elämää kukkulalla -

 Täällä Kukkulalla ollaan ja elellään edelleenkin. Ollaan pidelty talvea, tylsistytty kotona pakkasten paukkuessa ulkona ja lumen sataessa kaikkialla maailmassa paitsi meidän kolkassa. Ja kun me kaikki odoteltiin sitä lunta niin kauheesti!!! Kevät alkaa kuitenkin nyt koittaa ja jonkinlaisesta hiljaiselosta ja lievästä talvi/keski-iän/tylsistymis- ym masennuksesta taidetaan selvitä.  Mietin kuitenkin uuteen osoitteeseen siirtymistä. Sitä olen aikaisimminkin miettinyt, mutta nyt...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Vuosi 2018 - kohtelit minua hyvin! Kulunut vuosi on ollut kaikin tavoin parempi edellistä - terveydessä, työssä, säissä... Joten nyt seuraa tosi positiivinen katsaus vuoteen 2018. Postauksen kuvitus on kuluneen vuoden lifestyle-kuvia. 1. Mitä sellasista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt? En tehnyt mitään suuria elämänmullistuksia. Työ on sama, mies on sama, koti on sama. Luulen, että onnistumiset koostuvat pienistä asioista. Kun luet eteenpäin, löydät...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Tuleva vuosi on alkanut hieman hirvittää. Mietin vuoden 2017 jälkeen, kun minusta oli tullut esikoiskirjailija ja takana oli monta kivaa reissua, miten seuraavan vuoden on vaikea laittaa paremmaksi. Mutta arvatkaapa mitä? Näin kuitenkin kävi. Tässä kooste vuoden tapahtumista ja hyvistä kirjauutisista, jotka ylittivät ymmärrykseni. Jokaisessa kultareunaisessa pilvessä on kuitenkin myös harmaan sävyjä. Tammikuu Vuosi alkoi flunssaisena sängyn pohjalta. Mies lähti ottamaan uuden...


blogivirta.fi
miian ajatuksia -

Viime vuosi meni tosi nopeasti. Vaikea uskoa, että siitä on jo 10 kuukautta, kun aloitin osa-aikaisen postinjakajan työn. Ja nyt on sitten eka joulukin nähty tuossa hommassa. Ei ollut niin paha juttu kuin ajattelin yhdessä vaiheessa (kun silloin viikkoa ennen...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kuva: Pixabay Laita kirves sängyn alle, tee päälläseisonta, juo greippimehua, huuda hallelujaa, käy vieraissa ja juokse saunarakennuksen ympäri. Onhan näitä kuultu. Raskaaksi tulo on kuitenkin korkeampaa matematiikkaa, johon saattaa voida vaikuttaa mutta oikeastaan ei. Olen ehtinyt pohtia raskautumista useamman vuoden ajan, joten tässä vinkkini ja lähiympäristöstä kerätyt havainnot kaikille raskaaksi haluaville. Tärkein niistä lienee se, että älä ota sitä niin vakavasti ...


blogivirta.fi
Keloranta -

Halleluja, täällä sitä ollaan linjoilla vihdoin parin kuukauden hiljaiselon jälkeen!  Mutta voin vakuuttaa, että elo täällä ei ole ollut hiljaista.  Paitsi ihan vuoden pari viimeistä viikkoa.  Lokakuisen Ranskan matkan jälkeen työt imaisivat mukanaan täydellisesti.  Loppuvuosi on perinteisesti sesonkiaikaa tällaiselle käsityöalan ihmiselle,  ja niinhän sitä painettiin menemään kohtuullisella tempolla jouluun asti.  jotakuinkin selväpäisenä selvisin, ystävien ja...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Ensin ajattelin, etten tekisi tätä parina viime viikkona blogeissa pyörinyttä haastetta, mutta koska vuosi 2018 osoittautui paremmaksi kuin mitä vuoteni ovat olleet vuosiin, niin kyllähän se ansaitsee omat muistelunsa. Joten mitä kaikkea jännää minulle tapahtui vuonna 2018?  Otin oikeudeksi hieman vähentää alkuperäisen kyselyn kysymyksiä, koska ne tuntuivat hivenen toistavan samaa.  1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt? Tähän olisi...


blogivirta.fi



Stoori -

En tee uudenvuodenlupauksia, en rehellisesti muista olenko koskaan tehnytkään. Sen sijaan, asetan itselleni tavoitteita. Usein tavoitteet ovat kevyehköjä, saavutettavissa olevia asioita, joiden eteen pitää kuitenkin tehdä aktiivisesti jotain. Aikaisempina vuosina minulla on ollut tavoitteina esim. käydä joka kuukausi jossain uudessa paikassa, olkoon se kuinka arkinen paikka tahansa tai valmistumisen jälkeen löytää vakituinen työ, jossa viihdyn. […] The post Sukkalaatikko – ja...


blogivirta.fi
Stoori -

Tätini toi minulle Jyväskylässä vieraillessaan ihania tuliaisia: monta pakettia teetä ja kauniin rannekorusetin. Rannekorut olivat mielestäni jo alkuun kauniita, klassisia, hopean, kullan ja ruusukullan värisiä, pienin timantein koristeltuja. Rannekoruihin on painettu myös kolme sanaa, ehkäpä hieman kliseistä sellaista, ja vasta kotona niitä katsoessani tarkemmin tajusin että näillä sanoillahan on oikeastaan minulle tosi iso merkitys. Spirit […] The post Kliseet – ehkä...


blogivirta.fi
Stoori -

Olen aina ollut perfektionisti. Lapsena v-kirjain täytyi tehdä viivottimella ja kaverini hermostuivat kun joutuivat jäädä odottamaan minua aina koulun jälkeen. Täytyi tehdä täydellinen pilkku. Kumitin pilkkua uudelleen ja uudelleen, kunnes se näytti mielestäni täydelliseltä. Kaikki ovat aina sanoneet minua äärimmäisen vaativaksi itseäni kohtaan, ja sitä todella olen. Koulussa ainoa numero joka kelpasi oli täysi kymppi. […] The post Ehkä kelpaankin näin appeared first on...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Tänään aamulla herätyskello soi 7:15. Löin herätyskellon kiinni ja jatkoimme unia 8:45 asti. Olisi ollut kerhopäivä, mutta me jatkoimme unia. Kotiäitiys on ihanaa! Oikeasti tämä johtui siitä, että isommat lapset heräsivät 04:00 pikkusiskon itkuun ja saivat uudelleen unta vasta joskus 05:30 aikoihin. En raaskinut repiä heitä ylös sängyistään koska ei ole pakko. Isompien lasten kotihoito. Paras päätös ikinä. Muistan miten minulta varmisteltiin, että oletko nyt aivan...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Aluksi haluan sanoa, että teitä lukijoita on tullut viime aikoina paljon lisää, kiitos siitä! Olen myös huomannut, että kosmetiikka-aiheiden lisäksi teitä on kiinnostaneet todella paljon hivenen henkilökohtaisemmat juttuni, jotka ovat keikkuneet viime kuukauden luetuimmissa. Tämä tuntuu olevan kausiluontoista. Välillä niitä luetaan enemmän, välillä tuntuu, ettei ketään kiinnosta.  Aakkospostaukset ovat varmasti eräänlainen blogimaailman klassikko. Näitä onkin tullut...


blogivirta.fi
Elämää kukkulalla -

                                                                       (kuva Inge Löök) Rosollin teosta,  kynttilöiden tuomasta tunnelmasta, kuusen koristelusta,  joulusaunassa käynnistä,  myöhään valvomisesta,  joulukirkosta,  lahjojen avaamisesta,  liikasyönnistä,  päivätorkuista,  jouluelokuvien katselusta,  sukulaisten kanssa seurustelusta, hiljaisista hetkistä ... ... siitä on tämä joulu tehty...


blogivirta.fi
Elämää kukkulalla -

                                                            (kuva Inge Löök) Aika outo aatonaatto!  Itselläni on olo kuin jouluaattona. Viime vuosina jouluaatto on sattunut aina arkipäivälle ja se on tarkoittanut, että olen ollut töissä normaalisti. Mutta tänä vuonna olenkin jouluaaton kotona!! Huh hei:) Eli tänään olen käyttäytynyt kuin edellisinä jouluaattoina: käynyt töissä jossa vietettiin pienimuotoisia joulupippaloita keskellä päivää...


blogivirta.fi
Pikkutimantteja -

Viron taidemuseon ulkomaantaiteen näyttely Kadriorgin linnassa oli ihan mielenkiintoinen. Kiertelimme ystävieni kanssa kukin itseksemme (minä olen valitettavan nopea tässäkin) ja oli hauska huomata, miten erilaisista kohteista olimme esimerkiksi Eevan kanssa ottaneet kuvia. Kuin olisimme olleet konsanaan eri näyttelyissä! -Nämä omani eivät ehkä ole kovin helmiä sommittelultaan, mutta koettakaan kestää:-) Kuvia voi klikata halutessaan vielä hiukan isommaksi. Tässä taisin katsoa...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

R: Hyvää helmikuuta kaikille, menipäs tammikuu nopeasti! Tälleen jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että koko joulukuu ja tammikuun alku meni jotenkin vähän synkillä fiiliksillä. Vaikka joulu- ja tammikuulle osui vaikka mitä kivaa tekemistä ja joulukin oli tosi onnistunut, on viime kuukausia varjostanut muutamakin asia.. Ensinnäkin joulukuussa mulla meni nilkasta nivelsiteet ja en pystynyt alkuun kunnolla edes kävelemään, juoksusta puhumattakaan. Nilkka parani hitaammin kun olisin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 22 23 Seuraava »