Tänään on 23.09.2019 11:55 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle paavo


Sovinistisika -

Haapajärvi se jaksaa. Että se päättää ensiksi yksimielisesti suostua ottamaan Pyhäjärven hellään syleilyynsä ja imeä sen sitten kuiviin rahallisesti, taloudellisesti ja työpaikkoina pyhäjärvisten poliitikkojen tarjotessa avokätisesti ja silmät nurin tätä tilaisuutta. Peiteroolina oli saada yhteinen sote -piiri aikaan, mutta se käännettiin salaa kuntaliitokseksi. Kun tämä sitten monien monien vaiheitten jälkeen kariutui kärsämäkisiin ja reisjärvisiin, Haapajärvi...


blogivirta.fi
Puhuva irtopää -

Juha Seppälä: Super Market Wsoy, 1991 Hankin Juha Seppälän Super Marketin viiden euron pilkkahintaan pari vuotta sitten Sammakon kirjakaupasta Humalistonkadulta. Sen räiskyvän oranssi kansi, jolle oheinen kuva ei tee millään tavoin oikeutta, koska skannerini on kaikesta päätellen huono, pomppasi tarjoushyllyn tarjonnasta silmiini, mutta syy ostopäätökseen ei ollut siinä, vaan aiemmin sinä talvena osallistumassani kuivikkaassa seminaarissa, jossa eräs osanottajista teki teoksesta...


blogivirta.fi
luut kasaan -

( Arto Hautala ) Maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski määritteli vuonna 1931 negaation kautta Keski-Pohjanmaan: “se on se osa suuresta Pohjanmaasta, mikä ei ole Etelä-Pohjanmaata, Pohjois-Pohjanmaata, Perä-Pohjolaa tai Kainuuta.” Eli Keski-Pohjanmaahan kuuluvat kunnat Kala-, Lesti- ja Perhojoen ympäriltä ja lisäksi Ähtävänjoen alajuoksu. Jos Keski-Pohjanmaa yleensäkin määritellään, mitä se ei ole, lähtökohta on huono löytämään sille omia vahvuuksiaan ja ydinta...


blogivirta.fi
Varasto -

Wikipedia Sähköiset säkeet Kaskas Sanojen aika Pohjoiskarjalaisia kirjailijoita Finlandssvenska Författare Arsnet Gallery Elävä arkisto Käännösrunotietokanta Baabel Linkki maailman runouteen Makupalat Kirjailijoiden kotisivuja Paavo Haavikko Pentti Holappa Markus Jääskeläinen Anita Konkka Leena Krohn Tiina Pystynen Eeva-Liisa Manner Jukka Parkkinen Sari Peltoniemi Pentti Saarikoski Jani Saxell Juha Siro Anja Snellman Mirkka Rekola


blogivirta.fi
Rakkauden Ministeriö -

Film treatment Paavoharju is an ecsentric forestband of bornagain Christian jesus-hippies from Savonlinna. We fall deep in to the mysteries of Paavoharju through an American jewish Christian filmmaker Jesse. Being a vagabond and a citizen of the world Jesse ends up to a Paavoharju concert in London, which leads him to come to Finland to shoot a film of Paavoharju. In Finland Jesse starts to think about the influence of the spaces for a human mind. Being from a Christian family with a hippie...


blogivirta.fi
lost in the 20s -

Mä näin eilen mun idolin, Paavo Arhinmäen! Bussissa. Ihanaa, että poliitikkokin matkustaa bussilla eikä vaan taksilla. Oisko pitänyt kertoo sille, että äänestin sitä eduskuntavaaleissa? Näkiköhän se mun Vasemmistonuorten pinssin? No niin oon kun joku kikattava teinityttö


blogivirta.fi
Rötösherra -

Iso-Britannia uppoaa tulvaveteen ja Helsinki hajusta päätellen paskaan. Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa kansaa kuolee oikealle ja vasemmalle yli + 40 asteen helteissä. Eivät osaa sääpekat ja –metet enää ennustaa kuin tuplaennustuksilla, eli että jos sataa, on viileämpää kuin jos ei sada ja aurinko paistaa. Ei haittaa. Rötösherra paineli pohjoiseen turvaan tulvia, helteitä ja kirvain tuottamaa löyhkää. Pääministeri on ryhtynyt suitsimaan Suomessa valtoimenaan vellovaa...


blogivirta.fi
Rötösherra -

Venäjä käy modernia sotaa. Puolan lihat, nyt Suomen salmonella. Salmonellaa suomalaisessa broilerinlihassa! Eikö ne parempaa keksi! Samaan aikaan Suomessa hallitus julkistaa kehykset uudelle budjetille. Hyvä. Kehitysapua ei sitten nostetakaan 0,7 prosenttiin. Paavo "kerron vain vaihtoehdot" Väyrynen selvitti tänään televisiossa, miten 0,55 % on juuri riittävästi näissä olosuhteissa. Rahaa nipistetään myös päivähoitolapsilta, seikka, joka ei todellakaan jäänyt demareilta...


blogivirta.fi
Dardo -

Ranskassa oikeistolainen linja voitti. Mikä meissä työläisissä, pikkutuloisissa oikein mättää, äänestämme aina enemmän ja enemmän vaaleissa oikeistoa . Suomen vaalit meni päin jotain ---, siis pikkupoika Kataisen likaista ja hulvatonta peetä. Harmittaa melkoisesti. Syinähän voidaan helposti pitää vasemmiston nykytilaa. Miksi vasemmistoliitto luopui niin helposti hyvästä lippulaivastaan Suvi-Anne Siimeksestä ja lähti todenteolla vanhojen änkyröitten mallilla viemään...


blogivirta.fi
Rötösherra -

Taistelut on tältä erää taisteltu. Presidentivaalitaistelu Ranskassa päätyi oikeiston voittoon. Patsastaistelu Viron ja Venäjän välillä päätyi edes jonkinlaiseen tulitaukoon (taistelu jatkunee Venäjän sisäisenä vaaleja odotellessa...). Taistelu Turkissa päätyi Abdullah Gülin vetäytymiseen tulevasta vaalitaistosta. Ja samaan aikaan Suomessa taistelu maaherrojen olemassaolosta päättyi ministeri Kiviniemen lausuntoon, jonka mukaan poliittiset maaherrat saneerataan. Maailma...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

Vaalit ovat ohi, porvarihallitus syntynyt, 62% naisia hallituksen jäsenistä, Paavo Väyrynen olikin vielä elossa ja niin tuo Kanervan Ilkkakaan ei näköjään ollutkaan vielä vanhainkodissa. Näillä sitten mennään, katsotaan mitä tuleman pitää, kukaanhan ei ole syyllinen mihinkään ennenkuin ei ole tehnyt mitään. Siirrytään taas hieman tasa-arvoasioiden pariin. Lukiessani lehteä X, sattui silmiini juttu asiasta nimeltään feministinen itsepuolustus (myöhemmin Fip)...


blogivirta.fi
nuori pakinallinen -

Oletteko nähneet avaimiani? Croonberi&co viheraluetyöryhmä vastasi hallitustunnustelujen keskeiseen talouskasvua ja aluekehitystä koskevaan kysymykseen esittelemällä, ei enempää eikä vähempää kuin Suomen menestyksen avaimet: "Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen tulevaisuuden menestyksen avaimia ovat kestävä teknologia, osaaminen, yrittäjyys, palvelut, luova talous ja tasa-arvo. Kansainvälisellä ja EU-yhteistyöllä on hillittävä epäreilua kilpailua työpaikoista ja...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

Viime aikoina jokaisessa lehdessä Ypäjän paikallisjulkaisua myöten on ollut juttu, jossa analysoidaan vaaleja, Kokoomuksen voittoa ja SDP:n tappiota. Useissa näistä jutuista otetaan myös kantaa Keskustan pienoiseen tappioon ja Perussuomalaisten vaalivoittoon, kaikenlaiset maisterit ja tutkijat ovat esittäneet näkemyksiään, joiden esittämiseen ei tarvitse olla minkään tason maisteri tai tutkija. Minkälainen poliittisesti latautunut bloggaaja jättäisi sitten vaalit analysoimatta...


blogivirta.fi
muunnoksia -

Sisältö Johdanto Virtualisointi ja virtuaalimuunnos Virtuaalimuunnos: mallin laajennus Oppimateriaalitalous virtualisoimisen kohteena Toimijoiden tahdonmuodostuksen vaikutus Loppupäätelmiä ESIPUHE Tämä kirjoitus sai alkunsa ajatuksesta koota yhteen työni ohessa vuosien varrella vastaan tulleita kehittämishaasteita sekä sitä henkilökohtaista hiljaista tietoa, jota niiden pohtimisesta ja ratkaisuista on kertynyt. Viimeinen sysäys tuli tosin vasta talvella 2006 alkaneesta kurssista...


blogivirta.fi
Tyly puhe -

No niin, Suomen "demokratia" on taas sanonut kovan sanansa. Keskusta 51 paikkaa Kokoomus 50 paikkaa SDP 45 paikkaa Vasemmistoliitto 17 paikkaa Vihreät 15 paikkaa RKP 9 paikkaa KD 7 paikkaa PerusSuomalaiset 5 paikkaa Hallituspohjan muutos on näin ollen mitä odotettavin, Keskusta vaihtaa SDP:n Kokoomukseen ja ottaa siihen lisäksi sitten jonkin täytepuolueen. Tämä täytepuolue mitä luultavimmin on RKP, jonka asema kielipitkällään olevana "ihan sama mitä on hallitusohjelmassa, kunhan me...


blogivirta.fi
Jukka Relander -

Käynnissä olevat vaalit herättävät samanaikaisesti sekä poikkeuksellisen laajaa kiinnostusta, että toimittajien haukotuksia. Tämä johtuu kahdesta asiasta: media seuraa pääministeriehdokkaita ja käy pääministerivaaleja, kansalaiset taas ajattelevat valitsevansa omaa ehdokastaan eduskuntaan. Eduskuntavaalien kääntäminen pääministerivaaliksi on toki seurausta siitä, ettei presidentti enää nimitä hallituksen muodostajaa, mutta suuntaus vahvistui kiitos Paavo Lipposen taktisen...


blogivirta.fi
Viidennen kerroksen tarinoita -

...huominen esitelmä nimittäin. Viime yöltä siis: Olin kirpputorilla koirani kanssa. Mieheni oli myös mukana, muttei jaksanut kierrellä, vaan istui kahvilla. Yhtäkkiä huomasin luokkatovereitani ilmaantuvan joka kojusta. Kysyin heiltä ovatko he menossa kouluun. -Ollaan. -Millä? -No, taksilla. -Kuka maksaa? -Äiti, hyppää kyytiin! Ahtauduin täyteen limusiini-taksiin koirani kanssa. Pienen pätkän ajettuamme kuski pysähtyi silmät punaisina. -En pysty tähän. Olen allerginen...


blogivirta.fi
Bryggare -

Runeberg on päivän nimi ja torttu. Pidän kummastakin. Tortuista kuitenkin hieman enemmän. Loistava kirjailijamme lienee nuorempien suomalaisten mielissä enemmän torttuina kuin tarinoina. Kummatkin ovat makoisia. Syön runebergin torttuja heti kun niitä vaan saa. Tänä vuonna niitä löytyi jo tammikuun puolivälissä. Tänään, juhlapäivänä, kauppamme myy jo kolmen eri valmistajan torttuja. Olen makean perään. Nämä runebergin tortut ovat heikkouteni. Suussa sulavia...


blogivirta.fi
Sillan eduskuntavaaliblogi -

Nuoret ovat ryhmä, jotka eivät ole edustettuna Eduskunnassa. Tällä hetkellä siellä on yksi ainut alle 30-vuotias ehdokas. Tähän asiaan pitää saada muutos. Punavihreä sellainen. Ei kukaan "ehkä 30 vuotta sitten ollut opiskelija ja nuori" voi tietää mitä esimerkiksi nykyisin on olla opiskelijana ja yrittää tulla toimeen. Nuoria tarvitaan Eduskuntaan myöskin siksi, että meillä nuorilla on vielä ennakkoluulottomuus päätöksenteossa. Uskallamme myös olla asioista eri mieltä...


blogivirta.fi
Pelasta Hanasaari A -

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen Hanasaari A:n purkamisesta ja hiilikasan siirtämisestä. Asian käsittelyssä esitettiin erittäin hyviä puheenvuoroja, joissa selkeästi perustellen vaadittiin Hanasaari A:n uusiokäytön selvittämistä sekä koko hankkeen taloudellisen kannattavuuden selvittämistä. Näistä tehtiin kolme palautusehdotusta, Arhinmäki Hakasen kannattamana, Helistö Näreen kannattamana ja Pajamäki Malisen kannattamana. Eniten kannatusta sai Helistön ehdotus...


blogivirta.fi



Petri Järveläinen -

Tilastot osoittavat, että tämä on 105. blogi. Tavoite on siis saavutettu. En tiedä mitä teen, jatkanko, vaihdanko templatea, tyyliä, kokonaisuus on tässä. Blogi on kiinnostava muoto, sillä siinä yhdistyy päivälehti ja päiväkirja, yksityinen ja julkinen. Erinomaisen hieno tekijä siinä on sen ilmaisuus. Blogi etsii uutta taloustiedettä. Blogi myös tutustuttaa ihmisiä tai ainakin heidän ajatuksiaan ja näkökulmiaan ja luo uuden tyyppisiä yhteisöllisyyden ulottuvuuksia...


blogivirta.fi
Petri Järveläinen -

Ryhdyin miettimään, mitä suomalaista kaunokirjallisuutta, sanokaamme kymmenen teosta, toivoisin, jos joutuisin autiolle saarelle. Selvä ykkönen on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tarinani on tavallinen ja tosi: koululaisena esitelmiä, näytelmiä ja pakkolukua, jotka kaikki jättävät kylmäksi. Parikymppisenä romaanin lukeminen vapaaehtoisesti ja havahtuminen: taivaan vallat, mikä kirja, mitä kieltä! Ja mikä kirjoittaja, missä ympäristössä ja missä maassa! Voi hyvänen...


blogivirta.fi
Pekanpojan maailma -

Vekkuleita. - Harry "Hjallis" Harkimo on viilannut ja diilannut urheilubusineksessa aina muutaman vuoden kerrallaan milloin jaliksessa ja milloin pesiksessä, jääkiekko on toiminut parhaiten. Luonut hallikonseptin, kusettanut jalkapallo- ja pesäpalloihmisiä, jauhanut urheilubusineksesta omassa televisio-ohjelmassaan (ilmaista mainosta omille busineksilleen haastattelemalla mm. oman joukkueensa pelaajia ja valmentajia). - Sedu "Seppo" Koskinen on luonut ravintolaimperiumin maakunnissa ja...


blogivirta.fi
Rakkauden Ministeriö -

this is pretty good one. in the end of this video you can see how police knocks down leftist politician paavo arhinmäki. there was many of this kind illegal arrests during the protests.


blogivirta.fi
Pukukoodi -

Olen yllättynyt kuinka lämmin ja hiostava asuste puku on. Aluspaita, pitkähihainen kauluspaita ja pukutakki toteuttavat kerrospukeutumista kirjaimellisesti. Puku päällä hikoilee herkästi, jos intoutuu juoksemaan portaita tai powerwalkkaamaan. Muutaman hikisen päivän jälkeen olen rauhoittunut. En enää singahtele työpisteiden tai kerrosten välillä. Kävelen kadulla rauhallisesti. Otan kaiken vähän rauhallisemmin. Varmaan elekieleni, käsieni huitominen, jopa puherytmini on...


blogivirta.fi
Tinon leffasivut -

Onnää miehet vaan semmosii, humantereita! Kävin katsomassa Louhimiehen uusimman kutsuvierasnäytännössä, tupa oli täynnä pappeja ja tästä asiasta silminnähden innostunutta tekijäkaartia. Alun puhekin lupasi jotain rankkaa ja jännää, onhan tätä rainaa vatvottu jo etukäteen lehdissä ja oikeudessa asti. Vaan toisin kävi, ankara HÖH valtasi mielen jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Elokuva olisi ravistellut yleisöä toden teolla joskus 60-luvulla, silloinkin vain...


blogivirta.fi
Koiran vuonna -

Junamatka sujui hyvin, kaikki puheet toisen luokan makuuvaunujen tungoksesta ja epäsiisteydestä ovat ainakin eilisyön kokemuksella liioiteltuja. Tietysti junan vessa on reikä lattiassa, ja tunnelma on aika tiivis. Kolmen kerroksen pedit ovat kuuden hengen loosheissa, ei mitään verhoja, vuodevaattet ja huopa talon puolesta. Olen kai jo aikasemminkin kertonut, että en voi kovin helposti lukea blogini kommentteja, mutta huomasin että eiliset tekstiviestit on joku sinne kerinnyt laittaa...


blogivirta.fi
KURVISEN SHOW -BLOGI -

Tänään oli siis vuorossa Mahottoman Maratoonin ensimmäinen treeni pallot ilmassa. Jos et vielä tiedä, että mikä Mahoton Maratooni niin lue tästä suorasta linkistä:: www.mahdoton.vuodatus.net Tein ensin normaalin lämmittelyn eli kävelin vauhdikkaasti 10 minuuttia ilman palloja, jonka jälkeen laitoin juoksuksi. Juoksin ensin 10 minuuttia, jonka jälkeen laitoin pallot ilmaan! Ja kappas vaan, onnistui! Sain hyvän rytmin päälle ja "jogglingissa" ihmeellisintä on se, että kun...


blogivirta.fi
Viimeinen profeetta.The Last Prophet. -

HS : "Helsingin valtuusto valitsi keskiviikkoiltana kaupungin uudeksi sosiaalijohtajaksi teologian maisteri Paavo Voutilaisen. Voutilainen voitti filosofian maisteri Kari Välimäen äänin 50-33. Valinta tehtiin salaisella lippuäänestyksellä. Äänestyksessä annettiin yksi tyhjä ääni ja yhdessä äänestyslipussa luki Halme." "Sosiaalijohtajan valinnasta syntyi poliittinen kiista, koska demarit epäilivät Välimäkeä syrjittävän hänen puoluekantansa vuoksi. Välimäki on...


blogivirta.fi
harrisaukkomaas journal -

Elämä kulkee sellaisella vauhdilla, että en näköjään ehdi blogini ääreen. Onnistuin vihdoin kuitenkin lataamaan oman kuvani tänne. Sekin oli suuri saavutus tässä yritä ja erehdy bloggaajan arkipäivässä. Nyt minun ehkä pitäisi saada pidettyä kuva koko ajan etusivulla. Siinä taas uusi haaste. Tällä viikolla kiirettä syntyi mm. päätoimittajan vaihdoksista. Anna-lehden uudeksi päätoimittajaksi tuli Kotilääkäri-lehden päätoimittaja Taina Salomaa. Loistava valinta...


blogivirta.fi