Tänään on 19.10.2019 08:32 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle palata yhteen


Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Johannes Häyhä kertoo kirjassaan Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet , että ei mikään menneen ajan kohtaloista ja oloista ole täällä kansalla niin tuoreessa ja hirmuisessa muistossa, kuin rekryytin otto eli sitominen Venäjän vallan aikana, vaikka se ei kestänyt kuin neljätoista vuotta, kertoi Holttola. Meidän rovasti sanoi, että sitominen alkoi v. 1797 ja loppui v. 1811, jolloin Viipurin lääni taas yhdistettiin muun Suomen kanssa.  Rekryytin ottoa...


blogivirta.fi
Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...


blogivirta.fi
SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Cassandra oli juuri täyttänyt 33 ja hän mietti miten seuraavat vuodet tulisivat kulumaan. Hän oli saanut toteutettua suuren unelmansa, hän oli saanut avattua valokuvausliikkeen. Cassandra oli intohimoinen valokuvaaja, hän oli myös opiskellut taidetta ja kuvausta Pariisissa. Sen jälkeen Cassandra oli muuttanut takaisin synnyinseuduilleen Ranskan Rivieralle. Siellä oli aurinkoisempaa ja tietyllä tavoin rennompaa kuin kiireisessä Pariisissa. Sitä paitsi häntä oli aina pidetty...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret...


blogivirta.fi
Oppitori -

Elokuvatekstien frekvenssisanasto Löysin tämän minulle uuden frekvenssisanaston filmiteksteistä, n.5000 sanaa. Siinä on se hieno puoli että jokaisesta sanasta on linkki wiktionaryn artikkeliin. Jotta saisin sitä vieläkin käyttökelpoisemmaksi, muutin listan tekstitiedostoksi ja laitoin sen Dropboxiin . Laitan loppuun listan peräkkäisenä, pilkuilla erotettuna. Sanat ovat taivutusmuodoissa joten jo se tarjoaa harjoiteltavaa: Keksi sanoille käyttöä lauseissa juuri siinä muodossa...


blogivirta.fi
Syvyydestä huudan sinua,Herra -

Jumalan rauhaa hyvät ystävät! ” Siinäpä sana oikeaan aikaan ”,joku voi ilahtuneena  ajatella ystävän hyvästä neuvosta. Raamatun Jumalan sanat ovat erityisiä helmiä. ” Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat. ” Sananlaskut 25:11 Aiheena tänään on Herran 1.käsky: ” Minä olen Herra, sinun Jumalasi,älä pidä muita jumalia”. Ensiksi meidän on huomattava, että Jumalan sana on lakia ja evankeliumia . Jumalan laki tarkoittaa Herran kymmentä...


blogivirta.fi
Kertomus jatkuu -

    Aamu,Tapsa heräsi karmeaan kankkuseen Hesarilla sijaitsevassa yksiössään joka toimi myös hänen toimistonaan. Lohduton näky ympäri asuntoa. Pizzalaatikoita ja nakkikioskin laatikoita sikinsokin pitkin lattioita. - Voi jumalauta huokaisi Tapsa - Taas se helvetin Roskapankki vei multa muistin. Ja hätäinen lompakkoon vilkaisu osoitti että muistin lisäksi se oli vienyt myös valtaosan hänen viime keikastaan saamasta palkkiostakin. Tapsa oli nimittäin yksityisetsivä. Entinen...


blogivirta.fi
Titiri -

Lämmin kiitos Teille kaikille osanotoistanne! Tuntui tosi hyvältä, että pitkästä blgitauostani huolimatta niin moni "vanha tuttu" vielä muisti minut. En ole juuri nimeksikään vieraillut täällä blogimaailmassa viime vuoden aikana ja nyt kun aloin blogeja lueskella niin huomasin, että moni minun kanssani samoihin aikoihin aloittanut bloggaaja on lopettanut kirjoittelun tai siirtänyt bloginsa täältä vuodatuksesta muualle! Minäkin vähän muutin blogini ilmettä ja loin...


blogivirta.fi
Jumalan orja -

Johdanto Koraanin täytyy olla maailman kuuluisin kirja, jonka hyvin harvat ovat lukeneet ja vielä harvemmat ymmärtäneet. Koraanissa ei ole ajallista järjestystä, sillä kappaleet on aikajärjestyksen sijaan järjestetty niiden pituuden mukaan. Koraani on sekoitettu ja tarinan juoni on kadonnut. Tällainen Koraani löytyy kirjakaupasta. Nyt voit ymmärtää Koraanin luonteen vähemmässä ajassa, kuin sinulta menisi urheilukilpailun katsomiseen. Siitä nimi: Kahden tunnin Koraani. Tämä...


blogivirta.fi
Arto Antturi -

Virikkeen tähän kirjoitukseen antoi Catholic Heraldissa 5.4.2019 julkaistu artikkeli ’As a Bishop, it is my duty to warn the West’: An Interview with Cardinal Sarah . Guinealaissyntyinen Robert Sarah katsoo länsimaita ja länsimaista kristillisyyttä yhtäältä afrikkalaisen silmin, toisaalta sisäpuolelta, Vatikaanin korkea-arvoisena kardinaalina. Ymmärrän, että on paljon niitä, joiden mielestä afrikkalaiset eivät voi opettaa meille länsimaiden kristityille mitään...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Aiemmin lainasin Wäinö Alhon Kyläkirjaston kuvalehdessä 5/1891 julkaistusta kirjoituksesta kuvausta Margareta Stjernvallista . Kirjoituksen varsinainen aihe oli hänen tyttärenpoikansa Fr. Aug. von Platen, jolle Lammin Vanhakartano päätyi. Hän oli ollut upseeri Suomen sodan aikaan, sodan jälkeen opiskellut Uppsalassa lakitiedettä, palveli jossain Pietarin valtiollisessa virastossa ja 31-vuotiaana vetäytyi Hämeen rauhaan. Mitä suurimmalla innolla antautui hän kirjallisiin...


blogivirta.fi
Satakunnan linnut -

Lähdimme Mikan kanssa Eurajoen metsiin aamulla seitsemältä. Peukaloinen oli äänessä Rajakalliolla, mutta kuvaamaan ei päässyt, koska peukaloisesta ei nähty kuin vilaus. Seuraavaksi siirryimme Hepokankaalle ja kävelimme Pouruntien päästä päähän. Rautiainen kuului yhdessä paikassa mutta peukaloista ei missään. Kova tuuli vaikutti siihen, että linnut eivät olleet äänessä. Kuvauskohteiden niukkuuden takia päätimme profiloitua pajunkissojen kuvaajina. Alla on tele- ja...


blogivirta.fi
And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAN MÄÄRÄN RAKKAUTTA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIAA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA...


blogivirta.fi
Yhden elämän verran tarinaa -

Mitä onni on? Siinäpä vasta kysymys. Onneen jokaisella on varmasti omat määritelmänsä. Onni on niin yksilöllistä – jokaiselle onni on eri asioita, jokaiselle ne ovat myös eri asioita eri tilanteissa. Yhdelle onni voi olla toiselle huono tuuri tai tylsyys tai mikä vaan.. riippuu näkökulmasta ja tarkastelijan optimismista/pessimismistä. Entä mitä on hyvä onni? Eli tuuri, tsägä, flaksi. Ja mitä kaikkea voi laittaa hyvän tuurin piikkiin, minkä voi laittaa täysin oman...


blogivirta.fi
Antiaikalainen -

Vuoden toinen ostokseni on uusi peiliovi eteisen komeroon. Vanhasta särkyi lasi, ilkeästi. Vuoden ensimmäinen ostokseni oli Paavo Haavikon  Kootut runot , jonka Teos julkaisi hiljattain. Tällä ylen kookkaalla & painavalla 900-sivuisella järkäleellä rikkoisi peilioven lasin vaivatta. Jopa vähän paksummankin lasin. Näillä kahdella tapauksella on kuitenkin vain ajallinen yhteys. Peilioven lasin hajottivat riehaantuneet koirat juuri kun olin uppoutunut Haavikon koottuihin. Miksi...


blogivirta.fi
Nimmari reissussa -

24.3.2010 klo 10:35 Sihanoukville, Kambodzha Phnom Penhin diabolinen yö jäi kokematta, kun edellisen kirjoituksen jälkeen Jem & Cathy ilmoittivat halustaan vaihtaa suurkaupungin syke rauhallisempiin rantakuvioihin. Vaikka itseä olisikin kiinnostanut tutustua pintaan syvemmältä paheen pesään, kaipaan pulssintasaavaa atmosfääriä tällä matkalla. Niinpä heitettiin kamat kasaan, otettiin hikinen minibussikyyti linjuriasemalle ja alettiin paahtaa kohti etelärannikkoa. Elefanttivuoret...


blogivirta.fi
mitlu 'anã -

  Kuva (c) Suomen Kansallisooppera Kävin katsas tamassa eilen Kansallisbaletin Don Quijoten uuden tulemisen, ja pääosissa olivat Helsingin kansainvälisen balettikilpailun juniorisarjan voittaja 2009 Maria Baranova (joka on muuten juuri kiinnitetty oman balettimme solistikaartiin) sekä jo Tuhkimosta tutuksi tullut Michal Krčmář. Muistan nähneeni tämän version jo edellisellä esityskerralla, joten suurin kiinnostukseni kohdistui erityisesti Maria Baranovaan, jolta osasin odottaa...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Opettajat ovat yliarvostettuja Suomessa. Hyvien Pisa- tulosten vuosina he saivat ansaitsemaansa kehua ja arvostusta, mutta noiden tulosten pudottua heidän pitäisi tunnustaa epäonnistumisensa. Kyrillisten kirjainten maailmasta palannut Virokin oli viimeksi Suomea parempi. Nyt Espoo on kieltäny t kalliit lahjat opettajille ja nämä ahneet pirulaiset ovat tietysti näreissään. Se kuulemma lisää eriarvoisuutta, kun kaikki oppilaat eivät voi antaa opettajalle yhtä arvokkaita lahjoja...


blogivirta.fi



Nimmari reissussa -

13.3.2010 Lauantai klo 8:00 Don Det, Laos Jälleen kerran ylös punkasta pienen darran kera. Onneksi yhdistelen riippumattoa, kylmää kokista ja leppeää keliä. Sitäpaitsi, eilinen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hauskempi päivä kuin edellinen, joten pieni kohmelo tekee vain hyvää. Tuntuu jopa ansaitulta maksulta. Eilen aamupuuhien jälkeen vuokrasimme Julian kanssa pyörät aikeenamme kiertää saaren ympäri pohjoiskärjen ja länsirannan kautta. Emme päässeet kauaskaan, kun...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Terttu oli tavallinen nuori suomalaisnainen, iältään 22v. Terttu oli jo pidemmän aikaa ollut hieman hukassa ja tylsistynyt elämäänsä, johon ei kuulunut poikaystävää eikä harrastuksia. Tertulla oli ollut vain kymmenen vuoden ajan pieni suloinen villakoira, kunnes aika jätti ja Terttu jäi ypöyksin pieneen yksiöönsä. Hänellä oli toki ollut ystäviä, mutta välit koulukavereihin olivat jo jääneet ja viileentyneet ajan kanssa. Hän oli tehnyt monenlaisia työkeikkoja, oli...


blogivirta.fi
Arkea ja juhlaa -

Yleisesti tunnustettu tosiasia taitaa olla se, että naisilla ja miehillä on erilainen logiikka. Meillä nämä kaksi logiikkaa törmäsivät taannoin melko kuuluvasti. Jäin kotiin siivoamaan, kun mies ja lapsi lähtivät leikkipuistoon pois häiritsemästä :-) Huhkiessani minun teki mieli kahvia ja niinpä sitten aloin sitä keittämään. Halusin tällä kertaa täyttää myös hyvän vaimon kriteerit ja päätin säästää kahvista hiukan miehellenikin. Puistosta ei tietenkään palata...


blogivirta.fi
pommi ja pamaus -

Sinipiian kolme elämää Pahnanpohjimmainen mätkähti talon seinään, syntyessään viidenneksi Keijutaloon. Esimmäiset kolme olivat syntyneet Suurenpahan aikaan. Ensin Urhea sitten Amalia ja viimeksi Kipinä joiden isän taistelut olivat vieneet. Talon rakennus oli jatkunut ja avuksi saapui pohjoisesta Saamelaisvelho hurmaamaan leskirouvan. Ensimmäisenä vuotena syntyi Väinämöinen tumma, tulinen ja pippurinen. Kaikki lapset taistelivat leivän kannikoista, sillä oli ollut katovuosi...


blogivirta.fi
Tervetuloa Saagalandiaan! -

Friidalle nimittäin Kotkan näyttelyssä. Se oli kolmanneksi paras narttu eli sai erin ja SA:n. Mutta kun sen poloisen turkki on aika niukka verrattuna muiden koirien turkkipehkoihin, niin eihän se ulkoisesti pärjää, vaikka siinä muuten paljon hyvää onkin. Aika näyttää, tuleeko typykälle turkkia lisää. Vastahan se vuoden alun jälkeen on turkkia kasvattanut pentukarvan vaihdon jälkeen. Mutta minun silmiini se on tosi söpö tällä hetkellä ja eiköhän se riitä. Irlantilainen...


blogivirta.fi
Listablogi -

Viime aikoina Radio Nova on palannut vanhalle paikalleen Suomen selvästi kuunnelluimpana kaupallisena radiona, ja ero johtavaan Radio Suomeenkin on kutistunut. Nova raportoi sivuillaan, mitkä biisit soivat eniten, ja Top 20:ssä on paljon myös vanhaa musiikkia. Ei kuitenkaan Michael Jackson ia. Biisit.infon tietoihin perustuva oheinen graafi kertoo, että hänen kappaleittensa soittaminen loppui kokonaan viime huhtikuussa. Klikkaa suuremmaksi. Ilmiö on ajallisesti yhteydessä Yleisradion...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Maria Pynninen syntyi Antreassa 24.4.1774 Maria Pietarintytär Käpille ja Samuli Hannonpoika Pynniselle. Perheeseen syntyneistä lapsista selvisi ensi vuosistaan 5 poikaa ja kaksi tytärtä. Pojista Pietari oli "Perukimaakari Wiipurissa" ja Paavali "oli otettu sotamieheksi, mutta karkasi sieltä ja eli niin koko ikänsä." Kun Maria meni naimisiin 16.12.1795 hänet kirjattiin sahatyöläisen tyttäreksi Noskuan ylemmältä sahalta. Sulhanen Matti Hannonpoika Lattu oli myös sahalta. Heidän...


blogivirta.fi
Ajattelemisen pensaita ja puistoja -

Suomen ulkomaalaislainsäädännössä on viime vuosina tehty useita muutoksia, jotka heikentävät ihmisen oikeusturvaa ja aiheuttavat heille kohtuuttomia tilanteita ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.  Näistä muutoksista voidaan mainita esimerkiksi humanitaarisen suojelun poistaminen ulkomaalaislaista, oikeudellisen avun heikentäminen sekä perhe-elämän estäminen. Näistä kolmesta asiasta ja niiden ongelmallisuudesta on taannoin lausuttu varsin perustavanlaatuisesti...


blogivirta.fi
uberstars -

Olipa kerran perhe joka eli pienen teollisuushallin sisällä. Tähän perheeseen kuuluin noin viisitoistavuotias poika. Tämä poika oli eräänä aamuna hirveän huonovointinen. Hänen päätänsä särki, jäseniään kolotti ja ajatuksensa olivat kuin tervassa uivia kaloja. Hän raotti silmiään ja näki sänkynsä yläpuolella olevan kytkimen, turkoosinvärisen monimutkaisen vempeleen johon jokainen samalla planeetalla elävä Olio kytki itsensä ennenkuin aloitti unimantran jolla...


blogivirta.fi
Tinttarellan toiveet todeksi -

Niin. Hyvin tässä on tämä uusi elämä  sujunut jo pidemmän aikaa. Nyt sitten viimeisen viikon aikana on tullut kaksi ahmimiskohtausta ja vanha minä on siis palannut pikaisesti kummittelemaan. Olen miettinyt miten lähestyä tuota juttua... Unohtaa koko homma ja palata siihen missä olin eli ei ahmintaa, ei kalorien laskemista ja hyvällä positiivisella fiiliksellä eteenpäin! Vai sitten analysoida miksi, miten näin kävi ja olisiko asiaa voinut ennaltaehkäistä jne. Onko asian...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 59 60 Seuraava »