Tänään on 17.09.2019 14:02 ja nimipäiviään viettävät: Aili, Aila, Hildegard ja Hildegerd. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle paratiisi mustavalkoinen


Hikatusta - hikkaj -

On aika palata juurille ja kaivaa unohduksiin joutunut Onni Eläkeläinen naftaliinista. Eikähän Onnimme missään pukupussissa tai muussa säilössä ole ollutkaan - vaan mitäpä rauhallista elämää viettävästä miehestä olisi kerrottavaa tahi sen kummempaa opittavaa kiireiselle väelle. Herää aamulla, juo hötkyilemättä kahvit, palaa pötköttelemään kirjavarustettulle yötilalleen toveiksi ennen kuin päiväkahvin/ahkeruuskahvin jälkeen ponnistaa ulkotöille eli tätä...


blogivirta.fi
Ikuisesti sinun, Ilena -

Me olimme lomalla paratiisissa, eikä mikään ulkopuolinen saattanut koskettaa meitä. Täydellinen keskittyminen perheeseen. Rauhallisia aamuheräämisiä parivuoteella lasten kömpiessä viereemme halittaviksi. Aamiaisia hotellin patiolla, ilman että itse tarvitsee siivota jälkiä. Loikoilua uima-altaalla vauvan nukkuessa päiväunia varjossa. Vesileikkejä lasten kanssa. Pehmeä hiekkaranta, turkoosin sininen meri ja taustalla korkeat vuoret. Taianomaisia iltoja auringon laskiessa ja...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

  Jukka Norvannon opetus Lähetyksen kesäpäivillä Hyvinkäällä lauantaina 15.6.2019. Raamatun kolmannesta luvusta paljastuu, että ihminen oli karkotettava paratiisista syntiin lankeamisen vuoksi. Langenneena hänen ei voitu enää antaa syödä elämän puusta, joka olisi pitänyt myös synnistä osalliseksi tulleen ihmisen kuolemattomana. Karkotus ei ole tosin estänyt ihmisiä koettamasta etsiä kaikkia mahdollisia keinoja saavuttaa kuolemattomuus. Ihmisen on edelleenkin usein vaikea...


blogivirta.fi
Islam kritiikkiä -

Saksassa ääri-islamistit yrittivät tuhoisaa pommi-iskua syyskuussa 2007. Saksan poliisi onnistui estämään aikeet ja pidätti kaksi islamiin kääntynyttä saksalaista ja yhden turkkilasien muslimin. Pidätetyt olivat hankkineet satoja kiloja kemikaaleja, valmistaakseen räjähdysainetta. Kemikaaleilla olisi saatu aikaan tuhoisa räjähdys. Der Spiegel -lehden mukaan miehillä on saattanut olla yhteyksiä Pakistanin ääri-islamilaisiin ryhmiin. YK:n UNAMA-operaation tutkimuksen mukaan...


blogivirta.fi
Retroromu - otteita kameraharrastajan maailmasta -

Mielestäni kaikista tärkeintä tässä Retroromussa pitäisi olla sen käytännöllisyys . Ei mitään monimutkaista shittiä! Kuka sillä mitään tekee? Internet sisältää jo kaiken, jonkun tarvitsee vain koota siitä kaikesta mukava paketti, joka sopii kaikenlaisille kuluttajille. Huomasin omia tekstejäni lukiessa että sitä jäi kaipaamaan jonkinlaista tiivistelmää, joka sisältäisi loogiset ja laatikkomaiset faktatiedot kyseisestä artikkelista. Filmi-osiosta jäi kokonaan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Islam kritiikkiä -

Koraanin opetuksen mukaan muslimi ei voi olla varma iankaikkisesta pelastuksestaan ja paikastaan paratiisissa, vaikka hän noudattaisi islamin vaatimia velvollisuuksia. Islamin opetuksen mukaan kuoleman jälkeen muslimin hyvät ja pahat teot laitetaan vaakaan. Jos hyvät teot ovat pahoja painavampia, muslimi voi päästä paratiisiin. Tällöinkin islamin mukaan Allah voi tuomita tämän vilpittömän muslimin kadotukseen. Jopa itse profeetta Muhammed oli epävarma paikastaan paratiisissa...


blogivirta.fi
Retroromu - otteita kameraharrastajan maailmasta -

Aloitetaan melko maanläheisestä aiheesta eli filmistä. Mitään erityisempää filmimerkkiä mainostamatta näemme vasemmalla tuollaisen triosatsi-filmipaketin, joka sisältää muutaman numeron: - 2+1 NO SIINÄ ON SIIS KOLME FILMIRULLAA VOI JEESUS OLIPA VAIKEA SELVITTÄÄ - 24 kuvaa (+ muutama) mahtuu filmille, josta jokainen kuva vie filmiltä tilaa noin 38 mm (36 + 2 mm kuvien välissä) eli siitä laskemaan paljon siellä on nauhaa yhteensä - 400 kertoo filmin herkkyyden, joka...


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kyllä meillä Veli Venäläisen kanssa on yhteyttä siinä kuin ruotsalaisen kanssa ja se on tuoreempaa laatua. Kaksi sotaa on vielä tuoreessa muistissa ja niiden jälkeinen "ystävyyden" aika, jonka vakuutettiin olevan aitoa, mutta on todistettu pakotetuksi ja rähmällään oloksi. Sodan jälkeinen aika oli vaaran vuosia; saimme pelätä vallankumousta ja meitä pompotettiin. Meillä oli hyvä herraonni ja Paasikiven ja Kekkosen johdolla osasimme elää karhun rinnalla ja jopa hyödyimme...


blogivirta.fi
Ikuisesti sinun, Ilena -

Varasimme matkan aurinkoon, turkoosinsinisen meren äärelle. Meidän häämatkamme, joka jäi edellisenä kesänä tekemättä. Mukaan lähtisivät molemmat lapsemme, liian pieniä jätettävksi kotiin kahden viikon loman ajaksi. Valitsimme perheystävällisen hotellin, jossa suuressa kauniissa puutarhassa isot uima-altaat, lasten leikki-alue ja useita pieniä ravintoloita. Meren rannalla, kävelymatkan päästä viehättävästä keskustasta, rauhallisella alueella. Paikka kuulosti...


blogivirta.fi
Jumalan orja -

Johdanto Koraanin täytyy olla maailman kuuluisin kirja, jonka hyvin harvat ovat lukeneet ja vielä harvemmat ymmärtäneet. Koraanissa ei ole ajallista järjestystä, sillä kappaleet on aikajärjestyksen sijaan järjestetty niiden pituuden mukaan. Koraani on sekoitettu ja tarinan juoni on kadonnut. Tällainen Koraani löytyy kirjakaupasta. Nyt voit ymmärtää Koraanin luonteen vähemmässä ajassa, kuin sinulta menisi urheilukilpailun katsomiseen. Siitä nimi: Kahden tunnin Koraani. Tämä...


blogivirta.fi
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -

"Kotikatuni oli nimeltään ulitsa Florentsii kauniin italialaisen ystävyyskaupunkimme Firenzen kunniaksi, ja meillä, sillä kadulla asuvilla, oli onnea, sillä osoitteessamme sai ilmauksensa Italian kauneus ja se että olimme osa kauneuden maailmaa ja saimme olla kauniita, että meidätkin oli kasvatettu renessanssin hengessä uusiksi jälleensyntyneiksi ihmisiksi ja meidän oli määrä olla maailmankaikkeuden keskiössä, joskin rautaesiripun takana." Berliiniläinen kirjailija Katja...


blogivirta.fi
Rambling Ramblers' Ramble -

Heissulivei ja hyva Suomi 91v! Me raportoidaan taalta Kambotsan rannikolta. Phnom Pehnista jatkettiin matkaa tosiaan Keppiin, jossa ei jaksettu viettaa ku yks vaivanen yo ja seuraavana paivana lahettiinki merelle. Hypattiin purteen ja seilattiin saarelle nimelta Rabbit Island. Kuulemma yksi Kambotsan rannikon kauneimmista saarista, ja silta se nayttikin. Lolloteltiin riippumatoissa, murkinoitiin ja harhailtiin ympari saarta. Main beachin lisaksi saaren toiselta puolelta loytyi yks jos toinenkin...


blogivirta.fi
Petri Järveläinen -

Pythagoras oli innostunut käsityksestä, jonka mukaan todellisuuden yleinen rakenne on ilmaistavissa lukusuhteiden avulla. Ne taas voidaan ilmaista musiikin intervalleina. Lukusuhteista keskeinen oli kymmenluku, jonka syntyminen perustui yksinkertaiseen matemaattiseen huomioon: 1+2+3+4 =10. Pythagoras huomasi, että lukusarja määrittelee kolme harmonista intervallia, jotka ovat 2:1 eli oktaavi, 3:2 eli kvintti sekä 4:3 eli kvartti. Näin paikkansa pitävä, ikuinen matemaattinen totuus...


blogivirta.fi
Tabujen rikkoja -

Islamin yksi väkivaltaa aiheuttava tekijä on sen käsitys siitä miten hurskas muslimi voi varmistaa paikkansa paratiisissa. Islamin mukaan muslimi ei voi olla varma paratiisipaikastaan edes silloin vaikka hän hartaasti koko elämänsä ajan noudattaisi islamin vaatimuksia rukouksissa, almuissa, pyhiinvaellusmatkoissa ja muissa opeissa mitä islam opettaa.  Islamin opin mukaan Allah punnitsee muslimin


blogivirta.fi
Sisustusblogi -

Seikkailumuumi pussilakanoissa on ajaton mustavalkoinen väritys, joka tuo iki-ihanat muumihahmot mukaan makuuhuoneen sisustukseen.


blogivirta.fi
Oppitori -

Näin voi hakea kontekstityökalulla alla olevasta listasta mutta samoin mistä tahansa sähköisestä tekstistä. Laitoin kaksi eri hakukonetta Scoop.it-juttuihin. Toinen menee Suomi-skuuppeihin, toinen Lehti-skuuppeihin. Kummassakin on niin paljon materiaalia, että lause-esimerkkejä löytyy kiitettävästi. Jos muutat tai taivutat sanaa osoiterivillä, voit hakea uusia esimerkkejä vain painamalla Enteriä. Taivuta sanaa pc-Chromen osoiterivillä, niin saat esimerkkejä lisää, jos olet...


blogivirta.fi
Tuhannen Tähden -

Juuri ehdin eilen päivittää tänne, että kohta ne varmaan syntyy.. meni tuosta päivityksestä 2 tuntia niin ensimmäinen oli jo täällä! Telle alotti kun tyhjästä, läähätteli ehkä vartin verran ja kappas ensimmäinen pentunen jo syntyikin Aamuun mennessä niitä tuli kaikkiaan yhdeksän Poikia: kolme mustavalkoista, yksi musta valkoisin merkein ja yksi ruskea valkoisin merkein ja tyttöjä: kaksi mustaa valkoisin merkein, yksi mustavalkoinen ja yksi ruskea silläkin pienet...


blogivirta.fi



Kiristääkö silmukkaa? -

Tiedättekö sen ilmiön, kun nainen on raskaana ja huomaa, että hyvänen aika, meidän on ihan pakko muuttaa! Meille kävi juuri näin ja nyt lähipiiriä seuratessani olen huomannut, että tätä tapahtuu aika usein. Jos muuttaminen ei onnistu, niin sitten tehdään kylpyhuoneremontti tai jotain muuta aikaa- ja rahaavievää. = hermojavievää. Noin puolivälissä viimeistä raskautta tosiaan tämä muutontarve iski minulle. Siitä meni hyvän aikaa, että sai miehen suostuteltua mukaan...


blogivirta.fi
Rita -

  Pehmonalleja on nähty, pehmopupuja, pehmohauveleita... mutta olettekos ennen nähneet pehmoskunkkeja? Noin 10 cm korkeat, vasemmalla Oliver, oikealla Theodore.  Osallistun näiden veijareiden kuvalla Pienen Linnun blogin kuvahaasteeseen, jonka aihe on tänä tiistaina MUSTAVALKOINEN / BLACK AND WHITE. Muita osallistujia näette kun klikkatte tätä: Linkki . 


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä, aikamoinen, aikanaan, aikansa, aikataulu, aikaväli...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Minun elämäni aikana on tapahtunut paljon asioita. Kulttuuri on muuttunut massiivisesti. Ollessani nuori, arkkipiispa saattoi vakavalla naamalla äristä siitä miten kirkosta erotaan vain jotta säästetään kirkollisveron verran ja voidaan tätä kautta palvoa mammonaa. Sittemmin piispatkin ovat joutuneet ottamaan kevennettyjä kantoja joissa ymmärretään, että kenties osa eroaa kirkosta nimenomaan sen vuoksi että kirkon edustamat arvot ovat heidän silmissään kyseenalaisia. Ja...


blogivirta.fi
Stannan elämää -

Tämä Verson puodin uutuus pääsi käsiini heti tuoreeltaan kun kävin puodissa hoitamassa asioita. Heti kotiinpäästyäni nakkasin kankaan koneeseen ajatuksenani ommella siitä heti jotain itselleni kunhan kangas kuivuu... Lapsiperheessä ei aina kaikki mene niinkuin suunittelet ja ompelu venyi enkä sitten lopen ensimmäisenä itselleni ommellutkaan vaan ystävän pienelle tyttövauvalle. Kaava on OB 4/2012 Autumn Boquet koossa 56 hieman jatketulla helmalla. Ohjeesta poiketen etukappaleen...


blogivirta.fi
Vihainen nainen burqassa -

Assalamu aleikum! Rauhaa, Olen saanut kommentin, johon haluan vastata laaja-alaisemmin kuin kommentti-laatikossa olisi mahdollista tehdä. Kommentin sisällöstä päättelin, että kirjoittaja on hiljattain islamiin palannut, iäkkäämpi nainen. Luetaanpas aluksi viesti, ja katsotaan sitten minkälaisen vastauksen saan aikaiseksi! "Rakkaat sisaret! MIKSI pidätte burqaa?! "Vihainen-nainen" profiilissaan lainaa Koraanin lausetta, jota valtaosa islamin oppineista soveltaa vain profeetan...


blogivirta.fi
global.finland.blogi -

JOHANNA LATVALALomailin joulun aikaan Dominikaanisessa tasavallassa. Äkkilähtönä otettu matka mihin tahansa tarjolla olevaan kohteeseen ei jättänyt paljon aikaa perehtyä maan oloihin. Matkatoimisto toki mainosti kohdetta maanpäällisenä paratiisina. Mitä sitten tiesin Dominikaanisesta tasavallasta ennen sinne menoa? Lähinnä mukavat ilmasto-olosuhteet, Espanjan siirtomaahistorian ja sen, että


blogivirta.fi
Planeettamme Maa -

Suosittelemme niiiiiiiiin lämpimästi katsomaan Planeettamme maan kahdeksannen jakson lauantaina 26.7. Vuorossa on sademetsät. Sademetsissä asuu 50% maapallomme eläinlajeista. Näemme mitä ihmeellisempiä eläimiä Kaguaaneista Paratiisilintuihin. Tämä jakso kannattaa todella katsoa!


blogivirta.fi
40+ blogit -

Mustavalkoista on tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena. Tässä mustavalkoisia mukejani. Nämä ovat jo aikaisemmin Instagramissa nähtyjä mukeja. Minä olen mustavalkoisten mukien ystävä. Ihan keräilijäksi en osaa itseäni mieltää, sillä ei… The post Mustavalkoista / Makrotex appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
SusuPetal PhotoGallery -

  MakroTex MUSTAVALKOISTA – BLACK AND WHITE MacroTex         Advertisements


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »