Tänään on 16.06.2019 07:33 ja nimipäiviään viettävät: Päivi, Päivikki, Päivä, Eugen ja Eugenia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pasta nokkosista


Appelsiineja ja hunajaa -

Joskus sitä tulee vahingossa tehtyä jotain, joka onkin niin hyvää että siitä tulee jonkinlainen lempiohje.  Pasta tahini sai alkunsa eräänä iltapäivänä,  kun oli hieman kiire,  ja samalla nälkä. Keitin  pastaa ( ensimmäisellä kerralla  oli sobanuudeleita ) ,   ja muistin että olin päivää aikaisemmin tehnyt pikanttia  yrttitahnaa.   Lisäsin sitä ,  ja sitten keksin lisätä tahiniakin pastan joukkoon,  ja huh miten hyvää! Tahinista tuli pastalle kermainen...


blogivirta.fi
Lauran Tähti -

Pasta on pikaruokien aatelia. Varsinkin, jos sen tekee ravuista. Tällä kertaa mukaan päätyi chiliä, valkosipulia, tomaatteja, rucolaa ja limeä. Sekä Lidlistä löytynyttä kirjavaa simpukankuoripastaa. Superhelppoa ja niin hyvää. NOPEA RAPUPASTA pastaa 3 valkosipulinkynttä 1-2 punaista chiliä  voita oliiviöljyä isoja jättikatkarapuja kirsikkatomaatteja rucolaa lime Keitä pasta ohjeen mukaan. Poista chilistä siemenet, pilko se ja valkosipulinkynnet pieneksi. Kuumenna nokare...


blogivirta.fi
Lautasellesi -

Tulinen paahtopaistipasta on yksi niitä pikaisia ruokia, mitä olen valmistanut kotona pitkien työpäivien jälkeen. Vaikka on alkanut grillikausi, en halua sitä ohjetta pöytälaatikkoon unohtaa ja sitä paitsi pitää kesälläkin syödä muutakin kuin vain grilliruokia. Olen huomannut, että blogini pastaruoat nousevat silloin tällöin luetumpien postauksien Top-listalle, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset estivät netistä pastaohjeita. Tähän pastaan sopii lihatiskiltä ostettu...


blogivirta.fi
Vatsasekaisin Kilinkolin -

*Kaupallinen yhteistyö   / Henkell & Co. Suomi *
 Grilli- ja sinisimpukkakausi risteävät vain pari kertaa vuodessa. Nyt kannattaa ottaa molemmista ilo irti ja sujauttaa simpukat tulisille hiilille. Grillatut sinisimpukat sopivat loistavasti voi-valkoviinikastikkeessa pyöräytettyyn pastaan. Alkusyksy on vuoden paras aika raaka-aineiden puolesta. Satokauden ansiosta kesälle on hitusen helpompi jättää hyvästit, niin haikeaa kuin kesän päättyminen aina onkin. Porkkanoiden ja...


blogivirta.fi
Iloiset sienet -

Pakastimesta löytyi lohta ja vuohenjuustoa on pitkään tehnyt mieli. Kermalla on tapana tehdä kaikesta hyvää, joten tässä pasta: Lautasellinen: 1 dl kalalientä 1 dl kermaa (vehnäjauhoja suurukseksi) noin 30 g vuohenjuustoa kylmäsavulohta maun mukaan pastaa Kiehautetaan kalaliemi ja kerma, lisätään pilkottu vuohenjuusto. Mikäli kastike on hetken kiehuttuaan vieläkin liian ohutta, voi lisätä hiukan vehnäjauhoja veteen sekoitettuna suurukseksi. Toinen vaihtoehto on tehdä kastike...


blogivirta.fi
Lauran Tähti -

Vaikka kevätaurinko ihanan kepeästi paisteleekin, maanantait huutaa voimaruokaa. Tämä nopea ja helppo vuohenjuusto-tomaattipasta on ikuisuussuosikkini, jonka reseptin olen mukaillut Tallinnan Pegasus-ravintolan lounaspastasta. Tällä pastalla on parannettu sydänsuruja, juhlittu synnytyksestä väsynyttä äitiä, toivuttu flunssasta ja ennen kaikkea pelastettu moni kaaosmainen arkipäivä, sillä ainekset löytyvät lähikaupasta ja ruoka on valmista alle puolessa tunnissa...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Pasta fagioli ,   eli italialainen tomaattipohjainen papu&pastakeitto  on perinteinen italialainen ruoka, jonka ainekset ovat yksinkertaisia ja edullisia,  ja  maku niin hyvä:) Oikeastaan kutsuisin tätä enemmänkin muhennokseksi,  sillä keittoa on oikeastaan aika vähän ja muita aineksia sitten enemmän,  ainakin tässä minun versiossani.    Tästäkin pastaruuasta on olemassa vaikka kuinka monta versiota,   sekä lihaisena  että ilman.  Minun versioni on vegaaninen,  ja...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tee se itse pasta    45 min, josta valmisteluaika 30 min Kaikille, joilla on intoa kokeilla itse jotain ihan uutta tai perheelle/pariskunnille viikonloppupuuhaksi. Taikina on helpoin valmistaa durumvehnäjauhosta, koska jauhossa on vähän venyvää sitkoa. Durumvehnäjauho on keltaisempaa kuin tavallisesta vehnästä valmistettu jauho ja jo durumjyvätkin ovat kovempia ja kuultavampia kuin vehnän jyvät (ei kasva Suomessa). Tee kotipasta kaulimalla,  jos ei ole pastakonetta. Valmistuneen...


blogivirta.fi
Toinen Jalka Italiassa -

Tämänvuotisen Mordorin yön ylväin ritari ponnistaa Napolin köyhistä keittiöistä. Se on vaeltanut läpi pimeyden ja tuhansien kilometrien tärkeälle tehtävälleen väsymyksen valloittamaan olohuoneeseen. Se on raivannut tiensä läpi horroksen ja nostanut sohvaan juurtuneen jaloilleen ja touhuamaan jännitystä väreillen hellan ääressä. Sen kantamassa lahjassa soivat Välimeren turkoosit aallot ja helkkyy kekseliäisyyden kutittelema ilo. Sen tehtävänä ei ole ollut lannistaa...


blogivirta.fi
Toinen Jalka Italiassa -

Jokunenkin yritys ja erehdys on kuulunut asiaan tällä opin tiellä jota elämäksi kutsutaan. Ja yksi monista erehdyksen kautta kaaliin taotuista läksyistä hupaisimpia on ollut oppia, miten suurella vakavuudella on oltava liikkeellä silloin, kun puhutaan italialaisille Pyhistä Asioista. Kuten vaikkapa carbonarasta tai muista klassisista italialaispastoista. Silloin ei kevennykseksi tarkoitetut heitot amerikanpekoni-creme bonjour -yritelmistä paljoa kavereita hymyilytä. Ja kun puheeksi...


blogivirta.fi
Illallisia -

Kristiina, Juha Kreikkalainen menu onnistui kohtalaisesti. Pastasta oli selvästi ylikypsää, mutta se ei haitannut niin paljon, kuin olisi luullut. Sijoitimme korkealaatuiseen parmesaaniin ja uskon, että sijoituksemme pelasti pääruoan ja vei huomion pois ylikypsästä pastasta. Liha oli kaiken kikkailun jälkeen oikein mureaa. Ongelmalliset ruokalajit olivat myös paistetut halloumit ja kickhernepyörykät, joita en saanut pysymään riittävän lämpiminä tarjoiluun asti. Varsinkin...


blogivirta.fi
Napponen -

Tähän ruokaan sain inspiraation Ainon ohjeesta ja täytyy sanoa, että tuli kyllä kerrassaan ihanaa pastaruokaa! :) Ohjetta muokkailin hieman sen mukaan, mitä aineksia kotona oli käytettävissä, mutta ruuan perusidea säilyi samana. (Blogger muutti kuvanlaadun ihan huonoksi, höh! No mutta ruuan herkullisuus kompensoi tämänkin asian ;) ) n. 2,5 dl pastaa 4 broilerin rintafileetä 3 pientä punasipulia paprika kirsikkatomaatteja purkillinen säilykeherkkusieniä 0,5 dl ruokakermaa...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on Spagettipäivä .  Lämmin ruoka lämmittää sielunkin.    Käytä mielikuvitustasi ja tee  hieman erilaista spagettia rakkaillesi.  Katso mitä kaapeista löytyy ja  päästä sisäinen kokkisi valloilleen.   


blogivirta.fi
Lauttasaari Sinne Klubben -

Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen. Koetin miettiä, minkä tyypin eväs olisi tätä sorttia. Sushin valmistaminen - johon Sinne Klubben paneutuu välittömästi vuodenvaihteen jälkeen - on jossain mielessä tätä lajia, siinä kun on kyse ikuisesta opettelemisesta. Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä...


blogivirta.fi
Lauttasaari Sinne Klubben -

Pysyköön tällä kertaa yhtä yksinkertaisena pohjustus kuin itse reseptikin. Nimi kertonee tarpeeksi tarinasta. Tälläisinä päivinä suolainen maistuu ainakin allekirjoittaneelle. Homman pitää olla myös yksinkertainen ja nopea - leffan pariin on kerettävä. Makkara ja kinkku oli kaapissa valmiina koska olimme vierailleet eräässä saksalaisessa kaupassa paria päivää aikaisemmin. Mieleeni tuli piipunpolttajan pasta ja päätin kyhätä version siitä. Kaupasta siis kermaa ja...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Vähän täytyy kyllä iloita, kun pitkästä aikaa onnistuin tekemään sellaista ruokaa, josta molemmat muksut tykkää. Ja vielä sellaista, jota kumpikin muksu voi syödä. Vähän tämä gluteenittomien ruokien valmistus vaatii opettelua, tai ei niinkään se ruoanlaitto, vaan se ainesten ostaminen. Pakkausselosteet tulee kyllä tutuiksi ja välillä on ihan ihmeissään, miten kummallisiin paikkoihin mm. vehnää tungetaan. Ne ruoat, joita koko perhe syö, joudun jatkossa tekemään...


blogivirta.fi
Riisan Ruokakomero -

n. 4 annosta - n. 5-6 kourallista rucolan lehtiä - 1 tl suolaa - 2 tl valkosipulijauhetta tai 1 pieni valkosipulin kynsi - 30 g pinjansiemeniä - 1 dl maitoa - 3-4 isoa ruokalusikallista Creme bonjour valkosipuli-tuorejuustoa - 1 tl oreganoa - 1 tl basilikaa - mustapippuria - muutama rucolan lehti koristeluun - tagliatelle-pastaa 1. Paahda pinjansiemenet kevyesti pannulla. 2. Laita rucolan lehdet, suola, valkosipulijauhe ja pinjansiemenet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi massaksi. 3...


blogivirta.fi
Korianteria -

Lainasin kirjastosta mielestäni Marja Lindforsin kirjan Cucina Povera, mutta sainkin tuplaniteen jossa toisella puolella kyllä oli Cucina Povera mutta toisella puolella All' italiana. Tämä oli onnekasta, sillä tänään piti tehdä ruokaa vieraksille. Tykkään muuten tästä Lindforsin kirjasta ihan possuna, ja harmittaa, etten nyt jotenkin koe voivani ostaa sitä kun se kerran on kirjastosta lainassa. All' italiana -puolelta löysin pekonipitoisen ohjeen, ja koska pidän myös pekonista...


blogivirta.fi
Kokkailut FIN-ITA -

Italialaista ohjettahan tästä ei tee pelkkä pasta, kun Italiassa todella harvoin, jos koskaan, on pastaa con pollo. Ehkä voisivat joskus kokeilla, hirveän hyvää tämä on! Ysibaarin klassikko. Ohje hesarin NYT-liitteestä. Pollo Limonello 3 broilerin rintafileetä 50g voita ja/tai loraus öljyä 1 pieni sipuli pilkottuna ripaus caynnepippuria 2dl kuohukermaa 1rkl kanafondia ½rkl kurkumaa 3-4 murskattua valkosipulinkynttä 1-2 tl raastettua inkivääriä 2rkl sitruunaa 2rkl hunajaa 2dl...


blogivirta.fi



Polkkapossu_ -

Olen tällä hetkellä innoissani italialaisesta keittiöstä, jotenkin on tullut mukana kielen opiskelun sivutuotteena. Projektinani on tutustua eri maakuntien makuihin, aloituspaikkana on Sisilia ja sieltä hiiviskelen hiljalleen kohti pohjoista. Sardiniaa tietenkään unohtamatta. Jokaisesta maakunnasta tutustun paremmin pariin isompaan kaupunkiin ja niiden ruokiin, Sisilian kohdalla Cataniaan ja Palermoon. Tai oikeastaan tämä lähti jo siten pieleen, etten malttanut olla köyrimättä...


blogivirta.fi
Vegaani lounaslaatikko -

Eilen illalla tuli tehtyä soijabolognese kastiketta blå bandin pussista. Lisäsin siihen pikkuporkkanoita ja herne-maissi-paprikaa lisäksi ja hyvää tuli. Siitä yhdestä pussista tulee kuitenkin aika reilusti yhdelle ihmiselle joten osa eksyi lounaslaatikkoon. Kastikkeen seurana oli trikolori simpukkapastaa joka pienen kokonsa puolesta mahtuu rasiaan hyvin. Toisessa isossa rasiassa on jäävuorisalaattia ja pieni valkoinen viiva rasian takana on salaattikastike. Lisäksi oli mukana maissia...


blogivirta.fi
Fuusiokeittiö -

Kermainen sienikastike sai tällä kertaa pienen lisävivahteen mausteilla ja maapähkinävoilla. Hyvää oli, vaikka ulkonäkö ei niin mahtava olekaan. Maapähkinävoi sopii yllättävän moneen ruokaan, mutta turhan harvoin ainakaan minun tulee sitä tulee käytettyä, lähinnä koska se ei ole ikinä kuulunut keittiöni perusvarustukseen. Maapähkinävoita saa sieltä täältä myös täysin sokerittomana, jolloin sen käyttö on helpompaa ruoanlaitossa. Pieni makeus ei ole mielestäni...


blogivirta.fi
Ihana inkivääri -

Tofu kuuluu niihin raaka-aineisiin, jotka nostaa niskakarvani pystyyn huonosti maustettuna. Joskus vuosia sitten tofuun tutustuttuani olin varma ettei sitä mautonta möhkälettä enää sen koommin keittiöstäni tule löytymään, mutta onneksi olin väärässä. Hyvin laitettuna tofu on kiva raaka-aine, joka taipuu monenlaiseen kasvissapuskaan. Olen silti edelleen sitä mieltä että ihan naturellina se maistuu lähinnä pyyhekumilta. Tomaattipasta on arkipäivieni pelastaja, ja tämä...


blogivirta.fi
Kookboek -

Tämä on aika helppo ja vikkelä pasta, ainakin jos sinulla on grilli. Minä en edes tiennyt, että uunissamme on sellainenkin toiminto, ennen kuin päätin kokeilla paprikoiden grillaamista. Ainekset: 3 paprikaa, eri värisiä tai punaisia Oliiviöljyä 1 iso sipuli viipaloituna 2-3 valkosipulinkynttä murskattuina 1-2 dl kermaa 1/4 tl chilijauhetta 2 rkl tuoretta oreganoa Suolaa Mustapippuria Pastaa, vaikkapa fusillia tai spagettia tai mitä vain Leikkaa paprikat halki, poista siemenet ja...


blogivirta.fi
Riisan Ruokakomero -

n. 4 annosta - n. 400 g pastaa, esim. penneä, pennetteä tai strozzapretejä - 1 ruukku basilikaa - 1 ruukku ruohosipulia - 1 tl kuivattua oreganoa - 1 rkl voita - 2,5 dl kermaa - 2 rkl sitruunamehua - 400 g savulohta - 1 tl suolaa - rouhittua mustapippuria 1. Kypsennä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauken ohjeen mukaan. 2. Irrota basilikan lehdet kasvin varsista, huuhtele ja silppua pieneksi. Saksi huuhdeltu ruohosipulinippu pieneksi silpuksi. Säästä muutama...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Jotenkin kesäkurpitsa on aina saanut aikaan minulle hieman mauttoman fiiliksen. Olen tehnyt siitä vaikka mitä hyvää, mutta silti tylsyys on iskostunut mieleeni. Kesäkurpitsa taipuu kuitenkin vaikka kuinka moneen juttuun. Unohdetaan tylsyys. Tällä kertaa lähdin naittamaan kesäkurpitsaa pastan kanssa. Inspiraatio reseptiin tuli täältä , tosin lisäsin sitruunan kirpeyttä peittämään hiukan sokeria ja paistoin vielä lisäksi halloumia. Enkä laittanut ollenkaan ricotttaa, jota oli...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Pasta fagioli,   eli italialainen tomaattipohjainen papu&pastakeitto  on perinteinen italialainen ruoka, jonka ainekset ovat yksinkertaisia ja edullisia,  ja  maku niin hyvä:) Oikeastaan kutsuisin tätä enemmänkin muhennokseksi,  sillä keittoa on oikeastaan aika… The post Pastaa , papuja ja hyvää kastiketta eli pasta fagioli appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Uuh, aah ja miu. Heti suosikkipastojeni joukkoon. Aivan mahtava pähkinäinen meininki, joka lämmittää kuin kasa karvahattuja kasvoilla. Tämä italialainen ruoka tulee Campanian pääkaupungista Napolista, jossa saksanpähkinälle on annettu kunnia, joka sille kuuluu. Resepti on italialaiseen tapaan jälleen hyvinkin yksinkertainen, eikä ainesosia ole liikaa. Pastaksi kannattaa valita jokin hieman leveämpi nauha, jossa on hyvin tarttumapintaa kastikkeelle, esimerkiksi pappardelle tai...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Pitkästä aikaa täällä taas! Blogi on ollut hyvän tovin tauolla, siitä pahoittelut! Enkä vieläkään lupaa, että kovin ahkerasti pystyn blogia päivittämään, mutta yritän kuitenkin jotain välillä naputella. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet melkoisen kivuliasta aikaa, eikä olo vieläkään järin häävi ole. Oon kyllä jaksanut leipoa, sillä se on niitä harvoja asioita, jotka saa edes hetkeksi kivun unohtumaan, mutta paljon muuta järkevää en sitten ole tehnytkään. Tai...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »