Tänään on 17.07.2019 21:42 ja nimipäiviään viettävät: Ossi ja Ossian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle patikointi koirien kanssa


Kuulumisia nurkkauksesta -

Kesäpäivän patikoinnit Isojärven kansalluspuistossa. Lähtöpisteenä Heretyn kämppä. Siitä sitten Kannuslahden kautta Lortikkaan ja Vahterjärven laavulle tauolle ruokaa laittamaan ja kahvia keitteleen. Tosin retkikeitin linjalla mentiin, kun maasto henki kuivuutta ja metsäpalovaroitus hehkui keltaisena. Mutta kyllähän sitä aina välillä retken heittää ilman makkaranpaistoakin. Vahterjärveltä matka


blogivirta.fi
Kuulumisia nurkkauksesta -

Kylmänä mutta aurinkoisen tammikuun sunnuntaina päätettiin suunnata koko perheen kanssa patikoimaan Seitsemisen kansallispuistoon. Kohteeksi ja reitiksi valittiin Torpparintaival, n 6,5 km lenkki Koveron Kruununmetsätorpalta, taukopaikkana Haukilammen nuotiopaikka. Lämpötila huiteli aamusella - 12 °C tietämillä ja edellisinä päivinä oli Pirkanmaalla tullut reilusti lunta. Hieman askarrutti


blogivirta.fi
Kuulumisia nurkkauksesta -

Lähelläkin pääsee aika kauas kaupungin häslingistä. Hetken mielijohteesta päätettiin viettää sunnuntaita ihan kulkemalla lähimaastossa. Tosin ei ihan kotiovelta, ne maastot on jo läpikoluttu, mutta 10 min automatkan päässä. Parista vaihtoehdosta tälle sunnuntaille valikoitu polut Pikku-Ahvenistolta Kivikeskulle ja takaisin. Pikku-Ahvenisto on Ylöjärvellä sijaitseva järvi ja sen ympärillä oleva


blogivirta.fi
Kuulumisia nurkkauksesta -

Pääsiäisen toinen patikointiretki suuntautui Ruovedelle, Siikanevan soidensuojelualueelle. Ensin vähän arvelutti kuinka suo on sulanut tai onko vesi tulvinut pitkospuille. Lähtökohta patikoinnille oli hieman pelottava, sillä tie P-alueelle oli ajokelvoton lumen ja jään takia. Autot jäivät tien viereen n. 1/2 km päähän. Mutta itse suolla oli melko keväistä suurin osa lumesta oli jo sulanut,


blogivirta.fi
Kuulumisia nurkkauksesta -

Kevättalven viimeisinä hetkin,ä aurinkoisena mutta tuulisena sunnuntaina, tuli viettettyä Helvetinjärven kansallispuistossa. Helvetistä itään -kierros puiston pohjoispuolella kutsui katsastamaan miltä Ruoveden saloilla näyttää talvella. Sen verran kevät oli jo ottanut otetta, että paikka paikoin purot olivat osittain menettäneet jääkantensa ja vesi jo virtaili. Ja kallionreunoilla lumi oli


blogivirta.fi
Kuulumisia nurkkauksesta -

Pääsiäisen patikoinneista ensimmäinen käpöteltiin Kintulammen luonnonsuojelualueella Tampereella lauantaipäivänä. Pilvisessä ja n 10 asteen lämpöisessä säässä kuljettiin n. 6 km ympyräreitti. Mukana kulki tällä kertaa Bokserin lisäksi pikkuinen Cotton de Tulear. Lähtöpaikkana toimi tällä kertaa Keltolahdentien P-alueelle lähellä Kirkkokiven laavua. Kirkkokiven laavulle ei tällä kertaa pysähdytty


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Talven piristykseksi varasin viikonloppumatkan Mallorcalle tammikuuksi. Tiedän ettei siellä ole talvisin erityisen lämmintä, mutta ainakin on lämpimämpää kuin Helsingissä. En etsi mitään rantalomaa, vaan sen sijaan halusin päästä johonkin eurooppalaiseen luontokohteeseen. Tajusin etten välttämättä halua millekään kaupunkilomalle, koska mitäpä minä jossain kaupungissa. Kaupungissa kävisin lähinnä syömässä ja sitten miettisin jos jonnekin museoon menisin. Ennen...


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Valitsin Mallorcan kohteekseni Sóllerin kaupungin saaren pohjoisosissa, koska arvelin siellä olevan hienot kävelymaisemat Serra Tramuntana -vuoriston rinteillä. Minulla oli kaksi päivää aikaa kävellä ja ensimmäisenä kävelypäivänä suuntasin kaupungista länteen. Ensin kävelin hieman kohti Deian kaupunkia ja sitten jatkoin GR 221 -polkua rannalle alas Refugi de Muletan pysähdyspaikan kautta Port de Sollerin rantakohteeseen. Lue Sóllerin kaupunki... Lue lisää


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Metsäpoluilla vietetty aika on parasta aikaa. Menin itsenäisyyspäivänä lomalle Liesjärven kansallispuistoon kolmen koirani kanssa. Sinne on Helsingistä alle kahden tunnin ajo. Kävimme koko porukalla siellä syyskuussakin, mutta nyt tuli tallattua eri … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Sunnuntaina päätin lähteä viettämään aikaani Kasvitieteelliseen puutarhaan (Jardin Botanico). Jo aamupäivällä oli lämmintä ja kävellessäni ylöspäin puutarhalle, tuuli kuuma, mutta perillä puutarhassa oli mukavaa suurten puiden ja kasvien luodessa varjoa. Vuoden takaisesta käynnistä kasvitieteellisessä puutarhassa on juttu  tässä  ja siinä kerron tarkemmin kasveista ja puutarhan historiasta. Nyt nautiskelin kasvien kauneudesta ja linnunlaulusta ja nappasin muutaman...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Kuva: Denhulde, CC BY-SA 3.0. Joel Kontinen Jos koiralla on silmät, jotka näyttävät kertovan jotakin tai vaativat huomiota, se voisi olla evoluutio tapa manipuloida tunteitasi. Tutkijat ovat havainneet, että koirilla on lihaksia silmiensä ympärillä, mikä antaa niille mahdollisuuden tehdä ilmeitä, jotka erityisesti houkuttelevat ihmisiä. Pieni kasvojen lihas mahdollistaa koirien silmien


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Viime kesänä matkalla Hossan kansallispuistoon pysähdyimme Suomussalmen jälkeen 843-tiellä parissa hienossa paikassa. Kylmäjärven rannan pysähdyspaikan valitsimme sattumalta, kun katselin kartasta sopivaa paikkaa jäädä matkailuautolla yöksi. Kalmosärkästä taas saimme tiedon Metsähallituksen … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Tiitu ja Tumppu treenaa -

Kuten jo jossain aiemmin kirjoitin olen oman liikunnallisen taustani kautta kiinnostunut miten koirat liikkuvat. Jo edesmennyt kultainennoutajani Riku oli eräänlainen koekaniini, vaikkei sen kanssa mitään tavoitteellista tai kilpailullista tehtykään. Tuolloin nuorempana oli oma liikkumiseni sekä laadullisesti, että määrällisesti ihan erilaista kuin nyt. Jotta Riku olisi pysynyt tuolloin lenkillä matkassa oli sitä totutettava vähitellen siihen. Se olikin aikuisena koirana todella...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Muutaman kilometrin päässä hotelliltamme on yksi kiva käyntikohde Bras d´Eau National Park. Se on täysin epäkaupallinen luonnonpuisto ilman sisäänpääsymaksua. Puisto perustettiin 2011 ja se on rauhallinen ja vielä melko tuntematon keidas. Aluksi kannattaa tutustua vierailukeskukseen, jossa on kuvia ja informaatiota alueen puista, kasveista ja eläimistöstä. Ystävällinen virkailija vastaa mielellään kysymyksiin. Päärakennuksen ympärillä on siirtomaa-ajan aikaisia...


blogivirta.fi
Kuuban Herrat -

Lofooteilla yövyimme Unstadissa. Taitaa olla maailman pohjoisimpia kolkkia, jossa pääsee lainelautailemaan.  Surffaamisen lisäksi siellä on paljon muutakin tehtävää. Eräänä yönä päätin lähteä patikoimaan Unstadista Eggumiin.  Miltei 7 km  suuntaansa  pitkä reitti kulkee rinteessä meren pauhatessa alapuolella.    Matkalla voi ihailla keskiyön aurinkoa käytännössä kokoajan  ja maisemat on jotain sanoin kuvaamattoman kaunista keskiyön auringon antaessa omaa hienoa...


blogivirta.fi
Tiitu ja Tumppu treenaa -

Jatketaanpa aiheesta. Olen edelleen tallentanut koirien liikkumista gepsin avulla. Jo aiemmin kirjoittamani huomiot ovat saaneet vahvistusta Tiitun osalta. Sen vapaa omaehtoinen liikkuminen noudattelee edellisessä kirjoittamaani. Yritin viedä huomioitani Tiitun kanssa vielä hieman pidemmälle vertailemalla sen liikkumista erilaisissa ympäristöissä ja maastoissa. Tästä en pysty vielä testieni perusteella sanomaan paljoa. Alustavat arveluni ovat kuitenkin sen suuntaisia, että helppo...


blogivirta.fi
risuranne -

monesti olen miettinyt nähdessäni koiran ulkoiluttajia mitä pahaa koira on Sinulle tehny? ulkoilutat sitten minkä kokoista koiraa tahansa. Sama toistuu kerta toisen jälkeen. Nimittäin koiran ei anneta rauhassa nuuhkia mitään vaan aletaan kiskoa ”tuu nyt sieltä” moni ei edes vilkaise … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Olen aivan häpeissäni siitä, miten huonosti vieläkin tunnen Helsinkiä, etenkään sen edustan saaria. Vasta tänä kesänä olen kunnolla tajunnut, että sielt...


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Emmin hieman Etelä-Konneveden kansallispuistoon patikoimaan lähtemistä, koska sen kävelyreitit on esitelty haastaviksi ja vaikeakulkuisiksi. Odotin siis jatkuvaa ylös ja alas kapuamista muhkuraisia polkuja pitkin kallion kielekkeiden vieressä. Mietin että ovatko polut hankalia koirien kanssa mennä, mutta eivät sentään. Toki sekä Kalajan kierroksella (4,6 km) että Kolmen vuoren vaelluksella (14 km) oli nousuja ja laskuja sekä... Lue lisää


blogivirta.fi
Feissarimokat -

Tiesikö muka kaikki muut, ettei antilooppi ole lintu?


blogivirta.fi



Elämää koivun ja palmun alla -

Viime lauantaina käytiin retkellä La Esperanzassa  (toiselta nimeltään El Rosario ), jossa vierailtiin myös tammikuussa. Silloin käytiin Aloe Vera -museossa, postauksen löydät  täältä.   Tammikuussa oli melkoisen viileää, mutta nyt oli ihana kevätpäivä ja luonto pani parastaan. Vihreys ja kukkaloisto olivat vailla vertaa niin niityillä kuin puutarhoissa. Kirkon takana on kaunista metsikköä ja polkuja. Varsinaiset patikkareitit lähtevät ylös jyrkkää katua pitkin...


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Kävimme Tiilikkajärven kansallispuistossa Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla viime kesänäkin ja nyt menimme uudestaan sen ollessa sopivasti matkan varrella pohjoiseen mennessä. Emme etukäteen tienneet olemmeko reissussa viikon vai yli kaksi viikkoa, … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Viime sunnuntaina ajelimme  Anagan luonnonpuistoon , joka sijaitsee ihan saaren pohjois-/koilliskärjessä. Alue on tunnettu sademetsämäisen runsaasta kasvillisuudesta ja teräväkärkisistä vuoristaan. Anaga on ollut vuodesta 2015 alkaen Unescon biosfäärialueiden listalla. Serpentiinitietä ajellessa näkee upeita maisemia, mutta parasta on pysähtyä ihailemaan niitä näköalapaikoille, joita on useita. Välillä puut kaartuvat tien päälle ja on kuin ajaisi vihreää tunnelia...


blogivirta.fi
Jalkaisin -

Ai Suomen poikki? Joo, hassu ajatus. Mutta silti halusin tehdä sen. Olisihan se siedettävän pituinen - hahmottelemani reitti kun sijoittui maamme kapeimpaan kohtaan, Suomi-neidon uumalle. Edessä olisi sekä tieosuuksia että retkeilyreittipätkiä. Olin pysähtynyt Raatteen tiellä vaeltaessani Itärajan retkeilyreitillä pari vuotta sitten etelästä pohjoiseen ja juuri silloin oli siemen tästäkin reissusta lähtenyt itämään. Karttatutkailut ja tosissaan toteuttamisen miettimiset...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Olen aivan häpeissäni siitä, miten huonosti vieläkin tunnen Helsinkiä, etenkään sen edustan saaria. Vasta tänä kesänä olen kunnolla tajunnut, että sieltähän löytyy vaikka mitä saarikohteita, joihin pääsee tutustumaan. Muitakin kuin se kuuluisin Suomenlinna. Pari viikkoa sitten toteutin pitkään haaveissa olleen päiväretken Vallisaareen. Kiersin Vallisaaren ja sen vieressä olevan Kuninkaansaaren luontopolut. Vallisaaren kävelyreitti on hienosti toteutettu. Sen varrelta...


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Piilolammilla saat nauttia metsälammen rannoilla kauniista maisemista, mutta myös hyvistä näköaloista vanhan mustan graniitin louhoksella. Uimiseenkin tarjoutuu tilaisuus. Suomies taas tarjoaa välillä epätodellisen näköistä maisemaa vanhaan soranottamoon ennallistetussa alueessa. Sieltä löytyy myös mielenkiintoista ympäristötaidetta eli ihmisen kädenjälki näkyy alueella myös uudella tavalla. Kaukasten luontopolku poikkeaa edellisistä kiertämällä osittain...


blogivirta.fi
Reissausta ja ruokaa -

Sen sijaan, että kesäreissulla ajelisi ristiin rastiin Suomea, voisi olla mukavampaa keskittyä yhteen alueeseen kunnolla. Tähän tulokseen tulin tänä kesänä, kun ajelimme matkailuautolla Pohjois-Savosta Etelä-Lappiin. Jos olisimme tienneet reissun typistyvän viikon … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Mikä olisikaan parempi tapa viettää itsenäisyyspäivää kuin nauttimalla suomalaisesta puhtaasta luonnosta, raikkaasta ilmasta ja pienen pakkasen rapinasta kengän alla. Antaa hiljaisuuden ympäröidä ja keskipäivän auringonsäteiden hivellä poskea. Kaunis sää ja vielä kauniimpi luonto innoitti vastaantulijatkin juttelemaan toisilleen. Monta iloista tervehdystä tuli vaihdettua. Jäätiinpä yhden koiranulkoiluttajan kanssa useammankin lauseen ajaksi kehumaan paikkaa. Kyllä se...


blogivirta.fi