Tänään on 15.10.2018 17:34 ja nimipäiviään viettävät: Helvi, Heta, Hedvig ja Hedda. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle periaate


Parlamenttikirjasto -

Joskus kuulee kysyttävän, miksi ihminen on valinnut työuran valtiolla, laajemmin ajateltuna julkisella sektorilla eli niin sanotusti kruunun leivissä. Paras kuulemani vastaus on, että valtiolla työskentely mahdollistaa omien arvojen mukaisen toiminnan. Luullakseni olen löytänyt itselleni hyvän patenttivastauksen. Keskustelu yhteisöjen arvoista on ollut osa palveluja ja tuotteita tarjoavien yhteisöjen strategiatyötä jo vuosikymmeniä. Aikojen saatossa esimerkiksi kirjastolaitoksessa...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Maarit Verronen siirtyy dystopiassaan yhä enemmän realistiseen suuntaan;  eikä kursaile, vaan menee suoraan asiaan: "Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin.” Maapallolla tapahtuu pahin, mitä voimme kuvitella. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset alkavat lievinä, mutta voimistuvat. Hyökyaallot tuovat tuhoa, tuhkapilvet laajenevat taivaalla. Jonkinlainen gravitaatiohäiriö, arvellaan, kosminen muutos. Mitä tekee päähenkilö...


blogivirta.fi
Blog By Partanen -

K-P:n yrittäjät ry:n pj., Kimmo Hanhisalo , esitti 4.10 kirjoituksessaan  useita väitteitä, joista paikkansa piti ainoastaan se, että AY-liike rahoittaa mm. vasemmistopuolueita. Vastaan tällä kirjoituksella näihin irtisanomislakia puolustaviin väitteisiin.   on muutakin lainsäädäntöä jotka eivät riko yhdenvertaisuutta vaikka niissä huomioidaan yrityskoko. On totta, että YT-laissa on määritelty mm. 20 ja 30 hengen rajat . Tämä laki ei kuitenkaan poista ihmisen oikeutta...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Eilisen kirjoitukseni kommentit vaativat kirjoituksen pääkohdan toistamista vielä kerran. Eilen esitin sen kolmasti, mutta se ei mennyt kunnolla läpi.  USA:n järjestelmässä korkeinta oikeutta voi verrata erotuomariin. Se ratkaisee kahden ”joukkueen” ottelun. Toinen joukkue on hallinto eli presidentti, ministerit ja heidän virkamiehensä. Toinen joukkue on lainsäätäjät, jotka toimivat sekä osavaltioissa että liittovaltiossa. Liittovaltio on federaatio. Sen muodostavat...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Keskustelu ammattiyhdistysliikkeen vastatoimista hallituksen suunnittelemaan irtisanomissuojan heikentämiseen käy kuumana. On ryhdytty - taas kerran -  kauhistelemaan ammattiliittojen ja järjestäytyneen työväen poliittisia lakkoja ja ounastellaan kuinka paljon kansantaloudellista vahinkoa lakoilla aiheutetaan. Yhtäkkiä ollaan löytävinään yhteinen hyvä jota ammattiliitot lakoillaan murentavat. Se että yksittäisen ihmisen, palkansaajan asemaa heikennetään ja aiheutetaan hänelle...


blogivirta.fi
Oppitori -

Bloggeriin ei kuvaa voi copypastata, mutta Wordiin voi. Yksinkertainen kuvan ja sanan liitto, miten se toteutetaan Wordilla. Saattaa olla, että siinä voi ikäihmisillä ja maahanmuuttajilla olla vaikeuksia. Wordeja on eri-ikäisiä, pitkiä ohjeita löytyy. Paras ohje on mielestäni: Liitä copypastaamalla verkosta. Kuvan liittäminen on kuin löisi leimasimella, jossa on lukemattomia vaihtopäitä. Copypastaaminen on sitä, että hiiren oikealla painikkeella (korvalla) kuva kopioidaan...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila  Kauppatapa voidaan määritellä lyhyesti liiketoiminnassa olevaksi vakiintuneeksi ja kohtuulliseksi menettelytavaksi (Tieteen termipankki 2.10.2018). Hyvän kauppatavan periaatteet . (Kauppakamari 2.10.2018). Hyvässä kauppatavassa voidaan ajatella olevan kysymys sopimusvapaudesta ja vilpittömästä mielestä.  Kirjallinen sopimus Ennakoitavuus Sopimuksen noudattaminen Oikeiden tietojen antaminen Luottamuksellisuus Vastuu riskeistä Perusteltavissa oleva pyyntö (...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

  Suomen kielellä: Harkittuja Valheitahan tämä operaatio on, tyypillistä vaiheittaista lypsyä maan tapana, lisäprojekteja suunnitellaan harkitusti ja valmistelu on tahallisesti supea jopa vain yhden konsultin varassa ILMAN SELVÄÄ TUTKIMUSTA IHMISTEN LIIKENNETARPEISTA JA KAASUBUSSIEN EDUISTA SEKAVASSA ESPOOSSA (tehty gallup bussien puolesta ohitettiin täysin), maantapa-lypsyoperaatio kustannuksista valehdellen houkutellen valtuustot ilmiselvien valheiden avulla kaatamaan rahaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Arpoja aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä, aikamoinen, aikanaan, aikansa, aikataulu, aikaväli...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Juho Saarinen (s. 18.6.1846) kirjassaan  Muistelmia lapsuudenajalta ja kouluvuosilta  (1920) kertoo Jyväskylän ala-alkeiskoulussa syksyllä 1859 tapahtuneesta. Hän puhuu veljeksistä Viktor ja Janne, mutta antaa niin paljon lisätietoja, että ylioppilasmatrikkelista löytyy helposti Nils Viktor ja Johan Jacob Nordlund . Matrikkelin mukaan vanhempansa olivat metsäkasööri, rokottaja Nikodemus Nordlund ja Johanna Kekoni. Saarisen sanoin veljekset olivat "kotiperäisin puolisivistyneestä...


blogivirta.fi
Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -

Lohkoketjuista povataan maailmaa mullistavaa teknologiaa. Lohkoketjut muuttavat kaiken pankkitoiminnasta logistiikkaan ja äänestämiseen. Lohkoketju antaa meille pankeista vapaan rahan, varmistaa reilun kaupan tuotteiden reiluuden, tekee rekistereiden- ja kirjanpitäjistä katoavia ammattiryhmiä ja demokratisoi yhteiskuntaa, luvataan netissä. Teknisesti lohkoketjuihin liittyy monia kysymyksiä. Asiakirjahallinnassa ei kuitenkaan tarvitse välittää tekniikan yksityiskohdista. Tärkeää on...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Yhteistyösopimus - tehtävä Teemme yrittäjyyden ja yritysoikeuden kursseille ryhmätöihin liittyen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on turvata ryhmän jäsenten oikeudet ryhmätyöhön liittyvässä prosessissa. Se on samalla pienimuotoinen harjoitus sopimuksen tekemisestä. Sopimuksessa kannattaa miettiä ja sopia tarkasti siitä, miten sopimus päättyy/minkä tekijöiden perusteella syntyy irtisanomisoikeus (oikeus erottaa ryhmästä). Pohtikaa onko...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Hiljattainen taulukkoesitykseni vanhasta ja uudesta äärioikeistosta sai kritiikkiä Twitterissä Jussi Jaloselta erityisesti rasismin osalta. Hänen mielestään rasismilla ja muslimivastaisuudella oli aivan yhtä merkittävä rooli äärioikeistossa jo "vanhana" aikana. Väitteensä perusteeksi hän esitti sitaatteja Kauko Kareen "Nootti"-lehdestä ja myös perustuslaillisen oikeistopuolueen äänenkannattajasta. Nyligen framställde jag en tabell för att se hur jag såg skillnaderna mellan...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ympäristöpoliittinen päätöksenteko ei ole helppo tehtävä. Eurooppalaiset haluavat nauttia eduista, joita hyvin toimiva talous tarjoaa. Toisaalta elämäntapavalinnoista aiheutuu merkittäviä ympäristö- ja terveyskustannuksia. Parhaiden poliittisten vaihtoehtojen tunnistamiseksi on olennaisen tärkeää ymmärtää, miten luonto, talous ja ihmisten terveys toimivat yhdessä kokonaisuutena. Euroopan ympäristökeskus pyrkii tukemaan päätöksentekoa tarjoamalla juuri tällaista tietoa...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila Tolosen (2003) teoksen IV luku on otsikoitu eri oikeuslähteet. Luku jakautuu edelleen seitsemään päälukuun, jotka ovat Yleistä Laki Lain esityöt Oikeuskäytäntö ja ennakkoratkaisut Oikeusperiaatteet ja oikeustiede Tapaoikeus Reaalinen harkinta  1. Yleistä Laki on tärkein oikeuslähde - demokratian - oikeusvaltiollisuuden ja - oikeusvarmuuden prinsiipit vaativat sitä. Esimerkiksi Sveitsin siviililakikirjassa (ZGB) vuodelta 1904 todetaan lakia on noudatettava...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Olen Euroopan Unionia koskevissa kirjoituksissani toistuvasti kuvannut Euroopan Unionin peruskirjojen yksiulotteista ja autoritaarista luonnetta. Tämä on tietenkin yllättänyt ja ehkä loukannutkin niiden tuntoja, jotka pitävät Euroopan Unionia länsimaisia arvoja edustavan demokraattisena arvoyhteisönä.  En ole tehnyt sitä siksi että vastustaisin eurooppalaista yhteistyötä ja toimia maanosan vakauttamiseksi ja tervehdyttämiseksi. Syynä on ollut se, että Euroopan Unioni on...


blogivirta.fi
Karjala takaisin -

Huomasin, että blogiin on tultu täysin vieraasta osoitteesta torikahvila.foorumi.eu. Siellä näytti olevan Karjala-keskustelu, jossa  nimimerkki Rajajoen järkevyyden ja rehellisyyden taso näytti valitettavan tutulta:   Montakohan kertaa on sinullekin täällä selvitetty, että evakkojen yksityisomaisuutta ei korvauslaeissa edes käsitelty. Ei myöskään rauhansopimuksessa. Yksityinen omaisuus ei ole koskaan vaihtanut sitä omistajaa, vaan on alkuperäisten omistajien, eli suomalaisten...


blogivirta.fi
Oppitori -

Käsitän jotenkin näin, en ole hyvä erittelemään ja jaottelemaan, minulla yleensä liukuvat käsitteet yhteen ja vastakohdat usein tarkoittavat samaa, mistähän se on merkki: Sanonta on yleisnimitys. Sananlaskulla tai sananparrella on historian patinaa, se on jonkinlainen elämänohje , viisaus , jota ei kylläkään kannata uskoa kuten lakikirjaa, sillä ne lyövät toisiaan korvalle, väittävät usein päinvastaista. Aika suosittua ja kannatettavaa on yhdistellä tuttuja osia...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila Eri oikeuslähdekäsitteet Tolonen (2003, 19) aloittaa lyhyellä johdattelulla suomalaisiin oikeuslähteiden käsityksiin. Otto Brusin (1938) eritteli tuomarin harkintaa normin puuttuessa.  => oikeuslähteen kytkentä kulloiseenkin reaaliseen oikusyhteisöön: laki ja tapaoikeus. Tapaoikeutta kannattelee konkreettinen ja reaalinen oikeusyhteisö ja siinä esiintyvä oikeusvakaumus. => tuomioistuinkäytäntö, oikeustiede ja tuomarin sosiaalinen tieto => analogia ja...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

(muutosvarauksin)   Arvoisat kuulijat, Hienoa, että meillä on  tänään  mahdo llisuus  käydä aktiivista  ja tulevaan luotaavaa keskustelua Euroopan unionista. T arvitsemme sitä , niin Suomessa kuin laajemminkin  Euroopassa. Olen kiertänyt   tämän vuoden  aikana  yliop istoissa ja pyrkinyt osaltani herättämään  avointa  ja aktiivista   vuoropuhelua  EU:n tulevaisuudesta . Eikä suinkaan niin, että me poliitikot pelkästään puhu isi mme, vaa n päinvastoin. Haluan...


blogivirta.fi



Oppitori -

Kuvassakin näytetään, miten voi poimia satunnaisaukeaman Scoop.it-julkaisuistani. Minulla on kaksi, oikeastaan kolme Scoop.it-julkaisua. Kolmas, englanninkielinen lepää, koska kahdessa muussa on ihan riittävästi tekemistä vuorokauden valveillaolotuntien aikana. Hyviä englanninkielisiä Scoop.it-juttuja on yhä paljon, mutta suomenkieliset ovat uniikkeja. Tosin englanninkielisessä on yli 1300 seuraajaa - siis aikoinaan, eivät he tietenkään aktiivisia ole. Noita kahta suomenkielistä...


blogivirta.fi
Ajatuspaja Libera -

Ajatuspaja Liberan SuomiAreena-keskustelussa pohditaan, ovatko vapaus ja turvallisuus ristiriidassa. Aihetta käsitellään sekä periaatteen että Suomen käytännön ratkaisujen tasolla monesta eri näkökulmasta. Turvallisin mielin keskustelussa ovat mukana: Martti J. Kari, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto Mikko Kiesiläinen, toiminnanjohtaja, Ajatuspaja Libera Petri Knape, poliisijohtaja, sisäministeriö Jarno Limnéll, kyberturvallisuuden professori, Aalto-yliopisto Teemu...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

  (MUUTOSVARAUKSIN) Arvoisat suurlähettiläät ja edustustojen päälliköt, On hieman kulunutta todeta, että elämme yhdessä historian murrosvaiheista. Tämä kuitenkin pitää edelleen paikkansa. Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys on edelleen jatkuvan, jopa lisääntyvän paineen alla. Tekin näette päivittäisessä työssänne miten kansainvälisiä sopimuksia sekä järjestelyitä rikotaan ja kyseenalaistetaan harva se päivä. Sama pätee demokratian sekä oikeusvaltion...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuva Margit Mannila Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö Kilpailulain (948/2011) 4 §:n mukaan määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan  yhdellä tai useammalla elinkeinonharjoittajalla taikka elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olevaa koko maan tai tietyn alueen kattavaa yksinoikeutta tai muuta sellaista määräävää asemaa tietyillä hyödykemarkkinoilla, joka merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintataoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla...


blogivirta.fi
Ihmissuhteet ja tasa-arvo -

Termi "vihervasemmisto" ei oikeastaan viittaa minkäänlaiseen vihreyteen tai perinteiseen vasemmistoon. Kyseessä on pikemminkin hommafoorumihenkinen käsite, joka viittaa ideologialtaan ja mielenlaadultaan yhtenäiseen kuplaan, jota kansoittavan vihreiden, vasemmistoliiton ja feministisen puolueen edustajat ja kannattajat. VIHERVASEMMISTON PYHÄT PERIAATTEET Ammattiloukkaantuminen intiaanipäähineistä, kulttuurisesta omimisesta, jaosta poikiin ja tyttöihin tms.  Perussuomalaisten...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Parhautta juuri nyt - kesäkurpitsat, joita saa uskomattomaan 1 euron kilohintaan. Onneksi blogistaniassa on kokkausneroja, jotka osaavat ideoida tuosta vähän laimean makuisesta vihanneksesta vaikka mitä. Tämä Saaran lautasella Kesäkurpitsapaistos - resepti menee viikonloppuna kokeiluun. Lisäksi olen tehnyt täytettyjä kesäkurpitsoja. Kesäkurpitsan voi täyttää esim jauhelihalla, kinkulla, aurinkokuivatulla tomaatilla, maissilla, tomaattilla, herkkusienillä. Kaiken a ja o on...


blogivirta.fi
Arjentola - Rita Dahl -

Yhdist ä v ä ja erottava kieli Ensimm ä isill ä syntym ä p ä ivill ä ni, jonne kutsutaan muita ekaluokkalaisia, ä idin oikukas luonne saa ilmaisunsa. ” Minusta on kauheaa, kun paras yst ä v ä ni muuttaa pois t ää lt ä” , sanoo kaverini Terhi koulusta. Ä iti vastaa: ” Sin ä h ä n olet hirve ä , on vain Ritan etu, ett ä h ä n p ää see parempaan kouluun. ” Vastaava episodi toistuu lukemattomia kertoja 23 vuoden aikana, jonka viet ä n kotona ä idin kanssa. Ä iti ja...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

(muutosvarauksin)   Hyvä Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokousväki, hyvät ystävät Kansainvälinen turvallisuus, talous, teknologia,  työ, arvot ja asenteet elävät murroskautta . Eritahtiset ja vaikeasti ennakoitavat tilanteet ja niiden vaikutukset synnyttävät uhkia ja  riskejä. Tämä  heijastuu vääjäämättä myös Suomen toimintaympäristöön . Ilmastonmuut os etenee tuhoisalla nopeudella. Tämä n  ovat monet suomalaiset maanviljelijät saaneet valitettavasti kokea. ...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

Kuvat Margit Mannila Tässä kirjoituksessa tiivistän materiaalia Wikbergin (2011) teoksen toisen kappaleen otsikon mukaisesti. Kirjoittaja otsikoi luvun: Kilpailuoikeus Euroopan unionissa ja sen jäsenvaltioissa.  Olen etsinyt materiaaliin muutamia linkkejä, joiden avulla opiskelijalla on hyvä mahdollisuus tutustua tämän aihealueen keskeisiin tahoihin ja asiakirjoihin. Kilpailupolitiikka voidaan määritellä lainsäädännön ja eri poliitikkojen kokoelmaksi, jolla varmistetaan, että...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Kokoomus on taistellut tiukasti ns. vihapuhetta vastaan siitä lähtien, kun Paula Risikko tuli sisäministeriksi kesällä 2016. Nyt on otettu uusi askel tiukassa vihapuheen vastaisessa taistelussa. Puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo avasi pelin Kuopiossa toteamalla , että vihapuheen, rasismin, nettikiusaamisen ja väkivaltaan yllyttämisen lisääntyminen niin nettikeskusteluissa kuin julkisilla paikoilla repii yhteiskuntaamme ja lisää turvattomuuden tunnetta...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »