Tänään on 18.10.2018 16:17 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle perussuomalaiset hallitukseen


Vasarahammer -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Nimimerkki Kumitonttu kirjoitti, miksi Virtanen piiloutui takakonttiin ja kertoo poliittisen järjestelmän sisäisestä korruptiosta sekä siitä, miten tavallisen kansalaisen ja poliittisten vähemmistöjen ääni ei pääse nykyjärjestelmässä kuuluviin. Hän myös kertoi, miten valta itsessään on muuttunut itseisarvoksi ja kuinka järjestelmä palvelee ensisijaisesti järjestelmää itseään eikä tavallisia kansalaisia. Lännen median...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Perussuomalaisten tulevaisuus on enää kiinni CIA:n jatko-rahoituksesta. Koska tulevien vuosien aikana Perussuomalaisista Sininen Tulevaisuus nimisen puolueen perustajat tulevat loikkaamaan kaikki Keskustaan ja Kokoomukseen.  Simon Elo  loikkaa Kokoomukseen ja Sampo Terho Keskustaan jne. Näin ollen lopussa selviääkin se, että tämä Sininen Tulevaisuus puolue olikin pelkkä Perussuomalaisten puolueen hajoittamishanke jonka takana oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA.  Se vaan on...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Kun Perussuomalaisten puolue hajosi osiin vuoden 2017 kesäkuussa järjestetyn puoluekokouksen jälkeen, niin totuutta ei ole vieläkään kukaan oikein varsinkaan Ps. puolueen sisältä juuri kukaan tai entinen edustaja uskaltanut vielä kertoa. Kokoomukseen 2017 kesäkuussa Perussuomalaisista loikannut  Veera Ruoho yritti tätä salattua asiaa kertoa jokin aika sitten, mutta hänen sanallinen anti oli suorastaan selittelyn Suomennennätys. Tehdään nyt selväksi se, että Perussuomalaiset...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

                                      Ei ihan mikään tavallinen Virtanen! 1. Perussuomalaisten viime kesäkuun Jyväskylän puoluekokouksen (9.-11.6.) jälkimainingeista eli puolueen eduskuntaryhmän hajoamisesta ja ns. hallituskriisistä tulee jatkuvasti esille uusia ja varsin yllättäviä tietoja .  2. Kysymys on lähinnä siitä, oliko hallituksen avainministereillä eli Juha Sipilällä, Petteri Orpolla ja Timo Soinilla valmiit suunnitelmat sen varalta, että...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Kasper Diem -blogi aloittaa uuden vuoden arvostelemalla presidenttiehdokkaiden nettisivut tulevien vaalien alla. Toisena vuorossa on perussuomalaisten ehdokas, Laura Huhtasaari. Kun naputtelee Laura Huhtasaaren nimen selaimen hakukenttään saattaa hämmentyä. Ei, perussuomalaiset eivät ikinä ole erityisemmin panostaneet estetiikkaan, mutta eikö tämä nyt silti ole vähän liian amatöörimaista? Ovatko nämä sivut tehty tekstieditorissa vuonna 1995? Onneksi selviää että virallinen...


blogivirta.fi
Jobinposti -

Perussuomalaisten kuntavaalimenestys jäi odotettua vaisummaksi, mutta tästä huolimatta puoluekartta meni uusiksi usean kunnan valtuustossa. Kymmeniä vuosia valtaa pitäneet puolueet ja valtuustojen luottohenkilöt ovatkin olleet kovilla kun perussuomalaiset tunkeutuivat valtuustoihin ja tiputtivat sieltä ns. varmoja nimiä. Närää ja hämmennystä on herättänyt myös valtuuston työskentelytapoihin tottumattomien ja poliittisesti kokemattomien perussuomalaisten valtuutettujen käytös...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      Populisti osaa kertoa kiintoisasti ja kuulijoita herättävästi asioita, jotka normipoliitikoilta soljuvat kauniisti, mutta tyhjän merkityksettömästi tai kätketysti. Populisti osaa sanoa asiansa ytimekkäästi kansalaisten ymmärtämällä tavalla – siksi sitä halutaan nyt riekkua alhaisimmaksi vaistoksi.   Helsingin Sanomat avasi populismin sisältöä ansiokkaassa kirjoituksessaan 8.7.2018 toimittajansa Jukka Petäjän toimesta, juttu on löydettävissä täältä [1...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan perussuomalaisia on taas nähty marssivan uusnatsien riveissä. Itse kulkueessa astellut maahanmuuttokrittikko Saaresmaan Jukka vakuuttaa kuitenkin että kyseessä on tahallinen mustamaalauskampanja, ja että kaikki perustuu väärinymmärrykseen. ”Tämä saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta siinä kävi todellisuudessa niin että kompastuin mäenharjalla, kierin alas mäkeä, ja kun nousin seisomaan mäen alalaidassa huomasin olevani keskellä...


blogivirta.fi
Teemu Lahtinen -

Aikamme ja läntisen naapurimaamme tapahtumat ovat osoittaneet, että kansallismieliselle politiikalle on tarvetta ja luultavasti lähitulevaisuudessa tulee vastaan se kriittinen piste, jolloin kansakuntamme suunta ja kehitys on vielä mahdollista oikoa takaisin terveen, vapaan ja turvallisen yhteiskunnan suuntaan. Minulla onkin suuri kunnia kertoa, että minut on valittu Perussuomalaisten Uudenmaan vaalipiiristä ensi kevään eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Vaikka vielä reilu […]


blogivirta.fi
Komentaja rakastaa Kansaansa niinkuin Kansakin rakastaa Komentaj -

SKS - UNOHDETUN KANSAN NYRKKI!     Tällä nyrkillä ei ole mitään tekemistä perverssien perussuomalaisten ja heidän sairaiden fistausfantasioidensa kanssa, vaan tämä on unohdetun kansan nyrkki, joka nousee vaatimaan totuuden ja rakkauden hengessä oikeutta!       SKS-kansanliike on jo alusta alkaen muodostunut oman kansamme tavallisista suomalaisista ihmisistä. Ja tällaisia tavallisia, kansan itsensä näköisiä ihmisiä me myös tahdomme vaalit toisiensa jälkeen asettaa...


blogivirta.fi
Janne Suominen - Elämää Paimiossa -

 Sydämellinen kiitos ensimmäiseksi saamastani luottamuksesta Paimion kunnallisvaaleissa. Valtuuston paikka tuli huimalla 80 äänen määrällä! Ennakkoäänestyksen neljän äänen saaliini antoi ensin hieman vaisun mielen. Olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että tein omien resurssieni mukaan hienon kampanjan ja koko ryhmämme myös. Palaute ja keskustelut olivat olleet niin positiivisia, että uskoin kyllä nousevani valtuuston varapaikalle. Se että varsinaisen vaalipäivän äänistä...


blogivirta.fi
Fiktiivisiä keskusteluja -

20 edustajaa lähtee ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit, Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Jari Lindström ovat lähtijöiden joukossa. Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on ainakin toistaiseksi Uusi vaihtoehto. – Ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä...


blogivirta.fi
Nyt riittää.... SPUH. -

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toteaa Helsingin Sanomissa 22.4., että ”muut kopioivat parhaat idea oman  käyttöönsä, jos niitä lähdetään liian aikaisin paljastamaan”.  Esimerkkinä hän mainitsi ”maassa maan tavalla” –ilmauksen, jonka hänen mukaansa Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vei perussuomalaisilta. Toinen esimerkki kaapatuista ideoista on rikkaiden verotus. Soini epäilee, että ”kehysriihessä päätetty rikkaiden solidaarisuusvero, jota Soinin...


blogivirta.fi
Tommi Meronen Laukaan kunnanvaltuustoon -

Kuntavaalit 2012 on käyty ja tulos on selvillä. KD menetti Mänttä-Vilppulan valtuustosta yhden paikan, toinen paikka oli vain kuuden (6) äänen päässä, mikä luonnollisesti harmittaa. "Kuntajytky" iski jokaisen puolueen varpaille, PerusSuomalaiset nousivat vaalien selkeästi suurimmaksi voittajaksi päästen Mänttä-Vilppulan valtuustoon koko viisihenkisellä ehdokasryhmällään. Nykyisessä valtuustossa PerusSuomalaisia ei ole, ja tulevassa heitä onkin jo viisi. Melkoinen...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Persut ovat taas kerran alittaneet itsensä, tällä kertaa mässäilemällä sillä, että Touko Aalto on valokuvattu homoklubilla. On tietysti naurettavaa ja säälittävää, että puolue, jonka edustajista yksi (Juho Eerola) on tieten tahtoen mennyt seksiä ja huumeidenkäyttöä sisältävälle videolle, yrittää olla näkevinään Aallon touhuissa jotain paheksuttavaa. Sannfinnarna har återigen underträffat sig själva, den här gången genom att frossa i att Touko Aalto, den gröne...


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Vaalit Suomessa vuonna 2011 Tätä kirjoittaessani varmaan ne teistä jotka aikovat äänestää, ovat jo äänestäneet ennakkoon, “varmuuden vuoksi”. Tällainen varman päälle pelaaminen kaikessa on yksi suomalaisten piirre, mitä en voi käsittää – jos itse äänestäisin, saapuisin äänestyspaikalle enintään 15 minuttia ennen sulkemisaikaa. En ole kuitenkaan koskaan äänestänyt valtiollisissa vaaleissa. Jos teitä kiinnostaa miksi en ole, ja odotatte jotain moralistisia...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tyhmä kysymys. On vain typeriä vastauksia. Tältä pohjalta on hyvä lähteä tarkastelemaan maailman menoa. Miksi natseja tarvitaan? Uusnatsit ammentavat ideologiansa yhdestä maailmanhistorian kammottavimmasta ideologiasta, joka johti toisen maailmansodan aikana ihmisten teolliseen massamurhaamiseen. On täysin käsittämätöntä, jos joku vielä nykyisenä ”valistuneena” aikakautena kannattaisi natseja tai ylipäänsä tarvitsisi heitä...


blogivirta.fi
KAI M. AALTO: KUN KANSA SUUTTUU! -

Homoseksualismin kriminalisointi nousi esille Suomen aloitteesta Parlamenttien välisen liiton IPU:n yleiskokouksessa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa viime viikolla. Suomen IPU-ryhmää johtaa perussuomalaisten kansanedustaja Maria Lohela, joka oli nostanut aiheen esille länsimaiden geopoliittisen ryhmän ensimmäisessä kokouksessa, ei vain Ugandan vaan koko maailman globaalina ongelmana. Koko IS:n uutinen on luettavissa tästä linkistä...


blogivirta.fi
H.I.Story -

Olen seurannut kirjoitteluanne US:n Puheenvuorossa ja käyttäytymistänne eduskunnassa.  Edellisessä roolissanne olette perin ahkera, ellette suorastaan Puheenvuoron ahkerin. Lisäksi olette kirjoitellut ja kirjoittelette moniaalla muualla. Ja mikäs siinä, käyhän se entiseltä päätoimittajalta, tekstinne on kiitettävän luettavaa. Myös eduskunnassa kuulutte ahkerimpien joukkoon. Niin suullisia kuin kirjallisia kysymyksiänne ja aloitteitanne suorastaan vilisee eduskunnan...


blogivirta.fi
Globalisaatiota päähän -

Aivan aluksi seuraavaa. Kirjoitukseni tarkoitus EI ole olla takavuosien HYMY-lehden "Veikko-sedän piinapenkki"-tyylinen, eikä missään tapauksessa olla jatkuvasti Vanhasen persoonaan suuntautuvaa piikittelyä. Sille en kuitenkaan mahda mitään, jos tämä(kin) juttu sellaisen vaikutelman antaa. Myöhemmin ilmenevistä syistä toivon osoittautuvan, että nyt esittämässäni kritiikissä en suinkaan ole ainoa alan edustaja. Sille on siis olemassa pätevät ja painavat perusteet - eikä...


blogivirta.fi



EMME VOI ENÄÄ VAIETA! -

Me suomalaiset olemme saaneet jo tarpeeksemme muukalaisten nöyristelystä omassa rakkaassa sinivalkoisessa isänmaassamme! Kristitty pohjoismainen kulttuurimme ei saa päätyä islamistien verilöylyyn! Länsimaista oikeusjärjestelmäämme ei murskata Sharia-lailla! Syksyn 2012 kuntavaaleissa tulemme näkemään, kuinka kansa nousee parhaat taistelijat kärjessään puolustamaan olemassaolonsa oikeutustaan. Näissä vaaleissa elintasopakolaisten ja muiden sosiaalisaalistajien, sekä...


blogivirta.fi
Ihmisoikeudet ja valoisa tulevaisuus -

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on vaalikuumeessaan ehdottanut suomalaisten eläkerahastojen rahojen käytön liikenneväyliin, ainoana perusteenaan, että siten ne tuottaisivat paremmin kuin Kreikan lainat. Ottamatta kantaa jälkimmäiseen sutkautukseen, täytyy kyllä todeta tämä ehdotus omituiseksi ja edesvastuuttomaksi. Eläkerahastot eivät ole mitä tahansa ylimääräisiä rahavaroja, vaan Suomen valtion sitoumus ikääntyville kansalaisilleen heidän elämänsä...


blogivirta.fi
Pekka Komu: Vaihtoehtoja politiikalle -

Perussuomalaiset ja kristilliset ovat tehneet teknisen vaaliliiton koskien kesän europarlamenttivaaleja. Puolueet eivät tosin löytäneet toisiaan ensimmäistä kertaa, vaan vastaavia järjestelyjä on nähty aikaisemmin muun muassa eduskunta- ja kuntavaaleissa ympäri Suomea. ” Politics make strange bedfellows ” – sanotaan maailmalla. Äänestäjien, erityisesti perussuomalaisten ja kristillisten kannattajien, näkökulmasta tilanne on vähintään omituinen. Suhteellisen vaalitavan...


blogivirta.fi
Ihmisoikeudet ja valoisa tulevaisuus -

Näistä vaaleista on varmaan mediassa jo olennaisimmat asiat sanottu, mitä tulokseen tulee. Sen kaikki vaikutukset tietenkin tiedetään vasta kun hallitus on muodostettu ja se on istunut kautensa. Eräs vaalien aspekti liittyy siihen, että Elinkeinoelämän Keskusliitto on joutunut havahtumaan siihen, että se ei ole Suomessa viime kädessä asioista päättävä instanssi: MTV3: Elinkeinoelämän keskusliitto huolissaan Suomen eristäytymisestä Suomessa on muutamia instansseja (EK ja EVA...


blogivirta.fi
The Curious Case of Bera -

Yhteiskunta antaa paljon mahdollisuuksia, mutta samalla se myös ottaa paljon. Kaikella on hintansa. Jokaisella työsuoritteella, jokaisella minuutilla. Vapaa-ajallakin on oma vaihtoehtoiskustannuksensa. Pysähtyminen on kiellettyä. Eteenpäin, eteenpäin, nopeammin ja paremmin. Kasvu on yhteiskunnan perusedellytys. Talouden täytyy kasvaa, jottei taantuma majaile kohta porstuassa. Ihmisen täytyy kasvaa taloudellisen kasvun mukana. Enemmän töitä, enemmän taakkaa harteille. Lopulta taakka...


blogivirta.fi
Hemmo Koskiniemi -

Soinin mahdollisuudet saada uusi ministerinpesti vaalien jälkeen näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Sinisten kannatus laahaa 0 ja 1,6%:n tienoilla. Tilannetta ei ole parantanut sekään, että kaikki nykyiset persulähtöiset ministerit ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä eduskuntavaaliehdokkaiksi Soinia lukuunottamatta. Soinin pakonomainen tarve päästä keskustavetoiseen hallitukseen oli näin jälkiviisaasti ajateltuna osoitus pelkuruudesta. Mikäli Perussuomalaiset Soinin johdolla...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Kokoomus ja SDP saisivat suurimman kannatuksen, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Tämä ilmenee Helsingin Sanomien tänään julkaisemasta gallupista. 2. Kyselytutkimuksen mukaan kokoomusta kannattaa tällä hetkellä 21,1 prosenttia äänestäjistä ja SDP:tä 20,8 prosenttia äänestäjistä. 3. Pääministeripuolue k eskusta on jäänyt kaksikosta todella kauas, sillä sitä kannattaa vain 15,9 prosenttia äänestäjistä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa keskustaa kannatti...


blogivirta.fi
KAI M. AALTO: KUN KANSA SUUTTUU! -

      Olisin mielelläni kirjoittanut tämänkertaisen blogaukseni muotoon "Sinivalkoisten ja perussuomalaisten merkittäviä eroja", mutta koska en ole edes Sinivalkoisten jäsen virallisesti, en katso oikeudekseni puhua koko kansanliikkeen suulla, vaikka sekä minä, että yhtälailla Tekin varmasti ymmärrämme, että hyvinkin helposti yli 90% SKS:n jäsenistä, äänestäjistä, kannattajista ja muista tukijoista jahkailematta allekirjoittaa kaiken sen, mitä nyt lyhyesti ja...


blogivirta.fi
Matti Kosonen -

Normal 0 21 Normal 0 21 Alkupuhe: Viime kirjoituksestani onkin jo vierähtänyt kotvanen, en tiedä onko kyseessä iän tuoma väsymys vai kirjoitus aiheiden puute. Olen huomannut, että blogistani on muodostunut keskustelu palsta (edellisessä kirjoituksessani yli 1000 kommenttia), tämä taas ei ole ollut kaikkien mieleen ainakaan eräiden päättäjien. Mielestäni päättäjien (ja myös viranhaltijoidenkin) on kestettävä arvostelua omasta toiminnastaan. Ainakin minä kestän sen.  ...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »