Tänään on 20.04.2019 17:51 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle peter sunde


NWO Havaintoja -

Lääkäri ja ortopedi Antti Heikkilä kertoi Facebookissa käyneensä viime viikonloppuna Kööpenhaminassa järjestetyssä Peter C. Gøtzschen järjestämässä tapahtumassa, jossa oli myös muitakin luennoitsijoita. Paikalla oli mm. yksi jenkkiläinen 82-vuotias psykiatri Peter Breggin , joka ei ole koskaan käyttänyt potilaidensa hoidossa lääkkeitä. Tätäkin psykiatria alettiin lopulta uhkailemaan psykiatrin oikeuksien menettämisellä, mutta kun hänen vaimonsa pisti toimeksi ja sai...


blogivirta.fi
Melanooma -

Kävin eilen Canberran Luterilaisen kirkon myyjäisissä, josta mukaan tarttui mm. ruisleipää, pullia ja karjalanpiirakoita. Ei voi kun harmitella, ettei näitä tuotteita löydy täältä kaupallisessa mittakaavassa. Yritän yleensä vältellä seuraamasta Australialaista politiikkaa, sillä se on surullisen heikkolaatuista. Vallassa oleva työväenpuolue ja oppositiossa olevat konservatiivit tuntuvat käyttävän kaiken energiansa toistensa mustamaalaamiseen mediassa. Yleensä tämä...


blogivirta.fi
Mamilda -

Mieheni sai tämän kirjan joululahjaksi ja heti, kun hän oli sen lukenut, niin minä tartuin siihen ja seuraavaksi tämä siirtyy lapseni luettavaksi :) Me tykkäämme historiaa käsittelevistä kirjoista ja itse pidän erityisesti niistä, joissa suurten tapahtumien lisäksi on pieniä yksityiskohtia ja yksittäisten ihmisten tarinoita. Näitä oli tässä kirjassa tarjolla runsaasti. Pultava on kirjailijan ensimmäinen teos ja hän kirjoitti sitä samaan aikaan väitöskirjansa kanssa...


blogivirta.fi
PopuLAARI - menneisyysikkuna -

Peter Watts (Finncon 2013) Tieteiskirjailija ja meribiologi Peter Watts piti Finnconissa (Kaapelitehtaalla 6.7.) hienon esitelmän siitä, mikä minuus oikein on... tai oikeastaan siitä, kuinka epäselvä käsite se ja tietoisuus on. Häneltä on juuri julkaistu suomeksi kirja Sokeanäkö. http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Watts_(author)


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Noin seitsemän vuotta sitten luin australialaisen Peter Templen esikoisteoksen, Melbourne-tarinan Bad Debts . Paikallisväristä ja James Lee Burke -vaikutteista huolimatta en oikein innostunut. Taisinpa epäillä, että Templen tuotantoon tutustuminen tyssäsi siihen. Toisin kuitenkin kävi, kun sattuneesta syystä Australia nyt alkoi kiinnostaa uudelleen. Tutkin seudun rikoskirjallisuustarjontaa ja nyttemmin edesmennyt Temple nousi taas esille. Kun tämä kehuttu The Broken Shore vuodelta...


blogivirta.fi
oljenkortta veistämässä.. -

Peter van Inwagen (1942-) kirjoittaa filosofisessa tai paremminkin ontologisessa artikkelissaan McGinn on Existence kuudesta erilaisesta teoriasta, jotka käsittelevät ilmaisujen "oleva" ja "ei-oleva" sekä "olla olemassa" ja "ei olla olemassa" merkityksiä. Klassisesta filosofiastahan on tuttu empiristi George Berkeleyn näkemys, jonka mukaan "olemassaolo on havaituksi tuelmista", mutta Inwagen käsittelee uudempia analyyttisen filosofian teorioita, vaikkakin viittaa myös esimerkiksi...


blogivirta.fi
Disney-luola -

Mitä jos toivoa saat ihan mitä tahansa? Toivo joululahjoja Toivo lunta valkoista Kuin lintu liihottaa Lentää voit kauas pois Lentää voit Mitä jos toivoa saat? Anna mielen vaeltaa Katso kuuta taivaalla Sateen nään se tihuttaa Meitä johdattaa Lentää voit kauas pois Lentää voit Kauemmas yhä kauemmas meitä kutsuu avaruus Ja taas ihme tapahtuu Jo lasten toiveet toteutuu Jokainen toiveesi toteutuu Jos olet onnellinen hetki on otollinen Päiväunihaaveiluun taakses jätät kaiken muun...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

HarperCollins (1992, 2007) — tietokirjallisuus, historia, aatteet. Peter Marshallin Demanding the Impossible : A History of Anarchism on vuonna 2007 julkaistu tietokirja anarkismin historiasta. Marshallin kirja alkaa antiikin ajasta, jossa muutama kreikkalainen ja syyrialainen filosofi pohti, että kenties valtion voisi lakkauttaa ja ihmiset voisivat itse valvoa toisiaan. Nämä filosofit pohtivat, että yhteiskunnan pitäisi palata takaisin kyläyhteisöihin,… Read more Peter Marshall ja...


blogivirta.fi
Näin, luin, koin -

Tämän kirjan löysin lukulistalleni luultavasti hesarin kaupunkikirjastosta . Kirja toi elävästi mieleeni Wladimir Kaminerin kirjat. Kirja koostuu samalla tavalla pienistä tarinoista ja niistä henkii samalla tavalla se kuinka kirjoittaja rakastaa Berliiniä. Tarinat ovat luonteeltaan synkempiä - onhan Itä-Saksan aikainen Berliini synkempi kuin nyky-Berliini - mutta niissä on sama absurdi perusluonne. Kaikkein synkin osa Itä-Saksan ja muurin historiaa jää kuitenkin käsittelemättä...


blogivirta.fi
TVAILAIT -

Visit NBCNews.com for breaking news , world news , and news about the economy


blogivirta.fi
Silumiini -

Herra Rattus katselee haikeana kun pakkaan rinkkaa, siitä tulee painavampi kuin mitä alunperin suunnittelin, yhtäkkiä on tullut kylmä ja syksy (ja tuntuu flunssaiselta niin kuin alkusyksystä aina) vaikka kesälomani alkaa huomenna. Pakkaan mukaan muistikirjan, runojen ituja varten ja Peter Höegiä, tietysti, sillä Tukholman ja Täbyn jälkeen suuntana on Kööpenhamina: on kiehtovaa palauttaa mieleen, että samoja katuja ovat tallanneet Kasper Krone, Smilla ja kaikki ne muut. Herra...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

I. B. Tauris & Company (2016) — tietokirjallisuus, terrorismi, islam. Peter R. Neumannin Radicalized: New Jihadists and the Threat to the West on vuonna 2016 julkaistu tietokirja Isiksen kaltaisista kolmannen aallon jihadisteista. Neumannin koko kirja rakentuu David Rapoportin aaltoteorian päälle. Teorian mukaan terrorismi ja sen intensiteetti kasvavat ja laantuvat historiallisten prosessien mukaan. Rapoport selitti, että terrorismin… Read more Peter R. Neumann: Radicalized : New...


blogivirta.fi
Daily Loaf -

Roundup. Last weekend Jaakko and his family threw up one of the most divine parties in a long time. The word party doesn't do it justice, because it had nothing to do with the usual cityside events, hosted in cramped apartments. It was a festival, in a beautiful garden, a historically laden milieu that was oh-so-fitting for the theme of the occasion, the 1950's. Good food, good drinks, good people - especially the latter. Most participants had really thought out their costumes, giving the...


blogivirta.fi
Velhametsä -

According to the south-Swedish newspaper Helsingborgs Dagblad , Sverigedemokraterna is popular among youth , or, as the researcher suggets, it might just be a sign of teenage rebellion. Here are some excerpts from the article: "Every other ninth-grader does not know what party they would vote for in the parliamentary elections, or if they would vote at all, shows the extensive opinion research. At the same time the Sweden Democrats are enjoying great support. They became the most popular party...


blogivirta.fi
Diploblogi -

Tervetuloa julkaisemaan viidettä Le Monde diplomatique pokkaria MAAILMANPOLIITTISIIN ROCKILTAMIIN 5.3. klo 20-02 Ravintola Dubrovnikiin (Eerikinkatu 11, Helsinki). Illan ohjelma: 18.00 Sosiaalifoorumi-paneeli 20.00 lipunmyynti alkaa (liput 5/7 euroa) 21.00 "Nokia-Siemens avoids discussion" dokumentti (6 min.), käsikirjoittaja Kevin Frazier esittelee 21.30 Immanuel Wallersteinin palopuhe 22.00 Länsimaiden perikato 22.30 Palopuheita (Peter Waterman, Ruth Reitan ja Rodrigo Nunes) 23.00 Pelle...


blogivirta.fi
Theodor -

Olen aina ollut varsin suoraviivaisen musiikin ystävä. Mielestäni 2,5 minuuttia on vallan sopiva kappaleen pituus. Jossain vaiheessa tosin lankesin Yes in ja Emerson Lake & Palmer in kaltaisiin progemastodontteihin. Kyllä niitä vieläkin tulee silloin tällöin kuunneltua. Esittelen tässä kuitenkin toisenlaisen harha-askeleeni rock-establishmentista. Se on viehtymys elokuvamusiikkiin. Harrastus lähti liikkeelle Bond -soundtrackeista sekä sai sytytysmateriaalia alitajunnassani pitkään...


blogivirta.fi
Mikola -

Rauman kesä on saanut päätöksensä Sinisen meren elokuvajuhlilla jo 19 kertaa aiemmin ja niin saa myös tänäkin vuonna. Jälleen kerran kattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotain, sillä mukana on draamaa, komediaa, dokumentteja ja musiikkielokuvaa. Kotimaisista tähdistä paikalle saapuvat Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella-leffan tähti Krista Kosonen. Johanna Vuoksenmaan 21 tapaa pilata avioliitto-elokuvasta saapuu paikalle kertoilemaan roolistaan näyttelijä Armi Toivanen...


blogivirta.fi
Termiitit temmeltävät -

Upeat lavasteet, ihanat prinsessat, aika voimakas musiikki ja Hartwall arenan katastrofaaliset liikennejärjestelyt. Disney on ice on nyt nähty ja todennäköisesti mennään ensi vuonna uudestaan. Lapset olivat innoissaan ja vanhemmillekin meinasi tulla tippa linssiin lapsuudesta tuttujen elokuvasävelmien kohdalla. Emme ostaneet paikan päältä muistoja, koska myynnissä oli enimmäkseen ylihinnoiteltua muovikrääsää (joka olisi pitänyt ostaa riivikuivalla rahalla eikä...


blogivirta.fi



Istori -

So. As for the players of progressive rock, a minute is nothing, Gabriel should have been offered enough time for a 75 minute solo. No, really, just kidding. The lame 65 secs must be an offending offer. Please read the following piece of news from the Independent. Gone in 65 seconds: Gabriel quits Oscars Musician furious at decision to shorten his performance to a little over a minute By Guy Adams in Los Angeles There's a week to go, but this year's Oscars have already spawned their first major...


blogivirta.fi
Mikola -

Kirjoituksen otsikko pitää paikkansa kirjaimellisesti omalta osaltani bluukkarien toisena päivänä. Lauantai käynnistyi keskipäivän aikoihin Johanna Vuoksenmaan komedialla 21 Tapaa pilata avioliitto. Vuoksenmaa onnistuu jälleen kerran luomaan todella hauskan leffan. Pääroolissa näyttelevä Armi Toivonen tekee varsinkin huikean suorituksen avioliitto tutkija. Rooleista löytyy myös tämän hetken valovoimaisia suomalaisia nuoren polven näyttelijöitä, kuten Aku Hirviniemi, Pamela...


blogivirta.fi
Hirvasnoro Net -

Tällaista sarjaa ei voi tehdä mainitsematta Orson Wellesin elokuvaa Kansalainen Kane (Citizen Kane, 1941), joka Sight And Sound -lehden kriitikkoäänestyksessä valitaan kerran kymmenessä vuodessa maailman parhaaksi. Näin on tehty vuodesta 1952 ja näin äänestettiin viimeksi 2002. Ja kyllähän Welles yhdessä Mercury-radioteatterinsa näyttelijöiden, käsikirjoittaja Herman J. Mankiewiczin , kuvaaja Gregg Tolandin sekä leikkauksesta vastanneiden Robert Wisen ja Mark Robsonin kanssa...


blogivirta.fi
Puolusta sivistysyliopistoa 23.5. klo 12-13 -

Mielenosoitus on takana ja hyvin meni! Puhujia oli jokaisesta eduskuntaryhmästä, ELOn opiskelijajärjestön puheenjohtaja Mike Pohjola ja opiskelija Maija Hirvonen, joka luki professori Peter von Baghin kannanoton. Vaikka hallituspuolueet selittelivätkin linjaansa parhain päin, oltiin kyllä myös sitä mieltä, että Elokuva- ja lavastustaiteen osastoa ei suinkaan tarvitse raahata Innovaatioyliopistoon, vaan asia on vielä auki. Vuosi sitten meille […]


blogivirta.fi
Näkymätön tyttö lukee -

"And to think they're all Englishmen!" broke out the squire. "Sir, I could find it in my heart to blow the ship up." Seikkailu muuttuu jännittävämmäksi, vaikka kertoja koko ajan vihjaakin tulevista ja siten merirosvojen petollisuuskaan ei ollut yllätys. En tiedä olenko lukenut merirosvokirjoja tätä ennen. Peter Panin olen kai lukenut ja yhdessä fantasiakirjassakin oli merirosvoja. Jotenkin se ei ole vain ollut minua erityisesti kiinnostanut aihe.


blogivirta.fi
dissidentti -

Suomalaiset purkivat tuntojaan varsin estottomasti ensimmäisessä Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) seminaarissa Helsingin Pörssikklubilla perjantaina 14.06.2013. Venäjällä toimivat suomalaiset liikemiehet ja Suomessa toimivat venäläiset maahanmuuttajat kertoivat suorasukaisesti käsityksiään Suomesta, suomalaisesta mediasta ja ilmapiiristä Suomessa. Venäjän strategisten tutkimusten instituutin edustajat puolestaan toivat ensi käden tietoa Venäjän...


blogivirta.fi
Leben ist Life -

Olen innostunut. Innostunut nukkumaan kaksitoista tuntia päivässä ja kuuntelemaan suurimman osan valveillaoloajasta The Goon Showta! [Bang, explosions] Kyllä vain, The Goon Show! Viisikymmentäluvun hilpeä BBC radiohjelma, jonka jaksoista latasin suuren osan netistä. Tekijöinä Spike Milligan, Peter Sellers ja Harry Secombe! Pidän transkriptoitua käsikirjoitusta käsillä, sillä tämä perienglantilanen verbaalinen ilotulistus olisi ilman sitä vaikeahkoa seurata. Mutta tyylistä...


blogivirta.fi
Jodlaten ulkomaailmassa -

Olen menettänyt täysin ajantajun elämästäni. En osaa sanoa, mitä tein toissapäivänä enkä tiedä enää, söinkö liikaa viime jouluna tai missä asuin neljä vuotta sitten. Katson ikkunasta ulos ja näen saman maiseman kuin luulen nähneeni koko elämäni, vaikka tiedän asuneeni täällä vain kahdeksan kuukautta. Aika ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan se liikkuu nopeasti. Usein kiertää ympyrää. Tapaan samat kasvot baarissa ja tilaan oluen. Otan yöllä kello kolmen bussin...


blogivirta.fi
Ilmoitusluontoista asiaa -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE HS:n Nyt-liitteessä on aloittanut uusi kolumnistin Valtteri Väkevä , jonka ensimmäinen hengentuote ilmestyi viime perjantaina. Aluksi vilkaisin, että tässä lienee kyseessä onnistunut ironia. Sitten luin uudestaan, ja tarkemmalla katsomisella en löytänyt ironiaa lainkaan. Herra paheksuu nuoria kasvuyrittäjiä ilmeisesti aivan tosissaan muun muassa seuraavasti : ”Siinä missä heidän edeltäjänsä valtasivat Vanhan ja Lepakon, nämä...


blogivirta.fi
Saagan lukublogi -

I Heard That Song Before, Tammi 2008, ISBN 978-951-31-3518-8, 84.2 ”Kay Lansing on kasvanut New Jerseyssä rikkaan ja vaikutusvaltaisen Carringtonin perheen palkollisen lapsena. Eräänä päivänä ollessaan isänsä mukana tämän työssä kuusivuotias Kay hiipii perheen kartanossa sijaitsevaan salaiseen kappeliin ja kuulee miehen ja naisen riitelevän rahasta. Samana iltana Carringtonit pitävät illallistanssiaiset, joiden jälkeen Princetonissa opiskeleva Peter […]


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »