Tänään on 18.03.2019 16:09 ja nimipäiviään viettävät: Eetu ja Edvart. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pienet pojat


Sutkautuksia -

Kaksi viikkoa vierähti hurjan nopeasti, ihan kauhean nopeasti. Ensimmäisen kesälomaviikon vietimme mökillä. Emme tehneet mitään erityisen hyödyllistä - ja se oli juuri sitä mitä tarvitsimme raskaan kevään jälkeen. Mökkeilimme perheen kesken eri kokoopanoilla, pakenimme väsyä ja stressiä metsään, kirjoihin, päikkäreihin, hyvään ruokaan, fudiksen katseluun, korttien pelaamiseen ja uimiseen. Toisella lomaviikolla oli Hesacup, joten kaupunkilife kutsui. Vietin aika monta...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Like (2018) — esikoisteokset, perheet, lapset. Kirjan otsikon pieni maa on Burundi, Belgiaa pienempi valtio Afrikassa. Suomalaisille maa voi olla vieras, mutta sen naapurissa on toinen pieni maa, suomalaisille tutumpi Ruanda. Maa on valitettavasti tuttu lähinnä kansanmurhastaan, jossa hutut murhasivat tutseja. Sama konflikti hutujen ja tutsien välillä näkyi myös naapurimaan puolella. Pienen pieni maa kertoo 1990-luvun… Read more Gaël Faye: Pienen pieni maa


blogivirta.fi
Lendin blogi -

Niinhän tässä on nyt käynyt että tässä taloudessa mennään täysin poikavaltaisesti! Saa nyt nähdä minkälainen isäntä tuosta Gastonista oikein kehkeytyy leikkauksen jälkeen... Leikkaus sujui siis todella hyvin ja paljon sai poitsu kehuja eläinlääkäriltä. Illalla Kassu nukkui lääkityksen pois ja taas mentiin :D Valtavia rakkauskohtauksi toki tuli ja on senkin jälkeen selvästi ollut meissä kiinni. Paljon huudellaan perään, jatkuvasti ollaan mukana ja kun tulen töistä...


blogivirta.fi
Lendin blogi -

Aamumme alkaa nykyisin klo. 6.30. kun Gaston tuntee mahassaan ammottavaa tyhjyyttä. Yleensä kasvojeni lähettyviltä kuuluu: "Ä-ä-ä-ää", kun ääni käheänä yritetään ilmoittaa palvelun pelaamattomuudesta. Mikäli kähinä ei auta ottaa Kassu järeemmät aseet käyttöön: internetpiuha! Sitä kun räppää, niin jo alkaa tapahtumaan. Toisinaan käy myös niin ikävästi, että tästä hyvästä joutuu makuuhuoneen ulkopuolelle eikä ole tietoakaan mistään aamiaisesta. Mikäli...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — nuortenkirjat, salaisuudet, ystävyys. Simon on homo, mutta kaapista ulos tuleminen vaikuttaa liian juhlalliselta, kun ei halua olla huomion keskipisteenä. Miksi siitä pitää tehdä niin iso juttu, miksei vain voi olla homo? Simon kirjoittelee Bluelle, nimettömälle homokaverille, jolle voi puhua ihan mistä tahansa paitsi oikeasta henkilöllisyydestä. Blue käy Simonin kanssa samaa koulua, mutta molemmat… Read more Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo sapiens


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Gummerus (2018) — isät, sota, pojat. Kun Zack näkee aivan tavallisena päivänä lentävän lautasen, hän ei soita NASA:lle, vaan uskoo tulleensa yhtä hulluksi kuin isänsä. Ufo-havainnon innoittamana Zack tarkastelee uusilla silmillä isänsä jäämistöä ja mielettömiä muistiinpanoja. Isä oli kehitellyt salaliittoteoriaa, jonka mukaan kaikki elokuvat ja pelit muista maailmoista on kehitetty avaruusolioiden maailmanvalloitusta varten. Olivat tulevat muukalaiset… Read more Ernest...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — ihmissuhteet, perheet, huumeet. Loistava menneisyys kokoaa samoihin kansiin kolme ensimmäistä Patrick Melrose -romaania. Romaanisarja on nyt hyvin ajankohtainen, kiitos Benedict Cumberbatchin tähdittämän tv-sarjan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan – viisiosaisen sarjan kolme ensimmäistä kirjaa kun ilmestyivät jo 1990-luvulla ja suomeksi vasta nyt. Kirjat kertovat Patrick Melrosesta. Aloitusosa Mitäs pienistä kuvaa perheen kesänviettoa,… Read more...


blogivirta.fi
Lankavarasto -

 Päätin laittaa samantien kuvat näistä muistakin tämän hetken jutuista, kun on pieni hetki aikaa juuri nyt. Yllä on keskeneräinen keltainen verho, joka tulee olohuoneessa sellaiseen välitilaikkunaan, tällä hetkellä koossa on jo 92 palaa ja 135 tarvitaan eli ei enää kovin paljoa. Malli on Mary Oljen Kauneimmista käsitöistä, mallista on vain kuva, ei ohjetta ja olen kuvan mukaan virkannut kuvion, lankana Catania Fine.  Punainen verhokin virkataan paloista, mutta palaset aion...


blogivirta.fi
mp huudot -

Paketissa 22 kpl vaatteita.  2kpl Beebe potku/yöpukuja koko 86 cm  body L.O.G.G koko 80 cm  body h&m Snoopy koko 74 cm  body h&m L.O.G.G koko 80 cm  body Bogi koko 86 cm  body Napero koko 86 cm  body Tutta koko 80 cm  body Finnwear koko 80 cm  body Moomin koko 80 cm  body Milly & willy by ellos koko 86 cm  Lappufarkut Bamse by lindex koko 74 cm  fleecepuku Vendi koko 86 cm (pientä nukkaa)  paita L.O.G.G koko 86cm (merkkilappu melkein irti)  paita Tutta koko ? (koko ei...


blogivirta.fi
liilakka Au Pairina Tanskassa 05.01.2009-13.01.2009 -

5.1.2009Heräsin joten kuten nukutun yön jälkeen en vieläkään siihen todellisuuteen, että tänään olisi lähtö Tanskaan. Aikaa tähän ei ollut kuin pari tuntia ja sitten saikin pakata viimeiset tavarat laukkuun. Olikin aika lähteä lentokentälle Pirkkalaan. Siellä ei ollut vielä lähtöselvitys auki, mutta sitten kun aukesi, jouduin maksamaan 40 euroa ylipainosta. Siinä ei auttanut lainkaan selitellyt.


blogivirta.fi
Too Little Too Late -

Kuka on ihanin tänään? No texasilainen malli Cole Mohr . Ja myönnetään, tatuoinneilla ja faktalla, että Cole näyttää brittilaiseltä, on paljon asian kanssa tekemistä! N kuvat ylläolevasta linkistä Cole löytyy myös Basso -lehdestä 01/2010 H&M:n mainoksesta!


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Teos & Förlaget (2018) — kirjailijat, isät, pojat. Kun olin lukenut Rafael Donnerin Ihminen on herkkä eläin, kiinnostuin myös tästä kirjeenvaihto-opuksesta. Vaikka en siis ole lukenut ennen Jörn Donneria, niin nyt luin, kun paneuduin hänen vastauskirjeisiinsä pojalleen Rafaelille. Kirjan nimi on jotenkin herkkä, koskettava, Ennen kuin olet poissa. Se kertoo, että jotain on vielä tehtävä, selvitettävä.… Read more Jörn Donner ja Rafael Donner: Ennen kuin olet poissa ...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Crime Time (2017) — perhesalaisuudet, isät, rikoskirjallisuus. Nyt ollaan evankeliumin äärellä – Rikoksen evankeliumi ja osa 2. Sovitus on itsenäinen jatko Harri Nykäsen edelliselle kirjalle Uhraus, jossa lukijalle esitellään neljä veljestä. Matteus on verotarkastaja, Markus rikollinen, Luukas psykiatri ja Johannes, no niin, hän on eräänlainen mysteeri, josta ei oikein kukaan ota selvää, mikä on hänen hommansa.… Read more Harri Nykänen: Rikoksen evankeliumi II : Sovitus


blogivirta.fi
Covateco bortsut -

Pojat kävi tiistaina kyläilemässä Lentsun ja Jukan luona ja oppimassa tokon saloja mestareilta. Nuorena se vitsa on väännettävä  Kuvat (C) Jukka   Pojat juustotarjottimen äärellä ja Niko pallon kanssa. Riku relaa, kun Tunna treenaa sivullaoloa. Riku ihmettelee mikä kaulaa kiristää...


blogivirta.fi
Bichonelämää - Hemmaliv med Lillan och Dotti -

Tean pojat eivät ole käyneet aikoihin tyttöjä tapaamassa. Nyt kuitenkin saatiin sovittua yhteiset treffit tyttöjen pihalle. Pihalle saapui komea poikabichonien joukko,  Frodo, Luca, Aslan ja Viggo. Komeita poikia kaikki. Viggo (kutsun myös Vikströmmiksi) on kummikoirani. En ole kovin hyvin kumminvelvollisuuksiani hoitanut, mutta ajatukset sitäkin useimmin viipyvät tuossa pienessä puuhakkaassa kauniissa bichonpojassa. Kaikki varmaan muistavat Aslanin, Dotti plottipään rakkaan...


blogivirta.fi
Karvahelvetti -

Mökkijuttuihin jälleen, että päästään joskus niistäkin. Kaikki se maaliskuun loputon loska tuntuu tässä vaiheessa vuotta suht utopistiselta, täällä meilläpäin kun on ehtinyt olla jopa jo muutama oikea hellepäivä. Toista se oli tuolla mökillä! Sinne saapuessamme satoi vielä uutta lunta, mutta lomamme edetessä eteni myös kevät ja lumen tilalle saatiin aimo annos loskaa, joten etukäteen suunnittelemamme kävelyretki lumisen järven jäällä typistyi lopulta yleiseen...


blogivirta.fi
pajalla paukkuu -

Tänään oli sitten se päivä kun neljä nuorta miestä nosti rinkat selkäänsä ja paineli kohti lähtöselvitystä ja Meksikoa. Viimeisenä viestinä saapui puhelimeeni tekstiviesti Torspolta. "Kirottu Amsterdam" ,viesti kertoi kyllä missä siellä oikein mennään. Kuuden tunnin koneenvaihto Damissa tietää kyllä siinä porukassa ehdottamasti Coffee Shopissa käyntiä. Jos oikein pojat innostuvat, niin Punaiset Lyhdytkin ovat aivan siinä ydinkeskustassa. Hymyilyttää... Kyllä...


blogivirta.fi
Pihlajanmarjoja sokerissa -

Kaadoin kahvia mukiin ja huomasin lämpömittarin näyttävän +15C. Menin juomaan kahvini ulos ja päässä soi Tavaramarkkinoiden Kevät. Mietin, että Placebon tulevan levyn nimi on Battle for The Sun. Muistuttaa jostain... Tulemme taistelemaan auringosta . Niin, juuri niin. Monika Fagerholmin Diiva. Luin sen heti kun se suomennettiin (1998?) ja yhtäkkiä, yhtäkkiä kieli muuttui. Aukesi maailma, jossa proosa on jotain muuta kuin mihin olin tottunut. Järisyttävä kokemus...


blogivirta.fi
Kissapetoja -

Pojat täyttivät eilen 10 viikkoa ja meno on sen mukaista - eli jotakuinkin tällaista: Kuva on kylläkin parin viikon takaa, sillä mulle kävi vähän ohraisesti kun tietokone otti ja sanoi sopimuksensa irti. Jaksan vielä toivoa, että kovalevy herää sen verran, että saan valokuvat pelastettua. Koneella oli pennuistakin kuvia, joita en ollut ehtinyt siirtää mihinkään netin kuvapalveluun ja muutenkin olen siirtänyt vaan murto-osan kuvistani webbiin. Uskoiskohan vihdoin, että olis...


blogivirta.fi



Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — huumori, nuortenkirjat, tytöt. Sydänkohtauksia on suoraa jatkoa Zoo! Viraalit nerot -kirjalle. Kahdeksasluokkalainen Atlas nauttii asemastaan koulun johtokunnassa, vaikka siinä on rasittavatkin puolensa. Aina saa olla esimerkiksi vastailemassa kaikkien tyhmiin kysymyksiin. Atlas sattuu moittimaan kouluruokaa julkisesti, suututtaen koulun keittäjän, joten Atlas löytää itsensä suunnittelemasta toiveruokaviikkoa koulun ruokalaan – helppo hommahan se on, sovittaa...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2017) — huumori, nuortenkirjat, pojat. Kahdeksasluokkalainen Atlas kirjoittelee sähköposteja Uuteen-Kaledoniaan vuodeksi muuttaneelle parhaalle kaverilleen Elliotille. Viestintä on vanhanaikaista, kuin kirjeenvaihtoa, joskin me lukijat näemme vain Atlaksen lähettämät viestit. Niissäkin riittää: Atlas kertoo hersyvällä tavalla kahdeksannen luokan arjesta. Ihmetyksen aiheina on niin uusia oppilaita kuin ärsyttävän Justuksen menestys viraalihittinä, kiitos...


blogivirta.fi
Life like a movie, please -

Vannoin, etten tulisi seuraamaan tämän kauden bb:tä. Toisin kävi. Nyt olen jo koukussa. Eilisessä jaksossa esiin pomppasi aika hauska asia kun tytöt ja pojat oli erotettu toisistaan. Pojat pitivät hauskaa sillä välin kun tytöt maalasivat huonetta. Kun kuunteli poikien juttuja, he puhuivat oikeastaan vaan siitä kuinka hauskaa on että tytöt joutuvat hommiin ja he saavat olla sikoja ihan rauhassa. Seksiä ei oikeastaan mainittu, kun taas tyttöjen kesken muusta ei puhuttukkaan. Yksi...


blogivirta.fi
Life like a movie, please -

Kello soi 7.30..8.00..8.30..9.00 nousen. En ihan tainnut keretä 8 junaan helsinkiin päin! Päätin kuitenkin lähteä, siis kirpputoreille. Rakastan kirpputoreja,niissä vaatteissa ja tavaroissa on niin paljon muistoja. Se että saa penkoa tavaroita, tehdä tarjouksia ja löytää jokin vaate tai tavara johon rakastuu, jolle myy sydämensä, jota ilman ei siitä hetkesä lähtien voi elää. Se melkein päihittää seksin. no ei ihan, mutta melkein! Löysin laukun, ajan kuluttama, missä oli...


blogivirta.fi
Life like a movie, please -

Herään aamulla väsyyneenä, mutta varmana että nyt täytyy nousta. Edellisen illan vaatteet päällä se ei tuota kovin kummoisia ponnnistuksia. Nousen ja suutelen poskelle sikeästi nukkuvaa, niin suloista poikaa. Kävelen ulos pistelevään pakkaseen ja suuntaan kengät kohti kotia. Meinasin sanoa että kuullostaa ehkä ihanalta, mutta vedän sanani takaisin. Ei se edes kuullostaa, ja vielä vähemmän se on. Siitä on nyt itseasiassa vuosi, kuukausi ja 4 päivää kun suutelin häntä...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

S&S (2018) — jännityskirjallisuus, trillerit, äidit. Joan on nelivuotiaan poikansa Lincolnin kanssa eläintarhassa. Eläintarhaa ollaan sulkemassa, puisto alkaa olla jo tyhjillään, kun Joan pääsee poikansa kanssa vihdoin matkaan kohti portteja. Matka keskeytyy kuitenkin yllätykseen: aseistautuneet massamurhaajat ovat hyökänneet eläintarhaan ja ampuvat ihmisiä ja eläimiä. Joan kääntyy Lincolnin kanssa kannoillaan ja piiloutuu eläintarhaan. Siitä alkaa tunteja kestävä…...


blogivirta.fi
Maisan nukkekoti -

Vaikka jo edellisessä postauksessa toivottelin hyvää kesää ja lupasin palata mineilemään vasta syksyllä en voinut vastustaa kiusausta kun näin netissä ohjeen näihin suloisiin pikku vaunuihin. Ne oli ihan pakko tehdä heti, syksyllä olisin jo varmaan unohtanut koko ohjeen. Vaunuihin tarvitaan pieni pala pahvia pohjaan, aidakangasta, neppareita renkaikisi, bunka lankaa koristeeksi, kangastilkkuja peitoksi, paperipäällysteistä rautalankaa ja liimaa. Vaunuilla on kokoa 2-3cm. Ohje...


blogivirta.fi
Isabella ja Anselmi -

Viikonloppuna ahertelin näiden pikkuruisten käsilaukkujen parissa. Nämä eivät valmistuneet niin sutjakkaasti kuin nuo aiemmat laukut. Innostuin jopa tekemään jonkinlaiset kaavat käsilaukkuihin. Ja liimaamallahan ne on tietysti tehty. Kangas on liimattu ohuelle pahville, jota on leikattu ja taiteltu kaavojen mukaan. Tämän käsilaukun tein ihan ensimmäisenä. Pitsi on liimattu kankaalle. Laukun muodossa käytin hyväkseni pitsin kuviota.


blogivirta.fi
värillä väliä.. kunhan se on punaista -

Nämä lapaset valmistui jo viime sunnuntaina, on vain muka pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt koneelle istahtaa kuin sähköpostit lukemaan.. Nyt kuitenkin lyhyt rauhallinen hetki aamukahvin kera, ennen kuin alan koristella 10veen synttärikakkua ja laittaa muita tarjottavia (ja ruokaa ennen synttäreiden alkua, eivät ole sitten illalla koko lauma vatsa kipeänä pelkästä herkkujen ahmimisesta). Eilinen päivä meni siivotessa ja pyykkiä pestessä (pesukone ollut rikki puoli...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »