Tänään on 16.10.2019 22:31 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pietari


Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Teos (2019) — sisarukset, maalaiselämä, homoerotiikka. Luin hyvän kirjan. Maalaiselämää 1970-luvulla kolmen sisaruksen tilalla. Nuorin veli Pietari elää työlle ja tiuskinnalle, vetäytyvä sisko Anja hoitaa talouden, Hannussa on taiteilijan verta, parempi hänen asuakin suomökissään hiilipiirustusten kanssa. Niina Miettisen kieli viehättää senkin takia, että se on omaa tuttua poljentoa, täkäläistä. Siinä monella muullakin kuin helsinkiläisillä sairaanhoitajilla on…...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Kesälomani viimeisellä viikolla olimme muutaman päivän Helsingissä turisteilemassa. Ajatella, että nyt alkoi jo syysloma ja kesälomani päättymisestä tulee kuluneeksi pian jo kolme kuukautta. Miten nopeasti aika meneekään!  Kävimme noiden päivien aikana mm. Kansallismuseossa (itse asiassa kahdesti) ja olin vaikuttunut Nick Brandtin Inherit the Dust näyttelystä, joka oli valokuvanäyttely. Lisäksi kävimme Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa , Vanhankaupunginkoskella ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Säälinkkejä Talonpojan sääkirja Tammikuu: - Tammi = napa, akseli, keskipuu. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joa jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia - tammikuu on siis keskellä. - Tammikuussa kaadettu puu ei lahoa, ei homehdu, eikä halkeile. - Syöpäläisten hävittäminen onnistuu tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineitä. - Tammikuinen vesisade ennustaa hyvää kesän satoa. Pohjois-Suomesta on päinvastaisiakin selityksiä: jos tammikuussa sataa vettä tai on...


blogivirta.fi
Muna vai Kana -

Vajaa viikko sitten tulin takaisin Ruotsista. Oli oikein hyvä aika siellä ja olen kiitollinen, että sain tuolla reissulla olla mukana. Paikka oli minulle ennestään tuttu ja osa ennalta tuttuja ihmisiä. Ja sitten myös uusia tuttavuuksia. Yleisteemaksi viikosta sanoisin yhteyden. Yhteyttä ennalta tuttuihin ihmisiin, kun siinä tiiviisti ja samoissa huoneissa asuttiin ja yhdessä matkustettiin. Ja sitten yhteyttä ruotsinsuomalaisiin, suomenruotsalaisiin, Ruotsiin, Venäjään ja...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Eilen keskipäivällä käynnistyi De svenska historiedagarna, joka järjestettiin ekaa kertaa Helsingissä. Vastaavasta Tallinnassa ( pe , la , su ) oli jäänyt niin hyvät muistot, että maksoin kalliin osallistumismaksun. Onneksi ajoissa, sillä tilaisuus oli loppuunmyyty jo muutama viikko sitten. Mutta sali ei täyttynyt suomenruotsalaisista, kuten olin epäillyt, vaan osallistujalistassa Suomesta tulleita oli vain muutama rivi. Ruotsalaisen yleisön sivistämiseksi avajaistilaisuudessa...


blogivirta.fi
Oppitori -

a ja o, a vot, aaja, aalloppi, aamiaistaa, aamunkoi, aamunkoitto, aasi, aasi kahden heinätukon välissä, aasinpotku, aasinsilta, aasit ratsastavat Jeesuksella, aasta ööhön, Aatami, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, aataminaikuinen, aataminomena, aataminpuku, aatella, aateluus velvoittaa, aatetoveri, aatos, aatra, aatteen lippu korkealla, aavistaa pahaa, abi, abiogeneesi, absoluuttinen korva, Addis, aerobikata, aerobikki, afääri, ahaa-elämys, ahkera, ahmia silmillään, ahnas...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Kaupallinen yhteistyö Storytold ja Your Brand Up Studio Tallinnan Kadriorgin kaupunginosasta löytyy hurmaava, vaaleansininen 1870-luvulla rakennettu puuhuvila, jossa toimii Mon Repos ravintola. Kadriorgin puisto ja Venäjän tsaari Pietari Suuren vaimolleen… The post Mon Repos Tallinnan Kadriorgissa tarjoaa upeita makuelämyksiä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Kemppinen -

Jäämme tutkimaan, löytyykö Pikettyltä viisasten kivi. Hän vakuuttaa jo tuhatsivuisen kirjansa esipuheessa, että kyllä löytyy. Eriarvoisuuden räjähdysmäinen lisääntyminen on kysymys, jota ei saa jättää taloustieteilijöille, sanoo taloustieteilijä. Ranskalaisilla on tämä perinne. Heille tutkijat, jollaisia sanottiin ennen filosofeiksi, ratkaisevat yhdellä iskulla kaikki maailmankaikkeuden ongelmat ja muutaman ylimääräisen. Omista kotijumalistani F. Braudel teki tämän...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Kahden päivän seminaarista Medievalism between East and West on puntta muistiinpanoja, joista syytä kirjoittaa puhtaaksi jotain. Andrew B. R. Elliottin keynote  Who owns the Middle Ages? Participatory Medievalism and Historical Authority oli niin informaatiotiivis, että oli vaikea pysyä mukana. Muistiinpanoissani on alleviivattuna "historia peittää rasismin" ja jossain vaiheessa Elliott käsitteli samoja teemoja kuin Mary Beard luennossaan Whiteness , jota suosittelen lämpimästi...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

K. J. Gummerus nosti vuonna 1873 Kyläkirjastonsa ensimmäiseen vuosikertaan esiin "kaksi kansanjohtajaa", joista Jaakko Wallenberg on myöhemmin päässyt Kansallisbiografiaan, Antti Tuurin romaaniin ja Wikipediaan . Alahärmäläinen Matti Porre on verkossa näkymättömämpi, vaikka oli mahdollisesti vaikuttamassa Santeri Alkion tuotantoon . Matti Juhonpoika Porre oli syntynyt 18.3.1830 eli aikuinen mies nälkävuosien aikaan. Köyhyys ja kurjuus olivat Gummeruksen kertomuksen mukaan...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Muuan homppeli kirjoittaa tänään paljastavasti tekstin, jollaisia viestejä olen saanut eri muodoissaan jo yli vuosikymmenen verran: "Nyt oli tähtäimessä Katainen ja kauhea vääryys, kun ei noteeraa mollea. Sinä päivänä kun molle lakkaa julkisesti uhoamasta ilman tuloksia, lakkaa keskustelu täälläkin. Tämän soisin menevän jakeluun." Viestissään kiihkeäksi käynyt homppeli kutsuu "uhoamiseksi" joitain välähdyksiä lenkeiltäni. Edellisissä lauseissa "uhoamisen" piiriin...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Pelkään ettei Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen syväsukellus Neuvostoliiton vankileirien historiaan, Luiden tie (Like 2019), herätä suurempaa kohinaa. Olen innostunut ja kiitollinen, että tällainen kirja kuitenkin tuli, sillä se perustuu kirjoittajien hyvin laajaan ja monin osin vaivalloiseen matkailuun Venäjän vankileirien saaristossa. Vanki- ja keskitysleirijärjestelmä tietenkin tunnetaan myös meillä, ja koko maailman käsitteen siitä teki Alexandr Solzhenitsyn...


blogivirta.fi



Kylväjä-blogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Viime kevään lähetyskurssilla opiskelleet ja nyt Etiopiaan kehitysyhteistyöhön suuntaavat Korpit pohtivat missiologian esseessään evankeliumin julistusta ja lähimmäisen palvelua lähetystyössä: Julistus ja palvelu lähetyskirjallisuudessa Palataan vielä Jeesuksen ja Pietarin varhaiseen kohtaamiseen (Luuk. 5:4–10), jonka myötä Jeesus kutsui Pietarin – ja meidät hänen kanssaan – olemaan ihmisten kalastajia. Opas...


blogivirta.fi
Muna vai Kana -

Syyskuun alusta tulin kerrostalolle ja tänne olen taas kotiutunut. Hyvä näin ja kiitollisena taas tästä kodista. 8 vuotta olen jo asunut tässä. Aika käsittämätöntä. Luulinhan muuttaessani, että tämä on joku lyhyempi vaihe. Mutta tässä sitä on sitten oltu ja ihmetelty – maatilahengailua, sisäisiä prosesseja, Israel-kuvioita ja muita projekteja, mitä Herra on eteen tuonut. En osaa ihan sanoa miksi, mutta aina kun joku vähän kaukaisempi tuttu kysyy kuulumisiani, minua...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Viime kevään lähetyskurssilla opiskelleet ja nyt Etiopiaan kehitysyhteistyöhön suuntaavat Korpit pohtivat missiologian esseessään evankeliumin julistusta ja lähimmäisen palvelua lähetystyössä: Tässä esseessä käsittelemme julistusta ja palvelua sekä niiden suhdetta kokonaisvaltaisessa lähetystyössä. Aluksi paneudumme niiden raamatulliseen perustaan (osa 1/2), minkä jälkeen laajennamme katsauksen muuhun kirjallisuuteen (osa...


blogivirta.fi
Kuva ja sana | Word & Image -

Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille (2019). K iven kaapissa kymmeniä kuoria              satoja lähettämättömiä kirjeitä, tyhjiä postikortteja Mannerheimin Lausannen ajan perintönä. Södergranin kissa kuuli lukemattomia                    juttuja eteläkuusesta, joka vaelsi Pietarin suunnasta auringonlaskuun.                    Mitä on tämä perintö, ihmisen kaipuu toista kohti, yhteen, aikaan jossa kahden hiukkasen...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Johan Wilhelmin syntyessä 4.4.1818 isänsä Erkki Erkinpoika oli torppari Tyrvään Vatajan Haapaniemessä. Neljä vuotta myöhemmin hän ja vaimonsa Liisa Juhantytär muuttivat lapsineen Karkkuun, Suoniemen kappelin Tyrisevän kylän Anttilaan. Myöhemmän muistelun mukaan Isojoelta kotoisin ollut Erkki oli "luja ja jäykkä mies" ja Suoniemestä lähtöisin ollut Liisa "hellä Jumalaa pelkääväinen vaimo". Johan Wilhem oli 18-vuotias lähtiessään lapsuuden kodistaan. "Hän joutui Porin...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/tietosanomat-1998-2005/numero1-05/karjala.html   -    ... HS: Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva: Suomalaisten kohtaloita Stalinin ajan Neuvostoliitossa selvitetään ~  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006231978.html   -  . Ilkka Luoma  9.9.2019 - 9:50     Meille suomalaisille täällä idän ja lännen vedenjakajalla on tärkeää saada kokonaiskuva tapahtumista, jotka alkavat punakapinasta 1918, jopa tätä ennen...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kuva: ~  https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/tietosanomat-1998-2005/numero1-05/karjala.html   -  ... HS: Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva: Suomalaisten kohtaloita Stalinin ajan Neuvostoliitossa selvitetään ~  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006231978.html   -  . Ilkka Luoma   9.9.2019 - 9:50 Meille suomalaisille täällä idän ja lännen vedenjakajalla on tärkeää saada kokonaiskuva tapahtumista, jotka alkavat punakapinasta 1918, jopa tätä ennen, kun...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Olen nyt lueskellut tuosta Katri Kulmunista ja hän voisikin olla aivan loistava uusi puheenjohtaja Keskustalle. Hän puhuu suomen ja englannin lisäksi myös ranskaa ja venäjää. Lisäksi hän on ollut neljä vuotta Suomi- Venäjä- Seuran puheenjohtajana ja opiskellut Pietarissa, mitkä ovat tärkeitä meriittejä idänkaupan nyt toivottavasti kasvaessa. Hänestä voi kasvaa uusi naaraspuolinen Kekkonen: UKK: n tilalle tulee  KBIK (Katri Briitta Ilona Kulmuni) ja siitähän tulee Putinille...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tärkeitä tapahtumia Suomen historiassa Noin 10 000 eKr. sulavan jään reuna oli nykyisen Suomen etelärannikon kohdalla. Noin 8000 eKr. jään reuna oli Salpausselkien kohdalla. Noin 7000-4200 eKr. vanhempi (esikeraaminen) kivikausi. Noin 6500-4200 eKr. Suomusjärven kulttuuri. Noin 4000-2000 eKr. kampakeraaminen aika. Noin 1500-500 eKr. pronssikausi. Noin 500 eKr.-1300 jKr. rautakausi. Noin 800-1000 viikinkiretket. Noin 1000 kristinusko voittaa Novgorodissa ja Pohjoismaissa. Noin...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Seuraava »