Tänään on 19.06.2018 06:05 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pippuri


Kukkapilli -

Olen kirjoitellut aiemminkin, että bolivialainen ruoka ei ole oikein minun makuuni. Päätin antaa bolivialaiselle ruoalle Suomesta palattuani kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden, sillä minähän en ollut vielä maistanut sitä maankuulua maapähkinäkeittoakaan, sopa de manía! Jospa tykkäisin edes siitä. Monenlaista bolivialaista sapuskaa oli kumminkin tullut jo maisteltua. Bolivialainen ruoka on hyvin lihavoittoista, ja lisukkeet tuppaavat olevan aina enemmän tai vähemmän samaa ...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Viime viikolla kertoilin, kuinka meidän perheessä ruokatouhut meni osittain uusiksi lääkärin määräyksestä. Vaikka olin tähän yhden perheenjäsenen gluteenittomuuten jo henkisesti varautunutkin, niin kyllähän sitä näköjään pitää opetella ajattelemaan ruoat ihan eri tavalla kuin ennen. Mutta en minä tätä niin pahana pidä, vaan oikeastaan on aika mielenkiintoista opetella tekemään asiat toisin. Liharuokiahan neiti ei meillä syö, joten ne voi tehdä vielä tavallisena...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Rooma on upea ruokamatkakohde, kuten mielestäni Italia aina on, mutta Roomassa jos jossain kannattaa nähdä hieman vaivaa ravintolavalinnan eteen, sillä ...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Sitruunainen parsa-herkkusienipasta puntti parsaa Katko parsat (anna katketa siitä kohtaa, mistä itse haluaa). Kuori pienet siivut päältä pois kuorimaveitsellä. Keitä suolaisessa vedessä muutama minuutti koosta riippuen. Vähempi keittoaika on parempi keittoaika. 3 isoa herkkusientä 2 valkosipulinkynttä 2 dl kermaa maizenaa lusikallinen kapriksia ½ sitruunan mehu ja kuoren keltaista osaa raastettuna suolaa  pippuria kourallinen basilikaa ruohosipulipätkiä Pilko herkkusienet ja...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

kaupallinen yhteistyö ARLA Grillatut kukkakaalipihvit ovat olleet tämän kesän ehdottomasti koukuttavin uusi löytö. Pihveinä grillatut kaalit ovat maistuneet myös henkilölle, joka ei yleisesti ottaen ole millään muotoa kukkakaalin ystävä. Grilli tuo öljysipaistuihin kaaleihin mukavaa luonteikkuutta, jota ylle sulava voinokare hienosti pehmittää ja maustaa.  Kukkakaalipihvien grillaamisohje on todella yksinkertainen. Pihvien pinta öljytään ja maustetaan suolalla sekä...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Olen himoinnut molempien raskauksieni aikana kasvisruokaa. Pidän normaalisti paljon lihasta, mutta raskausaikana on ollut ihan normaalia, että tilaan ravintolassa tomaattikeiton tai kasvispizzan. Eikä siinä mitään, hyvähän se on, että on tullut syötyä kasviksia. Olen kehitellyt ja testaillut myös kotona paljon kasvisreseptejä. Jo pitkään ajatuksenani on ollut kokata kaikkien italialaisten lasten lempparia pappa al pomodoroa eli leivällä sakeutettua tomaattikeittoa. Minun...


blogivirta.fi
Äijäruokaa -

Pohdiskelin kalatiskin äärellä päivän illallista, kunnes huomasin, että turskapalassa on vielä nahka. Se paistuisi hyvin. Limeä, inkivääriä ja chiliä? Tarvitset Kahdelle 300 g turskaa ½ punainen chili 3 cm inkivääriä ½ lime vastajauhettua mustapippuria suolaa 1 rkl rypsiöljyä 1 rkl voita Mausta kala pippurilla ja suolalla. Pirskota limenpuolikkaan mehu kalan päälle. Kuori inkivääri ja leikkaa se julienneksi. Poista chilistä siemenet ja pilko. Kuumenna voi ja öljy...


blogivirta.fi
Ruokapankki -

Ruokapankki, Ruokablogi, Hampurilainen, Vaasan the BRGR sämpylöitä, Sämpylä, Burgeri, Tex Mex burgeri, Los Angeles burgeri, Marinoitu punasipuli, Liharuoka, Pääruoka, Lisuke, Akseli Herlevi, Burgerimies,


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Kurvin Panimon kotioluttuotantoa olen silloin tällöin päässyt kokeilemaan. Nyt sitten testiin ensimmäistä kertaa heidän kaupallista tarjontaansa, saison, 5.9%. Tehty Tallinnassa nanoPruulissa. Belgiesterit pinnassa, hieman mausteita, pippuria. Ei täysin miellyttävä, mausteissa on jokin karkea häiritsevä vivahde. 88 IBUa, mutta ei katkeruus noussut esiin. Pikkulintu, 5.5.2018.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Wild Beerin tap takeoverissa ei kovin mielenkiintoisten tyylien edustajia, valitsin toiseksi vahvaksi belgialeksi luokitellun tapauksen. Sakefiiliksiä on tavoiteltu, 13%. Skotlantilaista tyrniä, yuzua, merilevää, riisiä. Maussa voimakkaasti belgiestereitä, mausteita, pippuria, kuivaa, aika raikasta, alkoholi peittyy. Ei katkeroa, mutta paljon miellyttävämpi kuin kuvittelin. Ilmeisesti useampi yhteistyötaho ollut mukana, mm. Skotlannista Hanging Bat - ja Blackfriars-panimot. Join...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Nämä mun kirjoitustauot tuntuu vaan venyvän ja venyvän. Jotenkin koko huhtikuu on mennyt niin sumussa huolien ja murheiden vuoksi, että blogiin kirjoittaminen on ollut täysin toisarvoista. On vaan ollut pakko karsia elämästä kaikki ylimääräinen, jotta voimat riittäisi käymään läpi näitä kotiin, lapsiin ja omaan terveyteen liittyviä asioita. Sinänsä ei mitään hätää, kaikki jää henkiin, mutta nyt vaan tuntuu ilmaantuvan liian paljon asioita liian nopealla...


blogivirta.fi
Oppitori -

aika lailla aikaansaada aikainen lintu madon nappaa ajan henki ajan merkki ajan tasalla alakynnessä alusta alkaen anna olla antaa kaikkensa antaa periksi antaa turpaan antaa ylen asian vierestä astian maku autuaaksitekevä avoimet ovet avoin kirja ehdoin tahdoin ei ihme eläinten kuningas enemmän tai vähemmän ennen aikojaan ennen vanhaan eri sarjassa erottaa jyvät akanoista haistaa palaneen käryä haju hakea kissojen ja koirien kanssa halkoa hiuksia hampaankolossa hartiavoima harva se...


blogivirta.fi
Oppitori -

Yhteisöt laittavat isoja rahoja verkkosivujen laadintaan. Minä panin Lapin linkkejä esille ja ne ovat googletuksen kärjessä haulla Lapin linkit. Jos googlettaa Lappi-sanalla, kärki ei sielläkään ole kaukana. Mitä se kertoo virkatyönä sivuja tekevien osaamisesta, jos amatööri hakkaa ne google-näkyvyydessä vasemmalla kädellä? (Linkit eivät tosin enää ole ekana.) Vielä paremmat Lapin linkit Lisäsin sinne ohjeet , miten saa vaikka Googlen kuvahausta hienon esityksen, joka...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Tämä on ohje  joka piti kokata ja julkaista jo kauan sitten.  Toissa vuonna voitin paikan täkäläisen ruokaohjelmakilpailun tapahtumaan, jota piti yksi tämän maan tunnetuimmista keittiömestareista, Assaf Granit. Granit oli hieman sitä ennen avannut Lontooseen ensimmäisen ulkomailla sijaitsevan ravintolansa,    Palomarin,   jonka Tatler ja GQ -lehdet valitsivat vuoden parhaaksi ravintolaksi Lontoossa vuonna 2016. Myöhemmin Granit avasi toisenkin ravintolan Lontooseen , Barbaryn...


blogivirta.fi
Oppitori -

A ja O a vot aasta ööhön aateluus velvoittaa aavistaa pahaa absoluuttinen korva ahmia silmillään ahneella on paskanen loppu ahtaa kitaansa ahtaa, painaa, takoa päähänsä aiheuttaa harmaita hiuksia aiheuttaa päänvaivaa aiheuttaa, herättää pahaa verta aika jehu aika jättää aika kultaa muistot aika lailla aika näyttää aika on kypsä aika on rahaa aika parantaa haavat aika tuntuu pitkältä aika velikultia aikaa myöten aikaa sitten aikaansa edellä aikainen lintu madon nappaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä juttu on kooste ja syntynyt vuosien mittaan. Tortillat ovat edullisia ja neutraalin makuisia. Ei tarvitse välttämättä laittaa meksikolaismausteita vaan ihan mikä pöperö tahansa sopii, jos se on miellyttävästi maustettu, vaikka sienisoosi. Ruoka-aiheisia skuuppeja ja linkkejä Ruokajuhlien ABC, pdf Koska olen ollut keskittynyt mustikassa käyntiin, en ole keksinyt uusia artikkeleita, täydentänyt kyllä vanhoja. Yritin vanhojen kerhossa innostaa heitä kertomaan niksejään...


blogivirta.fi
Mehtäpäiväkirjat -

Mietitään raastaisiko 5-7 porkkanaa käsin (rankkaa) vai veivistä pyöritettävällä koneella (paljon tiskiä). Raastetaan ja ollaan tyytymättömiä tehtyyn valintaan. Mietitään pilkkoisiko sipulin käsin (vaivalloista) vai tupperwaren kätsyllä leikkurikipolla (tiskiä). Pilkotaan, ja ollaan taas tyytymättömiä. Sekoitetaan porkkana ja sipuli kipossa oliiviöljyyn ja levitetään epätasaisesti leivinpaperille pellille. Laitetaan 240-asteiseen uuniin paahtumaan noin 20-25 minuutin...


blogivirta.fi
Elämäni ullakolla -

3 rosamundaperunaa 1 rkl öljyä ¼ tl Maldon-suolaa ⅛ tl mustapippuria 1 dl tuoretta tilliä 10 lehteä tuoretta basilikaa 1 punasipuli 1 purkki smetanaa 200 g kirjolohenmätiä Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunasta niin ohuita siivuja kuin voit. Laita perunasiivut uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele perunat öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Aseta jokaiselle perunaviipaleelle tilliä ja basilikaa. Nosta perunasiivujen päälle toinen siivu kanneksi. Peitä...


blogivirta.fi
Elämäni ullakolla -

10 dl kanalientä 1 salottisipuli 50 g parmesanjuustoa 1 rkl öljyä 3 dl riisiä 1 dl kuivaa valkoviiniä 1 ruukku tuoretta basilikaa 3 rkl oliiviöljyä ⅛ tl Maldon-suolaa ¼ tl mustapippuria Laita kanaliemi kiehumaan. Kuori ja silppua sipuli. Raasta parmesanjuusto. Kuullota sipuli öljyssä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää riisit ja kuullota hetken ajan. Kaada viini kattilaan ja itsellesi lasillinen. Sekoita kunnes viini on imeytynyt. Lisää kanalientä kauhallinen kerrallaan ja...


blogivirta.fi



Kirjakassi -

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen Kuvat: Istock Cecilia Samartin Mofongo Suomentanut Seppo Raudaskoski Bazar kustannus 2016 365 sivua + liitteenä abuela Lolan reseptit   Löytö  ALE-pöydältä       Tämä kirja löysi tiensä lukupinoni täytteeksi joulun jälkeen alennusmyynneistä. Eräänä lauantaina olin tekemässä päivälenkkiäni ja eksyin kahvitarjouksen perässä paikalliseen tavarataloon, hehtaarimyymälään ja tietysti samalla myös kirjahyllyjen väliin...


blogivirta.fi
Kropsua eväänä -

  500 g porsaan lihasuikaleita (marinoitu) 1 rkl paahdettua sipulirouhetta (tai 1 sipuli) ripaus valkosipulirouhetta (tai 1 kynsi) 1 paprika 5 dl lihalientä n. 60 g Creme Bonjour mustapippurituorejuusto n. ½ tl suolaa   Suikaloi paprika. Ruskista possunsuikaleita pannulla öljyssä  muutama minuutti. Lisää paprika ja sipulit. Paista 5 minuuttia. Lisää lihaliemi ja hauduta n. 40 minuuttia. Lisää tuorejuusto ja anna hautua vielä muutama minuutti, sekoita hyvin. Mausta suolalla. ...


blogivirta.fi
KOTONA -

Tänään pastaa ja pippurista jauhelihakastiketta. Valitsin Valion reseptin, jota muuntelin sopivaksi keittiööni. Lopputulos oli maukas. 400g naudanjauhelihaa 10% 1 iso sipuli hienonnettuna 1 rkl kasvis/voirasvaa 3 keskikokoista porkkanaa pestynä, kuorittuna ja raastettuna 1 tlk/400g Mutti hienoa tomaattimurskaa 1 tl mustapippuria, 1 tl suolaa 1 prk /2,5 dl ruokakermaa Kipparisavujuusto Ruskista jauheliha ja hienonnettu sipuli kasvis/voirasvassa Lisää porkkanaraaste ja tomaattimurska...


blogivirta.fi
KOTONA -

Pitkästä aikaa valmistin perinteistä laatikkoruokaa. Jauheliha sopii hyvin perunan kera ja ruoka valmistuu esikäsittelyjen jälkeen  vaivattomasti uunissa kypsyen.  Jauheliha-perunalaatikko 400 g naudanjauhelihaa 10% 1 iso sipuli hienonnettuna  1 tl paprikaa, suolaa, maustepippuria Kuullota sipulisilppu kasvis/voirasvassa Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta yllä kerrotuilla mausteilla n 500 g perunoita juustoraastetta  kuori ja leikkaa puolikasviipaleiksi Kokoa raaka-aineet...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Amsterdamin tyylimyllypanimon tripelissä 8%. Vaalea, todella hyvin vaalea, belgihiivaa, kuivaa hedelmää, lievästi pippuria. Aika mukavan kepeä tripel. Join tätä viimeksi ehkä joskus 90-luvulla. Bongasin baarista jo ensimmäisen St. Patrick's -hatun ja tekoparran. Amsterdam (Schiphol), Het Paleis, 16.3.2018.


blogivirta.fi
Kannat kattoon! -

Uppomuna on aina hauska ruoka ja nyt vielä hauskempi, kun tehtiin 17 kerralla hurjalla vauhdilla. Harvoin näkee sellaista tiimityötä kananmunien parissa. Kaksi ihmistä keitti munia "hymyilevässä vedessä" ja neljä kellotti kännykän ajastimesta jokaiselle munalle tasan kolme minuuttia. Joka munalla oli oma kellottajansa ja kädet huiskivat osoittamassa, mikä muna on ollut mitenkin kauan. Uppomunien tekemistä ei sitten tarvitse pelätä vaan ottaa oppimisasenteen. Kyllä se onnistuu...


blogivirta.fi
Kannat kattoon! -

Parsat valloittavat pian kaupat. Me avasimme jo parsakauden valkoisilla hollantilaisilla parsoilla, jotka saatiin suoraan tukusta.  Myös vihreä parsa sopii reseptiin. Moni kehui tätä herkulliseksi parsa-aterian aloitukseksi, mutta haaveili myös saavansa tätä yöpalana.  Itse kuvittelin nämä kevään juhliin, esimerkiksi tarjoiluksi lakkiaisiin kuohuvan kera. Me nautimme tämän Lindauer Rosé brun kanssa. Frittata on melkein kuin munakas, mutta se on avoin ja sisältää muunkin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . jukolan, talo, eteläisessä, hämeessä, seisoo, erään, mäen, pohjaisella, rinteellä, liki, toukolan...


blogivirta.fi
Hyvä Suomi-ruoka - arkeen ja juhlaan -

1 rasia broilerin maustamattomia broilerin "sisäfileitä" tai filepihvejä öljyä / voita paistamiseen suolaa pippuria currya paprikajauhetta kastikkeeksi  Suomalaista tai Luomu kaurajuomaa (esim. Juustoportti) Ohje: Sulata voi ja lisää öljy paistinpannulle. Nostele filepihvit pannulle, mausta ja paista niintä molemmin puolin noin 6-8 minuuttia. Lisää kypsien pihvien päälle kaurajuoma ja anna kiehua mutamia minuutteja, että maku tasoittuu. Tarjoile fileet perunan ja porkkanan tai...


blogivirta.fi
Kääpiölinnan köökissä -

Perheen teini on ollut kasvispainotteisella ruokavaliolla noin kaksi vuotiaasta alkaen. Kyllähän tuo joskus syö lihaa tai broileria, mutta hyvin hyvin harvoin. Viime aikoina tyttö on huolehtinut ruoistaan pääasiassa itse, mutta kun lukio syksyllä alkoi, alkoi ruoatkin olla vähän mitä sattuu. Toisaalta kyllä ymmärrän, että kun opiskelee ja päivät on pitkiä, niin ei se ruoanlaitto taida olla ensimmäisenä mielessä kun kotia pääsee. Tähän saakka olen ollut sitä mieltä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »