Tänään on 16.09.2019 18:28 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle pohjoinen jäämeri


Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

 Archeological News Finland - Ancient Finnic Norden, Nordic History - Sivua päivitetään säännöllisesti HS 2018 Miksi arkeologian tohtori on hämmentynyt? Miksi ei tunnusta että viikinkikulttuuri oli suomalainen kuten islantilaiset täsmälliset saagat kertovat? Eikö arkeologian tohtori vieläkään ymmärrä että suomenruotsalaisten ohjaama "musevirasto" on ensisijaisesti propagandavirasto joka on salannut ja tuhonnut tuhansia kohteita ja esineitä "jotta Suomi olisi ruotsalainen"...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ilmaston lämpeneminen voi kasvattaa Pohjoisen jäämeren jäässä elävien levien tuotantoa, mutta lämpenemisen vaikutus vaihtelee suuresti eri leveysasteilla, kertoo arvostetussa Science Advances -tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Pohjoisen jäämeren ravintoketju on lyhyt ja vähälajinen lisäksi sen energiansaanti on hyvin rajallista osan aikaa vuodessa. Siksi levien perustuotannon muutoksilla on suuri merkitys koko ravintoketjun toimintaan, aina ihmiseen asti. Jäälevät elävät...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Lämpenevä ilmasto työntää eliölajeja kohti napa-alueita ja vuorten huippuja. Tuore lintukantojen muutoksia selvittänyt suomalaistutkimus paljastaa, että luonnonsuojelualueet hidastavat lajien vetäytymistä kohti pohjoista. Kuukkeli on pohjoisen havumetsävyöhykkeen laji, jota uhkaavat niin ilmastonmuutos kuin vanhojen metsien häviäminen Kuva: Hannu Alatalo / flickr ( CC BY-NC-SA 2.0 ) Ilmaston lämmetessä eri eliölajeille otolliset ilmasto-olosuhteet siirtyvät yhä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Seitsemän veljestä liukuvana mainostekstinä  - voi pysäyttää hiirellä osoittamalla  - koko teos Seitsemässä veljeksessä on 22089 eri sanamuotoa laskujeni mukaan. Kuinka monta niitä on perusmuodossa, en vielä tiedä. Laitan sanat tähän sanaparveksi esiintymisjärjestyksessä. Kaksoiskappaleet on otettu pois. Oli pakko muuttaa kaikki pieniksi kirjaimiksi. Sopiva arpoja . Selostus sanojen poimimisesta ja sanat aakkosjärjestyksessä täällä . jukolan, talo, eteläisessä...


blogivirta.fi
Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Keväällä2019 valmistuneessa uhanalaisarvioinnissa Suomessa tavatuista 2 600 perhoslajista 2 362 lajin katsottiin lisääntyvän Suomessa vakiintuneesti. Vakiintuneista lajeista 421 (17,8 %) arvioitiin uhanalaisiksi. Lisäksi Punaiselle listalle sisällytettiin 20 Suomesta hävinnyttä lajia sekä 261 silmälläpidettävää ja 14 puutteellisesti tunnettua lajia. Yhteensä Punaisen listan lajeja on perhosissa 716 eli lähes joka kolmas Suomessa vakiintuneesti lisääntyvä perhoslaji. Suomen...


blogivirta.fi
Mennään taksilla! -

Tämä juttu on jo valmiiksi vähän menneen talven lumia - olkoonkin että juttu käsittelee juuri menneen talven lumia. Kirjoitin tämän jutun kyllä jo talvella, mutta on jostain syystä jumittunut arkistoon. Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin... kai? Kyllä . Kyseessä on helsinkiläisten talviajotaidot. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei täällä aina oikein klaarata tuota liukkaalla kelillä ajamista. On kuitenkin eri asia mollata oman liikennekokemuksen kautta kuin...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

Tässä tulee suosikkini Italiassa etelästä pohjoiseen: Sisilia . Sisilia oli eka lentomatkakohteeni ja muistan kuinka lentokoneesta näin huikeaa rannikkoa ja tulivuoren. Sitten olinkin paikan päällä ihmettelemässä ja tutustumassa kohteisiin silloin oli niin kaunis kevät. Sisilia on kiehtova, se ei ole kohde johon kyllästyisi. Sisiliasta muistuu mieleeni myös upeat keväät tuoksuvilla kukka (ja sitrus)puilla ja hyvä ruoka sekä edulliset kahvilat. Melkein joka loman lopuksi on...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

BOLIVIA Minibussi lähti ajallaan San Pedrosta, vain 5 minuuttia ja jo oltiin Chilen passintarkastuksessa. Salida -leima ja menoks! Köröteltiin aina vaan ylemmäs vuoristoon ja yhtäkkiä kuski ajoi pikku polkua pitkin. Jonkin ajan kuluttua tultiin Bolivian raja-asemalle. Mitä ihmettä, tämähän on keskellä ei mitään? Hällä väliä, entrada -leima passiin, vaihdoin pesoja Bolivian boliviaanoihin, kurssista en vielä tiedä, oli mikä oli...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Jopa presidentin kanslia ilmoittaa Arktisen neuvoston juhlakokouksen yhteyteen suurvaltatapaamista – näin ehkä Venäjän presidentti Vladimir Putin ja US presidentti Donald Trump tapaisivat Suomessa [1 – ehkä Rovaniemellä. Olemme muuten toistaiseksi ainoa valtio, jolla ei noista Arktisen neuvoston varsinaisista jäsenmaista ole omaa Jäämeren rantaa – ehkä tilanne helpottuu Liinahamarin myötä! … [1 ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005859390.html - Miksi kolme – johan...


blogivirta.fi
Insinörtti katselee maailmaa -

Golf-virran pysähtyminen on kiinni monenlaisista tekijöistä. Sitä ylläpitää pääasiassa Jäämerellä tapahtuvan pintajään muodostumisen yhteydessä heti sen alle konsentroituva suolaisempi vesi joka syvillä merialueilla vajoaa alas. Jotta tämä termohaliininen pumppu toimisi, jään pitää vähentyä kesäisin jotta on taas mitä jäädyttää talvella. Jos pintajäätä ei muodostuisikaan ja Golf-virta ei sitten enää vetäisikään lämmintä tänne pohjoiseen, meille tulisi...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

F-35 Lightning II HS: Yhdysvaltain puolustus­ministeriö varoittaa Kiinan kasvavasta sotilaallisesta mahdista, jonka näyttämönä on myös Pohjoinen jäämeri ~  https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006092548.html   -  Ilkka Luoma   3.5.2019 - 15:15: US aloittaa varoittelut hyvissä ajoin, mutta mistä? US' n taistelukyvyn ylläpito on kolme kertaa rahallisesti suurempaa kuin Kiinan. US on maailman suurin asekauppias ja näytää siltä, että Yhdysvallat on sotinut yhtä mittaa viimeiset...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Yllättäen Suomen puolueettomuuspolitiikan takuunimi - Paavo Väyrynen Useat sodat ovat alkaneet taloudellisten intressien edessä, varsinkin, jos jokin osapuoli on ottamassa yhä suurempaa osaa maailman- ja/tai alueellisen talouden merkittävyydessä. Nyt on eletty voimallista kiinalaisaikaa |1 . Kiinan ottaessa asukaslukunsa mukaisen maailman osuutensa, ollen yksinkertaisesti suhdelukuna 1,4/7,8. Kiina on edennyt lähes kaikilla kaupan sektoreilla – viennistä sijoituksiin |2 ja on ottanut...


blogivirta.fi
Tuukkiksen reissureppu -

Silkkitien korkeuksissa (27.10.-6.11.) Maailman kahdeksanneksikin ihmeeksi sanottu lahes 1000 kilometria pitka Karakorum Highway yhdistaa Pakistanin ja Kiinan toisiinsa. Tama vuonna 1982 valmistunut tie seuraa ikivanhaa Silkkitieta pitkin Hunza-, Gilgit- ja Indusjokien laaksoja. Tien rakentaminen kesti yli 20 vuotta ja tassa projektissa kuoli lahes 400 tienrakentajaa. Kun tieta matkustaa pystyy ymmartamaan nama valtavat luvut. Matka Pakistanin Sostiin, ensimmaiseen kylaan rajan takana, kesti...


blogivirta.fi
MEDIAVISIONIT -

Siinäpä kysymys? Koulutusta tarjotaan, Ammattikorkeakoulun ja Ammatti-instituutin muodossa, mutta miksi juuri Torniossa, kylmässä ja tuulisessa Perämeren pikkukaupungissa? Ideahan pilee tasan tarkkaan tasa-arvossa: Etelä-Suomi on ollut täynnä täynnä mediakouluja ja pohjoisenkin piti vain saada omansa, ettei alasta kiinnostuneet joutuisi pakosta vyörymään etelään. Mutta tässä ajatusmallissahan ei ole mitään järkeä kun alan työpaikat sijaitsevat pääosin tai ehkäpä...


blogivirta.fi
Romaanintekoa -

Tie kulki Haapaniemen portinalustan läpi Kulmamäen kautta Kuoppamäen nykyisen Rantamäen järvenpuoleiseen päähän ja Kuoppanevan yli Lapintunturille. Tästä Mäenpään kautta Juurakon mäkeen Ellin ja Kiian talojen välistä alas Kuutholman mäkeen raitaveräjälle, joka oli Krutun torpan luona, Lammin portinalustan läpi rämäkälle ja rämäkkäveräjälle, Lamminkangasta myöten Leppiniemen ohi ja Siniharjun yli lohkokivelle, missä tie yhtyi Karvian maantiehen. Matka jatkui...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kiinan presidentti Xi Jinping Sanotaan, että aina pitää olla vaihtoehtoja. Kiina tuo tällä omalla vuosisadallaan uuden vaihtoehdon järjestellä maailmamme uudelle vaihtoehtotielle – tielle, joka antaa mahdollisuuden pelastaa Gaia, joka kuumenee liikaa |1 --- Kiinan presidentti Xi Jinping sanoi selkeästi, ettei Kiina ota vastaan muiden käskyjä ja vaateita |2 . Valittu tie pysyy, koska ihmiskunta tarvitsee elinkelpoisen maailman jatkaakseen vuosimiljoonaista tehtäväänsä jatkaa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Vaikka suurimmassa osassa synkintäkin Ylä-Savoa tulee melko hyvin toimeen suomella, kannattaa matkailijan opetella savonkielen alkeet. Savolaiset itse ovat, kuten kaikki maailman kulttuurikansat, iloisia siitä, että vierailija on vaivautunut opettelemaan sanan tai kaksi heidän omaa kieltään. Vaikka valitset sopimattomia savolaisia sanoja tai lausut virheellisesti, savolaiset korjaavat virheesi kärsivällisesti eivätkä paiskaa kalakukkoa kasvoillesi. Esperanton ja flaamin tavoin savo...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Palojärvi–Lemmenjoki Päivät 43–54 Päivä 43 Palojärvi–Paallojoki Erittäin hyvin nukuttu yö takana. Kyllä se vain pehmeä sänky pari kertaa kuussa on oikein mukavaa vaihtelua luonnossa nukkumiselle. Keittelin aamupuuron omassa pikku tuvassani ja kun aurinko alkoi kunnolla lämmittää, menin terassille nauttimaan auringonpaisteesta ja aamukahvista. Tänään strattaisin jo viidennelle etapille, mutta kiirettä en halunnut pitää. Olin päättänyt tankata kunnolla ja käydä...


blogivirta.fi



Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ne faktat, joita uskontotieteessä ja populaarihistoriassa massamediassa torjutaan, paljastavat selkeästi aidon Euroopan historian.  Orfilaisuus sekä Hyperborea ovat tärkein todistuskappale ja sitä eniten torjutaan. Egyptin ja Kreikan kulttuurin pohjalla on ORFILAISUUDEN kautta pohjoinen shamanismi, satututkijatkin ovat antaneet lausunnon selvästä pohjoisesta vaikutuksesta kaikille Euroopan ja Egyptin Irakin kulttuureille. Orfilaisuus on siis pohjoisen shamanismin ja etelä-eur oopan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Nykyään voit kysyä paikkakunnan säätä pc-Chromen Googlessa. Klikkaa mikrofoni-ikonia ja sitten kun kone kuuntelee, sano esim. Helsinki sää. Saman voi tehdä myös androidien Googlen hakuruudussa. Mitä meteorologi tarkoittaa illan tv-lähetyksessä tai haastattelussa? Ota säätermit haltuun! Mitä tarkoittavat halla ja lämmin rintama ja miten myrsky määritellään? Entä mikä on trombin ja pölypyörteen ero? Korkeapaine – korkeapaineessa ilmanpaine on korkeampi kuin...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

~  https://www.sttinfo.fi/tiedote/suomen-ja-viron-valinen-rautatietunnelihanke?publisherId=69817176&releaseId=69853402  -      ... HS: Peter Vesterbackan ajama Tallinna-tunneli ajautui vastatuuleen Virossa: ministeri kritisoi valmistelua puutteelliseksi ja selvityksiä riittämättömiksi ~  https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006190283.html   -  ... Ilkka Luoma  1.8.2019 - 10:36 Peter Vesterbacka ' lla on Kiinasta MoU-tyyppisiä aiesopimuksia, jotka eivät takaa mitään muuta kuin...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

HS-tarkastelu oli sangen yksipuolinen, vain meidän vierusvaltiota – täältä idän ja lännen vedenjakajalta katsottuna, ehkä jopa tietoisena  West trolling manipulation   -ilmiönä.  Tarkoituksella  vai asenteilla? Emme tiedä, mutta tarkka lukija huomaa monia puutteita jutussa, tai oikeastaan vaillinaisuuksia. Olisikin aika tarkastella Kuolan niemimaata osana merkittävää tasapainouhan ylläpitoa, siellä olevien strategisten ydinsukellusveneiden tukikohtien myötä, joihin...


blogivirta.fi
Tapanin kalareissut -

Voi veljet, mikä reissu! Lähdimme aamulla 6 jälkeen Utsjoelta ajelemaan kohti pientä Nessebyn Norjalaiskylää, josta ystäväni Arvi Pieski oli järjestänyt meidät paikallisen kalastusaluksen miehistöön.  Perillä odotti iso kalastusalus, joka starttasi kohti Varanginvuonon parhaita kalastuspaikkoja. Tähän vuodenaikaan ei pilkillä (juksalla) uskaltanut suuria saaliita toivoa, mutta reissun pääasia olikin jättimäiset kuningasravut, joita saimmekin koko laivan ruuman täyteen...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Tammikuu on talven sydän ja satovuoden keskikohta. Tammikuun alkuosa tammi lieneekin alkuaan tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta. Lappeella sanottiin ennen, että ”sydänkuu surkein, vaahtokuu vaikein, hankikuu haikein” . Sydänkuu tarkoitti tammikuuta, vaahtokuu helmikuuta ja hankikuu maaliskuuta. Talven ajateltiin ennen olevan puolivälissä Heikin päivänä (19. tammikuuta). Kesälahtelaisen sanonnan mukaan karhukin toteaa silloin, että ”joko on yö puolessa, nälkä...


blogivirta.fi
Liftausta YA! -

Hitch-hiking: Kajaani - Tornio (18.7.2006) Distance: around 400 km Time: 8 hours Lifts: 8 Veri vetää tien päälle... Alunperin minun piti jäädä kesäksi Suomeen, viljellä kasvimaata ja ottaa rennosti. Mutta ei se aina vaan ole niin helppoa. Pieni yhden yön vaellusretki Paavon ja Tuomaksen kanssa, sekä yhtä lailla teltan ja retkikeittimen hommaaminen herätti matkustuskipinän. Se taas sytytti tulen. Pakkasin rinkan ja lähdin Pohjoiseen. Matkasin serkun kyydillä yötä myöten...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Shanghai päiväkirja -

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 28 29 Seuraava »