Tänään on 26.04.2019 05:37 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle puhdas


Suolaisia pisaroita -

Taas näitä vaalikrapuloitani päästän ilmoille. Tuleepahan kirjoitettua pidemmästi ainakin kerran neljässä vuodessa. Maailma muuttuu niin nopeasti, että tukka hulmuaa. Monesti kuulee sanottavan, että työelämä/maailma muuttuu paljon nopeammin kuin yksilöt. Elämme sellaista aikaa, jolloin valtaosa yksilöistä kuvainnollisesti juoksee maailman perässä. Mistä muutoksen nopeus sitten johtuu? Globaalista toimintaympäristöstä, jolloin muutoksen liikkeelle sysäävät impulssit...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Kai nyt voi jo virallisesti sanoa, että talvi on lopullisesti ohi? Sen verran keväisiltä, ehkä jopa kesäiseltä viime päivät ovat tuntuneet. En varmasti ole ainoa josta aina näin keväällä tuntuu, että on aika "pestä talven pölyt" kasvoilta ja siirtyä ihonhoidonkin suhteen kohti kesää. Peilistä näen talven jäljiltä usein harmaan ja kalpean ihon, joka kaipaa ennen kaikkea lisää hehkua. Huomaan kaivelevani kaapin perukoilta aivan eri tuotteita, mitä vielä reilu kuukausi...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Et tainnut tietää, että Suomen maaperässä on ollut todella suuri öljyesiintymä jo vuosisadat.  Mutta saatat ihmetellä, että miksei tämä valtio sitten ole hyödyntänyt tämän öljyesiintymän rikkauksia ?  Tai että miksi Norja taas onnistui pumppaamaan öljyä ja kansallistamaan sen 70-luvulla. Suomen päällä oleva öljyesiintymä on kielletty puheenaihe Tämä öljylammikko, joka löytyy Suomen maaperän sisältä on täysin kielletty puheenaihe, josta ei...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Sorin baari oli tuottanut kylmäkuljetuksella IPOja Missourista ja kertoi aloittavansa myynnin pääsiäisen jälkeen klo 17. Haistoin mahdollisen ennakoinnin ja saavuin paikalle varttituntia aikaisemmin. Eiköhän kama ollutkin jo tarjolla. Neljä NEIPAa, kaksi hanassa ja kaksi tölkeissä. Tuntematon panimo minulle, kotipaikka Florissant, joka näkyy olevan St. Louisin nukkumalähiö Missourin itäisimmässä osassa.  Operoin tiukalla aikataululla, joten tilasin saman tien molemmat hanaoluet...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

La Terra vista dalla Luna. Silvana Mangano as Assurdina Caì. Maa Kuusta nähtynä / Jorden sedd från Månen.     IT / FR 1966. PC: Dino De Laurentiis Cinematografica, Les Productions Artistes Associés. P: Dino De Laurentiis.     D+SC: Pier Paolo Pasolini. DP (colour, 1,85): Giuseppe Rotunno. M: Piero Piccioni. AD: Mario Garbuglia, Piero Poletto. Cost: Piero Tosi. Sculptures: Pino Zac.     C: Totò (Cianciato Miao), Ninetto Davoli (Basciù Miao), Silvano Mangano (Assurdina Caì)...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Vaalien jälkitunnelmat ovat olleet tällä kierroksella poikkeuksellisen kiinnostavaa seurattavaa. Olen nyt spotannut useamman uutisen joissa on ihmetelty Perussuomalaisten suurta suosiota. Analyyttisen pohdinnan paikka se tietysti onkin, mutta jotenkin olen ollut havaitsevinani pohdinnassa myös häivähdyksen eau de ennakkoluuloa. On tehty henkilöhaastatteluita joissa on yritetty ymmärtää, millaiset ihmiset äänestivät Perussuomalaisia yleisesti tai Halla-ahoa erityisesti. On...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Täydellisen leppoisa, mutta puuhakas pääsiäinen vietettiin Suvikummussa. Sää oli oikein sopiva, pilvipoutainen, kyllä välillä aurinkokin paistoi. Sopivan lämmin kevätsää, ei onneksi sentään helle haitannut! Ensimmäinen Iris Katharines Gold aukaisi haaleankeltaisen kukkansa. Ihana! Miehellä oli iso urakka kasvihuoneeen kevätsiivouksessa, minusta ei juuri ollut apua, kun pystyin käyttämään vain toista kättä. Höyrypesurin kanssa vähän sain ikkunoita ja listoja...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Allen Lane (2019) — tietokirjallisuus, matematiikka, tietokoneet. Matt Parker on australialaissyntyinen matemaatikko, tieteen popularisoija ja standup-koomikko, joka asuu ja työskentelee Englannissa. Parker on viihdyttävä esiintyjä ja kirjoittaja. Hän löytää hauskoja ja yllättäviä yksityiskohtia milloin puhtaan matematiikan, milloin insinööri- ja tietojenkäsittelytieteiden aloilta. Nyt Parkerin kiinnostuksen kohteena ovat virheet. Kaikki me teemme niitä. Humble Pi : A...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Piispa Teemu Laajasalo haluaa rakentaa dialogia Suomen äärioikeiston valtiasjohtajan kanssa. Hän sanoo haluavansa välttää demonisointia. Biskop Teemu Laajasalo vill ha dialog med den överste ledaren för extremhögern i Finland, eftersom det enligt hans mening är viktigt att undvika demonisering. Selvä homma. Mies, jota piispa ei halua demonisoida, on tahdottomien raajojen lailla käyttäytyvien kannattajiensa välityksellä ajanut mediasta ulos sekä minut että muitakin häntä...


blogivirta.fi
Suomalaisena Virossa -

Kaikista Aurinkorannikon kohteista minulla oli ennen matkaa suurimmat epäluulot ja ennakkokäsitykset Fuengirolasta, tuosta Benalmádenan kuuluisasta isoveljestä. Välimatkaa ei kaupunkien välillä ole linnunteitse kuin 8 km. Autolla matkaa tulee n. 12 km ja junalla välin suhauttaa reilussa 10 minuutissa. Olisko kaupungeissa muuten selvästi aistittavaa eroa? Perjantai-iltapäivänä 22.2.2019 lähdin ottamaan asiasta selvää. Perhe Rummukaisella oli omia asioitaan kaupungissa ja minä...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

1) Puhelinhaastatteluun valmistautuminen kannatti, pääsin Lännen median lehdissä (ainakin Turun sanomissa ja Hämeen sanomissa) 31.3.2019 esille "pienen tutkielman" kirjoittajana. Kyseisen blogitekstin lopussa mainitsin painetun suomenkielisen vankilasäännön Viaporista päivittelemättä asiaa suuremmin. Eikä se ollutkaan erikoista, sillä Kotuksen korpuksessa on jo vuodelta 1818  REGLEMENTTI Fangeille Läänein Kruunun Fangihuoneisa Suomen Suuren–Ruhtinanmaasa   ja INSTRUCTIONI...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Uusi panimotuttavuus Frankenin Altenkunstadtista, Bambergista koilliseen. Kevyt helles, vain 4,9%. Kirkas kultainen olut, tuoksussa ruohoista ja öljyistä viljaa. Hyvin maltainen ja viljainen maku, varsin täyteläinen, puhdas ja raikas. Katkeroa on vähän, mutta lankalauantain saunaoluena ei erityisempää valittamista. Sipilän hallituksen pääsaavutukseksi jäi lonkeron vapauttaminen, mutta kyllä näissä sivuvaikutuksissakin jotain myönteistä on. Ostopaikka Kajaani, Prisma.


blogivirta.fi
Juha Molari -

Väitän analyysini johdosta, että kristillisen evankeliumin kannalta Espoon hiippakunnan piispaksi valitun ja vihityn Kaisamari Hintikan verbaalisesti rikastamat kaikki kolme pääsiäiskirjoitusta olivat köyhiä, suorastaan sanoen mitättömiä. Ne ovat valekirkon itsetuhoisaa ”pääsiäissanomaa”. Hintikan pääsiäisjulistuksessa ei suinkaan keväinen pääsiäisaurinko tanssinut iloisssaan, vaan pääsiäisaurinko pimitettiin kokonaan. Kristillisessä saarna- ja virsiperinteessä on...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Ulla-Lena Lundberg on kotoisin Ahvenanmaan syrjäisestä Kökarin saaresta, julkaissut jo vuodesta 1962. Finlandia-palkinto 2012, tämä teos vuodelta 1997. Kirjoittaa tietysti ruotsiksi, alkuperäinen nimi Regn. Selvästi kokeneen kirjailijan kypsä teos, käännöksestä huolimatta hyvin kaunista puhdasta tekstiä, joka soljuu kuin purovesi. Kaksi Afrikkaan sijoittuvaa tarinaa, toinen kertoo kalliomaalauksia tekevistä bushmanninomadimetsästäjistä, ehkä parin tuhannen vuoden takaa...


blogivirta.fi
BELLAN LOGI -

Taas on unien aika. Vuoden paskimman päivän kunniaksi... Vuosipäivä, kahvia ja pullaa! 1. Olin Puijolla katsomassa mäkihyppykisaa. Makasin siellä katsomossa sairaalasängyssä koska endometrioosi oli niin pahana. Myöhemmin samassa unessa pelasin Prison Break-pelin kaksintaistelua veljeni kanssa, ja voitin ylivoimaisesti. 2. Menin suuren seurueen kanssa majataloon. Meille oli tarjolla huone jossa oli vain yksi kapea sänky. Marssin majatalon omistajan luokse ja vaadin parempaa huonetta...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Hugenbergit eli suomenkieliset lehdet julistavat sitä minkä me suomenkielisen julkisuuden ulkopuolelle perussuomalaisten mahtikäskyllä suljetut kansalaisjournalistit jo tiesimme: tyypillinen persuäänestäjä ei ole huono-osainen. Tyypillinen persuäänestäjä on sellainen keskiluokan edustaja, jolle rahan tienaaminen on tärkein arvo ja joka pystyy joko elättämään itsensä hyvin ilman akateemista koulutusta tai jolle koulutuksella on puhtaasti instrumentaalinen, ei yleissivistävä...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Lisää Islay-viskiä. Lasissa tuore Port Charlotte 10 yo. Port Charlotte 10 yo, 50% Tuoksu on makeahko, runsaan vaniljainen ja pehmeän turvesavuinen. Raikasta sitrusta, suolaisuutta ja puhdas maltaisuus. Hyvä tasapaino. Maku on pehmeäpiirteinen ja tyylikäs. Turvesavu tuntuu tuhtina, mutta ei kuitenkaan liian jyräävänä. Tuoksun tavoin vanilja ja sitrus nousevat selkeinä esiin. Maltaisuutta, minttua, kuivattuja aprikooseja ja hiiltynyttä tammea. Jälkimaku jatkaa viskin tasapainoista...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Kolmen kuukauden harkinnan jälkeen päätin vihdoin tilata itselleni paljon puhutun Glossyboxin! Glossybox on siis tämän vuoden tammikuussa Suomeen rantautunut kosmetiikkaa sisältävä yllätysboksi, joka esimerkiksi Bette Boxin tavoin toimitetaan kerran kuukaudessa. Yhden boksin hinta on 17,99 € ja boksit sisältävät ilmeisesti aina viisi kosmetiikkatuotetta, toki eri kategorioista. Tammikuun boksi ei ollut itselleni mieleen oikeastaan lainkaan, mutta parin seuraavan kuukauden boksit...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Pistäkääpä nettiin vaikka haku sanalla sukupuoltenvälinen sota, niin sillä jo löytyy kaikkea eriskummallista asiaa tästä miesten ja naisten välisestä sodasta, joka on jo jatkunut useita vuosikausia. Mutta silti edelleenkään tälle sukupuoltenväliselle sodalle ei täällä planeetallamme näytetä saavan loppua. Vaikka YK julkisti ihmisoikeuksien julistuksessa tämän tavoitteen, joka oli sukupuolten tasa-arvo, niin julistus ei tuolloin ottanut juuri ollenkaan...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Kevään valon tulviessa sisälle ikkunoista, paljastuu totuus: pölyä kaikkialla huonekalujen pinnoilla. On kevätsiivouksen aika? Kautta aikojen kevätsiivouksen ideana on ollut puhdistaa koti talven jäljiltä, kaikesta turhasta, mikä haittaa viihtyvyyttä.  Samassa saattaa muutama huonekalu tai tavarakin vaihtaa paikkaa. Vaikka kodin siivoaisi kerran viikossa vähän paremmin, niin onpa kummallista, että huonepölyä leijailee ilmassa ja se laskeutuu huonekaluille ja lattialle. Kun...


blogivirta.fi



Swashbuckling -

Eettiset teoriat on yleensä määritelty joko sitä kautta että ne tarjoavat (1) hyvän spesifikaation ja (2) ohjeen oikeanlaiseen toimintaan. Nämä komponentit ovat osana kun mietitään etiikkaa ja eettisyyttä. Yksinkertaisimmillaan meillä voi esimerkiksi olla aristoteelista hyve-etiikkaa joka kertoo että minkälaiset ovat hyveellisiä persoonallisuuden piirteitä. Toisaalta uskonnoissa jotkin asiat ovat usein a priorisesti hyviä ja Jumala kertoo hyvän johon sitten suhtaudumme perin...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Bio2You tuli mulle vuosi sitten tutuksi parin ihonhoitotuotteen kautta ja sen jälkeen olen suureksi ilokseni päässyt testaamaan myös brändin hiustenhoitotuotteita. Ihastuin täysin Bette Boxin mukana tulleeseen Bio2You:n hiusnaamioon ja nyt olen saanut maahantuojalta itselleni testiin muutaman muunkin hiustenhoitotuotteen! Bio2You on vuonna 2009 alkunsa saanut kosmetiikkabrändi, jonka tuotteet valmistetaan Latviassa. Brändiltä löytyy lukuisia eri ihonhoitotuotteita eri ihotyyppien...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Vääksystä kuivahumaloitua jenkkipilsiä, 5,2%. Hieman samea, hedelmää on. Viljaisuus heikompaa, samoin peräkärryn katkeruus. Puhdas silti, toimii useimmilla osa-alueilla. Sosiaalinen tilanne supisti muistiinpanoja jälleen kerran.  Pikkulintu Ruttopuisto, 13.4.2019.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Lopulta pääsin kiskaisemaan Pälkäneeltä tulevaa New England India Pale Alea, 6.5%.  Samea on, asianmukainen ulkonäkö. Ehkä jo ehtinyt hieman vanhenemaan, hedelmä ei äärimmäisen intensiivistä. Puhtaasti tulee silti esiin maussa, katkeroa vain nokare. Pieni pettymys, ei selvästikään Olutpajan parhaita. Pikkulintu Ruttopuisto, 13.4.2019.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Pilvinen lauantaipäivä, valuin Vallilasta alas Kaisaniemeen. Sorissa italialaisen Ritual Labin oluita, ensimmäisenä kokeiltavaksi pils, 4,9%, 32 IBU. Lähes kirkas ulkonäkö, viljainen maku, ehkä hieman ohut, vienosti katkeroa. Periaatteessa puhdasta tavaraa, mutta lievä öljyinen mausteisuus hieman vieroksuttaa. Sori, 13.4.2019.


blogivirta.fi
Timo Soini -

Tänään kampanjoin viimeisen kerran eduskuntavaaleissa. Hieno ura, hyvä mieli.  Olen vapaa mies. Työn tehnyt, uskon säilyttänyt. Pää pystyssä. Aina ei ole ollut helppoa, mutta aina olen ollut asialla, johon uskon. Se on näkynyt minusta. Toiset tykkää, toiset ei, mutta kaikki tuntee. Iivisnimestä kaikki alkoi ja sinne kaikki myös päättyi. Olen kotilähiön mies. Iivisniemi on antanut … Jatka lukemista Puhdas omatunto – Iivisniemessä → The post Puhdas omatunto –...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Ehdokas Arhi Kuittinen Eduskuntavaalit - 2019 Helsinki 7*  Miksi nukkuvia on niin paljon? Suurin osa suomalaisista ovat tietoisia vallanhimoisen eliitin terrorista demokratiaa vastaan ja nukkuvat äänestämättömät ovat päätelleet ettei heidän äänellään ole merkitystä. Ehkä äänestystäkin väärennetään?  Tästä ei voi suomalaisia syyttää sillä massamedia suojelee eliitin valheita "uudistus"-valesanoilla ja Yleisradiokin on vihdoinkin paljastanut todelliset karvansa...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

NEIPA-systeemiä Venäjältä, 6,5%. Refresh-oluesta panimo näyttää tehneen useita versioita, tässä siis Idaho 7, ehkä jopa sinkkuhumalana. Samea on, trooppishedelmäinen tuoksu, hiilihappoa varsin paljon. Puhdasta tavaraa, mallasrunko tuntuu, hillitty kokonaisuus. Ehkä vähän yksiulotteinen, liian vähän katkeroa. Mahdollisesti silti session tasapainoisin. Panema, 12.4.2019.


blogivirta.fi
Go Rin No Sho -

Skeptikko 1/2019 Matti Virtanen: Ilmastopaniikki – hoito-opas. Docendo 2019. Skeptikoille tuttu yhdistyksen perustajajäsen Matti Virtanen tarjoilee uudessa kirjassaan mediassa ja politiikan käytävillä rehottavaan ilmastopaniikkiin täsmälääkitystä, mutta onko se vain homeopatiaa tai muunlaista uskomushoitoa? Näin ainakin voisi päätellä teoksen sosiaalisessa mediassa aiheuttamista torjuntareaktioista. Virtasen alarmisteille juottama karvas linimentti on heti kättelyssä sylkäisty...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 56 57 Seuraava »