Tänään on 18.12.2018 17:13 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle puikko


Lankapirtti -

Joulukuu jo näin pitkällä ja minulla vasta ensimminen neuletyö valmiina. Ei ole joulunvalmistelujen syytä moinen, ei toki. Meillähän joulu tulee omassa rauhassaan ilman isompia valmisteluja, kun vain aikuisia ihmisiä kuuluu perheeseemme. Ei ole sitä salamyhkäistä tunnetta ja jännitystä joulun odotuksessa ja joulussa kuten lapsiperheissä on. Hyvin siis ehdin tekemään käsitöitäkin ja niiden parissa kuukausi onkin vierähtänyt. Teen nimittäin ahkerasti torkkupeittoa ja sehän...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Sisko pyysi futista harrastaville pojilleen joululahjaksi villasukkia oman seuran väreissä. Tuumasta toimeen. Kyseessä on siis Etelä-Espoon Pallo eli Espa. Espa-sukat, koko 32 ja 36 Malli: perus ranskalaisella kantapäällä ja sädekavennuskärjellä Lanka: Gjestal Maija  Puikot: 3 mm Kirjon näihin vielä keltaiset pelinumerot. Paikka vain on hakusessa. Ensin ajattelin kantapäätä. Sisko toivoi sivuun. Luulen, että parasta on mallata numeroiden paikka, kun sukat ovat poikien jaloissa.


blogivirta.fi
Tikkunuottasilla -

Syksynkähmässä tiksuttelin itsellenikin Hituset . Malli: oma Lanka: Seiskaveikka Puikot: 3,5   Tämä versio on tähtikerran verran edellistä isompi, eli noin kokoa 39.   Tointaisikohan Hitusia ohjeistaa omaan shoppiin? Toki netti on tällaisia sukkamalleja sakeanaan kuin pakkaspilvi lumihitusia.    Kiitos Värjäri Mari kuvista!  


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Lanka ja puikot saatu / Prym Consumer Finland Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että toimisiko, jos solmupannasta tekisi pipon. Neuloin siis viime joulukalenterin aikoihin itselleni solmupannan , mikä on tosi ihana ja muhkea, mutta hiukseni eivät pysy sen alla, vaan nousevat aina törröttään ja se on todella ärsyttävää. Olen pyöritellyt pipoajatusta siitä lähtien, mutta en ole saanut tartuttua toimeen, kun aina on jotain muutakin neulottavaa. Sitten yksi päivä pyytämättä ja...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Pyörittelin pieniä jämämerinopalleroita käsissäni ja mietin, mihin järkevään ne neuloisi. Järkevästä en nyt niin tiedä, mutta ainakin innostuin kovasti. Päätin tehdä niistä eriparisia jämäkämmekkäitä. Värejä oli hauska sommitella. Tosin tuntuu, että nämä kaikki suht. kirkkaat värit käyvät keskenään miten päin vain. Yhdet olen saanut valmiiksi asti, mutta lisää on tulossa. Jämäkämmekkäät Malli: idea  Colour Blocks Fingerless Gloves by Missy Angus Lanka...


blogivirta.fi
AnniKainen puikoissa -

Villasukkia Strömsöstä -kirjassa on yhteensä 16 mallia, joista viisi on minun suunnittelemia. Nämä Huvila-sukat teetättivät eniten työtä. Perussukkahan tämäkin on, mutta kylläpä sai säätää tuon kuvion kanssa. Tein useamman kokeilun ennekuin olin tyytyväinen. Idea kuvioon lähti Strömsön huvilan etukuistin hienoista räystäskoristeista. Tein ruutukaavioita ja neuloin ja purin aika monta versiota ennenkuin olin tyytyväinen. Kokonaan kuvioitu sukka näytti jotenkin täyteen...


blogivirta.fi
Rouva Myttynen muistelee -

Sain sähköpostiini yllättävän kyselyn Kaija-Leenalta: "Oletko kutonut lenkkimohairia neulekoneella?" Heti vastasin, että olen toki ja paljonkin. Viimeksi olen tehnyt virkkaamalla Pirkanmaan Kotityön lenkkimohairista Strömsö-jakun ja tietenkin siihen sopivan myssyn. Asun hinnaksi tuli silloin melkein 80 € joka on mielestäni hirvittävän paljon omatekoiselle villatakille. Takin kohtalona oli jäädä kaapin hyllylle neljäksi vuodeksi, Strömsö- malli ei valmiina minua...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Meinasi jäädä yksi päivä kalenterista väliin. Ei sisu antanut periksi, niinpä pusersin pikkutunneilla kasaan pikkuruisen pussukan kuulokkeille. Piuhapussukka Malli: Earbud Pouch by Mary Keenan Lanka: fingering-sukkalankaa 4 g Puikot: 2,5 mm Kiva ja nopea jämälankaprojekti. Vinolta näyttää, mutta kyllä se ihan symmetrinen oikeasti on. Voihan tänne yrittää jotain muutakin piilottaa.


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Tässähän on päässyt käymään niin, että tämän neulojan on vallannut ompeluvillitys. Ehkä neulesuunnittelutyön vastapainoksi tosiaan tarvitsee jonkun ihan muunkin harrastuksen. Vaan, kun en tuppaa hauskanpidossa menemään aidan matalimman kohdan yli, olen innostunut vieläpä laukkujen ompelemisesta! Mitä: Caravan tote / Noodlehead Miten: Ompelukoneella Mistä: Päällyskankaina Spoonflowerin kanvasta ja Eurokankaan villaa, sisällä puuvillaa sekä puuvillapellavaa, vetoketju...


blogivirta.fi
Suden silmukat -

 Tässä piilee totuus: " Koirilla on omistaja, kissoilla henkilökuntaa ". Luukkuja on availtu taas apulaisen avustuksella. Ensin aina niin tarpeellista lankaa ja paksut pyöröpuikot. Vaikka puikkoja onkin paljon, niin näin paksuja pyöröjä ei ennestään ollutkaan. Joulun jälkeen ehtii varmaan kokeilemaankin mimmoista jälkeä syntyy Sitten sisäistä  ja ulkoista voitelua. Hyvältä tuntuvaa käsirasvaa, joka aluksi tuoksuu voimakkaasti, mutta tuoksu häipyy melko äkkiä. Taattua...


blogivirta.fi
Teppanan neulomuksia -

Pienelle vielä syntymättömälle tyttövauvalle. Varsi on kudottu erikseen Isoveli langasta ja siinä on 17 silmukkaa korkeudessa. Pituus määräytyy niin, että menee pikku tossun varren ympäri. Tossuosassa on lankana  SandnesGarn Easy , joka on huopuvaa. Puikot 7 ja alotuksessa oli muistaakseni 8 silmukkaa. Periaatehan on se, että kudotaan samoilla silmukoilla kun normisukka, mutta kun lanka on paksumpaa ja puikot tuplakokoset, sukasta tulee ennen huovutusta kamalan suuri. Sitten...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

 Eilen joulukuvia ja nyt taas! Runko Malli: Kujeillen by Tiina Kuu omilla modauksilla (52 s, kuvion vaihto) Lanka: Wetterhoff Sivilla Puikot: 2,5 mm Näistä piti tulla hyväntekeväisyyskämmekkäät. Kuten usein käy, aikataulu meni liian tiukaksi. Omaan lahjakoriin jäävät. (Ovat kyllä niin ihanan pehmeät, että harkitsen näiden pitämistä itse.) Valoa kohti.


blogivirta.fi
AnniKainen puikoissa -

Marikko sukkien tarina alkaa oikeastaan jo joulukuussa 2015. Tein silloin kuopukselle joululahjaksi harmaat sukat . Muokkasin mallia ja maaliskuussa 2016 neulomani sukat muistuttavat jo kovin lopullista versiota. Näitä lintumaisia sukkia tuli neulotua useampikin versio ja näköjään ohjettakin olin aikonut kirjoittaa. No nyt se sitten on kirjoitettu. Koska Villasukkia Strömsöstä kirjaan toivottiin kirjoneulesukkia, kokeilin neuloa mallia monivärisenä. Ei oikein toiminut, joten päätin...


blogivirta.fi
Tiitun blogi -

  Halusin neuloa valkopunasinisen pipon 70-lukufiboilla. Tässä ohjeet: Lanka kaksinkertainen Dropsin Nepal (käy kaikki Dropsin E-ryhmän langat tai kaksinkertaisena C-ryhmän langat) ja puikot resorissa 4 ja muutoin 7. Luodaan 52 silmukkaa 7-koon puikolle ja lähdetään sitten neulomaan 2 o, 2 n resoria 4-koon puikolla yhteensä 10 krs:ta. Sitten 1 krs oikeeta, 1 krs nurjaa, 1… Jatka lukemista Retropipo – ohjeet →


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Hei, kai te huomasitte! Olen panostanut kuviin ja kaivanut joulukoristeet esille. Jonglöörin kämmekkäät Malli: Kujeillen by Tiina Kuu Lanka: Novita Florica 27 g Puikot: 2,5 mm Näistä kämmekkäistä tuli aavistuksen kikkanat omiin käsiini. Onneksi kuopus tuli malliksi herkkupalkalla. Seuraavat poseeraukset ovat mallin omia:  Ja viimeinen, "nyt riittää" -poseeraus. Facepalm, kuulemma.


blogivirta.fi
Teppanan neulomuksia -

Sukkien koko 46, lankana vaalean harmaa Milla, keltainen 7-veljestä ja punainen Socki, musta Milla. Kaikilla sama koostumus 75% villaa ja loput tekokuitua. Puikot 3½. Joulupakettiin menee.


blogivirta.fi
40+ blogit -

Miehelle villasukat joululahjaksi Joulukalenterissani esittelin miesten sukkia ja lupasin niistä ohjetta ja tässä se nyt tulee.  Miesten villasukat  Lanka: Sports RagPuikot: 3Koko 45Luo 14 s puikoille eli yhteensä 56 s… The post Miehelle villasukat joululahjaksi appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Rakastan joululauluja ja olen jo marraskuussa kuunnellut jouluradiota autossa yksin ajellessani (muut perheestäni kun eivät kyseistä kanavaa juurikaan arvosta). Tuota otsikossa mainittua en kyllä oikein siedä, mutta pakkohan se oli otsikoksi laittaa, koska kuvat ovat kesäisiä. Olen neulonut tämän villatakin vuosi sitten. Kuvia on yritetty ottaa silloin ja tällöin ja aina jokin on ollut pielessä. Nyt ei auta, näillä mennään, jotta saan takin vihdoin aktiivikäyttöön. Ensin...


blogivirta.fi
AnniKainen puikoissa -

Kirjaston kerhohuoneen seinällä on Leppävirta-raanu, jota olen ihaillut vuosia. Siitä lähti muhimaan raanuraitasukkaidea, mutta vasta kirjaprojektin sysäsi suunnitelmat liikkeelle. Ensimmäiset sukat neuloin Regian 4 fädig -langasta kakkosen puikoilla. Pitkien sukkien raidoitus on melkolailla yksyhteen raanun raitojen kanssa. Toimii näinkin, mutta ei kovin omaperäistä. Neuloin sukista myös lyhytvartisia versioita. Alla olevat kuvat otettiin yhtenä helmikuun pakkassunnuntaina Unnukan...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Yritän koulia itseäni huivi-ihmiseksi, koska huiveilla saa nopeasti ja helposti vaihdettua asun väriä. Helppoa ei ole ollut, mutta ei onneksi ihan toivotontakaan. Tämänkin huivin langan ostin ainoastaan värin perusteella. Tämä on kolmas paksuhko puuvillahuivi ja vielä olisi neljänteen langat valmiina, mutta malli puuttuu. Tämä malli oli periaatteessa helppo, kaikki rivit olivat samanlaisia, mutta toisaalta sitä oli hankala neuloa netissä surffatessa, koska joka rivillä tapahtui...


blogivirta.fi



Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Tällä kertaa todella lyhyestä virsi kaunis. Aaltohuivi Malli: Drop Stitch Scarf by Christine Vogel Lanka: Schachenmayrin Catania 61 g Puikot: 4,5 mm


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Joulua tässä joulukalenterissa ei ole ollut vielä nimeksikään (ellei lahjaksi sopivia pikkuneuleita lasketa sellaisiksi). Tänään piti olla idea- ja kuvauspäivä, mutta läskiksi meni. Esseen kirjoitus veikin koko päivän. Täytyy yrittää uudelleen viikonloppuna. Tänä juhannuksena kalastushommissa tuli melkoisen kylmä, ainakin sormille. Sisko toivoi siis lapsilleen kalastuskämmekkäitä. Toiveena oli puuvillaiset kämmekkäät. Nopeasti onneksi tajusin, että nehän kastuessaan...


blogivirta.fi
Pujoliivi -

Hengissä ovat Pujoliivin naiset vaikka hiljaista onkin ollut. Neulottu on  lähinnä tarpeeseen, kuten näitä pipoja.   Dropsin kaurapuuron värisestä Puna-langasta neuloin Taito 1/2017 -lehdestä löytyvän Puro-pipon. Lisäsin tupsun.  Viininpunaisesta Drops merino extra finestä tein pipon samalla pintaneuleella, jolla olen neulonut pipoja ennenkin. Tupsukka senkin kruunasi.  Sitten hyppäsin silkkimohair-junaan ja tein Isager Alpaca 1 ja Isager silk mohair -langoista yhdessä...


blogivirta.fi
Oppitori -

aakkoset, aallokko, aalto, aaltoileva, aaltoilla, aaltoilu, aaltoviiva, aamen, aamiainen, aamu, aamuhetki, aamuhämärä, aamunkoi, aamunkoite, aamunkoitto, aamunsarastus, aamupala, aamupimeä, aamupuhde, aamurusko, aamutuimaan, aamuvarhain, aapinen, aapiskirja, aaria, aarnio, aarniometsä, aarre, aasi, aasimainen, aataminpuvussa, aate, aateli, aateliset, aatelisto, aateloida, aateperä, aateperäinen, aatesuunta, aatteellinen, aatteeton, aava, aava paikka, aave, aavemainen, aavikko, aavistaa...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Lankalaatikossa on sitkeästi pyörinyt pari mohairkerää. Joskus ammoisina aikoina (yli 10 vuotta sitten) neuloin tästä mohairneuleen. Se on jo kierrätetty eteenpäin, mutta jämät jäivät. Päiväkodin lepohuoneessa tulee aina kylmä. Ensin on hiki, kun on kontittu kurahousujen lahkeiden perässä, mutta kun lapset vihdoin nukkuvat, hiipii hohkaava kylmyys. Ajattelin lahjoittaa tämän mohairhuivin nukkarikäyttöön. Ajatuksena oli lisätä siihen vielä nappeja vähän sinne ja tänne...


blogivirta.fi
Tikkunuottasilla -

  Ailimariat ovat nyt valmiit mummun- tai vaarinjalkaan. Seuraa piiitkä ohjepostaus:   Keralla - KAL: Ailimariat - sukat mummulle tai vaarille Suunnittelu: Marja Kyy (11/2018) Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Vuosikymmenestä toiseen mummut ovat sukittaneet meidät. Nyt on meidän vuoromme neuloa heille. Suunnittelin nämä sukat Koukkuniemen vanhainkodin joululahjasukkakeräykseen ja nimesin oman mummuni mukaan. Voit neuloa sukat myös vaarille.  Lanka:   Kahta väriä...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Syysloman aikana toivoin saavani keskeneräisten kasaa vähän pienemmäksi. Viimeistellä en kyllä ehtinyt yhtään, mutta tein ainakin jotain ja purin purettavat neuleet. Siinä samalla purkaessani sain purkulangoista hyviä ideoita. Esikoinen halusi joskus vuonna miekka ja kilpi itselleen viininpunaisen kaulahuivin. Hän neuloi sitä itsekin aina muutaman silmukan, mutta lopulta huivi jäi pölyttymään käsityökoriin. Nyt muutaman vuoden jälkeen uskalsin jo purkaa huivin ja lanka huusi...


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Nuoremman lapsen listalta varasimme sukat. Näiden neulominen sujui ongelmitta, mutta malli olikin tuttu ja hyväksi havaittu. Niinpä nämä syntyivät kuin itsestään muutamassa illassa. Aalto-sukat Malli: Nukkumaijan unisukat by Pia Tuononen Lanka: Novita 7 veljestä 82 g Puikot: 3,5 mm Toivottavasti nämä pääsevät lämmittämään jonkun viluisia varpaita.


blogivirta.fi
Luojan lykky (Ripsun blogi) -

Jo muutaman vuoden perinteeksi on muodostunut Joulun lapsi -keräykseen osallistuminen pikkuneuleilla. Lasten luokat tekevät yhdessä pari pakettia ja pojat ovat onnistuneet varaamaan omaksi tuotavakseen lapaset tai sukat. Tänä vuonna neuloin n. 12-vuotiaalle pojalle lapaset. Halusin neuloa jotain muutakin kuin pelkkää sileää ja löysin kivat ja istuvat palmikkolapaset. Vähän tuli ongelmia, kun ohjeen mukaisesta lapasesta olisi tullut liian lyhyt. Piti siis säveltää ja eihän siitä...


blogivirta.fi
Isognu -

Ollaan oltu joka kuukausi  muutaman päivän pääkaupunkiseudulla. Välillä olen ehtinyt tarttua sukkapuikkoihin. Vein sinne kahdeksan kerää lankaa ja puikot. Nyt vein lisää, kun on valmistunutkin sukkia. Kaikki ovat Novitan Seitsemän veljestä lankaa. Puikot 3,5 mm bambut ja ostin Novitan metallipuikot. Viime mainituista en pitänyt. Jatkan bambuilla, Knit Pick´s puikoilla neulomista ja niin on minulla jotkut Zingin metallipuikot. Niitäkin käytän , erityisesti 2,5 mm puikkoja...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 67 68 Seuraava »