Tänään on 23.09.2019 12:00 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle purkaa


Avaruusajan päiväunelmia -

En ole käynyt pääkaupunkiseudun kirppareilla kohta vuoteen! Osin tämä johtuu itselleni asettamasta säännöstä: en saa mennä kirppareille, ennen kuin edellinen reissu on raportoitu tässä blogissa. Tämä sääntö ei estä piipahtamasta esimerkiksi kierrätyskeskuksessa ja pienillä paikallisilla kirppareilla Espoossa tahi maakunnissa. Tämän vuoksi olen juuttunut tilanteeseen, jossa minulla itse asiassa on joitakin raportoitavia kirpparireissuja. Niitä en ole kuitenkaan tullut...


blogivirta.fi
Miia-Rebekka -

No niin.. Aika surkeaksi jäi elvytysyritys :D . Täällä sitä ollaan sairauslomalla supistusten takia. Luultavasti ollaan äitiysloman alkuun saakka. Sitä jotenkin kuvittelis, että kun on sairauslomalla eikä siis ole töitä tai mitään pakollista, niin ehtii myös neuloa koko ajan. Ja pyh! Välillä tuntuu, että sairauslomalla on rankempaa kuin töissä. Nuo kaksi nuorinta vekaraa pitää huolta siitä, etten pääse lihomaan tai ettei ääni pääse käheytymään...


blogivirta.fi
Satunnaisia mietteitä ja Ihmeellisiä selityksiä -

Ensinnäkin linkki ihanaan FATE en. Eli FATEn onnistumiset ja taidot yms. skaalataan seuraavalla asteikolla, jota kutsutaan ladder iksi. Ja näille käännökset. FATE ladder Englanniksi +8 Legendary +7 Epic +6 Fantastic +5 Superb +4 Great +3 Good +2 Fair +1 Average +0 Mediocre -1 Poor -2 Terrible Suomeksi +8 Legendaarinen, +7 Mahtava, eeppinen, mieletön +6 Fantastinen, uskomaton, upea +5 Ylivertainen, loistava +4 Erinomainen, mahtava +3 Hyvä +2 Kelpo, reilu, kohtuullinen +1 Keskiverto, +0...


blogivirta.fi
koukussa lankaan -

  Ihanat ja kamalat marjasäät. On pitänyt perin huonoa marjasäätä, mutta eilen oli kyllä ihan mukava keli. Esikoinen lähti myös mustikkaan äidin ja mummun kanssa. Ja saikin ihan mukavasti, heti 1,1litraa. ( Mikä oli kyllä kannun vetoisuus, joten kotiin täytyi lähteä tuon kipon täytyttyä. Aamulla päättelin langat viime vuonna valmistuneista sukista, jotta tytär saa omat sukat saappaisiin. Ei ollut tullut villasukat matkaan kesäkelillä. ( oho)  Sukat on ollut valmiina jo...


blogivirta.fi
Minun Venäjäni -

Lahdenpohja, venäjäksi Лахденпохья ja venäjän kautta takaisin latinalaiskirjaimiin translitteroituna viehättävästi Lakhdenpokhya , on toinen niistä Suomen kauppaloista, jotka syksyn 1944 välirauhansopimuksen nojalla luovutettiin Neuvostoliitolle. Toinen oli Koivisto. Lahdenpohja tulee aikanaan vastaan, kun lähdetään Sortavalasta lounaaseen mutkaista, mutta hyvin päällystettyä tietä. Ensin ohitetaan Haapalampi, Reuskula ja Miinala, minkä jälkeen tullaan Lahdenpohjan...


blogivirta.fi
Minun Venäjäni -

Minisarjani Suomen menettämistä kaupungeista jatkuu. Ensimmäisessä osassa tutustuimme Sortavalaan, mm. sen luterilaisen hautausmaan näkymiin, ja nyt on vuorossa Petroskoi. Äänislinna. Петрозаводск eli Petrozavodsk. Tarkkasilmäinen voinee sanoa, että eihän se ole koskaan kuulunutkaan Suomeen, mutta avarakatseinen oivaltaa, että se kuului Suomelle vuosina 1941-1944 ja sai suomenkielisen nimenkin: Äänislinna , på svenska Onegaborg . Sen kuuluminen Suomelle oli samanlainen...


blogivirta.fi
Hansus handiworks -

Kaivoin tässä kesän korvalla 2014 aloitetut sukat piilostaan ja yksinkertaisesti päätin neuloa ne loppuun. Toinen sukka oli valmina ja toista aloitettu parin mallikerran verran varteen. Aloitin nämä sukat alunperin Ravelryn Kaheleiden Suuren asustehaasteen puitteissa. Ideana oli silloin neuloa kahden kuukauden aikana edellisen kuukauden aikana aloitettu neule valmiiksi. Näiden sukkien lankakin on peräisin tuon asustehaasteen arvonnasta. Oliko Ultsin värjäämää sukkalankaa? En...


blogivirta.fi
HANDUT IRTI VENEZUELASTA -

IHMEELLISET IHMISOIKEUSJURISTIT Helsingin Sanomat on ylimielisyydessään ja tekopyhyydessään voittamaton uutisoidessaan Venezuelan bolivaarisen tasavallan asioista. Tässä järkähtämättömässä linjassa ei ole tapahtunut mitään olennaisia muutoksia niin kauan, kuin vasemmisto on ollut maassa vallassa. Sitoutumaton, Yhdysvaltojen johtaman sotilasliitto Naton suomalainen pää-äänenkannattaja julkaisi 27.5.2016 Venezuelasta jutun ” Venezuela kaipaa suuria ratkaisuja .” Hesari oli...


blogivirta.fi
langalla kalliossa -

Ihana mummuni täytti kunnioitettavat 95-vuotta. Mitä sitä neuloja toiselle neulojalle osaisikaan antaa lahjaksi  kuin neuleen.   Mall: Leaving Lanka:Garnstudio Baby Merino Puikot:3,25mm ja 3,75 mm Muokkasin mallia mummulle sopivaksi. Jätin hihat pois, tein liivistä a-linjaisen sekä pienensin pääntietä, jotta se ei olisi liian avara. Ja purin jokaisen osan ainakin kahdesti. Eli ei mennyt ihan kerralla nappiin muokkaukset. Mutta lopputuloksena oli saajalleen istuva ja mieluista neule...


blogivirta.fi
Jatta Soheltaa -

Tätä blogipostausta on puuhattu monta kuukautta. Kirjoitettu, pyyhitty pois ja muotoiltu lauseet uudestaan. Ei sitä uskoisi kuinka vaikeaa on palata linjoille ja purkaa tekstiksi mihin reilu vuosi taas humpsahti. Kun ei löydä sanoja vaikka kuinka yrittää. Taukoilun aikana myös rima on noussut kovin korkealle. Tuntuu että nykyisin blogit on todella ammattimaisesti toteutettu ja kaikki tämmöiset vähän tavismaisemmat blogit on lopettaneet tai muuten vaan hävinneet jonnekin. Voihan se...


blogivirta.fi
Villalankasarvikuono -

Sain yhden oikein UFOn neulottua ja ehkä hieman kummallisesta syystä. Olen jännittäjä. Olin eräänkin kerran stressineuleen tarpeessa. En käy juuri koskaan konserteissa, vielä vähemmän isoissa konserteissa ja olin aivan täpinöissäni Cheekin stadionkonsertista. Tikutin vimmatusti muutaman viikon huivia, sillä, se edellytti keskittymistä enkä voinut vaeltaa edes takaisin levottomasti ja murehtia ehdinkö viimeiseen bussiin, jolla pääsen kotiin. Reissu meni tietysti aivan...


blogivirta.fi
Villalankasarvikuono -

Neuloin melkein neljä vuotta sitten kuvissa olevan Inspira Cowlin ja aloitin sen jälkimainingeissa yhteensopivan myssyn neulomisen. Jostain jälkikäteen täysin käsittämättömästä syystä päätin aloittaa kolmella silmukalla ja neuloa myssyn ylhäältä alas ilman ohjetta. Kun olisin harrastanut hieman matematiikkaa silloin, niin myssy olisi ollut valmis viikossa, sillä minullahan oli noin liki kolmensadan silmukan mallitilkku. Mutten tietenkään ollut kaukaa viisas, vaan päätin...


blogivirta.fi
Säkellystä ja säätöä -

Otsikon sanoma tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse yrittää itse kuvata omia neuleitani! Etenkin huivien, neuletakkien ja paitojen kuvaaminen on ollut jäissä, kun itselaukaisimen kanssa touhuamiseen ei ole oikein piisannut joutohetkiä. Nyt sain kuvautettua pois alta kaksi huivia ja yhden neuletakin eli koetan purkaa sumaa pois piakkoin! Saatte ihastella muuten päättömiä kuvia, en ole kahteen päivään tehnyt mitään hiuksilleni enkä naamalleni. Välissä kävin vähän laavulla...


blogivirta.fi
Booking it some more -

Sarah Lotz.  The Three . Pikkuisen hajanainen trilleri lähtee upeasta alkuasetelmasta, miksaa uskontoa, politiikkaa ja kolmansia ulottuvuuksia, ja päättyy lievään lässähdykseen. Kiinnostavasti toteutettu kerronta kantoi hyvin. Reijo Mäki.  Ehtookellot . Äänikirja meni autoiluseurana, muttei tämä novellikokoelma ei nouse suosikiksi Mäen tuotannon joukossa. Remes Ilkka:  Jäätyvä helvetti Ex-supomies Lari Vuori tekee taas pieniä ihmeitä kun Suomi joutuu hybridisotaan. Kirjan...


blogivirta.fi
ihanasonja -

Vuoden viimisimpiä päiviä menossa ja aika purkaa parin viime kuukauden neulesaldo. Muutamat ommellut vaatteet pitäisi vielä kuvata ja postata niin olisi pöytä ns. tyhjä tältä osin :) Toki, niin kuin aina, kolme joululahjaksi ommeltua paitaa jäi kuvaamatta :/ Kun "pakkoneuloajotakin" aikana tuli tehtyä yli ällötyksen perusvillasukkia, siirryin lapasiin. Niitähän ei ole tullut vuosiin juurikaan tehtyä. Ihan perus lapasia muutamat parit. Isäinpäivä lahjaksi omalle paljon...


blogivirta.fi
Virtuaalisilmukat -

Tervehdys! Eksyyköhän tänne vielä joku? Yhtäkkiä tuli tarve herättää tämä blogi henkiin. Blogi, joka viettää 10-vuotispäiväänsä ensi kuussa! Tekisi mieli kirjoittaa ajatuksia joogasta. Kun se on taas löytänyt elämääni monen vuoden tauon jälkeen. Jotenkin tuntuu, että joogassa esiin nousevia ajatuksia pitäisi saada purkaa johonkin. Olen minä vielä neulonutkin, verkkaiseen tahtiin. Viimeeksi valmistui takki Novitan ohjeella. https://instagram.com/p/-b8GYswG15/ (Kuva...


blogivirta.fi
Kielopiha -

No? Joulu tietenkin! On ollut jo heinäkuusta asti, kun olen ommellut pieniä peittoja toisensa perään. Tilkkukiltamme päätti nimittäin lahjoa tänä jouluna vastasyntyneitä. Näitä kahta aloittelin jo kesälomalla. Törmäsin Pinterestissä kauniiseen harmaanvihreään peittoon ja ihastuin heti. Mallipeitossa oli kellanvihreitä kankaita, mutta niitä ei löytynytkään paikallisista kangaskaupoista. Pah! Piti tyytyä mintunvihreisiin, mikä ei sitten lopulta ollut sinne päinkään...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Palojärvi–Lemmenjoki Päivät 43–54 Päivä 43 Palojärvi–Paallojoki Erittäin hyvin nukuttu yö takana. Kyllä se vain pehmeä sänky pari kertaa kuussa on oikein mukavaa vaihtelua luonnossa nukkumiselle. Keittelin aamupuuron omassa pikku tuvassani ja kun aurinko alkoi kunnolla lämmittää, menin terassille nauttimaan auringonpaisteesta ja aamukahvista. Tänään strattaisin jo viidennelle etapille, mutta kiirettä en halunnut pitää. Olin päättänyt tankata kunnolla ja käydä...


blogivirta.fi
OSTOLAKOSSA by VirveVee -

Olen pitänyt Ostolakossa-blogiani paria kuukautta vaille seitsemän vuotta. Siihen aikaan mahtuu paljon sekä blogikokemuksia että elämänkokemuksia ja olette seuranneet mukanani melkoisen monta elämänvaihetta. Siitä huolimatta, että blogini pääpaino on aina ollut kosmetiikassa, olen silti saanut pitää teidät mukanani monissa muissakin kokemuksissani. Olen jakanut teille 22-vuotiaan tamperelaistuneen kosmetiikkahömppäilijän ja hänen Wannabe-insinöörinsä arkea . Muistatteko 50...


blogivirta.fi
Esikoiskirjailijan taiteilijaelämää -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE TyranoBuilder Summer Game Jamin voittajien julkistamisesta on nyt kulunut pari viikkoa. The Puppet Master ei ollut niiden joukossa, kuten ei moni muukaan etukäteen vahvalta näyttänyt ehdokas. Edelleenkään en oikein tiedä, mitä tästä syksyn visual novel -tempauksesta pitäisi lopulta ajatella – tai kirjoittaa. Aloitetaan tilastoilla: itch.io -tilini näyttää, että The Puppet Master -pelini sivua on katsottu 246 kertaa ja latauksia on...


blogivirta.fi



Aurora Borealis -

Kilpisjärvi–Palojärvi Päivät 31–42 Päivä 31 Kilpisjärvi Uusi 12 päivän etappi alkoi ansaitulla ja tarpeellisella vapaapäivällä. Aivan aluksi oli hoidettava kenkähomma kuntoon. Pitkällisen mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että yrittäisin hommata itselleni vuodentakaisella reissulla hyviksi havaitut Nokialaiset saappaat. Soitin Rovaniemellä asuvalle serkulleni ja homma saatiin sovittua. Hän kävisi ostamassa saappaat ja lähettäisi ne minulle bussin matkassa...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Sotatohtori Saara Jantunen  pommittaa siviilejä kirjassaan Infosota (Otava 2015). Pidän erittäin loukkaavana, kun Suomen puolustusvoimien informaatiosodan ammattilainen mustamaalaa yksityisiä siviili-ihmisiä sillä perusteella, että nämä Suomen kansalaiset ovat käyttäneet perustuslaillista ilmaisuvapauttaan. Jantunen keksii valheellisia jännittäviä verkostoja ja merkityksiä vainoharhaisen mielikuvituksen varassa, mutta ei tee työtänsä asiantuntijana laadukkaasti. Luin Jantusen...


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Kiipeily on varsin leppoisa, humoristinen ja löysäpipoinen liikuntalaji. Seuraavista tuntomerkeistä voit päätellä, että olet Tosi Kiipeilijä. Kiipeilijähuumorista lähdeviittaus ja kiitokset Guillaume ja Jennifer Dargaudin huikealle kiipeilysivustolle . OLET TOSI KIIPEILIJÄ, JOS: * Olet klipannut kotiavaimesi vyöhösi parin tonnin painon kestävällä karabiinerilla. * Vaimollasi on AMS PMS:n sijasta. * Muiden työkalujen puutteessa olet käyttänyt jäähakkuasi rikkaruohojen...


blogivirta.fi
Tunnetko itsesi onnekkaaksi, punkki? -

Tositarina matemaatikko Alan Turingista, joka toisen maailmansodan aikana onnistui työryhmineen purkamaan natsien Enigma-salakirjoituslaitteen ja paljastamaan Hitlerin aikeet. Kuivaa sotahistoriaa ja teknologista jargonia? Ei vaan aivan jotain muuta. The Imitation Game on vuoden 2014 vaikuttavin tositapahtumiin perustuva elokuva. Alan Turing oli nero ja samalla surullinen hahmo, jonka nerous vei hänet törmäyskurssille muiden ihmisten kanssa koko elämän ajan. Asiaa ei helpottanut yhtään...


blogivirta.fi
Pessi Pyryharakka -

...puu- ja hamahelmien kimpussa. Järjestelin varastojani ja muutama idea piti heti kokeilla. ehkä maripaidan kanssa ehkä masaipaidan kanssa ehkä valkoisen kanssa no, voihan nää aina purkaa ja järjestellä toisin. Varasto on siis ehtymätön, aika vaan tuppaa nykyään menemän johonkin muuhun.


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Ritsem–Abisko Päivät 11–18 Päivä 11 Ritsem–Sitasjaure Tänä yönä nukuin kuin tukki ja heräilin "vasta" kahdeksan aikaan. Pakkaamisessa meni vähän pidempään, koska pyykkejä oli joka paikassa kuivumassa ja uusi ruokapaketti piti purkaa ja uudelleenjärjestellä rinkkaan. Nykyisin olen pakannut ruokani siten, että kaikki aamupala-ainekset ovat yhdessä pussissa, lounastarvikkeet toisessa, päivälliset kolmannessa ja jälkiruuat ja muut naposteltavat neljännessä. Näin kaikki...


blogivirta.fi
The sho(e)paholic -

Tämä blogiteksti on muhinut aivoissani kovin kauan ja oikeastaan halusin sen olevan seuraava tekstini huolimatta siitä, kuinka kauan sen työstämiseen menisi tai kuinka kauan menisi, että jaksan taas tarttua työhön. Lupasin myös itselleni, että teksti julkaistaan vasta, kun meillä ollaan nukuttu hyvä määrä öitä hyvin - tätä ei kirjoiteta raivolla, vaan rauhallisesti perustellen, asiasta jo itse ohi päässeenä. Rankimpana asiana vauvavuodessa (ja edelleen) koen sen...


blogivirta.fi
KINO JA TV -

Toinen mahdollisuus on loppukevään kiinnostavimpia uutuuselokuvia. Tekijä on Susanne Bier, jolta nähtiin nelisen vuotta sitten piinavan hyvä Kosto . Tässä elokuvassa Bier liikkui oman käden oikeuden ja väkivallan rajatilanteissa. Ylen Fem-kanava esitti viime lauantaina Bierin kiehtovan, kolme vuotta sitten valmistuneen Love is All You Need. Helsingin Kino-Palatsissa ja Kino Engelissä nähtävässä Toisessa mahdollisuudessa liikutaan ystävyyden, oikean ja väärän, poliisitoiminnan...


blogivirta.fi
Toinen Jalka Italiassa -

Jokunenkin yritys ja erehdys on kuulunut asiaan tällä opin tiellä jota elämäksi kutsutaan. Ja yksi monista erehdyksen kautta kaaliin taotuista läksyistä hupaisimpia on ollut oppia, miten suurella vakavuudella on oltava liikkeellä silloin, kun puhutaan italialaisille Pyhistä Asioista. Kuten vaikkapa carbonarasta tai muista klassisista italialaispastoista. Silloin ei kevennykseksi tarkoitetut heitot amerikanpekoni-creme bonjour -yritelmistä paljoa kavereita hymyilytä. Ja kun puheeksi...


blogivirta.fi