Tänään on 16.06.2019 09:37 ja nimipäiviään viettävät: Päivi, Päivikki, Päivä, Eugen ja Eugenia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle puute


Suhdesoppa -

Vainoharhainen ex-kumppani ahdistuu epävarmuudesta. Aseta hänelle selkeät rajat omalla toiminnallasi. Vainoharhainen ja hankala ex-puoliso ei kestä epävarmuutta ja tunnetta, että häneltä pimitetään tärkeitä tietoja. Vaikealla ex-kumppanilla ahdistus johtaa vihastumiseen ja raivoon. Tuntiessaan itsensä uhatuksi hankala ex-puoliso voi muuttua jopa vaaralliseksi. Tämä eläimille tyypillinen käyttäytymismalli näkyy myös meillä ihmisillä. Tiedon puute


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Normandian maihinnousu 1944 Ranskan rannikolle Putinia ”ei haittaa” ettei hän saanut kutsua Normandian maihin­nousun muisto­tilaisuuteen Ilkka Luoma   6.6.2019 - 21:30 Niin  Vladimir Putin  kuin asiantuntevat historioitsijat tietävät, että Saksan kolmannen valtakunnan luhisti lopulta Itärintama, jossa venäläiset ja saksalaiset aseveljineen (muun muassa Suomi omana Jatkosotanaan, jonka piti olla vain Kesäsota! - osana Operaatio Barbarossaa) kävivät tuhoamissotaa - vailla...


blogivirta.fi
kari korkiakoski @ blogi -

Muutos asiakaskeskeisemmäksi ei ole helppoa. Suurimpia esteitä ovat siiloutuminen, yrityskulttuuri ja asiakasymmärryksen puute. Turhan monessa yrityksessä kuvitellaan, että sen tuote tai brändi olisi tarpeellinen markkinoille tai jollain tavalla ainutlaatuinen. Itse asiassa yhä harvempi yritys tai brändi on tällä hetkellä korvaamaton … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Monet suomalaiset ovat korvanneet ajomatkojen suunnittelussa autoihin erikseen asennettavat kalliit navigaattorit älypuhelimeen asennettavalla Google Maps -sovelluksella. Karttasovelluksesta on kuitenkin puuttunut eräitä autoilijoille tärkeitä tietoja, kuten teiden nopeusrajoitukset ja ylinopeuskameroiden sijainnit. Tämäkin puute on nyt korjaantumassa . Suomen lisäksi nopeusrajoitus- ja ylinopeuskameratiedot on otettu käyttöön 42 muussa maassa. Google hyödyntää tiedoissa...


blogivirta.fi
Tänään näin -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Äänelläsi juuri nyt on merkitystä   Antti Rinne rakentaa hallitustaan ja hänen työlleen on annettava rauha. Tuleeko muutosta vai ei? Se nähdään vasta sitten kun tulevalla hallituksella on näyttöä puoleen tai toiseen. Vain hullu koira haukkuu tyhjää puuta. Näitäkin näyttää olevan. Jos ei tyhmyydestä johtuen, niin roolituksensa   vuoksi. EU-vaalit ovat menoillaan. Äänestämässä olen jo käynyt. Tarkalleen en tiedä miten...


blogivirta.fi
Kotipalsta -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Äänelläsi juuri nyt on merkitystä   Antti Rinne rakentaa hallitustaan ja hänen työlleen on annettava rauha. Tuleeko muutosta vai ei? Se nähdään vasta sitten kun tulevalla hallituksella on näyttöä puoleen tai toiseen. Vain hullu koira haukkuu tyhjää puuta. Näitäkin näyttää olevan. Jos ei tyhmyydestä johtuen, niin roolituksensa   vuoksi. EU-vaalit ovat menoillaan. Äänestämässä olen jo käynyt. Tarkalleen en tiedä miten...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huaweilla on nyt koodi punainen päällä, kun Yhdysvallat lisäsi kiinalaisyhtiön mustalle listalle. Seuraukset ovat hyvin konkreettiset, sillä käytännössä yhdysvaltalaiset yhtiöt eivät voi enää tehdä yhteistyötä Huawein kanssa. Huawei ei voi enää käyttää esimerkiksi Googlen Android-käyttöjärjestelmää , eikä Intel tai Qualcomm voi toimittaa puolijohdepiirejä Huawein laitteisiin. Markkinoilla jo käytössä oleviin puhelimiin selkkauksella ei pitäisi olla vaikutusta ...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Ukkeli lähti Boliviaan, ja minä jäin tänne Medellíniin pitämään taloa pystyssä. Ennen ukkelin lähtöä minun piti luvata kolme asiaa: etten menisi mihinkään epämääräisille alueille, etten menisi sateella lenkille ja etten olisi auringossa liian pitkään. Viime aikoina on tullut nimittäin muun muassa kaaduttua alamäessä märällä asvaltilla ja poltettua naamani aika pahasti auringossa.   Kuvan mäellä on osuutta asiaan. Täällä on monessa paikassa jalkakäytävillä...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Nukahtamisvaikeuksien, yöllisen heräilyn ja ruokahalun säätelyn häiriintymisen taustalla voi olla yllättävä syy: serotoniinin puute. Tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo, mistä serotoniinia saa ja mihin kaikkeen sen puute vaikuttaa.


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Tiedotteita -

Referaatti artikkelista: https://tubularinsights.com/increase-video-marketing-spend/ 71 prosenttia yrityksistä suunnittelee lisäävänsä videomarkkinointibudjettia Yhdysvalloissa Useimpien videomarkkinointia toteutettavien yritysten ongelmana on ollut tehokkaan strategian puuttuminen. Aiheesta tehtiin tutkimus, johon vastasi 228 yritystä Tärkeimpiä tavoitteita menestyksekkäälle videomarkkinointistrategialle olivat: -kehittää asiakkaan koulutusta -lisätä brändin tietoisuutta ...


blogivirta.fi
Mediazoo -

Referaatti artikkelista: https://tubularinsights.com/increase-video-marketing-spend/ 71 prosenttia yrityksistä suunnittelee lisäävänsä videomarkkinointibudjettia Yhdysvalloissa Useimpien videomarkkinointia toteutettavien yritysten ongelmana on ollut tehokkaan strategian puuttuminen. Aiheesta tehtiin tutkimus, johon vastasi 228 yritystä Tärkeimpiä tavoitteita menestyksekkäälle videomarkkinointistrategialle olivat: -kehittää asiakkaan koulutusta -lisätä brändin tietoisuutta ...


blogivirta.fi
Strictly Style -

“Seksin vähentyminen on harvoin syynä eroon. Kosketuksen puute sen sijaan saa parit etääntymään toisistaan. Ensin loppuu suutelu, sitten suukot ja lopulta kaikki kosketus, mikä tulkitaan yleensä myös rakkauden loppumiseksi.”-Seksuaaliterapeutti Tarja Santalahti Törmäsin hiljattain vanhan kollegani Emmi-Liia Sjöholmin artikkeliin Helsingin Sanomissa, missä puhuttiin arkisen kosketuksen tärkeydestä. Se pysäytti ajattelemaan. Iho on kehomme suurin elin, joten ei […]


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Vaikka 5G teknologia tekee täyttä tuloaan Suomeen, niin Brysselissä siitä ollaan vielä huolissaan.  Biokemian emeritusprofessori Dr. Martin Pall on tutkinut tätä vaarallista 5G langattomia verkkoja ja sai selville, että kyseisellä langattomalla teknologialla on lukuisia haittavaikutuksia. Näitä ovat mm.  Hedelmällisyyden lasku Kivesrakenteen muutokset, munasarjat; vähentynyt spermantuotanto,  munasarjojen lasku, lisääntyneet spontaanit abortit, alentunut...


blogivirta.fi
...noir -

Eli The Armour of God, jonka kuvauksissa Jackie Chan oli menettää henkensä. Aivan kuten jokatoisessa elokuvassa jonka on tehnyt. Asian Hawk (Jackie Chan) on hiton coolin nimen ohella ex-popstara ja nykyinen Indiana Jones joka kiertää seikkailusta toiseen varastamassa arkeologisia aarteita. Nyt Asian on mennyt nyysimään afrikkalaiselta heimolta miekan jonka myy hyvällä hinnalla huutokaupassa. Ongelmia seuraa kun mikälie maailmanlopun uskonnollinen kultti haluaa kaikki niin kutsutut...


blogivirta.fi
Keltainen talo rannalla -

Kolme kotia - Three Homes Tänään on skandinaavisen sisustustyylin vuoro ja siitä antaa viitteitä päivän tanskalaiset kodit. Tanskalaisista kodeista löytyy yleensä design-huonekaluja ja -sisustusesineitä, virtaviivaisia keittiöitä ja yksi asia, joka ainakin minua ihmetyttää - sänkyjä ilman päiväpeitteitä.  Koti on sisustettu tyylikkäästi ja viimeisen päälle ja sitten makuuhuone on aivan keskeneräisen näköinen epämääräisesti pedattuine sänkyineen.  Hyvänä...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

* päivitetty talousanalyysi, versio V II -  orig 2008, kirjoittaja ohjaaja Arhi Kuittinen  "Pörssin" "tarpeet" eivät ole reaalimaailman tarpeita. Pörssi ei ole markkinataloutta vaan markkinatalouden alistamista pääoman omistajille. Pörssi on suunnitelmataloutta - Eliitin rikastumista varten, velkaa luodaan: eliitin rikastumista varten jotta kansat saadaan velka-ansaan; Vain keinottelua tukemaan luoden automaattisia lamakuplia koska kaikki arvonnousu on keinottelua pörssissä. Euroopan...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Kolumbiassa juhlitaan pääsiäistä varsin perusteellisesti, ja monet olivat ottaneet koko pääsiäisviikon, Semana Santan, vapaaksi. Virallisia vapaapäiviä olivat kuitenkin vain kiirastorstai ja pitkäperjantai. Kun ylimääräisiä vapaapäiviä oli tyrkyllä useampi kappale, päätimme lähteä käymään jossakin, ja Peru, tarkemmin sanottuna Lima, nousi taas puheenaiheeksi. Minua ei olisi edelleenkään huvittanut lähteä Limaan, kun Lima tuntui jotenkin niin mielenkiinnottomalta...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Huawein tavoitteena on vallata älypuhelinmarkkinoiden ykkössija ensi vuoden aikana, ja siihen tarvitsee paitsi pestä myyntimäärissä Apple niin ennen kaikkea haastaa Android-valmistajien kunkku Samsung. Huawein uusin yritys päihittää korealaisjätti on P-sarjan uutuusmallit, joiden perusmallina on P30. Niinpä P30 voisi päätellä suoraan kilpailevan Galaxy S10:n kanssa, joskin hintaeroa on melkoisesti. Katsotaanpa miten laitteet eroavat teknisesti. Molemmat sisältävät kookkaan 6,1...


blogivirta.fi



Blog By Partanen -

Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa. Vaaleissa se ratkaistaan...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Olin sekaisin viime viikon luennon jälkeen ja nyt tajuntani on täysin räjähtänyt kirkkojen sisätilojen kanssa. (Joilla ei olisi mitään väliä, elleivät olisi osa entisajan ihmisten arkea ja erityisesti pyhää.) Perinteisesti "muuta hakiessa" tuli nimittäin eteeni Anna Nielsénin luku  On Church Art and Architecture during the Swedish Reformation Era kirjassa  Re-forming Texts, Music, and Church Art in the Early Modern North (2016). Nilsénin esityksessä erotellaan keskiaikainen...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Eräs lukijani toivoi minulta näkemyksiä siihen, miten mies voisi olla ”parempi”. Tarkensi vielä, ettei tarkoita esimerkiksi spesifisti tietyssä asiassa, vaan yleisesti ihmisenä. Tämähän on hirveän laaja kysymys, ja vastaus riippunee paljon siitä, keneltä kysyy. Jos haluaa tietää, miten olla parempi urheilija, työntekijä, vegaani tai vaikka isä, täytyy kysyä joltain, joka noista aiheista tietää. Lähestyn asiaa itse nyt siitä näkökulmasta, mistä osaan jonkinlaisen...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Viime viikolla - tapasin ihanat ex-työkamut thaikku-ruuan äärellä maanantaina ja oli niin mukavaa. Tajusin kotimatkalla siinä ajellessani autoa, että mulla oli ollut heitä kova ikävä. Onneksi yhteys säilyy. - surin Lasse Pöystin poismenoa. Kaikki Suomisen Ollin seikkailut tuli pikkutyttönä katsottua, samoin Pikkukakkosen satuhetket. Lasse Pöystin ääni ja eläytyminen oli ainutlaatuista. Legenda.  - hain kolmea työpaikkaa, hyvä minä - isän leikkaus onnistui ja oli mukava...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Tänään Mikko Hiljanen puolustaa artikkeliväitöskirjaansa Suomalaiset kirkkoherrat Ruotsin valtion rakentajina 1550-luvulta 1610-luvulle , jonka johdanto- ja yhteenveto-osuudet ovat verkossa. Silmäilyn perusteella oli fiksua jättää Juusten-räpellykseni odottamaan tätä (ja reformaation juhlavuonna julkaistuja tutkimuksia), sillä jo kirjallisuuskatsaus auttaa eteenpäin. Mutta koska Hiljasen työssä on mukana minulle läheisiä elementtejä, muutama kriittisempi huomio niistä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä lista on myös alekkaisena täällä , josta sen voi sijoittaa arpojaan. Täällä on kymmenen kertaa laajempi Kotuksen sanaluettelo.Laitoin sanojen väliin pilkut, jotta listasta voisi arpoa tällä . Suurin piirtein sama kuin Kielitoimiston sanakirja, jonka sanat myös ovat talletettuna monessakin muodossa . Tietysti jokaiseen sanaan saa selityksen kontekstityökalulla. Uusin versio Kielitoimiston sanakirjan sanoista, 2018 Sanalistaa on käytetty takavuosina paljon erinäisissä...


blogivirta.fi
Juha Molari -

"Parin tunnin univaje kaksinkertaistaa urheiluvammojen riskin".  Näin totesi yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Kanervisto Ylen tuoreessa jutussa. Minulla on herätys jokainen arkiaamu klo 3:45. Mielestäni unen puute on enemmän urheiluvammojeni syy, kuin harjoitukset. Tämä Ylen juttu vahvistaa näkemystäni. Olen saanut arvostelua, mielestäni tarpeetonta, että kuntoiluni olisi virheellistä ja siksi tapahtuisi kaikkia vaivoja yhä uudelleen. Kolme viikkoa sitten nilkka...


blogivirta.fi
Swashbuckling -

Netissä kiertää kuva jossa on afrikkalainen lapsi jonka molemmat kädet on amputoitu. Kuvatekstinä on ”afrikkalaisella ei mene sormi suuhun”. Tämä on materiaalia joka on tavallaan hauskaa, mutta sellaisella tavalla jota ei tavallaan halua jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Tämänlaiset mustan huumorin jutut ovat sosiaalisesti vaikeita. Ja nimenomaan sellaisella tavalla että niihin ei oikein osaa suhtautua. Usein ihmiset osaavat selkeästi loukkaantua tai pitää jotain tiettyä...


blogivirta.fi
Hallatar -

Pyhä Urho on suojeluspyhimys, jonka ansioksi on nimetty heinäsirkkojen ja/tai (myrkky)sammakoiden häätäminen viinitarhoista. Tarina on vuodelta 1956 Minnesotan amerikansuomalaisten parista, ja sillä on yhtymäkohtia Irlannin suojeluspyhimykseen Pyhään Patrickiin, joka karkotti käärmeet pois Irlannista.   Sankarin esikuvana voisi toisaalta olla myös Suomen pitkäaikaisin presidentti, Urho Kekkonen , joka valittiin tähän virkaansa samaisena keväänä, jolloin Pyhää Urhoa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Taivuta ja tarkista kontekstityökalulla. aallokko, aallota, aallotar, aallottaa, aalto, aapa, aaprotti, aarre, aate, aateliton, aatelointi, aatto, aavikko, aavikoitua, aavistamaton, abiturientti, abortointi, abortti, absintti, absoluutti, absorbointi, absorboitua, abstrahointi, abstrahoitua, adaptointi, adaptoitua, adekvaatti, adjutantti, adoptointi, adsorbointi, adsorboitua, adventti, adventtiaika, aerobikata, aerobikki, aerodynamiikka, afaatikko, agaatti, agentti, aggregaatti, agitointi...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »