Tänään on 18.12.2018 16:46 ja nimipäiviään viettävät: Aapo, Rami, Aappo ja Abraham. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle rakas päiväkirja


Shagalyn Sekajäte -

Eli tänään aloitin sitten sen kertomani päiväkirjan. En malttanut odottaa siihen saakka, kunnes saisin paksun kovakantisen kirjasen, vaan otin laatikostani hieman ohuemman kovakantisen kirjan. Muistan kaiken mitä siinä on aiemmin ollut, mutta olen sitten joskus repinyt kaikki täytetyt sivut. Kyllä, kirjanen oli joskus melko paksu, mutta nykyisin se muistuttaa erittäin paksua nidottua vihkoa. Kirja on minulle rakas, ensimmäisiä vihkoja varmaan, mitä olen saanut. Siinä on hieno...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

1.7.1989 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE TÄNÄÄN KÄVIN LAHDESSA. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa sinä kesänä, ennen kuin menin kouluun. Kaikkien aikojen ensimmäinen merkintä toteaa päivän tai ehkä jopa viikon tärkeimmän virstapylvään, kaupunkikäynnin. Ensimmäinen päiväkirjani oli minipieni kirjanen, josta on tallella vain sivuja, sillä kannet ja muut kirjan sivut on joko sensuroitu tai otettu myöhemmin muuhun käyttöön. Sivujen viimeiset merkinnät ovat...


blogivirta.fi
sofia=viisaus -

Katselimme tuossa päivänä muutamana T:n kanssa ruotsalaista komediaa. Äkkiarvaamatta tuli romantillinen kohtaus, missä pääosa yllätti rakastettunsa öisellä piknikillä kynttilöineen kaikkineen. Liikutuin, ja tajusin saman tien että jokin on muuttunut, ihan perustavaa laatua olevalla tavalla. Ihan vähän aikaa sitten olisin ollut kahdelle toisiinsa rakastuneelle ihmiselle kateellinen, ja katkerana kysellyt itseltäni, miksei minulle ole suotu samanlaista puhdasta onnea. Nyt katsoin...


blogivirta.fi
Jenny -

Ensimmäinen tekstini Jennyn blogissa. Mitäs kertoisin, tänään ei tapahtunut mitään kerrottavan arvoista :) Pääsin töistä pari tuntia aiemmin, nauttimaan aivan ihanasta kevätpäivästä! Lähes jo KESÄpäivästä, niin lämmintä oli, +16 ja aurinkoista, aah! Kohta alkaa bikinikausi, jippii!! Bikinit on intohimoni, löydän aina vaan uusia ja uusia malleja joita haluaisin ostaa. Suomessa tuo bikinikausi ei kestä hirmu kauaa, hyvällä tuurilla ehkä 3kk, mutta silti minulle on...


blogivirta.fi
helena-ajatelmia -

Tänään on sunnuntai, laskiaissunnuntai ja 11. päivä helmikuuta. Helmikuukin on jo puolessa välissä ja kun on lyhyt kuukausi, niin pian vaihtuukin jo maaliskuu ja talven selkä on näin voitettu. Tänään ajattelin viettää rauhallisen sunnuntain ja vain levätä, soitella ja kirjoitella eli päivittelen näitä minulle niin rakkaita blogejani. Tämä on myös hyvää terapiaa, kun on aivoinfarktejakin ollut ja puhe ei oikein ole sellaista kuin ennen, niin kirjoitus onneksi sujuu...


blogivirta.fi
vuorten ja kenen muun oma TIIBET -

Rakas päiväkirja, aaaaaaarg. Olen oppinut paljon uutta. Ja olen tulossa epätoivoiseksi. En projektin vaan Tiibetin suhteen. Miten sen tilannetta voidaan auttaa. Kuka voi asialle jotain? Olen tulossa pessimistiksi, sillä tuntuu siltä, ettei Kiinaan voi vaikuttaa. Se tekee, niin kuin haluaa. On myös erittäin vaikea saada tietoa siitä, mitä Tiibetissä tosiaan tapahtuu. Suomen mediat ovat tyytyneet uutisoimaan kertoen sekä Kiinan että pakolaishallituksen mielipiteitä siitä, mitä...


blogivirta.fi
Keep Passing the Open Windows -

Mä en nää, että mistään psykologista ois sen sanottavampaa apua, sillä menneisyydelle ei voi tehdä mitään muuta kuin hyväksyä, antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Ja se kaikki tapahtuu kuitenkin tuolla pään sisällä. Auttaisko se, jos mä menisin hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä? Siitähän se masennus tulee kun ei ikinä ole saanut olla vihainen. Mä masennun kun mä en pysty tekemään asialle mitään käytännöllistä, en pysty muuttamaan tilannetta. Mä vihaan avuttomuutta...


blogivirta.fi
Oma huone -

Ihana kesän tuntu! Tai ehkä jo uskaltaa sanoa - ihana kesä! Kävin toissaviikolla Forssassa, ja usutan kaikkia kirjallisuuden ystäviä menemään sinne vielä tämän kuukauden aikana. Forssan Kutomolla (Finlaysonin vanha tehdas) on toukokuun loppuun saakka Kirjalöytyö outlet - yli 3000 neliömetriä pinta-alaa vain kirjoille. Tarjolla on kymmenien kustantamoiden kirjoja varsin säälliseen hintaan. Itse selvisin reissusta alle viidelläkympillä, vaikka mukaan pääsivät nämä kaikk...


blogivirta.fi
Vaihtelevaa. -

1. yö : vauva nukkuu omassa sängyssään aamukahdeksaan asti. Yön pari heräämistä hoituvat silittelyllä. Vanhemmat sen sijaan säpsähtävät tottumuksesta hereille ties kuinka monesti. Päätän, että nythän voisi näppärästi lopettaa yöimetyksen, tästä se lähtee. 2. yö : mies herää ainakin kuusi kertaa silittämään levottomasti nukkuvaa lasta, joka kuitenkin pysyy omassa sängyssään. Itse käännän toisella laidalla sänkyä selkäni yöuntani häiriköiville. Aamulla...


blogivirta.fi
Kirjaamo - Jarkko Tontti -

Uusi vuosi alkaa uudella pienimuotoisella kirjoitusprojektilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni alan pitää päiväkirjaa. Tämän blogin arkistosta löysin sattumalta merkinnän vuodelta 2009, jossa kirjoitin Pekka Kejosen päiväkirjateoksesta Muotokuvia mustissa (WSOY 2002). Sellaisia teoksia ei juuri enää julkaista, ainakaan kirjamuodossa. Blogi on luonteva alusta päiväkohtaisille pohdinnoille. Ihan joka päivä en lupaa kirjoittavani, mutta useita kertoja viikossa joka tapauksessa...


blogivirta.fi
"Keep Passing the Open Windows" -

Mä en nää, että mistään psykologista ois sen sanottavampaa apua, sillä menneisyydelle ei voi tehdä mitään muuta kuin hyväksyä, antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Ja se kaikki tapahtuu kuitenkin tuolla pään sisällä. Auttaisko se, jos mä menisin hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä? Siitähän se masennus tulee kun ei ikinä ole saanut olla vihainen. Mä masennun kun mä en pysty tekemään asialle mitään käytännöllistä, en pysty muuttamaan tilannetta. Mä vihaan avuttomuutta...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on mm  Kansainvälinen autoton päivä , Valkoisen suklaan päivä ,  joka ei oikeasti edes ole mitään suklaata,  vaan kaakaovoista, sokerista ja   maitojauheesta valmistettu makeinen, sekä Rakas päiväkirja päivä .   


blogivirta.fi
Pienen Kissan blogi -

Kun tänään katsoin pitkästä aikaa blogini tilastoja Blogilistasta, siellä näkyi seuraavaa faktaa: tilaajia 4, viikoittaisia lukijoita 0. Vaikka tuo lukijalukema näyttää tällä hetkellä varsin surkealta, tiedän kyllä sen olleen joskus hieman parempikin, eli blogillani on kuin onkin (ainakin ollut) lukijoita. Aloinkin siis pohtia, minkälaisia nämä lukijat ovat. On niitä, joiden olemassaolon tiedän: ne läheiset ihmiset, joille olen kertonut blogini olemassaolosta. Sitten on...


blogivirta.fi
susiraja -

Se on nyt ollut kai jo viikon, pari täällä. Se kummittelee jo lähes jatkuvasti, silloin kun ei puhu kenenkään kanssa. Ja välillä silloinkin. Se laajenee päässä kuin ilmapallo jota puhalletaan. Tuntuu kuin posket pullistuisivat ja joku tai jokin tahtoisi ulos, palavasti tahtoisi ulos. Se ei ole se sama joka viiltelee kalloani sisältä päin. Ei, se koettaa tunkeutua ulos nätisti, kaivautua hellästi käsillään tietä raivaten. Kuin lapsi joka kauhoisi kohdusta ulos. Niinä...


blogivirta.fi
Katastrofihenkilö -

Eilisten laskelmien mukaan olen tällä viikolla juonut 34 ravintola-annosta. On hyvä muistaa, että terveellisyyden raja menee naisella siinä 16 annoksen pinnassa ja uusivuosikin pitäisi vielä elää. Alkuviikosta tuli eksyttyä oksuttavaan kungliga klubbeniin. Jotenkin minulta on mennyt ohi se mikä pointi siinä on kun nykyään soitetaan semmosta paskaa musiikkia joka puolella, niinkun jotain maaritin jäätelökesää tai jotain abbaa. Eikö olisi kivempi tanssia, siksi että musiikki...


blogivirta.fi
Vihreitä lehtiä -

Kirjoitin vuosia sitten blogia Irc-galleriassa, jossa yritin tuoda esille ajatuksiani eri aiheista. Kun lopetin Irc-gallerian käytön, kirjoittelin alkuun blogia, joka sekin jäi. Tavoitteeni olivat kunnianhimoiset; pyrin kirjoittamaan perusteltuja esseitä vaikeista aiheista kuten ajatus yms. Kirjoittaminen jäi, en ole yli vuoteen kirjoittanut mitään internetissä julkaistua. Nyt lähestyn asiaa toiselta kannalta. Ajatuksenani on kirjoitella kuulumisia, ajatelmia ja tuumailuja. Välillä...


blogivirta.fi
keskinkertainen elämä -

Minulla, niikun kaikilla muillakin teinareilla, oli kovinkin angstinen kausi nuoren sielun riipaisevan pateettisessa mielessä. Joskus kun vielä vähän kelailinkin asioita, tai halusin vakuuttaa itselleni olevani jotenkin erikoinen, kirjoitin päiväkirjaa säännöllisesti. Tämä on vähän noloa ja todellakin dramaattista, nuoren sielun paatosta. 16-17-vuotiaana: Aamu pelottaa, herääminen pelottaa. Pelottaa se paha olo. Hiljaisuuden äänekäs läsnäolo. Silloin kun herää on sekaisin...


blogivirta.fi
Jokapäiväistä koheltamista -

Wou, tää on mun ensimmäinen päiväkirjani. Tai siis onhan mulla joskus ollut päiväkirja, ehkä päivän ajan. Se oli silloin teininä kun kaikkea piti kokeilla, mutta se ei vaan tuntunut kivalta. Lähinnä se ei tuntunut mukavalta ajatukselta, että mitä jos joku joskus lukeekin mun päiväkirjaa :S Ehkä näin aikuisena sitä sitten on kypsempi, kun laittaa kerta päiväkirjan täysin toisten luettavaksi. Outoa. Niin, tulinpa sitten äsken hammaslääkäristä. Että mä en voi edes...


blogivirta.fi
paperipussi -

Huonoja uutisia: Ystäväni, Elviksen, pippeli repesi. Se liimattiin. Elvis rokkasi sängyllä ja kietaisi itsensä soolon jälkeen sängyn päädyn yli, niin notkeasti ja sutjakkaasti kuin vain voi, mutta ilman vaippaa. Se jäi väliin. Ja repesi. Ja se liimattiin. Jos Jumala keksii tälle tapahtumalle tarkoituksen, haluaisin kuulla sen. Takaiskuja: Ostin taannoin television ja siitä yli jäänyt pahvilaatikko on toimittanut eteisen pöydän virkaa, väliaikaisesti tietenkin. Insinöörin...


blogivirta.fi
Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -

HERKKÄ  hetki. Kädessä on Luokanopettajan päiväkirjan tuorein versio 2018-2019.  Herkkä siksi, että tämä painos on ihan uuden, noin 30 vuotta nuoremman tekijäryhmän toimittama. Soihtu on siiretty. Nyt vastuu on luokanopettajilla: Anne Hautala, Katja Järvinen, Reetta Pulli ja Eva-Stina Törnroos. Ryhmä on saanut apua myös Suomen luokanopettajien  muilta hallituksen jäseniltä. Päiväkirjaa on


blogivirta.fi



Uskomatonta viranhoitoa ja luottamusmiesten välinpitämättömy -

Kävijälaskuri 570 TÄLLÄ PÄIVÄKIRJALLA ON SEURAAVAT TAVOITTEET: 1. Tärkein tavoitteeni on saada itseni irti tästä asiasta keinolla millä tahansa, SIIS KEINOLLA MILLÄ TAHANSA !!! 2. Käyn asiat kertaalleen perusteellisesti läpi vielä tässä päiväkirjassa siten, että jokainen joka haluaa syventyä asioihin löytää kaikki asiapaperit yhdestä paikasta helposti ja niin, että Laukaan kunnan viranhaltijoiden on pakko esitellä asiat tulevissa käsittelyissä totuudenmukaisesti...


blogivirta.fi
PÄIVIS -

Ok. Eli nyt alotan sitten tämmösenkin jutun, onhan noita päiväkirjoja tullut pidettyä muttei vielä netissä. Eli tästä se kai sitten lähtee. Oon istunut vaan kotona koko viikonlopun ainakin tähän asti ja luultavasti loppuun saakka menee samalla tyylillä. Tylsäähän tää vähän on mutta kun ei oo rahaa lähtee mihinkään vaikka mieli tekis. Oikeesti, tili on tyhjä. Maanantaina pitäis tulla vähän rahaa mutta se ei nyt auta tähän. Joten oli aikaa ainakin aloittaa tätä...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Piru vieköön, kun olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta kun ei meinaa ehtiä! Tarvitsisin myös sellaista keskeytymätöntä kirjoitusaikaa, mutta sellaista on tässä taloudessa vähän vaikea saada.


blogivirta.fi
And the sailors will sail the Sea, until the Sea will set them f -

 VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA, NOSTALGIA! POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN...


blogivirta.fi
Rock N' Roll Never Dies -

..teimme tänään Nikon kanssa jotain tosi tuhmaa. Niksulle oli tilattu cdon.comista joululahjaks Guitar Hero II peli, joka sitten saapui postilaatikkoon tänään. No, me pienet lapset (17 ja 19v.) ei tietenkää voitu vastustaa kiusausta, vaan kokeiltiin peliä heti. Kuten odottaa saattoi, peli oli mahtava, ja imaisi meidät täysin mukaansa. Onneks ei jääty kiinni. .. ainakaan vielä. Noin muuten oon tänään vaan potenut flunssaa, ja tehnyt hyvin vähän mitään kehittävää. Huomenna...


blogivirta.fi
Viestivihko -

-Vanhana muistelee usein lapsuuttaan. Minun sukupolveni lapsuuteen kuului sota. Se pysyy aina kipeänä muistona mielessä. Sotien päättyessä syksyllä 1944 minä olin yhdeksänvuotias. Tänään, kauniina heinäkuun toisena päivänä 2010 luen Matti-veljeni kirjettä, jonka hän on lähettänyt rintamalta tasan 66 vuotta sitten veljelleen Olaville. Taustatiedoksi: Veljeni Yrjö oli kaatunut jatkosodan alussa parikymmenvuotiaana, joulukuussa 1941, Olavi ja Matti olivat rintamalla. Olavi...


blogivirta.fi
ahmuliblog -

Löysinpä sitten kauan kadoksissa olleen (feikki) zipponi. Täytin sen bensalla ja hyvinhän se pelaa. Zippo on kyllä hieno peli, ei tuuli haittaa sytyttämistä ja onhan se helvetisti komeempi kun joku hikinen marketti-sytkäri. Omaa zippoa voit etsiskellä vaikkapa store24.fi :stä tai sitten näitä feikkejä huuto.net :istä...


blogivirta.fi
Keinuhevonen -

Alkoi ahdistaa liikaa, kun muistin blogin, johon olen kirjoittanut viimeksi vuosi sitten ja päätin herättää sen eloon. Tuntui kuin olisi lukenut vuosia sitten kirjoitettua päiväkirjaa. Tiedätkö sen tunteen, kun haluaisi repiä jokaisen sivun irti ja miettii miksi on ollut niin typerä kirjoittaessaan tuollaista paskaa? Sitten saattaa jopa repiä sivut irti ja aloittaa koko päiväkirjan alusta. Siltikään ei tajua kirjoittavansa samaa sontaa, mutta saa ainakin mielenrauhan siksi...


blogivirta.fi
Miten löydetään omenapuutarha? -

Aika huono bloginpitäjä tunnun olevan, kun päivitystahti ei kovin kiivas ole… Olen kyllä ihan ajassa ja kotonani lukenut muiden blogeja melkein päivittäin, ajatellutkin suuria ja pieniä juttuja. Kirjoittamisfiiliksiä vaan ei ole ollut. Koen ongelmaksi juuri koko bloggaamisen idean: tietynlaisen anonyymiyden häviämisen. Vaikka se onkin juuri se juttu. En kuitenkaan voi kirjoittaa niin arkipäiväisesti ja rajattomasti, kuin haluaisin, vaikka en uskokaan että näitä juttujani oikein...


blogivirta.fi
Ecran -

Vuosi on ehtinyt vaihtumaan, eikä minulla ole vieläkään kalenteria. Sellaisen hankinta ei ole ehtinyt tullut mieleenikään. Arjen pitää kasassa puhelimen kalenteri, joten toisaalta en muuta edes tarvitsisi. Mietin kaikkia kalentereita, joita minulla on ollut. Miten käytän kalenteria? Kirjoitan tietysti muistettavat menot, mutta myös liudan erilaisia listoja. Piirtelen tylsyyksissäni kuvia ja suunnittelen asioita. Mitä olen niihin kaivannut? Mahdollisuutta tehdä sivuille muutoksia...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 55 56 Seuraava »