Tänään on 18.06.2018 04:54 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle rakkaus on murha


ville löppönen -

Taiteilija-kuraattori-keskustelu: Ville Löppönen ja Mika Hannula Rukouksia 28.10.–20.11.2016 Ville Löppönen (s. 1980) on Savonlinnassa syntynyt taiteilija, joka on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2007 ja viimeistelee ortodoksisen teologian opintojaan Itä-Suomen yliopistossa. Hänen teoksiaan on esitetty niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Australiassakin. Viimeksi Löppösen yksityisnäyttelyt on nähty The Bonnafont Galleryssa San Fransiscossa (2015) ja Mikkelin...


blogivirta.fi
Antti Rautiaisen kirjoituksia -

Ristipostitus finpoly yn. Artikkeli Kapinatyöläisestä nro 41. Kaikki kulttuurit halveksuvat valehtelemista. Meidän kulttuurissamme on kuitenkin alueita joilla tietyistä aiheista valehteleminen, tai ainakin totuudesta vaikeneminen on paitsi oikeutettua, myös normi. Yksi tällainen aihe on vetovoima, jota tunnemme muihin kuin omaan kumppaniimme. Preeriamyyrä on yksi harvoista lajeista, joka pysyy ensimmäisen partnerin kanssa koko ikänsä. Ihmiset eivät elä näin, eivät missään...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme  Armosta lähetystyössä  on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan. Pintaa syvemmälle Asuin vuosia suurkaupungissa, joka levittäytyi kahdelle mantereelle. Kaupungin keskellä virtaava kaunis Bosporin salmi yhdisti tai erotti...


blogivirta.fi
Arto Antturi -

Eräs pappiskollega antoi lehtihaastattelun, jossa Jeesukseen vedoten patisti piispoja muuttamaan kirkon avioliittokäsitystä myönteiseksi homoliitoille. Jeesus kun opetti rakkauden ja armon sanomaa. Valtamediassa tällainen otetaan vastaan ilosanomana kirkon uudistuksesta. Toivotaan ehkä, että kristinuskosta olisi vihdoin pesty pois ristin, veren ja synnistä puhumisen loukkaukset ja päästäisiin rakkaudellisuuteen. Mielestäni tuollainen on jeesustelua. Alanko nyt jeesustella, jos...


blogivirta.fi
Vastarannankiiski -

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Pirkko Saision HOMO!n. Toisin kuin kriitikot, en aio teeskennellä kirjoittavani jäsenneltyä ja perusteltua kritiikkiä, vaan voin rehellisesti kertoa nojaavani niihin epämääräisiin mielikuviin, joita väsyneisiin aivoihini jäi. Se onkin helpompaa kuin käsitellä esitystä kokonaisuutena, sillä puoliajan jälkeen se tuntui hajoavan melko epämääräiseksi haahuiluksi. Näytelmän näkökulmahenkilö ("Nykyisin kirjailijoilla on näytelmissään...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Rakkauskirje itsellesi – sille tärkeimmällä, jota helposti laiminlyötVaikka minulla olisi kaikkea mitä saattaisin toivoa, muttei rakkautta, ei minulla olisi mitään. Rakkaus – elämän voima, joka kannattelee meitä ja antaa energiaa kaikkeen toimintaamme, on voima, joka... Artikkeli Rakkauskirje itsellesi julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
Meteoriittia odotellessa -

ÄLKÄÄ IKINÄ RAKASTUKO. PYSYKÄÄ KAUKANA SIITÄ NIIN KAUAN KUIN MAHDOLLISTA. VARSINKI AVIOLIITOISTA. Tuli tuossa käytyä elokuvissa katsomassa Sex and the city - movieta. Oli itseasiassa aika loistava elokuva. Sai minut tajuamaan monenlaisia asioita. Ja sehän se inspiroikin minut kirjoittamaan tämän kirjoituksen tällä kertaa. Olen sitä mieltä että rakkaus on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ennen sitä ihminen on suhteellisen onnellinen ja pystyy elämään normaalisti ilman...


blogivirta.fi
Maikkis liv -

Rakkaus, mitä se todellisuudessa on? Olen pohtinut paljon tuota kysysmystä elämäni aikana, yrittänyt olla rehellinen ja objetktiivinenkin. Rakkautta on monenlaista; äidin rakkautta, sisarrakkautta, ystävien välistä rakkautta, parisuhderakkautta, sekä rakkautta kaikkea elollista kohtaan. Legenda puolikkaasta Kaikki muut rakkauden muodot ovat järjellä ymmärrettävissä, mutta parisuhderakkaus saa usein yllättäviä ja hämmentäviä piirteitä. Sen vuoksi on menetetty järkiä ja...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Filosofian Puutarhan Kevään Ankeuttaja-palkinto menee Paula Tiessalolle, joka  tietää ettei romanttista rakkautta ole olemassa . Siihen uskominenkin tekee kuulemma ihmiset onnettomiksi  (toisaalta uskomatta jättäminen näköjään tekee kyyniseksi ankeuttajaksi) . “Kun kumppani on kiukkuinen, sairas tai masentunut, siitä on romantiikka kaukana.”  Puhu vaan omasta puolestasi ja lämmin osanottoni, sanon minä tähän.  Onneksi eksistenssiväitteen kumoamiseen riittää yksikin...


blogivirta.fi
Odelma -

Huomaan yhtäkkiä - tai itse asiassa taas -, miten elämääni on pitkään - ehkä aina - määrittänyt tunteiden kieltäminen. Että pitää olla niin kuin tunteita ei olisikaan, ja niitä alkaa oikeastaan ennakoida jo hyvin kaukaa. Kaikenlaisia tunteita. Raivoa. Häpeää. Kaipausta. Rakkautta. Koska kukaan ei kuitenkaan ota niitä vastaan, koska niiden kanssa jää kuitenkin yksin, koska ne ovat tavalla tai toisella naurettavia, noloja. Pitää olla kuin tunteita ei olisikaan, ja kun...


blogivirta.fi
Toinen mahdollisuus -

Rakkaus sydämessäni, koen ihmeellisen rauhan. Olen hyvin pitkälti kiitos vaiherikkaan elämäni, pohtinut todella paljon ihmisenä olemisen vaikeutta. Kuinka vaikeaa onkaan elää ihmisenä ihmiselle. Minulla elämäni suurimmat ongelmat kiteytyivät muutaman perus ajatusvirheen ympärille. Ensimmäisenä kasvoin käsitykseen, ettei keneenkään voisi koskaan luottaa. Toisaalta tästä johtuen, minusta tuli armoton yksinyrittäjä. Ajattelin, etten koskaan tarvitsisi ketään, vaan voisin...


blogivirta.fi
Komentaja rakastaa Kansaansa niinkuin Kansakin rakastaa Komentaj -

11. syyskuuta 2009   Esitän nyt omia eksplisiittisiä mielipiteitäni, mutta kuten tunnettua myös "toisinajattelu" on SKS-kansanliikkeessä sallittua! Minä en nimittäin vihaa ketään, en yksinkertaisesti voi vihata; toisaalta se johtuu luonteestani ja toisaalta hengellisestä vapaasta vakaumuksestani. Myöskään tervehenkisesti isänmaataan rakastavan henkilön ei tarvitse, eikä edes saa, vihata ketään tai mitään. Aidossa ja rehellisessä rakkaudessa ei ole vihaa; terveessä...


blogivirta.fi
VaelluksenTie -

Kirjoitan tänään aiheesta, joka tekee kirjoittajansa hyvin epävarmaksi. Kirjoitan tänään rakkaudesta. Mies tai nainen, postikantaja tai dogmatiikan professori, on hyvin tödennäköistä että olet törmännyt tähän ilmiöön jossain vaiheessa elämääsi. Olet ehkä lukenut siitä naistenlehden kansien välistä. Olet ehkä kaivannut sitä elämääsi hetkinä jolloin yksinäisyys saapuu vierellesi. Sanana se voi olla sinulle tabu, voit puhua mieluummin moottoreista ja vanteiden...


blogivirta.fi
Nyt ihmettelen tässä -

Joh. 13: 16-20 Jeesus puhui opetuslapsilleen:     »Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.     Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin...


blogivirta.fi
Maria Kiiveri -

Rakkaus, mitä se todellisuudessa on? Olen pohtinut paljon tuota kysysmystä elämäni aikana, yrittänyt olla rehellinen ja objetktiivinenkin. Rakkautta on monenlaista; äidin rakkautta, sisarrakkautta, ystävien välistä rakkautta, parisuhderakkautta, sekä rakkautta kaikkea elollista kohtaan. Legenda puolikkaasta Kaikki muut rakkauden muodot ovat järjellä ymmärrettävissä, mutta parisuhderakkaus saa usein yllättäviä ja hämmentäviä piirteitä. Sen vuoksi on menetetty järkiä ja...


blogivirta.fi
Uusi Kirkko -

John Pavlovitz, pastori Pohjois-Karoliina, USA Eikö olekin tympeää olla häviäjien joukoissa? Näen pakokauhuisen ilmeen kasvoillasi. Tiedän kuinka vapiset katsoessasi kutistuvia jäsenyys- ja osallistumistilastoja. Näen miten koetat keksiä viimehetken keinoja tavoittaa niitä, jotka ovat jo jättämässä sinut ja teet tutkimuksia jäsenkadosta. Näen myös kuinka koetat takertua pienenevään uskollisten laumaan. Ehkä ajattelet tietäväsi miksi ihmiset lähtevät - en kuitenkaan usko...


blogivirta.fi
Vastarannankiiski -

Olen lukenut Andie Nordgrenin Relationsanarki i åtta punkter -tekstiä, tai tarkemmin sanottuna enemmänkin sen englanninkielistä käännöstä 8 Points on Relationship Anarchy . Nojaan tässä tulkinnassani jälkimmäiseen, sillä ymmärrän ja hahmotan englantia paremmin kuin ruotsia. Jotkin alkuperäisen tekstin sisällöt ja sävyt ovat siis saattaneet jäädä minulta huomaamatta. Tässä kirjoituksessa haluan puuttua sellaisiin kohtiin "Dr Andien" ohjeistuksissa, jotka ovat mielestäni...


blogivirta.fi
Päivän Salmi -

Äiti. Äiti. Suussa viipyy hetken ihana maku, kun nuo neljä kirjainta punoutuvat yhteen. Täytyy oikein maistella ja maiskutella: Äiti. Todella, on se kaunis sana. Pienen vauvan ensimmäinen sana: äiti. Kun pää kolahtaa pöydän reunaan, äiti. Vasta sitten ilmoille pääsee korvia riipivä palosireenin ulvonta. Kun isä ottaa polkupyörästä apupyörät pois; äiti kato. Kun kotiläksyt vetävät pienen pojan otsan ryppyyn; äiti auta! Ja mitä tekee äiti. Nostaa kaatuneen maasta ja...


blogivirta.fi
Meliinan Romukoppa -

Tiedättekö sellaisen "ahihi-tunteen"? Sellaisen, kun vaan hykertelee itsekseen ja kaikki on söpöä ja jos maisema vaihtaisi väriä, olisi se vaaleanpunainen. Yleensä sitä kutsutaan ihastumiseksi, mutta voiko ihmiseen, ketä rakastaa, ketä on rakastanut monta vuotta, ihastua uudestaan? Ehkä hieman liian isoja asioita näinkin pienen ihmisen pohdittavaksi, mutta silti niitä pohtii. Rakkausasioita ei ikinä saisi pohtia liian pitkälle, mutta ei niitä voi olla pohtimatta. Mutta olen nyt...


blogivirta.fi



Elinan blogi -

Perjantaina kahdeksanvuotias poikani tuli innokkaana koulusta kotiin. ”Äiti, mä alan paastoamaan!” ”Ai, jaa, miten aiot paastota?”, kysyin häneltä. ”No tietysti niin, etten syö mitään”, lapsi vastasi.  ”Lapset ei saa kyllä paastota”, sanoin vakavana.  ”No mutta kun Jeesuskin paastosi. Kyllä mäkin saan!” intti poika . ”Et voi. Se on vaarallista. Ei Jeesuskaan paastonnut lapena. Voit alkaa karkkipaastolle ja olla paastonajan ilman karkkipäivää”, ehdotin...


blogivirta.fi
Avain -

Pic by: Calvato Blogini funktio eroottisten hetkien muistikirjana ei juuri palkitse pornonnälkäisiä. Mutta koska tämä on muistikirjani, täällä näyttää tänään tältä. Tämä teksti on hiukan sekavaa, eri ajankohtina kirjoitettu. Mutta sekavaa tunnemylläkkää tämä on ollutkin. En aio hävetä typerää runoani tai sitä kuinka olen kadottanut arvostelukykyni, hullaantunut hetkiin ja unohtanut sisällä kasvavan kaipuuni. Mitä haluan tehdä ensi vuonna? Jos en tätä tekstiä...


blogivirta.fi
Karita Tykkä -

Hain rakkautta ja hyväksyntää joka puolelta jo pienenä ja sainkin sitä. Olen onnekas, sillä olen saanut kasvaa turvallisessa ja rakastavassa perheessä.


blogivirta.fi
SCEVES ELIUNTS -

Kirjan taustasta Tämä kirja, “De ondergang van Nederland - Land der naieve dwazen”, on julkaistu Hollannissa hollanninkielisenä vuonna 1990. Kirjan tekijä on Mohammed Rasoel - joka on salanimi. Kirjasta on olemassa myös englanninkielinen versio, "The Downfall of the Netherlands - Land of the Naïve Fools", joka eräiden tietojen mukaan olisi ilmestynyt vuonna 1992. Kirjan alkuperäinen kieli on ilmeisesti hollanti – toisaalta eräistä nettilähteistä saa myös sen käsityksen...


blogivirta.fi
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -

"Lapset asettuivat riviin voidakseen laulaa. He seisoivat kunnian vähenemistä kuvaavassa järjestyksessä: ensin enkelit, viimeisenä lampaat. Poppyn vieressä oli kaksi muuta lammasta valkoisissa, puuvillalangalla poimutetuissa villapaidoissa. Pikku-Beryl - jähmeästi hymyilevä, hämmentävän hiljainen kaunotar - ja vähämielinen George, joka näytti muuten pienikokoisen näyttelijäkunnan rinnalla hätkähdyttävän isolta, mutta seurasi Poppya perin säyseästi. Lampaat asettuivat...


blogivirta.fi
Sutkautuksia -

Niin vähän aikaa ja niin paljon lehtiä. Sain tänne maalle kasan naistenlehtiä ja olipa hauskaa lukea niitä aina välillä (siskon kanssa) kun oli aikaa. Mennään itse asiaan ja kun on juhannus, yritän keskittyä rakkauteen ja hyvään: Menaiset: Mä jotenkin niin rakastuin Meeri Koutaniemen ja rokkari Sami Yaffan haastikseen . Jotenkin niin ihanan syvällisen ja aidon rakastunut pari. Ja voi vaan ihailla, että joku saa kokea tuollaisen rakkauden. Itse en tiedä olenko (kokenut)? ...


blogivirta.fi
Oppitori -

Hauska ja kaunis satakuntalainen sananlaskukone. Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit Lista alkaa alempana, ja se on pitkä. Artikkelia on ladattu jo yli 76000 kertaa. Lue tai ainakin kokeile kokoomalehteä  täällä . Se on tehty kuratoimalla eli valikoiden kaikki parhaat jutut monesta suositusta lähteestä. Keräsin vielä enemmän sananlaskuja ja sanontoja . Niitä on yli 10850. (* Nyt sananparsia on jo n. 14100. Kirjoitin uuden postauksen . Täällä on viimeisin...


blogivirta.fi
Muna vai Kana -

Iivo 50 km perinteisellä tyylillä ja minä 5 km. Tänään on helppo olla iloinen suomalaishiihtäjistä. Viimeisen viikon sisään olen ollut ladulla 5 kertaa ja olen oikein kiitollinen tästä mahdollisuudesta sekä terveyden että säiden puolesta. En ole talvifani ollut, mutta kiva, että jostain kohtaa pystyy siitä tykkäämäänkin. Ja että tämmöinen ihan kunnollinen talvimeininki, lunta ja aurinkoa. Pakkasilla on harrastettu myös puiden polttamista puuhellassa. Kovilla pakkasilla...


blogivirta.fi
Cousteauta etsimässä -

Kaikki ne vuodet, jotka Wilfred of Ivanhoe vietti ristiretkillä ja vankeudessa Itävallassa hän säilytti rakkautensa Lady Rowenaan, nuoruutensa rakastettuun. Myös Lady Rowena säilytti rakkautensa Ivanhoeen kaikki nuo vuodet. Ivanhoen palatessa Rowena oltiin jo pakon edessä kihlattu toiselle. Tästä huolimatta rakkaus säilyi. Toinen nainen yritti saavuttaa Ivanhoen sydämen siinä puolittaen onnistuenkin. Rakkaus Rowenaa kohtaan kuitenkin säilyy. Rowenan kihlatun luullaan kuolleen, ja...


blogivirta.fi
Puujalka -

Rakkaudella ei ole kohdetta Älä sekoita himoa ja rakkautta Ei rakkaudella ole kohdetta Se ei osu johonkin kuin amorin nuoli Rakkaus on tila, joka sulkee sisäänsä Se on seinä johon nojata Se on kieli jota et koskaan täysin ymmärrä Ja huonosti taidat itsekin puhua Mutta tunnistat kyllä, kun Sitä kuulet Se puhuu sinulle Sinä änkkäät vastaan Niin sinä kärsit kun et tiedä ketä rakastaisit Rakkaudellasi ei ole kohdetta Älä sekoita himoa ja rakkautta Osallistuin tällä runolla...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 126 127 Seuraava »