Tänään on 22.07.2018 17:41 ja nimipäiviään viettävät: Leena, Matleena, Leeni, Lenita, Magdalena, Malin, Lena ja Madeleine. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle raportti


Mehtäpäiväkirjat -

Täytynee raportoida miltä tuntuu kun operaatiosta on viitisen päivää. Leikkaus meni hyvin, suunnitellusti. Nukutus ja siitä heräileminen oli mielenkiintoinen kokemus, ei mitenkään paha. Olin sairaalalla melko tasan vuorokauden; ensimmäiseksi yöksi jäin mielelläni "valvottavaksi" ja olihan siinä vähän pahoinvointia ja aineenvaihdunnan herättelyä ekoina tunteina. Kiva oli kuitenkin tulla kotiin nukkumaan, suihkuun, ja syömään mielekkäämpää ruokaa (muutakin kuin...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Kenen hevosella Trumputin ratsastaa? Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty. Väitteet venäläisten...


blogivirta.fi
Raunonblogi -

Tilintarkastuslain mukainen huomautus on annettava, jos yhtiön johto on 1) syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhteisöä tai säätiötä kohtaan tahi 2) rikkonut lakia tai yhteisöä tai säätiötä koskevaa sääntöä tai sopimusta. Yleensä vain suhteellisen ilmeisissä tapauksissa voidaan odottaa tilintarkastajan kannanottoa. Mikäli ei ole oikeudellista vaadetta, niin lähtökohtaisesti tulee erittäin tarkkaan miettiä, ennen kuin...


blogivirta.fi
Hyvinkään Veitsi -

"Huippu-urheilun ja politiikan suhde on vaikea. On kyse niin suuresta rakkaudesta ja samalla niin suuresta moraalittomuudesta. Mitä tehdä? Jotkut jalkapalloa rakastavat ystäväni ovat ratkaisseet asian niin, että haluavat tietää korruptiosta ja ihmisoikeusongelmista mahdollisimman vähän. Tieto kun ei ainoastaan lisää tuskaa vaan joskus likaa kaiken. Toimittaja-kirjailija Nick Cohen kirjoitti kesäkuun alussa The Guardianissa : 'Fanit ja politiikka ovat toivoton yhdistelmä. Kamppailu...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Suomi pöydänkattajana saa maailman johtavimmat ydinasesuurvallat päämiehinään Helsinkiin – presidenttiensä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin myötä. Herrat tapaavat ensimmäisen kerran virallisesti – kahden kesken , ja käyvät molemmat vähintäänkin kohteliaisuuskäynnillä presidenttimme Sauli Niinistön luona – … ehkä jopa evästäytymässä. Tämän evästäytymisen arvoa meillä ei osata vielä riittävästi arvostaa. Toisaalta Niinistön arvovalta nousee ja hänen...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

      Suomi pöydänkattajana saa maailman johtavimmat ydinasesuurvallat päämiehinään Helsinkiin – presidenttiensä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin myötä. Herrat tapaavat ensimmäisen kerran virallisesti – kahden kesken , ja käyvät molemmat vähintäänkin kohteliaisuuskäynnillä presidenttimme Sauli Niinistön luona –   … ehkä jopa evästäytymässä. Tämän evästäytymisen arvoa meillä ei osata vielä riittävästi arvostaa. Toisaalta Niinistön arvovalta nousee ja...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Greenpeacen uuden kansainvälisen tutkimusraportin mukaan vanhat metsät on välttämätöntä jättää koskemattomiksi, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää alle 1,5 asteen. The Impacts of Industrial Logging in The Great Northern Forest -raportti kokoaa yhteen viimeisimmän tieteellisen tiedon metsäteollisuuden hakkuita ja uudelleenistutuksia koskevia myyttejä vastaan. Raportti korostaa metsien luonnollisen kiertokulun säilyttämisen tärkeyttä Pariisin ilmastosopimuksen...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Ainoastaan 40 prosenttia Euroopan kartoitetuista pintavesistä on hyvässä kunnossa, paljastaa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaisema raportti. Vesistöjen ekologisen tilan on annettu rappeutua erityisesti Keski-Euroopan maissa, Suomessa tilanne on huolestuttava erityisesti rannikkoalueilla. WWF:n mukaan EU-maiden olisi syytä kiinnostua vesiensä tilasta ja nopeuttaa yhdessä sopimansa lainsäädännön toteuttamista puhtaiden vesien suojelemiseksi.  Ilmakuva Kitkajoelta...


blogivirta.fi
Jupiksen Sporttiblogi -

Jaa, oliks nää vaan IronKids skapat? Jotenkin sitä on mieltänyt triathlonin kesälajiksi, jossa treenatut hikiset kropat liikkuvat höyryävällä laavakentällä. Lahden keliennusteet palauttivat taas todellisuuteen..Alle +10C, sadetta ja tuulta. Onneksi kisaan keli vähän vähän parani, mutta pysyi kuitenkin vähän turhan vilpoisana makuuni(noin +15C) ja vaihtelevana. Uinti 35:49 (sijoitus 46/210) Uinti oli rolling starttina, jossa aina kuusi kisaajaa pistettiin 5sek välein järveen...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Kesäkuun 13. päivä minulla oli iltapäiväohjelmaa Porvoossa, joten tietenkin saavuin kaupunkiin museoiden avautuessa ja katsastin ne ensin. Porvoon museosta oli muistijälki "ei saanut valokuvata ja ylimmässä kerroksessa vitriinit täynnä tavaraa". Nyt sai valokuvata (enkä erehtynyt kysymään oliko kuvien käytöllä rajoituksia) ja ylimmässä kerroksessa oli edelleen sama näyttely. Tällä kertaa kiinnitin huomiota sen nimeen Porvoo-"aatelia" - "Borgåadel" , josta tuli mieleen...


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Kesäkuu on vaihtumassa heinäkuuksi.  Nyt katsastan, mitä on kesäkuussa tapahtunut käsitöideni parissa. Oma vaivansahan tästä on, mutta jälkeen päin näistä raporteista on ollut monesti hyötyä, kun olen muistellut jotain käsityötäni.  Niinpä taas kerran kokosin tähän, mitä olen tehnyt.  8.6. valmistui Kalevala peitto, langat Jannea 913 g ja Maijaa 293 g, yhteensä 1206 g. Tämä on suurin kesäkuussa valmistunut työni, sen aloitin jo maaliskuulla. Sukkia syntyi taas...


blogivirta.fi
Roskasaitti -

Törmäsin autopäästöuutiseen (Linkki). Yritin pengata vähän tarkemmin tietoja, missä mennään. Piti vähän lukaista uutisessa mainittua raporttia (LinkkiPDF), josta myös kuva 1 on kaappailtu. Typen oksidit, joista käytetään ryhmälyhennettä NOx (tai […]


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Muistatko vielä Chilen ja siellä muhineen skandaalimuhennoksen, jota tarjoiltiin katolisen kirkon pöydässä? Lueppa tuolta miten mausteet oli heitelty muhennokseen vielä vuoden alkupuoliskolla. Lyhyesti: 1) Katolisen kirkon kaapumiehet olivat tuttuun tyyliin salailleet toisten kaapumiesten epäsopivia lapsiin kohdistuvia kosketteluja ja penetraatioita. 2) Tästä nousi kohua ja viranomaisetkin heräilivät tutkimaan syytöksiä. 3) Tämä nostatti pelkoa Vatikaanissa asti siitä, että...


blogivirta.fi
Lumooja -

Annikin runofestivaalin 15. vuotta juhlittiin perinteikkäässä Annikin puutalokorttelissa Tampereella 9. kesäkuuta 2018 teemalla ”Vapaa on vain umpihanki”. Aaro Hellaakosken kokoelmasta Huojuvat keulat (1946) lainatulla säkeellä festivaalin järjestäjät halusivat korostaa taiteen ja erityisesti kirjallisuuden luomiseen olennaisesti kietoutuvaa sanan- ja ilmaisunvapautta – sekä laajemmin ajateltuna taiteilijan vapautta yhä orwellilaisemmassa yhteiskunnassa. Samalla teema on...


blogivirta.fi
One life, shop it -

No mutta juhuu, täällä ollaan! Kuten luvattu, nyt on luvassa raporttia eilisistä juhlista. Olin eilen töissä puoli kuuteen asti ja sen jälkeen ryntäsin kotiin. Kävin kuulkaa pikasuihkussa ja pukeuduin juhliin alle puolessa tunnissa. Saa taputtaa. :D Suuntasin kohti Helsinkiä, kaverini Marikan valmistujaisiin. Oli ihana nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ihaniin ihmisiin. Juhlat olivat muutenkin oikein onnistuneet, tarjolla oli karjalanpiirakoita munavoilla mitkä ovat meikäläisen...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Rob Halford - Judas Priest Hyvinkäällä 7.6.2018 Metalliluolan massiivinen Hyvinkään Rockfest -raportti kuvineen on nyt julkaistu. Itse olin kameran kanssa paikalla keskiviikon ja torstain, jolloin esiintyjälistalla olivat mm. Ozzy Osbourne ja Judas Priest. Raporttiin ja kuviin tästä: http://metalliluola.fi/rockfest-hyvinkaan-lentokentta-6-9-6-2018/


blogivirta.fi
B all U can B -

Väliaikaraporttien mukaan Testihenkilömme on havainnut tänään jotakin outoa. Vaikka hänellä ei ole itseluottamuksesta joidenkin mielestä puutetta ollut aikoihin - luultavasti ikinä, riippuen keneltä kysytään - hän raportin mukaan yllättyi tänään suuresti huomatessaan, että virallisista yhteyksistä tuttu henkilö puhutteli häntä hänen kutsumanimellään ja vieläpä tämän henkilön vapaa-ajalla. Tämä sai Testihenkilön häkellyksiin.  Kysyttäessä Testihenkilö...


blogivirta.fi
Liiolii -

Kävin viime viikolla lempipaikassani, yhdessä niistä, Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvihuoneet olivat kiinni maanantaina, mutta kiertelin ulkopuutarhaa kameran kanssa tunnin verran. Oli tuulinen päivä, heiluvia kasveja oli vähän hankala kuvata. Aurinkoista kuitenkin. Liljat kukkivat komeasti. Lokki pesi yhdessä kukkapenkissä, mitenköhän pesintä mahtaa onnistua? Suosikkini oli aistipuutarha, jossa sai nuuhkia tuoksuvia kasveja ja kosketella pörröisiä...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Järjestyksessään toinen Kattilahallissa järjestetty The Watch Show Finland -kelloalan suurtapahtuma keräsi toukokuun 18. ja 19. päivä noin tuhat kellojen ystävää, sekä lähes 30 alan yritystä omilla osastoillaan. Suosituimpina vieraina olivat tänäkin vuonna suomalaiset kelloseppämestarit Kari Voutilainen ja Stepan Sarpaneva. Lue myös The Timely Blogin raportti tapahtumasta. Lämminhenkinen tapahtuma The Watch Show Finland järjestettiin tänä vuonna […]


blogivirta.fi
Ekofokus -

Muoviroskat ja mikromuovi uhkaavat muuttaa Välimeren valtavaksi muovimereksi, selviää WWF:n tänään julkaistusta raportista. Muovi uhkaa meriluonnon ja merenelävien lisäksi myös ihmisten terveyttä. Suurimmat syyt Välimeren muoviongelmiin ovat massaturismi, heikko jätteidenkäsittely ja liiallinen muovinkäyttö. Kreikka-muovijätettä Välimeressä. Kuva: © Milos Bicanski Maailman merien päivänä julkaistu raportti “Out of the Plastic Trap: Saving the Mediterranean from plastic...


blogivirta.fi



Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Sipilän viimeisin informaatiosodan semanttinen syöksähdys on Vaiheistus A-studiossa. Että tarvitaan vain Vaiheistus ja terveydenhuollon tuhoaminen eteneminen sujuvasti. Soinilta on opittu paljon. Keksitään keinotekoisia nimikkeitä aina kun mediassa tai eduskunnassa järki alkaa pilkahdella niin toimitaan kuin pappi, isketään pöytään vaikeita teologisia käsitteitä niin pappi on aina oikeassa. Muutosta ja pohjoismaisen mallin tuhoamista on nyt 29 vuotta ajettu kehitys-diskurssilla...


blogivirta.fi
hassuhiihtäjä -

On ollu kovasti taas epäaktiivista tää päivittely, mutta nyt rävähtää! Seuraavan kahden viikon aikana olisi se pienen pieni etsikko aika koittaa nostaa kuntoa ja jaksamista paremmalle tasolle. Olen nääs lomalla pari seuraavaa viikkoa, ja sehän tarkoittaa sitä että tosiaan urheilua pitäs pystyä ja jaksaa tehdä hieman enemmän. Ja kun on urheilua niin pitäs olla myös blogiaiheita. Katsotaan kuinka käy! Mutta kesäspesiaalina siis pyrin jotain pikku skeidaa vääntämään...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Mielenkiintoinen teos, johon on koottu Suomea koskevia dokumentteja kommunistidiktatuurin arkistoista 1918-1964. Kaikkein salaisimmista asiakirjoista ei ole kyse, mutta ennennäkemätöntä materiaalia on runsaasti. Teoksen toimittaneet tutkijat kommentoivat lyhyesti kunkin dokumentin kontekstia. Jo heti ensimmäinen näyte on varsin räväkkä. Sen on kirjoittanut Vatslav Vorovski, nykyään jo varsin unohdettu suuruus. Vorovski johti kesällä 1918 bolševikkivaltuuskuntaa, joka neuvotteli...


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Niin kevät hurahti ja ollaan jo kesäkuussa, on juhlittu jo ylioppilaat ja ammatteihin valmistuneet. Voidaan siis keskittyä kesän viettoon. Se alkoikin tänä vuonna jo toukokuun puolivälissä, niin lämmintä ja aurinkoista on ollut. Nyt luonto jo kaipaa vesisadetta. Minun käsitöistäni ei kyllä huomaa, että on ollut kesäisen lämmintä. On valmistunut vain sukkia ja yksi sytomyssy. Osan käsityöajastani on vienyt Kalevala-peitto, joka on sanan mukaisesti viimeistä silausta vaille...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Ei vielä pommein, raketein eikä toivottavasti ”ikinä” ydinasein. Pelkästään lännen ikonilla Yhdysvalloilla on noin 7 000 ydinkärkeä ja meidän vierusvaltiolla – 1 300 kilometrin maarajamme takana Venäjällä - suunnilleen sama määrä – noin 7 000 ydinkärkeä. Nyt käydään jo kauppasotaa ja talousvirtojen vaikuttavuussotaa – erityisesti Kiinan ja USA:n kesken --- Noilla ydinkärkimäärillä tuhotaan käytännössä ihmiskunnan elinmahdollisuudet! Taustalla on paljon...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Toteutin huhtikuussa vihjailemani autoreissun Ruotsiin toukokuun alussa, mutta käytännön syistä raportointi tulee blogiin vasta nyt. Ruotsin lautalta pääsin sujuvasti isommalle motarille kuin missä olin eläissäni ajanut. Kun risteys lupasi Mörköä ja Tullgarnin linnaa, josta en ollut mitään kuullut, niin käännyin hermolevon vuoksi pienemmälle tielle. Mörkön tienhaaran päädyin ohittamaan. Linna paljastui kuninkaalliseksi viikonloppumörskäksi, jonka puutarhassa olisi ollut...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Eri puolilla Eurooppaa vuonna 2017 seuratuista uimarannoista yli 85 prosenttia täytti tiukimmat ”erinomaisen” laatuluokan vaatimukset. Uimavedessä ei siis juurikaan ollut ihmisten terveydelle ja ympäristölle haitallisia epäpuhtauksia. Tuloksissa oli havaittavissa vain hienoista laskua edellisvuodesta, todetaan tänään julkaistussa vuotuisessa raportissa uimaveden laadusta. Tulokset antavat lomailijoille osviittaa uimaveden laadusta eri rantakohteissa tänä kesänä. Uimaranta...


blogivirta.fi
Ei saa mennä ulos saunaiholla -

Pyöräni etulokasuoja rämisee ja pelkään sen irtoavan jossain vähän kovemmassa töyssyssä. Olen ratkaissut ongelman siten, että kuljetan repussani veistä, jolla kiristän ruuvit joka kerran ennen kun lähden ajamaan. Joku käyttäisi ruuvimeisseliä, mutta en omista tähän tarkoitukseen sopivaa mallia. Vaikka kuinka tiukkaan veitsellä väännän, niin aina ne löystyvät. Ruuvit. Tätä on jatkunut jo muutaman viikon ajan. Ratkaisu (toistuva ruuvien kiristys) ei ole erityisen...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

22.4. Tältä voi näyttää (historialliset) tilastot kartalla. 23.4. Sukkulalla ja neulalla: Hiitolan liinalakki - sen ihanuus ja pukeminen Aikakapselin mysteeri: Eliel Lagercrantz kätki tutkimuksensa säilöön Jyväskylän yliopiston kirjastoon 300 vuodeksi 25.4. Kun resepti vastaa taitojani keittiössä, ei ruokalaji itsessään houkuttele. 28.4. Kinopalatsissa aika ryysis. Onkohan jollain muullakin kuin minulla syksyn hullarilippuja käyttämättä? 7 lippua oli tullessa, nyt 6: Synkin...


blogivirta.fi
Tämän kylän homopoika -

Miksi persujen ja päiviräsästen käyttämä retoriikka on siirtynyt seksuaalivähemmistöjen suuhun? Homofobian ei pitäisi olla homojen juttu.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »