Tänään on 19.08.2019 10:43 ja nimipäiviään viettävät: Mauno, Maunu, Magnus ja Mns. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle rapuillallisten lämmin ruoka


Sydämessä kasvanut -

Meillä on alkanut kesäloma ja senhän tunnistaa siitä, että suuntaamme junalla lentoasemalle. Sen jälkeen hyppäämme koneeseen ja lennämme mahdollisimman kauas kodista ja arjesta. Tällä kertaa matkamme ensimmäinen etappi on Malesian Penangin saari. Koska Finnairilla ei pääse suoraan Penangiin ja muutenkin viime reissulla mietimme, että voisimme tutustua kilpailevaan lentoyhtiöön eli Qatar airwaysiin kun sitä niin kovasti kehutaan, päätimme ottaa Qatar Airwaysin kokeiluun...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Wandering Hobo's Tales -

Hyvää alkanutta vuotta. Vuoden ensimmäinen teksti käsittelee paikoin syvällisestikin makuupussien sielunelämää ja nukkumista ulkona. Lisäksi mietitään hiukan viime viikolla tehtyä reissua ja sen onnistumisia sekä epäonnistumisia. Kun olet lukenut tekstin, anna siitä palautetta ja kerro mistä aiheesta haluaisit kuulla lisää. Aihe voi olla käytännössä mikä tahansa eräilyyn liittyvä, kunhan siinä on järkeä. 1. Yöpyminen ulkona yleisesti, ja muutama varoituksen...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Lomani alkaa käymään vähiin ja työt alkaa jo ensi viikolla. Tässä pientä yhteenvetoa tämän vuoden kesälomareissustamme. Laitoin tekstin loppuun taas yhteenvedon myös matkamme hinnasta. Matka tuli aika paljon kalliimmaksi kuin viime kesänä , vaikka teimme silloin unelmareissumme Malediiveille. Kustannuksia olisi voinut säästää helposti esimerkiksi valitsemalla edullisemmat hotellit Penangissa ja Bangkokissa ja vaikka kulkemalla lentokentälle bussilla taksin sijaan. Me...


blogivirta.fi
Salmoblog -

Osa 14: Sunnuntai 12.5. - Sunnuntai 19.5. Öh-bout to wrap it up. Moskovan lentokentällä ollaan istuttu, ja nukuttu kivilattialla muutama tunti. Kokonaisodotusaika 16+ tuntia. Mikäs tässä. Mutta aika mennä reissun viimeiset vaiheet läpi. Perthissä oli mukavan aurinkoista, ja parin kilometrin matka hostellille taitettiin kävellen bussipysäkiltä. Apunamme oli kämppikseltämme Davelta ostettu autonavigaattori, josta loppu akku sopivasti Bambu Hotelin ovella. Heti sisään astuessa...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tein pienen listan "ikuisista" sanoista, joista voisi löytyä sananlaskuja. Sain lisättyä erinomaisen Kotuksen sananparsikokoelman hakukoneen kontekstityökaluun: aamu, aatto, ahkera, ahma, ahven, aita, aitta, alku, ammuu, ampua, anoppi, arki, auma, aurinko, elo, elonkorjuu, elää, emakko, emo, emäntä, enkeli, eno, haamu, haarukka, haasia, halko, hame, harakka, harava, hauta, heinänteko, hevonen, hiekka, hiiri, hirvi, housut, hullu, huttu, huusholli, häät, ikkuna, ilo, ilta, iso, isä...


blogivirta.fi
Kotiäidin LuomuLaakso -

Viime vuonna arkemme muuttui aika dramaattisesti. Aika tuntui valuvan läpi sormien ja mitään ylimääräistä ei enää mahtunut mihinkään väliin, kun ne tärkeät, mukavat ja tarpeellisetkaan eivät enää tuntuneet sopivan vuorokauden 24 tuntiin. Tämä vuosi ei lupaile yhtään helpompia aikoja – päin vastoin. Kalenteri täyttyy täyttymistään ja tällä hetkellä menoja on jo toukokuulla asti merkattuna. Ahdistaa jo pelkkä ajatus ja tässä eräänä aamuna tajusin, kuinka...


blogivirta.fi
Ravinto ja terveys -

Kerään tässä yhteen kaikki kirjoittamani ravintojutut . Juttuja ravinnosta on nyt koossa tuhatmäärin. Tässä teille moneksi tunniksi ilmaista luettavaa. Terveyttänne silmälläpitäen on monipuolista ammennettavaa ja sensaatiomaisiakin paljastuksia löytyy kunhan jaksatte lueskella. Christer Sundqvist ravintovalmentaja, terveystoimittaja, biologi (Länsi-Turunmaa) http://ravintokirja.fi christer.sundqvist@wakkanet.fi ; christer.sundqvist@ravintokirja.fi 040-7529274     Ei niin...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Kilpisjärvi–Palojärvi Päivät 31–42 Päivä 31 Kilpisjärvi Uusi 12 päivän etappi alkoi ansaitulla ja tarpeellisella vapaapäivällä. Aivan aluksi oli hoidettava kenkähomma kuntoon. Pitkällisen mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että yrittäisin hommata itselleni vuodentakaisella reissulla hyviksi havaitut Nokialaiset saappaat. Soitin Rovaniemellä asuvalle serkulleni ja homma saatiin sovittua. Hän kävisi ostamassa saappaat ja lähettäisi ne minulle bussin matkassa...


blogivirta.fi
Wandering Hobo's Tales -

Hej på er alla. Pahoitteluni tämän tekstin julkaisun venymisestä. Syynä on pääsykokeet ja laiskuus. Tässä tekstissä mietiskellään nesteytystä, sen tärkeyttä ja vaikutusta, erilaisia järjestelmiä ja laitteita, sekä veden puhdistusta ja siihen liittyviä kommervenkkejä. Kuten aina, ehdotukset aiheista otetaan muiden kommenttien kanssa lämpimästi vastaan. NESTEYTYS Nesteytys tarkoittaa elimistön nestemäärän säätelyä. Omasta kokemuksesta huomaan, että varsinkin...


blogivirta.fi
Wandering Hobo's Tales -

27. joulukuuta ja lähtö Kurjenrahkaan lähestyy huomattavaa nopeutta. Jotta blogin saavuttama asialinja  säilyisi, käsitellään tässä tekstissä valmistautumista ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Kuten aina, on blogin kirjoittaja pienessä sievässä. Lisäksi kosmiselle tasolle noussut jonneus ei ole hävinnyt mihinkään, joten alla olevaa tekstiä ei kannata ottaa ainoana totuutena. Retkeä suunniteltaessa olen ottanut tavaksi suorittaa ja selvittää asiat seuraavassa...


blogivirta.fi
Wandering Hobo's Tales -

Terve. Koko kevään syyssää: Vettä tulee kuin esterin perseestä. Kevään iloja odotellessa käydään läpi eräs eräilyn perusasia, eli kenttähygienia. Lisäksi ihmetellään muutamaa makuupussia.  Ennen tätä kuitenkin tutustutaan Vaarniemen laavuun, jossa tapahtuu suurin osa harjoittelusta ja varusteiden testauksista. VAARNIEMEN LAAVU Kuten sanottu, tähän asti lähes 90% reissuista on tehty juurikin tälle laavulle, lähinnä siksi että sinne on helppo päästä (ja sieltä on...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Kun luin Sadun postauksen kolubialaisesta  supermarketista, muistin että omasta supermarkettipostauksestani on jo ikuisuus,  ja aika tehdä uusintakierros.  No selvisi että edellisestä kerrasta ei ollutkaan niin pitkä aika,  sillä kirjoitin lähiseudun  jättimarketist a muutama vuosi sitten.  Mutta koska minusta on aina niin kiinnostavaa kurkistaa muiden maiden (ja Suomessakin aina nautin suunnattomasti kun pääsen pitkästä aikaa katsomaan mitä uutta on tullut hyllyille..)...


blogivirta.fi
Sydämessä kasvanut -

Lensimme Qatari siivin, mutta emme kuitenkaan tällä isolla koneella. Lähtöaamuna meillä oli herätys kello 5.15 ja tarkoituksemme oli päästä lähtemään hotellilta kohti lentokenttää kello 6.00. Lapset olivat tunnetusti reippaita, kun odottivat niin paljon kotiin pääsyä, että olimme valmiita lähtemään jo vähän ennen kuutta. Respa soitti meille 7-hengen taksin, johon mahduimme hyvin kolmen ison matkalaukun kanssa. Matka kentälle kesti kymmenisen minuuttia ja maksoi viitisen...


blogivirta.fi
Janina Anderssonin blogi -

Meillä on Turussa paljon arkienkeleitä. Opin tämän sanan kun olin puhumassa ruuasta ja oikeudenmukaisuudesta viime sunnuntain Johannesmessussa. Siellä kappalainen Mikko Laurén kutsui ruokakasseja tarvitseville jakavia vapaaehtoisia tällä hienolla nimellä. Olen aikaisemmin saanut ihailla näiden arkienkeleiden työtä heidän jakaessaan suuria määriä ruokaa eri pisteissä ympäri Turkua, mutta viime torstaina tutustuin uudenlaiseen Food and Hope -nuorten aikuisten ruokailuun...


blogivirta.fi
Ruokapöytä -

Keskustelin taas tänään töissä ruoasta. Keskustelu vaihteli mustapippurin käytöstä lohikeitossa hunajamarinoidun broilerin herättämiin reaktioihin lounastajien keskuudessa. Väliin vaihdoimme muutaman ruokavinkin toisillemme, on aina kiinnostavaa kuulla millaisia ruokia toisten kotona tehdään.  No, keskustelumme, joka ei oikeastaan ollut vähääkään kiivas, enemmänkin sävyltään humoristinen ja ironinen, pääasiallinen sisältö taisi olla suomalaisten tapa asennoitua...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

JAPANI Etelä-Amerikan reissustani tuntui olevan jo tovi, ehkä kaksikin, ja vereni veteli - jonnekin. Niinpä otin karttapallon käsiini, klassinen silmät-kiinni-pallonpyöräytys-sormipysäytys-ja-sokki/sokko-valinta. Tein tämän niin montaa kertaa että se varmasti osui Japanin kohdalle. Sitten vain varasin lennot Helsinki -Tokio ja paluu Osaka - Helsinki. Pakkasin pikku rinkkani pikku pakkasessa ja lähdin. Ei se sen kummempaa ole, ja jotkut sanovat lähdön olevan niin vaikeaa... TOKIO...


blogivirta.fi
Matka Etelä-Amerikan ympäri -

CHILE Tullista selvittyämme jatkoimme bussilla kohti Santiagoa. Mahtavat ovat maisemat alas Andeilta. Tulimme serpentiiniä pitkin alas hitaasti, edellä meni ja vastaan tuli pitkiä rekkakolonnia, hitaasti hitaasti, tuskin hölkkävauhtia nopeammin. Kurvista kun kuski päästäis ratista irti oltaisiin ekana laaksossa. Kaiteita ei ole, ja mitäpä apua niistä raskasta bussia vastaan olisikaan. http://www.woophy.com/map/download.php?file=294182%2Ejpg SANTIAGO Asemalla äijä tuli kysymään...


blogivirta.fi
Peilikirja -

Olen jo pidemmän aikaa katsellut maailmaa vähän eri kantilta kuin joskus pahimpien tunnekuohujen ja angstien aikaan. Löydän monesti iloa elämääni pienistä asioista, ja vaikka elämä ei ole mennyt aivan unelmieni mukaan, en rasita itseäni stressaamalla siitä. Kirjoitusblokkeja tulee ja menee, teksteihin löytyy kummasti uusia sanoja kuukausien jälkeen, raha-asiat tuppaavat yleensä järjestymään ja joskus on ihan hyvä olla säästölinjalla. Mutta toisinaan on pakko vähän...


blogivirta.fi
Greetings from Joanna -

Helou, helou! Tunnustan heti alkuun, etten oo halunnut kirjoittaa blogia. Ei oo ollut kiinnostusta lisätä tänne kauheaa kasaa  lomakuvia, kun täällä mun blogin puolella ei oo nyt muutenkaan ollut elämää näköjään  tän 3 viikon aikana vaikka oon täällä käynyt kerran viikossa tsekkailemassa. Tuli sellainen olo aina, ettei kukaan odota multa tätä matkapostausta tai varmaan muista koko asiaa niin en jaksanut tuhlata tähän aikaani kun on ollut muutakin puuhaa lomalla. :D...


blogivirta.fi



Oppitori -

Hain aikaisemmin ihmissanoja Kielitoimiston sanakirjasta . Nyt haetaan ihmi-sanalla sanontoja laajasta listastani. Virheitä on jäljellä, mutta mietelauseet hyötyvät siitä, että tekijä on poissa. Täällä on kerrottu kuinka sitaateista voi rakentaa esteettisiä esityksiä. Keksi toki itsekin lisää mietelauseita. Ihminen - Project Gutenbergin sanat Ihminen - Kotuksen klassikkokorpus I hmi - Runosto Ahkeruus on tietty hermostollinen häiriö, joka kohtaa nuoria ja kokemattomia ihmisiä...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Koska nykyään on niin että stressi tulee harvoin yksin, olen ilmentänyt syksyn stressejä tänä vuonna itselleni uudella aistiyliherkkyydellä. Terapeuttini on jo aikaisemmin kaukaa viisaasti kertonut siitä että tällaistakin tapahtuu tosielämässä (ja että minun tilanteessani on sentään se valoisa puoli että ei-perusrepertuaariini kuuluvat aistiyliherkkyydet kyllä menevät omia aikojaan, aivan kuten ne ovat elämään tulleetkin). Ruokaan liittyvät aistiyliherkkyydet voivat...


blogivirta.fi
Forever Yours -

Mies kosi minua Firenzessä Italiassa juhannuksena 2008. Sen takia halusimme että Italia näkyy jotenkin teemassamme. Tämä näkyi alkuruuissa buffettipöydässä. Alkuruokana oli: Tomaatti-mozzarella-basilika- salaatti Hunajamelonia ja prosciuttoa Bruschettaa tomaatti- sekä sienipäällysteellä Marinoituja oliiveja Ceasar salaatti Näiden lisäksi noutopöydässä oli lämpimänä ruokana: Pippurinen lihapata Tomaattinen kasvispata Keitetyt perunat Ruokaa kehuttiin ja monet huomasivat...


blogivirta.fi
Aurora Borealis -

Abisko–Kilpisjärvi Päivät 19–30 Päivä 19 Abisko–Pålnostugan Olin päättänyt nukkua pitkään ja että en tänään pitäisi mitään kiirettä. Siitäkin huolimatta olin ylhäällä ennen kahdeksaa. Toisaalta takana oli jälleen 8-9 tunnin unet, joten miksipä sitä pidempään nukkuisi. Aamun luksushetki oli lämmin suihku leirintäalueella. Suihkun jälkeen söin aamiaisen, pakkailin hissukseen tavarani ja totesin, että ruokaa oli jäänyt edellisiltä pätkiltä yli todella...


blogivirta.fi
Ruokapuhe -

Pääsiäisen kunniaksi pohdiskelen ruokajärjestelmään liittyviä uskomuksia. Pääsiäinen on korostetusti ruokapyhä. Välillä tuntuu, että myös tietyt ruokaan liittyvät näkemykset ovat pyhiä. 1. Suomessa ruoka on kallista Kotimaassa tuotettu ruoka ei Suomessa maksa lähellekään sitä, mitä sen tuottaminen tässä maassa kustantaa. Toisekseen ruokaan menevä osuus kulutusmenoista on koko ajan vaan laskenut. Ruoan osto on kulutusvalinta siinä missä asuminen ja liikkuminenkin...


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Kuten jo viime viikon ruokapostauksessa sivusin, meidän lapset on nirsoja. He syövät hyvin todella monia ruokia, mutta kaikki uudet tai vähääkään erilaiset ruoat saavat hyi reaktion. Jo ennen kuin lusikka menee edes suuhun. Tein viime viikolla "ketsuppikastiketta" eli tomaattikastiketta ja makaronia. Tällä kertaa kuitenkin heitin joukkoon vähän soijarouhetta protskua tuomaan. Vaikka jo sana soijarouhe - ja kaikki muu vähääkään tuntematon -  saa aikaan en tykkää lauseet...


blogivirta.fi
Kaksi yhden hinnalla -

J: Ensi viikko on hävikkiviikko. Eli siis mikä?  "Ruoka on liian hyvä ja tärkeä asia hukattavaksi. Onneksi jokainen voi löytää oman tapansa vaikuttaa positiivisesti ruokahävikkiin.  Ruokahävikin vähentäminen alkaa omasta ostoskorista, jatkuu jääkaapilla ja näkyy lopulta omassa lompakossa. Kaupan päälle saa hyvän mielen. Jokavuotinen Hävikkiviikko, jota tänä vuonna vietetään 10.-16.9.2018, haluaa nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen...


blogivirta.fi
Operaatio Vietman -

Nyt on oltu viikko kotona ja ajattelin hieman koota ajatuksia. VIETNAM Vietnam itsessään oli omituinen maa. Liikennekaaos, kommunismi, tietty alkeellisuus värittivät elämää Vietnamissa. Vietnam oli kuitenkin aito, lämmin, erilainen ja erittäin mielenkiintoinen. Tänä aikana, jolloin liki ympäri maailman syödään samaa ruokaa, puhutaan samaa kieltä ja ajatellaan samoja ajatuksia, on ihana irroittautua siitä arjesta ja tutustua kulttuuriin, joka vielä on niin omanlaisensa. Moni...


blogivirta.fi
Kalliit hedelmat -

Kun ulkomailla olleet japanilaiset kertoivat kulttuurishokkikokemuksistaan, päällimmäisenä oli yleensä ruoka. Useimmat myös olettivat, että japanilaiseen ruokavalioon siirtyminen oli ollut melkoinen shokki minulle. En ymmärtänyt. Kyllähän minä olin tiennyt, että ruoka on Japanissa erilaista kuin Suomessa. Uudenlaiset ruoat eivät olleet mitään verrattuna kulttuurin ryhmäkeskeisyyteen ja jatkuvaan holhoamiseen. Varmasti ihan vastaavat kulttuurierot olivat ahdistaneet myös...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

Pidennetty viikonloppu Berliinissä kahdestaan oli hääpäiväviettoon aivan loistava idea. Päiviin sai mahtumaan paljon monenlaista ilman kiireen tuntua, kun suunnitteli asioita etukäteen, varasi pari ravintolaa ajoissa ja suhasi ympäriinsä toimivan julkisen liikenteen avulla. Meille ruokainnostuneille Berliini tarjosi monenlaista herkkua turkkilaisesta lahmacunista fiiniin 34 ruokalajin illalliseen. Saimme hyviä vinkkejä herkutteluun paitsi tutuilta myös Berlin Foodstorie...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 219 220 Seuraava »