Tänään on 16.07.2018 04:12 ja nimipäiviään viettävät: Reino ja Reinhold. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle red rock canyon


Musiikin maailma -

Rock eli rokki on Yhdysvalloissa 1950-luvulla syntynyt musiikki laji, jossa keskeisimmät soittimet ovat rummut, basso, ja sähkökitara. 1950 luvun rockin edustajaia olivat Elvis Presley, Chuck Berry ja Buddy Holly. Toinen rockin perillinen oli heavy metal, joka syntyi Black Sabbathin ja Led Zeppelinin kaltaisten yhtyeiden myötä. Heavy metalissa tärkeää oli raskaan soundin painottaminen. Southern Rock nousi esille jota edustivat mm. Allman Brothers Band, Creedence Clearwater Revival ja...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Brian Setzer, James McDonnell ja Leon Drucker olivat tuttuja jo kouluajoilta. James ja Leon olivat soittaneet samassa bändissäkin, mutta kun he vuonna 1979 päättivät lyöttäytyä trioksi pari vuotta vanhemman Brian Setzerin kanssa alkoi tapahtua. Yhtyeen nimeksi oli ensin tulla The Tomcats, mikä oli Brianin entisen bändin nimi, mutta viimein päädyttiin kuitenkin ratkaisuun The Stray Cats. Yhtyeen rock-uskottavuuden takia tarvitsi nimipolitiikkaan tehdä vielä pieniä viilauksia ja...


blogivirta.fi
400:n Haaste -

Hain eilen 400:n Haasteen T-paidat painosta. Paitoja on vielä noin 60 jäljellä, joten vielä riittää kaikkia kokoja. Lahjoittaneet ottakaapa yhteyttä, niin saatte paitanne. Lämpimiä olivat, mutta tilatut lasten koot puuttuivat täysin. Jäävät pojat sitten ilman virallista kannustusasua. Toinen, isompi, takaisku oli viikko sitten tilatun nettipaketin totaalinen katoaminen. Chain Reaction Cycles toimii jossain Pohjois-Irlannissa ja sieltä vuosia sitten tilasin pyörätarvikkeita ja...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Amerikkalaista kitararockbuumia eivät kovin monet nykyään yhdistä 1980-luvun leimallisimpaan musiikkiin, mutta omassa musiikkimaailmassani se on kaikkein merkittävin vaihe. Tykkään tietysti vanhemmastakin kamasta, mutta se tuli itselleni pääosin valmiiksi pureksittuna ja edellisen sukupolven arvottamana. Kiinnostuin hillittömästi rock-musiikista vasta 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja amerikkalainen mm. roots rock -termillä kuvattu tyyli oli pääasiallinen kohteeni. Sieltä...


blogivirta.fi
Volume - Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys -

Helmikuu käynnistyy raskaan musiikin parissa, kun paljon toivottu rock-yhtye Peer Günt esiintyy WsArenalla perjantaina 2. helmikuuta. Nämä raskaan rockin legendat lavalle lämmittelee paikallinen Max on the Rox, joka koostuu kokeneista ja lahjakkaista vaasalaismuusikoista. Kouvolalainen Peer Günt ponkaisi menestykseen vuonna 1984 järjestetyistä Rockin SM-kilpailusta ja on koko uransa ajan kulkenut uskollisesti omaa heavy rock ´n´ blues-polkuaan. Bändi […] The post Rehellistä...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Edellisestä apumiespostauksesta on jo kaksi ja puoli vuotta, joten on aika kaivella taas monessa mukana ollutta apujoukkoa, tai tässä tapauksessa FM-radioasema. KEXP:n tilalla voisi olla lukematon määrä muitakin yhdysvaltalaisia "college-radioita", mutta Seattlen Washington Universityyn perustettu (ja alunperin yliopiston rahoittama opiskelijaradio) on toiminut muodossa tai toisessa katkeamattomasti vuodesta 1972 ja sen ohjelmia ovat tiskojukkailleet monet Seattlen muusikot, tai...


blogivirta.fi
Kaiken pelitys -

Hiihaa, perustin bändin! Vihdoinkin. Tästä olen unelmoinut koko ikäni. Tai ehkä olenkin sooloartisti. En ole vielä päättänyt. Bändini nimi on EviataR, ja se tuli täältä. Levyn nimi on Always cause for alarm, täältä. Kannen kuva taas löytyi täältä [The city that day, original upload by donmimi83]. Levyn kansi syntyi huikealla noin kolmen minuutin fotari-paneutumisella. Siihen […]


blogivirta.fi
...noir -

Johnin (Dwayne Johnson) poika Jason (Rafi Gavron) menee ja suostuu vastaanottamaan kaverinsa lähettämän paketin joka nyt tietenkin sattui olemaan huumelasti jota kytät seuraavat ja näin suureksi kamadiileriksi uskottu Jason koetetaan pakottaa lavertelemaan muista osallisista joista hänellä ei tietenkään ole hajuakaan. Toisin kuin Jasonin äiti Sylvie (Melina Kanakaredes) John haluaa pojan saavan jonkinlaisen opettavan rangaistuksen, mutta jenkkipolitiikan vuoksi se pieninkin läpsäisy...


blogivirta.fi
Stoori -

Rock Kemut rantautui Jyväskylään viime viikon lauantaina ja miehän siellä olin paikalla! Mukana miulla oli miun ihana ystäväni Paskis, jonka kanssa ei aika todellakaan käynyt juhlahumussa tylsäksi. Myö alotettiin Paskiksen kanssa valmistautuminen miun kotona – eli leikattiin toistemme hiukset. Sen siitä saa, kun paikalla on kaksi osittain kaljua: kone käteen ja hiukset siistiksi. Tämän jälkeen […] The post Rock Kemut tuli, näki ja voitti appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Saatesanoja -

On se kummaa kun aikansa hakee mitä eriskummalisimpia rytmejä, sävelkulkuja, harmonioita ja soundeja, ja sitten kuitenkin palaa taas juurilleen pentatonisiin asteikkoihin ja traditionaalisempiin juttuihin. Viime viikolla tullut kuunneltua mm. Neil Youngia ja Oasista. Folk musiikistakin on löytynyt taas jotain outoa viehätystä. Akustinen kitara, huuliharppu ja ihmisääni... sehän riittää... mitäpä sitä ihminen sen mystisempää tarvitsee.


blogivirta.fi
From the corner of the world -

Last weekend I was invited to a party. It has been ages since I last was at a party with live music, and I'm not talking about any slimy schlager star at weddings. This party had a genuine rockabilly group performing, and those fellows really knew how to rock, roll and shake things up. What impressed me the most was the heated rush on the dance floor. Not the usual couples-waltzing-kinda-thing, but people just jamming together and truly enjoying themselves. Playing with the rhythm, experiences...


blogivirta.fi
KULTturisti -

Die Hard 4.0 on juuri sellainen elokuva, kuin sopikin odottaa. Onnetonta ja ponnetonta dialogia, päätöntä juoksentelua "käsikirjoituksen" viitoittamalla tiellä ja oikein reipasta rymistelyä, jota on ilo katsoa. Hollywood-väki ei ole vieläkään Newtoniansa lukenut, mutta minkäs teet. Suurin harmitus leffassa oli John McClanen aika kehnot one-linerit. Edes viittaukset menneisiin seikkailuihin eivät olleet kovin osuvia. Pisteet siis ryminästä, näppäristä kamera-ajoista ja...


blogivirta.fi
...noir -

Seismologi Molly (Jhey Castles) ennustaa suurimmista suurimman maanjäristyksen iskevän kaupunkiin ja tuhoavan kaiken tieltään, mutta kuka kuuntelisi naista joka on aikaisemmin kertonut samanlaista tarinaa vailla todellisuuspohjaa? Samaa vanhaa kakkaa eikä edes uusissa kuorissa. San Andreas Quake on Asylumin tekemä mockbuster The Rockin tähdittämästä San Andreas-katastrofiseikkailusta, mutta pois lukien ymmärrettävät erot tuotantoarvoissa on kyseessä ihan samanlaisesta kevyestä...


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Irlantilainen Boomtown Rats ei ollut mitenkään kauhean merkittävä rock-yhtye. Sitä ei löydy alan yleisteosten päälukujen kohdalta, eikä välttämättä alaotsikoistakaan. Kaikki musadiggarit kuitenkin tietävät bändin ainakin nimeltä ja etenkin sen keulahamon Bob Geldofin. Miehen, jonka Kuningatar Elisabeth ylensi jopa ritariksi asti vuonna 1986 humanitäärisistä ansioistaan (Live Aid ja kaikki siihen liittyvä). Vuosina 2006 ja 2008 Geldof oli jopa Nobelin...


blogivirta.fi
Martina Aitolehti -

Loma täällä alkaa lähenemään loppuaan ja pakko vielä vähän fiilistellä näitä älyttömän upeita  paikkoja, missä ollaan käyty. Tänne kun matkustettiin, haaveilin  oli että pääsisin haikkaamaan tonne vuorille. Keskiviikko  aamuna saatiin […]


blogivirta.fi
Muodin ihmemaa -

Urbaani ja särmikäs katumuoti -look, on yksi syksyn trendeistä Näin teet tyylin: Tämän lookin tärkein materiaali on pehmeä, musta nahka. Yhdistä moottoripyöräilytakki housuihin, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin leggingsit. Niitit ja vetoketjut ovat tyylin tärkeimmät yksityiskohdat. Lisää kokonaisuuteen jotain kiiltävää ja saat tyyliin ripauksen glamouria. Emanuel Ungaro Fendi Balmain Julien Macdonald Roberto Cavalli Versace Gucci Balenciaga Kuvat style.com


blogivirta.fi
Popparin porinoita -

Kun minä olin nuori löytyivät Bon Jovin älppärit levykauppojen heavy-hyllystä. Kaupungilla käveli pitkätukkia, joiden farkkutakin selkämystä koristi koko selän kokoinen Bon Jovi-selkälippu ja rintapielessä roikkui kilo rintamerkkejä. Niissä kimaltelivat sulassa sovussa Bon Jovin lisäksi Motorheadin, Judas Priestin, AC/DC:n ynnä muiden aikalaisten heavy-bändien badgeja. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Bon Jovi oli heavy-bändi siinä missä muutkin.  Kun kasvoin...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Kurt Vile ja War on Drugs ovat olleet käsittelyssä täällä jo aiemmin. Tämä siitä syystä, että näitä on tosiaan tullut ns. kuuneltua. Vilen soololevystä totesin viimeksi jotain tyyliin "tämä on niin suosittua, kuin tämän tyylinen hahmoton musiikki voi olla", mutta voi se näköjään olla vielä suositumpaakin. Entisen aisapari Adam Granducielin The War on Drugs-bändin pitkäsoitto heilahti Brittilistan kolmoseksi ja Billboardin sijalle 10. Ja pykälää korkeampi sijoitus...


blogivirta.fi
#Lair_of_chaos Quakenetissä -

Vitut mistään cuteista. "(22:17:24) (@Meru) Hyvä. Karsinnoissahan juuri näkee ne kamalimmat, jotka ei pääse itse kilpailuun." Ensin jotain alkupään esiintyjiä, joiden maista en jaksa ottaa selvää koska en ollut itse seuraamassa telkkaria vielä: (22:19:09) (Meru ) Mitä nää suomennokset? "Minua katsot kuin torsoa" (22:19:09) (Naxuz) Eurodisko + slaavi-iskelmä + Deen-fiilis = ? (22:19:26) (Meru ) Ja alkuperäinen "You're looking at me, like I am just nobody" (22:22:18) (Naxuz) No...


blogivirta.fi



Popparin porinoita -

Nuoruus on nostalgiaa ja musiikki tuo muistoja mieleen. Siltä pohjalta kultaiselle 80-luvulle palaten Aknestik-yhtyeen  Kai Latvalehto (s. 10.8 -67) ja Jukka Takalo (s. 20.6 -67)  tekaisivat yhden vuoden 1998 ärsyttävimmistä renkutuksista - Suomirokkia. Ärsyttävän biisistä teki varsinkin se, että se alkoi soida radiossa jatkuvasti. Lapsien kohdalla ehkä tämä Teletappien lanseeraama huudahdus "Uudestaan!" vielä toimiikin, mutta että sitä pitää pakkosyöttää vielä aikuisille...


blogivirta.fi
Redshoe & Parkour -

Parkour Roll on kauhistuttava. Tavallisen kuperkeikankin tekeminen asfaltilla tuntuu jo epämiellyttävältä ajatukselta, saatikka sitten sama homma korkealta ja kovaa. Pudotuksen jälkeisen rollauksen edut ovat kuitenkin kiistattomia. Törmäyksen paino jakautuu tasaisemmin koko keholle ja liikekin jatkuu sulavampana. En fielä edes kovinkaan paljoa tavoittele sitä maagista virtausta. Lähinnä


blogivirta.fi
Lauri's blog -

Pakko vielä palata tähän musiikkimaku/musiikin arvo -aiheeseen. Viime viikonloppuna (25.8) HS:n mielipidesivulla "kolmen musiikinharrastajan äiti" Mai Allo vaati tunnustusta seuraavalle ajatukselle: Koska "klassinen musiikki" on vaativampaa kuin "viihdemusiikki" (rock mukaan luettuna!), sijan antaminen "bändisoitolle" kouluissa ja musiikkiopistoissa on musiikkipedagogisen vastuun pakoilua [ks. myös kirjoituksen innoittama keskustelupolku ]. Vastaavalla tavalla kuin äidinkielessä opitaan...


blogivirta.fi
Lauri's blog -

Bloggaaminen ei sitten huvittanutkaan tässä välissä tai siis ei ollut aikaa tai tahtotilaa. Katsotaan josko taas. Välissä luin Foucaultin artikkelin " Self-Writing " (1997, teoksessa Ethics : Subjectivity and Truth. Essential Works of Foucault , 1954- 1984, vol 1, Penguin ) joka käsitteli antiikin filosofista päiväkirjanpitoa eräänlaisena filosofisen itsetiedostamisen peruskeinona. Näkökulmasta on blogien kirjoittamisen yhteydessä juttua myös Foucault-blogissa . Tämän...


blogivirta.fi
...noir -

Tohtorit Matheson (Sigourney Weaver) ja Buckley (Cillian Murphy) ovat erikoistuneet paranormaaleihin asioihin, tai tarkemmin sanottuna niiden paljastamiseen huijauksiksi.  Aina tietenkään ei kyseessä ole tarkoituksellista harhauttamista vaan asialla saattaa olla vain pelkkä väärinkäsitys, mutta tärkeää on että manaajat, selvänäkijät, oraakkelit sun muut varokaa, skeptikot ovat liikkeellä. Niin sekä Mathesonilla kuin myös Buckleylla on jokin henkilökohtainen syy joko toivoa...


blogivirta.fi
Lauri's blog -

No kirjoitan sitten seuraavan postaukseni musiikkiaiheesta kun ei tässä helteellä ole mitään älyllisempääkään tullut ajateltua (paitsi aika ajoin tuota ekassa tekstissäni mainitsemaani korkea- vs. matalakulttuurikeskustelua; palaan asiaan pian). Sain viimeinkin tilattua uudet neulat perheemme kahteen levysoittimeen. Edelliset hajosivat keskimmäisen ollessa hajoitan-kaiken-mihin-kosken-iässä. Viimeisestä LP-kuuntelusta on aikaa täten noin 2,5 v. Tuona aikana digimusiikin...


blogivirta.fi
visually rock -

H.E.A.T plays great 80s hard rock. They are energetic live performers and really take their audience into consideration. Hope to get to shoot them more in the future, this time the light was really boring since the concert was an open air gig and during daylight time. Fortunately the sun didn't shine and that saved some of the ambience :)


blogivirta.fi
snapshots.skrubu.net -


blogivirta.fi
Rättys life -

Mukavaa viikkoa kaikille. Ensi viikolla on Lumous Gothic Festival ja sitä seuraavana Tammerfest, joten keikka arvioita on luvassa useempia.


blogivirta.fi
Top100 - Parhaimmat levyt kautta aikain? -

Herra A Ensimmäinen kunnon kosketus The Doorsin tuotantoon on joskus 90-luvun puolivälistä, kun oltiin menossa laskettelureissuun lappiin. Bussissa oli mankka ja musiikkivalikoima oli aikalailla kokonaisuudessaan tämä levy. Se elämys on palanut lähtemättömästi mieliin, eli tämä menee hyvänä muistelumatkana menneisyyteen. Levyssä, tai ainakin tässä versiossa, on käytetty erittäin vahvasti kaksikanavaisuutta hyväksi. Homma toimii hyvin kajareilla, mutta kuulokkeilla...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »